Äitini on 60 ja muuttanut isäni luota pois äskettäin, koska "sai tarpeekseen". Avioliitto on ohi. Äiti on katkera, yksinäinen, ylpeä ja masentunut. Hän ei pidä yhteyttä yhteenkään kaveriin, ystävään tai sukulaiseen. Hän nukkuu ja tupakoi. Humalassa soittelee minulle ja sisaruksilleni ja itkee yksinäisyyttään, syyttelee isääni ja tivaa meiltä missä isä on, mitä tekee, kenen kanssa. Olemme hajota ahdistukseen. Meitä ahdistaa olla välikappaleena. Meitä ahdistaa äidin ahdistus, yksinäisyys ja saamattomuus. Äiti ei suostu terapiaan, psykologille. Äiti ei myönnä alkoholi-
ongelmaansa eikä avun tarvettaan. Tämä on vain pieni osa isoa kertomusta. Mutta miten voimme häntä auttaa? Aikuista ihmistä, joka käyttäytyy kuin pieni lapsi? Myöntelemme ja ymmärrämme loputtomiin. Joku meistä on jo uskaltanut sanoa asioita suoraan ja ääneen. Olemme uskaltaneet vaatia ottamaan vastuuta omasta elämästään. Mitään ei tapahdu. Koska äidin mielestä koko elämän kurjuus on isän ja lapsienkin vikaa. Mitä kukaan voi tehdä? Onko pakko irtauttaa itsensä kokonaan, jotta oma mielenterveys säilyy? Pitäkö hyssytellä ja myönnellä vai ottaa tiukka linja? Pitääkö vastata känniseen puheluun? En tiedä mitä tehdä. Onko (aikuinen) lapsi vastuussa äidistään? Pitääko oman elämän antaa mennä pilalle äidin ongelmia itkiessä?
Kertokaa, jos teillä on hyviä neuvoja. Kiitos!
ongelmaansa eikä avun tarvettaan. Tämä on vain pieni osa isoa kertomusta. Mutta miten voimme häntä auttaa? Aikuista ihmistä, joka käyttäytyy kuin pieni lapsi? Myöntelemme ja ymmärrämme loputtomiin. Joku meistä on jo uskaltanut sanoa asioita suoraan ja ääneen. Olemme uskaltaneet vaatia ottamaan vastuuta omasta elämästään. Mitään ei tapahdu. Koska äidin mielestä koko elämän kurjuus on isän ja lapsienkin vikaa. Mitä kukaan voi tehdä? Onko pakko irtauttaa itsensä kokonaan, jotta oma mielenterveys säilyy? Pitäkö hyssytellä ja myönnellä vai ottaa tiukka linja? Pitääkö vastata känniseen puheluun? En tiedä mitä tehdä. Onko (aikuinen) lapsi vastuussa äidistään? Pitääko oman elämän antaa mennä pilalle äidin ongelmia itkiessä?
Kertokaa, jos teillä on hyviä neuvoja. Kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koskettava tarina. Minun äitini on taasen 50 ja on 80-luvulla tapahtuneen eron jälkeen juonut, on menettänyt huoltajuuden isälleni, menettänyt tapaamisoikeudetkin. On ollut todella pohjalla.Joskus on ollut selvempiäkin hetkiä hänellä ilmeisesti. olen ollut niin nuori ja en edes pitänyt yhteyttä häneen aina. Piirit hänellä ei ole muuttunut mihinkään tähän pvään mennessäkään. Terapiassa hän oli 90 luvun puolivälissä. Ja lopetti. Sai siskopuoleni. Muutti asumaan hänen kanssaan.
Nyt taasen hän on retkahtanut pahemman kerran.Hänen kanssaan ei ole ikinä voinut puhua alkoholista koska hän jopa kerskailee vanhoilla tarinoillaan.Käytöksessäkin on aina näkyvissä pitkäaikainen alkon käyttö.Ei töitä, ei sos. suhteita..
Sosiaalitoimi ja virkavaltakin on hänen perässään koko ajan ja seuraa hänen käyttäytymistään. Taustalla on myös nuorempana ollut väkivaltaisuutta j a mielenterv. ongelmia. Psykiatrisella hän on joskus ollut.
Pelottaa muiden ihmisten ja ehkä hänenkin puolestaan. Hänen sisukset ei siedä yhtään alkoholia enää! Minua hän ei kuuntele, syyttää vaan kaikkia pahasta olostaan
Kovin tutulta kuulosti tuo sinun tilanteesi! itse olen ollut vuoden vaihteessa samassa tilanteessa, äitini vain alkoi toimia katkeruuden aiheuttamien kostoimpulssiensa mukaan, tosin ihan ilman alkoholia, lähinnä mielenterveys alkoi olla pahasti vinossa - hän alkoi ahdistella isääni kaikenlaisilla hurjilla uhkauksilla, ja yritti pakottaa meidät siihen mukaan, joten jouduin sisarusteni kanssa tekemään ratkaisun olla tapaamatta äitiäni, jos olisimme jatkaneet samaan tahtiin olisimme vähitellen tehneet sen oman ja perheenjäsentemme mielenterveyden kustannuksella. Emme ole tavanneet nyt 6kk, oma elämä on rauhoittunut kummasti, mutta joudun työstämään jatkuvasti tapahtumia, jotta pääsisin tasapainoon näiden tapahtumien takia (ja aiempienkin).
Jos teette lakon välikappaleena olemiseen, on lähes varmaa se että äitinne ei hyväksy sitä. Te ette voi auttaa häntä, lapset vaikka olisivat aikuisiakin eivät ole voineet saada niitä välineitä käyttöönsä vanhemmiltaan, joita tällaisessa avunannossa tarvitaan. Jos hän ei suostu ottamaan apua ulkopuolisilta vastaan, asialle ei voi tehdä mitään. Aikuisen pitäisi jossakin vaiheessa elämäänsä pyrkiä todella ottamaan vastuu itsestään ja tekemisistään, ehkä oman äitimme kohdalla tämä oli ainoa ratkaisu, tiedä häntä. Meitä on paljon, kirjoittele osoitteeseeni, niin kerron lisää!
[email protected]
Kiitoksia kommenteista. Helpotti heti oloa, kun kuuli että on muitakin jotka taistelevat samojen tuntemusten kanssa.
Eräs ystäväni tässä kommentoi, että äitisi on sinut synnyttänyt ja hänellä on oikeus sanoa mitä haluaa. Sinun täytyy vain kestää, vanhat ihmiset ovat sellaisia..
Hohhoijjaa. Paras ehkä kuunnella vain niitä, jotka tietävät mistä puhuvat. Alan tosissani
nyt asettamaan rajoja: ei keskusteluja kännissä,
ei keskusteluja isästä. Mitähän muuta? Jospa tästä saisi edes jonkinlaisen uuden alun. Kiitoksia ja kommentoikaa lisää, jos tulee mieleen jotain!
Osallistunpa minäkin tähän keskusteluun, itsekin kun olen alkoholisoituneen äidin lapsi. Juuri tuonkaltaista manipulaatiota minunkin äitini on yrittänyt käyttää minuun; olen sinut synnyttänyt, sinulla on velvollisuus äitiäsi kohtaan...jne jne...
Olen sanonut hänelle monta kertaa, etten ole vastuussa hänestä, en ole hänen äitinsä mutta viina on jo sumentunut hänen ajattelukykyään eikä kaikki sanominen mene enää aina perille. Älä sinäkään anna moisten väitteiden vaikuttaa tekemisiisi.
(Lapsilla ei ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan, vanhemmilla ei ole oikeuksia vaatia lapsiltaan mitään, asiat ovat juuri päinvastoin. Vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsistaan parhaansa mukaan ja kun lapset aikuistuvat, vanhempien velvollisuus on päästää irti näistä ja kannustaa näitä eteenpäin omassa elämässään, ei toimia jarruna ja ripustautua näihin ja vaatia huolenpitoa näiltä. Sellainen käytös on itsekästä ja epäaikuismaista, törkeää oman jälkelaisen hyväksikäyttöä. Jätä sellaiset vaatimukset omaan arvoonsa, samoin ihmiset jotka sellaista ilkeävät edes vaatia.)
Annankin hänen valitustensa mennä nykyään ohi korvieni mitenkään kommentoimatta, ihan oman mielenterveyteni takia. Vuosikausia hänen onnistui manipuloida, syyllistää, vääristellä kaikki asiat ennenkuin isäni kuoleman jälkeen aloin huomata asioiden oikean laidan. Silloin omat silmäni avautuivat pikku hiljaa ja huomasin millaiseksi itsekeskeiseksi, mitään vastaansanomista tai omistaan poikkeavia mielipiteitä kestämättömäksi pikkusieluiseksi lapseksi äitini paljastui.
Kaikista mahdollisista asioista hän syyllisti minut. Minun syyni oli se, että hän tupakoi, minun syytäni oli se että hänestä oli tullut juoppo, minun syytäni oli jopa se kolari jonka hän ajoi, vaikka asuin 700 km päässä hänestä. Minun syytäni oli mikä tahansa vastoinkäyminen joka häntä kohtasi, ei ollut mitään asiaa mistä en olisi ollut vastuussa... Edelleenkin hän yrittää kasata vastuuta elämästän minun harteilleni, mutta olen jo oppinut sanomaan hänelle että vastatkoon vain itse omista tekemisistään. Kun hän oikein äityy valittamaan ja syyllistämään minua jostain, nauran nykyään suoraan vasten hänen kasvojaan ja käsken hänen seisoa omilla jaloillaan, hän on kuitenkin jo 73v. Asumme nykyään samassa kaupungissa ja olenkin sanonut hänelle että tervetuloa luokseni kylään mutta selvinpäin. Arvannette varmaan minkälaisen loppumattoman valitusvirren hän siitä sävelsi. Kuinka olinkaan taas huono tytär kun en rakastanut äitiäni enkä välittänyt siitä kuinka yksinäinen ja onneton ja blaa blaa blaa....Onneksi en enää välitä moisesta.
Kaikesta tästä seurauksena olen sairastunut masennukseen, syömishäiriöön ja kuka tietää mitä kaikkea vielä paljastuukaan.
Kirjoitettavaa olisi varmaan sivukaupalla, niin vaikea ja hankala asia tämä alkoholistin lapsen elämä on.
Kenelläkään ei ole oikeutta terrorisoida toisen elämää. Ehkä tuo "ystäväsi" voisi jatkossa myös hoitaa keskustelut äitisi kanssa? Epäilen kyllä onko hänellä edes mitään käsitystä ongelmastasi.
Mikäli äitisi on kadottanut realiteetintajunsa niin hänet on syytä toimittaa hoitoon. Vaikuttaa kuitenkin siltä että ongelma on enemmänkin persoonallisuudessa. Tällaisissa tilanteissa valitettavasti usein paras ratkaisu on välttää kontakteja ks. ihmiseen.
Äitisi on ilmeisesti omaehtoisesti menettänyt pelin oman elämänsä suhteen, turha hänen on antaa viedä muitakin mukanaan.
Minulla ei ole tilanteesta omakohtaisia kokemuksia, kommentoin yleisellä tasolla. Toivottavasti tilanteesi järjestyy jollakin tavalla.