Rkp:n salainen vaalirahoitus -tapaus Biaudet

j.ryyti

Miksi Rkp ei halua kertoa rahoittajiaan? Miksi media tyytyy siihen?Tuleeko Rkp:lle rahoitusta ulkomailta?

YLE Uutinen 3.1.2012

RKP:n Biaudet'lla säätiöt kampanjan tukena
(...)
Biaudet'n 440 000 euron budjetista kolme neljäsosaa eli yli 300 000 euroa tulee säätiöiltä.

Suurin rahoittaja on Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiö. Se on perustettu kymmenen vuotta sitten ja sen rahoittajina ovat tunnetut kulttuuurisäätiöt, Svenska kulturfonden ja Konstsamfundet. Säätiöllä on myös joukko yksityisiä lahjoittajia ja yrityksiä, joita säätiö ei paljasta.

- Minua kiinnostaaa lopputulos eli että me pärjäämme. On hienoa, että säätiö on kerännyt meille rahaa, Biaudet sanoo.

Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiö on rahoittanut täysin laillisesti RKP:n vaaleja koko 2000-luvun. Kiinostavaa on, ettei edes avoimuutta korostava Biaudet tiedä, keneltä osa säätiön rahoista tulee. Esimerkiksi Björn Wahlroosin on sanottu olevan yksi rahoittajista.

- Mielestäni on tarkeää seurata säätiön sääntöjä ja lahjoittajat eivät aina halua olla julkisesti esillä, Biaudet perustelee nimettömyyttä.

YLE Uutiset

...lainaus loppuu...
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/rkpn_biaudetlla_saatiot_kampanjan_tukena_3148502.html?origin=rss

Onko Rkp:lle eri säännöt kuin muille puolueille?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.ryyti

      Rkp 5-kymppisen ylioppilaan vihreä oksa:)

    • rasisteja ovat

      "Onko Rkp:lle eri säännöt kuin muille puolueille? "

      Kyllä on.

      • ""Onko Rkp:lle eri säännöt kuin muille puolueille? " Vastaus: Ei ole.


      • -ahaa-
        Ankdam kirjoitti:

        ""Onko Rkp:lle eri säännöt kuin muille puolueille? " Vastaus: Ei ole.

        ""Onko Rkp:lle eri säännöt kuin muille puolueille? " Muitten puolueitten rahoitus pitää selittää yksityiskohtaisesti joten miksi RKP:n ei tarvitse tehdä samaa?


    • Kiintiötyöpaikka

      Parasta etten sano, tai
      Onko tuossa mitään järkeä?

      Neiti B. ei sovi joukkoon. Olen miettinyt mihin sopisi: putkimies, puuseppä, varieteetähti??? Ei ei ei, korkeintaan entisajan konttorirotta, arkistonhoitaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe