1) SUOMI: "Paavo Väyrynen isänmaallinen yhteydenpitäjä"
Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Gordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla "omaksi mieheksi". Väyrynen on vastineessaan myöntänyt YHTEYDENPIDON, mutta on katsonut sen "normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi".
Väyrysen KGB yhteys oli useimmiten vakooja kenraali Viktor Vladimirov, joka toimi Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä. Vladimirov toimi myös Moskovaan sijoitetun KGB:n murha- ja sabotaasiyksikön päällikkönä. Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.
Rautkallion mukaan Boris Jeltsin olisi avannut Moskovan arkistot laajastikin, mutta Suomesta pyydettiin arkistojen pitämistä salaisena. Neuvostoliiton Suomen suurlähettilään Juri Derjabinin mukaan Väyrynen oli esittänyt toiveena, että Moskovan Suomi-asiakirjat jäädytettäisiin, ts. salattaisiin julkisuudelta.
2) NORJA: "Arne Treholt kanavana idän ja lännen välillä"
Arne Treholt tuomittiin kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen 20. kesäkuuta 1985. Oikeudenkäynnissä Treholt oli tunnustanut omavaltaiset YHTEYDENPIDOT useisiin KGB-upseereihin.
Hän väitti kuitenkin ylläpitäneensä kontakteja lähinnä jännityksen vuoksi sekä toimiakseen "avoimena kanavana idän ja lännen välillä kylmän sodan ollessa kylmimmillään".
Treholt kielsi johdonmukaisesti toimittaneensa valtion turvallisuuden kannalta vahingollista materiaalia, mutta tunnusti rikkoneensa maansa virkamieslakia.
Kaksi tapausta
Lainaus muualta
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013608
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454940Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1543726Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525