PRESIDENTTIEHDOKKAIDEN ARVIOINTIA

Kun etsin itselleni presidenttiehdokasta, pohdin ennen kaikkea sitä, millaisen uudenvuodenpuheen haluan kuulla. En halua kuulla, kuinka me suomalaiset olemme päättyneenä(kin) vuonna epäonnistuneet suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiimme tai tänne muuttaviin ihmisiin. Sen sijaan, että presidentti on huolissaan kestävästä kehityksestä, globalisaatiosta, kehitysmaista, maailmanrauhasta, kaksikielisyyden tulevaisuudesta tai suomalaisten vääristä asenteista, haluaisin hänen olevan (ääneen) huolissaan niistä tavallisista suomalaisista, joilla on vaikkapa työttömyyden tai yleisen epävarmuuden vuoksi vaikeaa. Jotta ihmisillä ei olisi sellaista tunnetta, että heidät on hylätty ja unohdettu.

Sen sijaan, että presidentti sormi pystyssä muistuttaa meitä eristäytymisen vaaroista ja eurooppalaisen projektin siunauksellisuudesta, haluaisin hänen edistävän suomalaisten yhteisöllisyyttä korostamalla sitä, että näkemyksellisistä ynnä muista eroavaisuuksistamme huolimatta me olemme yksi kansakunta, jolla on yhteisiä, kansakunnallisia intressejä, ja että niiden edistämiseksi meillä on suomalainen kansallisvaltio. Ja että se on hyvä asia.

Nyt tarjolla olevista ehdokkaista Paavo Lipponen ja Eva Biaudet putoavat kättelyssä pois. Lipposen mielestä 20 prosenttia Suomen väestöstä edustaa 30-lukulaisia pimeyden voimia. Lisäksi hän on voimakkaasti leimautunut pakkoruotsin kannattajaksi ja ruotsinkielisen eliittiporukan (kuten Svenska Folktinget) juoksupojaksi. "Mukavuus" ei mielestäni ole keskeinen presidentillinen hyve, joten sen puuttumisesta en anna Lipposelle miinuspisteitä.

Eva Biaudet'n paras ominaisuus on se, että hänestä ei tule presidenttiä. Hänelle on taipumusta tunkkaiseen fanatismiin, epäloogiseen ja sekavaan ajatteluun sekä hysteeriseen käyttäytymiseen. Ei olisi kenenkään etu, että hän pääsisi sekoilemaan vähemmistövaltuutetun toimistoa tärkeämpiin konteksteihin. Entinen ministeri Astrid Thors nimitti Biaudet'n tämän nykyiseen pakastevirkaan epäpätevänä ja ohi parempien hakijoiden, jotta Biaudet ei olisi lähtenyt uhkaamaan Thorsin eduskuntapaikkaa vuoden 2011 vaaleissa. Se, että tällainen järjestely sopii Biaudet'lle, ja että hän pitää sitä suoranaisena osoituksena omasta erinomaisuudestaan, antaa osviittaa siitä, millaista nimityspolitiikkaa presidentti Biaudet tulisi harjoittamaan.

Biaudet'n ehdokkuus on kuitenkin myönteinen asia, koska hän saattaa hyvinkin nipistää (kielipoliittisesti samoilla apajilla kalastavalta) Lipposelta ne ratkaisevat prosenttiyksiköt, jotka viimemainittu tarvitsisi toisen kierroksen paikkaan.

Sauli Niinistöstä on vaikea sanoa mitään, koska hänen on niin vaikea sanoa mitään. Arvokas, ryhdikäs ja edustava presidentti hänestä varmaankin tulisi, mutta olisi hyvä, jos arvojohtaja myös uskaltaisi olla jostakin asiasta jotakin mieltä. Ei se mielestäni riitä, että osaa puhua matalalla äänellä hitaasti ja näyttää huolestuneelta. Toisaalta on aivan varmaa, että Niinistö pääsee toiselle kierrokselle jo niiden ihmisten äänillä, jotka eivät voisi kuvitellakaan äänestävänsä ketään muuta. Siksi niiden, jotka voisivat kuvitella äänestävänsä jotakuta muuta, ei välttämättä kannata äänestää Niinistöä.