Vasemmistoliitto mukaan Väyrysen kansanrintamaan

Keskusta-vasemmisto

Vasurien kannattaa hylätä Arhinmäkensä jo presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja äänestää suosiolla Väyrystä, Niinistön ainoaa uskottavaa haastajaa. Väyrysläiseen "kansanrintamaan" sopivat mukaan toki myös demarit ja persut. Turhien ehdokkaiden hajonnasta hyötyy vain Niinistö. Väyrynen olisi Niinistön vastaisen opposition kokoava voima. Arhinmäellä kun ei ole kannatusta, Lipponen on nolosti romahtanut ja nyt alkaa Soinikin pikku hiljaa pudota.

Väyrysellä on nostetta. Väyrysellä on uskottavuutta. Väyrynen on vanhempi valtiomies. Väyrynen on Arhinmäkeä lähinnä vaalikonevastauksissa. Väyrynen ajaa keskustalle ja vasemmistolle yhteistä politiikkaa ja arvoja. Viimeistään vaalien toisella kierroksella Väyrynen kokoaa yhteen todellisen kansanrintaman Niinistöä vastaan. Miksi ei jo ensimmäisellä kierroksella?

26

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannatettava idea

      Kannatettava ajatus.

      Itsekin sosialistina tulen äänestämään Väyrystä.

      Hän suhtautuu kriittisesti euroopan unioniin ja natoon.

      Lisäksi hän kannattaa itsenäistä ja tasa-arvoista suomea, jossa heikoimmistakin välitetään ja huolta pidetään.

      • eioleajatellutheiko

        Olisihan Väyrynen voinut pitää heikommistaan huolta tuolla ijällä jo..Mutta eipä ole hyvää heikommille tehnyt. Päin vastoin. Nyt on vaan isot puheet että pääsee linnaan hoitaan bisneksiään. Mutta sinnehän hän ei pääse. Ei ainakaan Presidentiksi.


    • ex...

      EI IKINÄ!
      Väyrynen on soinin kanssa suuri vitsi joka ei naurata!

    • Kauno Kasvo

      Alkaa olla aika palkata maalle presidentti. Kahdeksan on kutsuttu haastatteluun ja paras on erottunut joukosta papereiden, kokemuksen ja keskustelujen perusteella. Nyt on kyse vain siitä, valitaanko hänet. Vai sutkataanko ja valitaankin joku toinen.
      Minä ainakin äänestän Väyrystä. Tulossa on henkilövaali ja nyt on mielestäni tullut aika valita mediakiusattu VÄYRYNEN.

      Eilisen uutisoinnin mukaan hän ei olisi pääsemässä edes toiselle kierrokselle. Nyt joudunkin pyytämään apua veljiltä ja sisarilta vasemmalla. Olen ollut sotien jälkeen näkemässä kuinka tämä maa rakennettiin Kyösti Kallion viitoittamalla tiellä yhdessä Maalaisliiton ja SKDL:n yhteistyöllä. Siinä maalaisympäristössä, missä vartuin, asia oli juuri näin.

      Apua saadaan ja sitä annetaan. Eikö asia ole näin?

      • Se oikea punavihreys

        Jonkinlainen punamultayhteistyö tai kansanrintama, vaikka edes tilapäinen, täytyy näissä presidentinvaaleissa saada kokoon. Nimenomaan ulkopolitiikassa vasemmistoliittolaiset ja Väyrynen ovat samoilla linjoilla. Onpa Väyrynen vasemmistolaisesti myös huolissaan vähäosaisten asemasta ja tuloerojen kasvusta. Kannattaa pitää huolta siitä, että Väyrynen pääsee toiselle kierrokselle kunnolla kurittamaan Niinistöä viimeisissä vaaliväittelyissä. Niinistön todelliset kasvot pitää pakottaa esiin pahvinaamion takaa ja asettaa koko kansan nähtäville. Väyrynen osaa sen parhaiten tehdä.

        Arhinmäen presidenttiehdokkuus on kyllä egoismia. Vuonna 1976 syntynyt pojankloppi, jolla ei ole kokemusta korkean tason politiikasta eikä tutkintoakaan...


      • Asdertson
        Se oikea punavihreys kirjoitti:

        Jonkinlainen punamultayhteistyö tai kansanrintama, vaikka edes tilapäinen, täytyy näissä presidentinvaaleissa saada kokoon. Nimenomaan ulkopolitiikassa vasemmistoliittolaiset ja Väyrynen ovat samoilla linjoilla. Onpa Väyrynen vasemmistolaisesti myös huolissaan vähäosaisten asemasta ja tuloerojen kasvusta. Kannattaa pitää huolta siitä, että Väyrynen pääsee toiselle kierrokselle kunnolla kurittamaan Niinistöä viimeisissä vaaliväittelyissä. Niinistön todelliset kasvot pitää pakottaa esiin pahvinaamion takaa ja asettaa koko kansan nähtäville. Väyrynen osaa sen parhaiten tehdä.

        Arhinmäen presidenttiehdokkuus on kyllä egoismia. Vuonna 1976 syntynyt pojankloppi, jolla ei ole kokemusta korkean tason politiikasta eikä tutkintoakaan...

        Missä määrin Väyrynen on "punavihreä"?

        Miksi kaupunkilianen nuori vihreitä arvoja kannattava ihminen äänestäisi Väyrystä?

        En vastaa vaan kysyn.

        Enemmän Haavisto vie ääniä yli puoluerajojen.


    • ej väyrynen

      Kyllä muistetaan Väyrysen uskottavuudet. Verojakin kierteli jalasmökkeineen... Joutui niistä vastuuseen Eläkkeiden ja muiden tavisten asioita syönyt. HYI HYI HYI VÄYRYNEN EJ..

    • sosialisti kymestä

      Valitettavasti Arhinmäellä ei ole mahdollisuuksia saada sellaista kannatusta, että hän tulisi valituksi.

      Siksi äänestän Arhinmäen jälkeen vähiten huonoa ehdokasta, eli Väyrystä.

    • Kauno Kasvo

      MTV3 ja muut ison rahan mediat näyttävät nostavan nyt Arhinmäkeä ja Haavistoa. Aiemmin ne pönkittivät jonkin verran myös Soinia. Syy on mielestäni selvä. Ne haluavat Väyrysen ulos toiselta kierrokselta, koska hän ainoana voisi tarjota todellisen vastuksen Niinistölle.
      Nyt olisi nähtävä yksi siirto eteenpäin. Äänestän VÄYRYSTÄ.

      Tulossa on henkilö- ei puoluevaali. Ainakaan minua ei haittaisi, vaikka presidenttipari olisi sellainen, jonka kansa voisi tuntea omakseen.

      • näin se vaan menee

        Kannatta lukea ennen vaaleja Suomen poliittisia henkilöhistorijoita sekä tutustua Vladimirov-kytkentöihin niin huomaa mikä Paavo on, Jos haluaa nukkua yönsä rauhassa ei Paavo V.


      • Epäilyttävä kamreeri
        näin se vaan menee kirjoitti:

        Kannatta lukea ennen vaaleja Suomen poliittisia henkilöhistorijoita sekä tutustua Vladimirov-kytkentöihin niin huomaa mikä Paavo on, Jos haluaa nukkua yönsä rauhassa ei Paavo V.

        Paljon ajankohtaisempi asia on esim. Niinistön Bilderberg-kytkennät ja uskollisuus New World Orderille. Ahtisaari oli ensimmäinen heikäläisten oma mies Suomen presidenttinä ja nyt seuraa jatkoa?


    • ex...

      Päivän hesarissa hyvä juttu Ahtisaaren ja Väyrysen väleistä.
      Martti ei löydä paavo v:stä mitään positiivista.Hänen parjaus kampanja sotki heidän välit lopullisesti.
      Eli väykän huumorilinja on vain vaihtoehto mustamaalaukselle ja valehtelulle jota hän on jo huonolla menestyksellä kokeillut.

      • Epäilyttävä kamreeri

        "Martti ei löydä paavo v:stä mitään positiivista."

        Poliitikon joka joutuu huonoihin kirjoihin Ahtisaaren silmissä täytyy tehdä jotain oikein.


      • Nobel Väyryselle?
        Epäilyttävä kamreeri kirjoitti:

        "Martti ei löydä paavo v:stä mitään positiivista."

        Poliitikon joka joutuu huonoihin kirjoihin Ahtisaaren silmissä täytyy tehdä jotain oikein.

        Jostain syystä Ahtisaari on nobelisti ja Väyrynen ei.


    • valta annettu pois
      • Epäilyttävä kamreeri

        Kansa on ihmetellyt tyhmänä viime vuosikymmenen suomalaisia "uudistuksia" käsittämättä että kyse on vain ylikansallisella tasolla sovittujen asioiden läpiajamisesta Suomessa. Meitä viedään, meitä viedään...


    • Kauno Kasvo

      Höpö höpö. Tuossa oli väärää tietoa ainakin se, että parashanke tarkoittaisi 88 kunnan jättämistä Suomeen. Se tarkoittaa kuntien vapaaehtoisia yhdistymisiä ja yhteistoiminnan lisäämistä kuntien välillä järkevien säästöjen saamiseksi. Hanke eteni edellisen hallituksen aikana ja näyttää etenevän edelleen.
      Suomessa kuntien itsemääräämisoikeus on turvattu perustuslaissa, ei siihen voi kajota eduskunta yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä. Eikä siihen voi kajota edes EU.
      Mutta pääasia olisi nyt saada - köyhän ja Suomen asialla -Väyrynen toiselle kierrokselle.

    • Minä kyllä äänestän Paavoa kummallakin kierroksella.

      • Työeläkeläinen

        Paavoja on siellä kolme ehdokkaana joten tarkempi osoite olisi ehkä aiheellinen.


    • Kauno Kasvo

      Tottapa hän tarkoitti Paavo Väyrystä. Tuon kuntauudistuksen tiimoilta näyttääkin nyt huonommalta. Hallitus saattaa sittenkin yrittää runnoa pakkoliitokset läpi.
      Nyt todella tarvitaan Väyrystä, vahvaa arvojohtajaa.

    • vaasan vasuri

      Asiat Suomessa ja muualla Euroopassa näyttävät nyt etenevän siihen suuntaan, että ainoa järkevä valinta presidentiksi on Paavo Väyrynen!

    • 4*4=presidentti

      Yhdyn edelliseen puhujaan. Mutta en kakkoseen vaan neloseen. Jos Arhinmäestä tehdään presidentti, sen aika on myöhemmin. Nyt on Väyrysen aika!

    • Kauno Kasvo

      Kapitalistimedian mukaan edelleen on todennäköistä, että toisella kierroksella ovat Niinistö ja Haavisto. Mikä on meidän vaihtoehto silloin?
      Mielestäni sitä ei siinä vaiheessa enää ole! Eikö olisi parasta äänestää Paavo Väyrystä ensimmäisellä kierroksella? Hän on ehdokkaista osaavin, koulutetuin ja kokenein.

      • ...

        Ei. Kiero porvari. Vasemmistolaisen pitää ehdottomasti äänestää Haavistoa. Koska Haavisto on nyt haastamassa NIinistön. Eilisessä iltasanomien yleisögallupissa oli 60 tuhatta ääntä ja Haavisto ykkösenä. Niinistö hävisi yhden prosentin. Joten nyt kaikki vasemmistolaiset ääniä Haavistolle. Arhinmäki ei valitettavasti vielä pärjää näissä vaaleissa


    • Isoiita

      joo-o Väyrystä kehiin

    • .

      * Eniten kokemusta!
      * Parhaat tiedot!
      * Pisin kokemus ulkopolitiikasta!
      * Ylivoimainen presidentinvaalikampanja!
      * Hauskin ja rennoin ehdokkaista!
      * Laajin vaalikiertue!
      * Ajattelee eniten Suomen etua!
      * Suosituin viimeisenä arkipäivänä Helsingissä!
      * Nostanut eniten puolueensa kannatusta!
      * Ei luovuta koskaan!
      * Ainoa monipuolista yritystoimintaa harjoittava ehdokas!

      siis PAAVO VÄYRYNEN!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe