Millä olette päässeet eroon masennuksesta

Noidankehässä

Kertokaa te masennuksesta kärsineet millä olette päässee siitä eroon tai saanut helpotusta elämään?
Tuntuu että olen jossain horroksessa, mikään ei tunnu miltään saatikka kiinnosta, väsyttää mutta silti öisin uni tulee huonosti.

Itsellä tämä "masennus" on kestänyt joitakin vuosia jaksottaisesti. Lääkäriin en ole koskaan vielä mennyt koska olen ujo ja ahdistaa jo ajatuskin että ne määräisivät minut sairauslomalle tai/ja psykiatrille.
Masiksen syyn luultavasti tiedän, kun olen ahdistunut ja antisosiaalinen niin en jaksa tavata ihmisiä, saatika naisia (vaikka todella niitä tarvisin). Olen yksinäinen ja haluaisin tyttöystävän tms. mutta tässä mielentilassa se on todella vaikeaa, saatika että joku nainen jaksaisi katsoa tälläistä itsesäälissä elävää rassua.

Nykyisin ainoat sosiaaliset suhteet on kun kerran viikossa viinan voimalla lähden baariin. Haluaisin tavata ihmisiä enemmän, jutella, pitää hauskaa ja tehdä tavallisia juttuja, mutta silloin alkaa taas ahdistamaan, kun ahdistaa, olen mieluummin yksin kotona. Noidankehä on siis valmis.

Helpottaisi sekin kyllä oloa jos voisi puhua jollekkin jota oikeasti kiinnostaa, mutta kavereilta tulee vain: -Yritä nyt skarpata. tai -Ota ittees niskata yms.

Työterveyteen en voi mennä masennuksen vuoksi, koska olen ostamassa omaa asuntoa (pankkilainalla), jolloin merkintä masennuksesta haittaa lainaturvan saantia. Nykyään kun tarkistavat tämänkin.

Itsemurha yms muu paska on luusereita varten, ei minua. Sen verran on itsekunnioitusta jäljellä!

Kertokaapa mikä nyt avuksi?

18

587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Depistaas

      Mitäpä jos varaisit terveyskeskuksesta ajan lääkärille. Jokin mieto lääkitys voisi olla paikallaan. Lisäksi keskusteluterapiaa psykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Noidankehä on katkaistavissa. Toivottavasti löydät myös kaipaamasi tyttöystävän. Voimia.

    • noidankehässä

      No siis työterveys tai terveyskeskus niin samalla tavalla se merkintä tulee potilastietoihin, tässä mielentilassa pitäisi se kämppä ostaa niin mitähän siitä sitten tulee.
      Tietysti kun lainapäätös on tullut niin sen jälkeen tilanne on eri.

      • Depistaas

        No en kyllä usko, että se lainan saantiin vaikuttaa. Jos näin on. Niin kipin kapin pankkiin ja sitten vasta lekurille. Miten pankki voi muka ottaa selvää salassapidettävistä potilastiedoista, en alkuunkaan ymmärrä.


      • woot??

        Siis mitä ihmettä..? Onko tosiaan niin että pankit urkkii sitten potilastietoja, mikkä pitäis kaiketi olla salassapitovelvollisuuden takana "turvassa"?? O.o


    • dsfdfssfddsfdsfs

      Lainaan nuo potilastiedot ei kuule vaikuta yhtään.

      Taas henkivakuutukseen vaikuttaa.

      • Terapiatapaus

        Ihme vainoharhaisuutta.

        Eivät pankit ole potilaan terveydentilasta kiinnostuneita, jos kyse ei ole henkilöstä joka on holhouksen alla. Ja silloinkin heitä vaan kiinnostaa se, että onko henkilö oikeustoimikelpoinen vai ei.

        Vakuuksista ja maksukyvystä ovat kiinnostuneita pankit.

        Olen saanut lainaa pankista vaikka ovat tienneet minun olevan masentunut.


      • noidankehässä

        Ei vaikutakkaan lainaan, mutta lainaturvaan (eli lainantakaisin maksu vakuutus, sairauden työttömyyden yms. varalta)
        Pankista on vain huono saada laina iman lainaturvaa jos ei ole takaajia...


    • siru.ina

      No, itse voin sanoa että vaikean masennuksen kokeneena toimiva hoito on mahd. lääkkeet terapia. Lääkkeillä pääsin ylös sängystä, terapia teki loput. Se vaati vaan ihan saakelisti töitä, ja tuo työ jatkuu edelleen monen vuoden jälkeen. Siihen pitää olla halua ja terapeutin kanssa pitää synkata. Voimiakin se vaatii, mutta se minkä se ottaa myös antaa. Näin itselläni...

    • valois*

      Mun kuvio meni näin..
      Masennusta oli jatkunut jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin vaan totuin siihen ja jopa jossain vaiheessa kuvittelin, että olen vaion sellainen, itsemurhaa en ole koskaan harkinnut, mutta itsetuntoni on ollut todella alhainen, lähes mitätön. Lopulta olin siinä pisteessä, että en halunnut enää edes nousta sängystä, mennä suihkuun, mennä töihin, tai jos menin töihin, en jaksanut tehdä tehtäviäni.

      Hakeuduin työterkkarille, sitä kautta sain ensin miedot lääkkeet, pääsin keskusteluryhmään ja lopulta psyk. polille. Pelkästään jo se on auttanut paljon, että minulla on säännöliset käynnit hoitajalla ja lääkärillä, lääkitys on auttanut myös paljon, kun ensin löydettiin oikea annostus. Nyt olen palannut takaisin töihin ja olen saanut entistä elämäniloa takaisin, edelleen käyn seurantakäynneillä terkkarilla.

      Suosittelen, että varaat ajan lääkärille, sieltä saat apua

      • noidankehässä

        Miten nuo lääkkee vaikuttavat, siis käytännössä. On tietysti yksilöllistä miten keneenkin, mutta olen lukenut että voisi olla "koviakin" sivuoireita? Oireet ovat itsellä kuin sinulla, tätä kestänyt useamman vuoden, talvisin aina pahentunut.

        Määräävätkö lääkärit aina johonkin ryhmiin tai psykiatrille, kun jo pelkkä ajatuskin että istuisin tuntemattomien kanssa puhumassa henk. koht. asisiostani ahdistaa valtavasti. Tai entä nuo seuranta käynnit onko niitä sitten usein, kun en pidä lääkärillä asioinnista enkä halua sairauslomaa tai muutenkaan kesken työpäivää asioida kallonkutistajalla, sitähän voi leimaantua epävakaaksi kun ei ukolla pää pelaa.


      • Dg: Vakava masennus
        noidankehässä kirjoitti:

        Miten nuo lääkkee vaikuttavat, siis käytännössä. On tietysti yksilöllistä miten keneenkin, mutta olen lukenut että voisi olla "koviakin" sivuoireita? Oireet ovat itsellä kuin sinulla, tätä kestänyt useamman vuoden, talvisin aina pahentunut.

        Määräävätkö lääkärit aina johonkin ryhmiin tai psykiatrille, kun jo pelkkä ajatuskin että istuisin tuntemattomien kanssa puhumassa henk. koht. asisiostani ahdistaa valtavasti. Tai entä nuo seuranta käynnit onko niitä sitten usein, kun en pidä lääkärillä asioinnista enkä halua sairauslomaa tai muutenkaan kesken työpäivää asioida kallonkutistajalla, sitähän voi leimaantua epävakaaksi kun ei ukolla pää pelaa.

        Lääkkeitä on monenlaisia ja eri vahvuisia. Joillakin on sivuvaikutuksia joillakin ei. Hyvin pers kohtaista. Lääkkeet eivät ole taikakeino, mutta pitkällä aikavälilllä auttavat eheytymisessä. Sinulla tuntuu olevan jaksamista työssäkäyntiin ja suunittelet tulevaisuuttasi asunnonoston merkeissä. Myös se että olet motivoitunut hakemaan apua etkä jole itsemurhaa harkinnut, kertoo hyvää. Tilanteesi ei vielä ole kovin vaikea, eli apuakin voi löytyä helposti. Pidä siis näistä hyvistä asioista kiinni. Älä odota tilanteen pahenemista vaan hakeudu hoitoon jos asia askarruttaa. Lääkärille terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon. Paikkakunasta riippuen. Mihinkään ryhmäterapiaan ei sinua olla suoraan tunkemassa vaan henk kohtaisella lähdetään jos sellaista järjestyy. Asioista on hoitohenkilökunnalla kokemusta eikä mitään sellaista lähdetä vääntämään mistä tulisi vaikea olo. Tavoite on nimenomaan päinvastoin ja tästä on yleensä hyvin kokemusta. Hakeudu hoitoon. Jaksamista sinulle.


    • Hemmo_84
      • Poppatohtori

        Just joo ja kuu on juustoa? En nyt edes tuollaista linkkiä jaksa avata mutta nämä vaihtoehto/energiakenttä/luontaistuotteet eivät kuulu lääketieteen piiriin vain ja ainoastaan siitä syystä että niiden tehosta ei ole tarpeeksi näyttöä. Ja asia ei johdu siitä etteikö niitä olisi tutkittu. Eli hieman arvelluttavaa tuoda tällaisia asioita palstoile jossa oikeasti ihmiset yrittävät sada apua.


    • Java-f
    • ujo

      parasta mennä vaan hakemaan apua...asiat menee muute vaan huonompaan suuntaa..itellä meinas aikoinaa olla liian myöhäistä, mut sain apua ,mutta yksin en ois selvinny...itekkin ujo

    • ei pillereitä enää

      Mä puolestani sain tarpeeksi ihan jonninjoutavista keskusteluista, mitä ne auttaa? Mitä minun auttaa kertoa menneisyydestä koska sitä ei voi muuttaa ja tätä päivää eletään.
      Oli todella tylsää käydä mielenterveyshoitajan juttusilla kertomassa mitä kuuluu kukkuluuruu ootko miettinyt joulua,
      mitä teet uutena vuotena? Kun yritin jotain syvällisempää taitavasti ohjasi arkirutiineihin. Eipä oo kukaan perään kyselly et kuinka menee! Millaista lie muilla nämä käynnit, olenko jotenkin niin vinksahtanut etten ymmärrä sen auttavan?
      Olen hakenut apua mutten tunnu sitä saavan.

      • samaa mieltä

        Niin, kyllä se vika on yleensä potilaassa jos hoito ei tehoa. Näinhän sitä kai yleensä ajatellaan, oikeasti vika voi olla kyllä hoidossa tai hoitajassa.


      • Terapiatapaus

        "Oli todella tylsää käydä mielenterveyshoitajan juttusilla kertomassa mitä kuuluu kukkuluuruu ootko miettinyt joulua,"

        Kyse onkin siitä, että depressiohoitaja antaa ns. keskusteluapua, joka on juuri tuota kukkuluuruuta ja lääkkeiden syönnin valvontaa. Lukee ihan depressiohoitajien toimenkuvassa.

        Monille potilaille vaan valehdellaan, että ns. keskusteluapua olisi "terapiaa", koska ei haluta sijoittaa rahaa psykoterapiaan.

        Kunnon psykoterapiaa antaa laillistettu psykoterapeutti, joka on vuosien koulutuksen läpikäynyt.Taustakoulutus voi olla myös psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta useimmiten psykologi, psykiatri, työterveyslääkäri tai teologi.

        Minulle ei ole koskaan edes tarjottu ns. keskusteluapua, enkä olisi kyllä mennytkään läpättämään. Kunnon psykoterapiaan kyllä olen mennyt ja saanut apua. Sitäkään ei ole tarjottu, mutta menin itse Kelan tuella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe