"Tietoa lasten hyväksikäyttötapauksista liikkeessä on ollut vaikea käsitellä ja ymmärtää. Olen pahoillani siitä, että hyväksikäyttöasian esiin tullessa katse ei ensimmäiseksi kääntynyt pääasiaan, niihin uhreihin, joita on vahingoitettu."
Sama virhe on tapahtunut myös hoitokokousten/-tilaisuuksien uhrien kohdalla ja suhtautumisessa heidän esilletuomiinsa "hoitoväkivaltatapauksiin". Uhreja vastaan on hyökätty ja väärintekijöitä on lähdetty suojelemaan. Pahantekijän on vaikea kohdata omaa minäänsä.
Onneksi keskustelu näistä vääryyksistä on käynnissä ja asioista päästänee kohta keskustelemaan niiden oikeilla nimillä. Monissa tapauksissa kiusaamisen kohteeksi valittu "uhri" on asiassa täysin ulkopuolinen, josta räyhääjä/hoitaja on kuitenkin menettelyllään maalannut pääsyyllisen itsensä sijaan.
Tärkein kohderyhmä
2
96
Vastaukset
- Vakavat seuraukset
Monien hoitajien ongelmana on, etteivät he kykene tekemään enempää, vaikka he ovat velvollisia korjamaan aiheuttamansa laajan pahennuksen julkisesti - uhreja kiusattiin ja heidän omiatuntojaan pilkattiin julkisesti ei se ymmärrä -periaatteella. Puhuttelun syytä ei kerrottu ja Kristuksen kirkkolakia käytettiin väkivallan apuvälineenä. Avuttomuus liitty monesti henkilön mielenterveysongelmiin. Jokin aika sitten näki kirjoituksia, etteivät hoitajat tiedä loukanneensa. Tällä hetkellä tilannen on se, että heitä on lähestytty moneen kertaan eikä omatunto herää. Hoitajat ovat vaikeuttaneet uhriensa elämää - uhrin paikkakunnalta pakkomuutto, itsemurha tms. ovat seurausta hoitajien häiriökäyttäytymisestä.
- Ei ikinä selviä
"Puhuttelun syytä ei kerrottu ja Kristuksen kirkkolakia käytettiin väkivallan apuvälineenä."
Usein koko jutun lähtökohta oli uhria kohtaan tunnettu kateus ja pahantahtoiset ennakkoluulot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756