Lipposelle uusi

tärkeä tehtävä hoidettavaksi.
Lipponen olisi tosi pätevä johtamaan Kuzeniinan ylioppilastodistuksen etsintöjä, kun hän löysi jopa hyvin vanhan rangaistuspäiväkirjankin kuopiolaisesta koulun kellarista vai mistä lie demujen agenttiporukka sen esiin kaivellu.
Lukemani mukaan Lipponen on myöskin ohi jonon johdattanut tyttönsä huippulukioon, joten, ehkäpä hän voisi järjestää Mariallekin muutamaa pistettä vaille olevan yo-paperin Mäkelänrinteen iltalukion takaovaesta iltahämärissä valkolakin kera.

Ajatelkaa, kuinka helppoa on noiden "kantakirjojen" löytyminen, jos sillä on hiemankin positiivista merkitystä demuile, mutta sitten ei löydy yhtä yo-todistuksen jäljennöstäkään, lukiotodistuksista puhumattakaan.

Kyllä on demut kieroja valehtelijoita.
Eroappa nyt Kuziniina siltä ministerin paikaltakin, ei sinun ansiosta tapahdu mitään muuta kuin demujen kannatuksen pudotus, mikä nyt kyllläkin on laskettava enemmänkin ansioksi kuin miinukseksi. Joten siitä saat kyllä kansan kiitoksen.
Urpilainen voi kanssa erota, ja keskittyä etsimään sitä graduaan, kun sitäkin piilotellaan jossain.
Valtion kassan sai Urpilainen Kataisen ja Liikasen kanssa jo tyhjennettyä, emmekä oikein enää jaksa innostua siitä, että vievät verotuksella loputkin.
Eiköhän Urpilaista enää edes hävetä, kun se juustopala on nyt hävinnyt jo kokonaan, mitä esitteli tiptop piikkikärkikorkokenkengissään ja yöherhobilettäjän vaatteissaan tv-keskustelussa, jossa halaili Kataista, ja Wallinia, mutta Vanhasta hädintuskin kätteli.
Miten voikin olla noin kieroa sakkia kuin demut ovat ,kusettaessaan vielä SAK:n kauttakin työläisiä ökyrosvojensa taskuun.

Nyt kun nuo demut vielä savat tasaveron aikaiseksi, niin bingo, eihän se sitten enää muuta puutukkan, kuin Venäjän rajan lopullinen aukaisu mitä ovat jo sanoneet sovituksi asiaksi.

Josko nyt demut alkaisi toimimaan huutamansa avoimmuusperiaatteen mukaan, eikä jälleen päinvastoin kuin puhuvat eduskunnassa ja muualla missä vain kamerat on auki, ja ääni kuuluu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jatkakoon muut... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu