Suomenruotsalaisten alueellinen eristäytyminen

On kumallista, että kun surut "eristäytyvät" eli luovat"suomenruotsalaisia asuinalueita, he jotenkin aina onnistuvat pomimaan rusinat pullasta eli vievät Suomesta aina kaikki parhaat asuinalueet.

Helsingissä surut "eristäytyvät" vain ja ainoastaan merenranta-alueille (kalleimmat alueet) kuten Jätkäsaareen, Eiraan, Munkkiniemeen yms. Suruille ei kelpaisi oma palvelukeskus pohjois-Helsingissä, vaan surujen palvelukeskukset ja harrastuspaikat pitää kummallisesti aina olla niillä kalleimmilla tonteilla. Johtuukko kenties sitten siitä, että surut asuvat jo valmiiksi niillä kalleimmilla tonteilla tai omistavat ne.

Mutta surujen mielestä suruja sorretaan Suomessa, kun ei pakkoruotsi mene perille eikä pieni vähemmistö saa palvelua ruotsiksi aivan samalla tavalla kuin suomenkieliset saavat.

Saamme rusinat pullasta, mutta vaadimme lisäksi, että meitä kohdellaan, kuin meitä olisi 50 % Suomessa, ja jos näin ei tehdä, alamme valittaa Suomessa, Ruotsissa ja EY:ssä, että meitä sorretaan Suomessa. Tällaista on se ihana, Suomea rikastuttava suomenruotsalaisuus.
18247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hesarissa oli taannoin juttu näistä "suomenmaalaista", jotka muuttivat Helsingistä pois johonkin syrjäkylään, koska kaupunki oli muuttunut liian suomenkieliseksi ja oli uhkana, että lapset suomalaistuvat siinä ympäristössä.

Varmaan lapsilla jätte kivaa kun eivät osaa synnyinmaansa kieltä...

Äänestä
  • Eiköhän asiaa voi katsella myös toisin päin: surut ovat alunperin asuneet rannikolla, johon suomenkieliset ovat muuttaneet pääkaupungin imussa. Ja ehkä rannikkoa nykyisin arvostetaan enemmän kuin syrjäseutuja, kuitenkin esim. veneily- ja huvilakulttuuri syntyivät vasta 1800-luvulla. Sitä ennen rannikolla kalastettiin ja viljeltiin maata kuten kai sisämaassakin.

    Helsingissä taas kaikki pyrkivät "eristäytymään" arvostamilleen alueille mahdollisuuksien mukaan. Historiallisista syistä kantakaupungissa saattaa olla keskimääräistä enemmän suruja, kun vaikea sinne on keskiverto palkansaajan muttaa jostain Savosta.

    En myöskään ymmärrä miksi lapsilleen ei saisi tarjota sellaista kasvuympäristöä kuin haluaa?

    Äänestä

  • Otetaanpa esimerkki Ruotsista. Täällä pyritään maahanmuuttajat / pakolaiset integroitumaan enemmistön kanssa tarkoittaen pikaista ruotsin kielen oppimista kielellisten ghettojen muodostumisen estämiseksi.

    Jotain voi myös oppia Ruotsista, missä arabian kieliset ovat lukumääräisesti suurempi ryhmä kuin "finländaret" Suomessa. (Finländare = Suomessa asuva ruotsalainen, eli kuten eräs heistä sanoi radiossa (SR), että Suomessa asuu "finnar och finländare).

    Asun Ruotsissa, jo 37 vuotta, ja tiedän jotain täkäläisistä oloista ja politiikasta. Olen myös aktiivinen RepF:ssä.

    Äänestä

  • tt kirjoitti:

    Eiköhän asiaa voi katsella myös toisin päin: surut ovat alunperin asuneet rannikolla, johon suomenkieliset ovat muuttaneet pääkaupungin imussa. Ja ehkä rannikkoa nykyisin arvostetaan enemmän kuin syrjäseutuja, kuitenkin esim. veneily- ja huvilakulttuuri syntyivät vasta 1800-luvulla. Sitä ennen rannikolla kalastettiin ja viljeltiin maata kuten kai sisämaassakin.

    Helsingissä taas kaikki pyrkivät "eristäytymään" arvostamilleen alueille mahdollisuuksien mukaan. Historiallisista syistä kantakaupungissa saattaa olla keskimääräistä enemmän suruja, kun vaikea sinne on keskiverto palkansaajan muttaa jostain Savosta.

    En myöskään ymmärrä miksi lapsilleen ei saisi tarjota sellaista kasvuympäristöä kuin haluaa?

    "Eiköhän asiaa voi katsella myös toisin päin: surut ovat alunperin asuneet rannikolla, johon suomenkieliset ovat muuttaneet pääkaupungin imussa."

    Eiköhän asiaa voi katsella myös toisin päin: suomen kielen esiasteita on puhuttu rannikolla jo 6000 vuotta sitten. Ruotsia edeltänyt itäinen muinaisnorja sen sijaan ei ollut levinnyt rannikolle vielä edes 900 luvulla.
    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a2/Old_norse,_ca_900.PNG

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Aiotko nyt vaatia Töölöä itsellesi koska joku hypoteettinen mursunmetsästäjä esi-isäsi kölli siellä 6000 vuotta sitten?

    Äänestä

Jopa pääkaupunkiseudulla asuu suruja, jotka eivät osaa kunnolla suomea. Sellaista se on, kun elää vain eristäytyneenä omassa pikku ankkalammikossaan. Ja kehtaavat vielä vaatia, että koko kansan olisi osattava ruotsia!

Äänestä
  • Kerropa yksi hyvä syy, miksi pitäisi osata!

    Äänestä

  • 491 kirjoitti:

    Kerropa yksi hyvä syy, miksi pitäisi osata!

    En tiedä kuin yhden hyvän syyn. Että pystyy vttuilemaan niille. Mutta toisaalta, niin sitä pystyy tekemään myös suomeksi, joten ei taida olla ensimmäistäkään syytä.

    Äänestä

  • 491 kirjoitti:

    Kerropa yksi hyvä syy, miksi pitäisi osata!

    Ei löydy yhtäkään syytä siihen, että koko kansan olisi osattava ruotsia.

    Äänestä

Jaa että miksi pitäisi osata suomea?! Te asutte SUOMESSA, siis Suomessa, jossa pääkieli on suomi. Yleensä pienet vähemmistöt opettelevat ilman mitään mutinoita valtaväestön kielen.

Äänestä

Vain yksi syy on pitänyt Kauniaisen kaupunginosan omana kuntanaan Espoossa.

Se syy on surueliitin veroparatiisi. KokoomusRKP pitää moista outoutta yllä, vaikka se on pelkästään haitaksi yleiselle edulle.

Äänestä
  • Miten Kauniaisten itsenäisen kunnan asema on vastoin yleistä etua?

    Kauniaisten asukkaista 58,2 % on suomenkielisiä, verotetaanko heitä mahdollisesti eri perustein kuin ruotsinkielisiä?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Miten Kauniaisten itsenäisen kunnan asema on vastoin yleistä etua?

    Kauniaisten asukkaista 58,2 % on suomenkielisiä, verotetaanko heitä mahdollisesti eri perustein kuin ruotsinkielisiä?

    Tuo yli 40%:n suruosuushan on ratkaiseva. Pitäisihän sinun se jo tietää. Kokkolaa svekosurut pitävät osana Svenskfinlandia, vaikka siellä surujen osuus on vain 14%!

    Kaikki muut ns. reikäleipäkunnat on yhdistetty jo aikoja sitten, koska ne nähtiin järjettöminä ja syystäkin.

    Tiedoksi sinullekin, että järjetön ON vastoin yleistä etua. Mutta eihän pakkoruotsituksen kannattaja luonnollisesti sitä voi tajuta. ;)

    Äänestä

  • Niinpäs. kirjoitti:

    Sinäkö kannatat ylhäältä saneltuja kuntien pakkoliitoksia, joiden hyödystä ei ole empiristä tietoa vaan ainoastaan teoria jonka mukaan vähintään 20 tuhannen asukkaaan yksiköt ratkaisevat ikääntymisestä johtuvan kestävyyvajeen?

    Äänestä

Kyse on siitä, miten surut onnistuvat pomimaan kaikissa asioissa rusinat pullasta, eli jos surut haluavat itselleen oman palvelualueen, alue tehdään merenrannalle Jätkäsaareen eli erittäin kalliille paikalle?

Suomenruotsalaisilla on liikaa rahaa ja he jakavat rahojaan vain ruotsinkielisille, mutta samaan aikaan esittävät marttyyriä eli väittävät, että heidän asiansa ovat huonosti, kun suomenkieliset eivät alistu suomenruotsalaisten rasismiin eli koko maa ei opettele ruotsia palvellakseen ruotsinkielisiä, VÄHEMMISTÖÄ Tämä on se, joka on suomenruotsalaisuudessa niin suunnattoman törkeää.

Äänestä

Minun käy ihan sääliksi ruotsalaisalueiden lapsia, miten he tulevat pärjäämään
suomen työelämässä ellei heille opeteta suomenkieltä.
En usko että kaikille riittää koulutusta vastaavaa työtä kutistuvilla ruotsalaialueilla,
ellei sitten ole tarkoitus muuttaa ruotsiin, missä he kuitenkin ovat B-luokan
kansalaisia niin kuin suomalaiset ovat aina olleet ruosinkielisille.

Vanhempien olisi syytä ottaa tämä huomioon eikä yrittää tehdä meistä ruotsalaisia
Suomesta ruotsiin muuttaneetkin ovat opetelleet kielen eikä vaatineet ruotsalaisia
oppimaan suomea. Maassa maan tavalla.

Äänestä
  • Du har så rätt: "Massa maan tavalla". Därför använder vi också svenska i Finland

    Äänestä

Onko ruotsinkielisillä paljon työttömyyttä ja sosiaalisia ongelmia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pakkoruotsinet kirjoitti:

On kumallista, että kun surut "eristäytyvät" eli luovat"suomenruotsalaisia asuinalueita, he jotenkin aina onnistuvat pomimaan rusinat pullasta eli vievät Suomesta aina kaikki parhaat asuinalueet.

Helsingissä surut "eristäytyvät" vain ja ainoastaan merenranta-alueille (kalleimmat alueet) kuten Jätkäsaareen, Eiraan, Munkkiniemeen yms. Suruille ei kelpaisi oma palvelukeskus pohjois-Helsingissä, vaan surujen palvelukeskukset ja harrastuspaikat pitää kummallisesti aina olla niillä kalleimmilla tonteilla. Johtuukko kenties sitten siitä, että surut asuvat jo valmiiksi niillä kalleimmilla tonteilla tai omistavat ne.

Mutta surujen mielestä suruja sorretaan Suomessa, kun ei pakkoruotsi mene perille eikä pieni vähemmistö saa palvelua ruotsiksi aivan samalla tavalla kuin suomenkieliset saavat.

Saamme rusinat pullasta, mutta vaadimme lisäksi, että meitä kohdellaan, kuin meitä olisi 50 % Suomessa, ja jos näin ei tehdä, alamme valittaa Suomessa, Ruotsissa ja EY:ssä, että meitä sorretaan Suomessa. Tällaista on se ihana, Suomea rikastuttava suomenruotsalaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu