No oliko hän se oikea, vai vieläkö

Taisi silloin yli vuosi sitten lässähtää koko "keskustelu" molempien turhautumiseen. Mies, olen pahoillani, enemmän kuitenkin omasta puolestani ja siitä että ajattelen yhä.. Turhauduin omaan itseeni enemmän kuin mihinkään. Siihen saamattomuuteen. Tiesin haluavani sut, mutta käytännössä luovutin ja sanoin ehkä pari valkoista valhetta. Mutta jos joku sen seurauksena toteaa päin kasvojani mulle ettei yhteen sovita tai viittaa siihen, että en ole tarpeeksi "menevä" verrattuna erääseen toiseen (josta myös totesin että mahdollisesti on SE oikea), enhän enää tunteistani huolimatta kehtaisi missään nimessä ottaa yhteyttä. Eipä olla sen jälkeen törmäilty juttuetäisyydellä, mikä on sinänsä harvinaista verrattuna edellisiin vuosiin ja törmäilyihin.. Sitä tulee sanottua kaikenlaista, itse vetäydyin silloin aikoinaan sisälleni koska tiesin oman sekavan tilanteeni. Olisi kai pitänyt sanoa suoraan että herranjumala olen kyllä todella, todella ihastunut. Ne sanat tuli kyllä sulta, mutta itse en uskaltanut sanoa. Sun mielipiteen tietäisin, eteenpäin sanoi mummo lumessa. Suomi on tyttöjä täynnä, mutta entä jos kaksi ihmistä on käytännössä ymmärtääkseni katsellut toisiaan useamman vuoden? En ole koskaan ihastunut samalla tavalla keneenkään, en edes ensimmäiseen ja samalla toistaiseksi viimeiseen mieheeni. Koskaan yksikään mies ei ole samalla tavalla ajatuksissa ollut, mutta jäit mieleeni ilmeisesti pysyvästi, koska olet siellä ollut muistaakseni vuoden 2008 keväästä asti.

Huh nyt voinkin tämän avautumisen jälkeen hengähtää ja lähteä nukkumaan.