Kaverit tietää: Antti Jokinen on syytön!

Siinäs kuulitte

Ohjaaja Markus Selin kommentoi MTV3.fin Viihdeuutisille, ettei ohjaaja Antti Jokiseen kohdistuva raiskausepäily voi pitää paikkaansa.

Torstaina uutisoitiin, kuinka menestyksekästä suomalaisohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Arvostettu suomalaistuottaja ja Jokisen kanssa työskentelevä Markus Selin puolustaa ystäväänsä kiivaasti.

– Tunnen Antti Jokisen erittäin hyvin, eikä tämä pidä paikkaansa, Markus Selin
kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille

Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen on huolissaan tähtiohjaajan maineesta.

Elokuvaohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Asian vahvisti MTV3:lle rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin väkivaltarikosyksiköstä.

– Vahvistan, että tällainen tieto sinänsä pitää paikkansa. Esitutkinta on hänen kohdallaan käynnissä, Stenberg totesi torstaina

Rikoskomisario vahvistaa, että tutkinnan alla oleva rikosnimike on raiskaus. Kuuluisalle elokuvaohjaajalle raiskausepäily on katastrofaalinen niin maineen kuin töidenkin kannalta. Antti Jokinen ohjaa muun muassa maineeseen kiirineen Sofi Oksasen kirjaan perustuvan elokuvan Puhdistus. Elokuva kuvataan Virossa ja Berliinissä. Tuotantoyhtiönä on Solar Films Oy.

– Poliisi selvittäköön asiaa, itse en näe tässä mitään järkeä. Antin yksityisyyden kannalta koko aihetta on turha selitellä, Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen toteaa MTV3.fin Viihdeuutisille.

Toivonen on jo aiemmin sanonut olevansa sitä mieltä, että hänen ystävänsä Jokinen on syytön. Mies on samalla linjalla myös perjantaina.

– Tämä on perätön, aiheeton syyte. Tiedän mitä on tapahtunut, olen puhunut aiheesta Jokisen kanssa, Toivonen vakuuttaa.

Rampe on huolissaan siitä, että tunnetun elokuvaohjaajan maine on nyt mennyttä.

– Kyseessä on kohtuuton ja korjaamaton aihe, jolla leimataan ihmistä. Olen huolissani Antin maineesta, sen puhdistaminen on poliisin tehtävä. Nyt, kun tällaisesta asiasta kohutaan, niin samalla nostetaan esiin myös Antin vanhat ravintolavälikohtaukset ja yritetään niillä liata hänen mainettaan, se on ihan per***stä, Toivonen suivaantuu.

Poliisi tutkii asiaa, MTV3.fin Viihdeuutiset seuraa tilannetta

8

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tunnti aisku aasia

      Jep kaverit tietää kaikesta kaiken.jos vaikka ovatkin puppeliystäviä ja tulevat näillä jutuillaanulos kaapista. tämähetkiset näyttävtät ja riittävät sateenkaarikansallekkin.

    • Antti on syytön

      Härskiä että poliisi ei ole lopettanut esitutkintaa kun kerran totuus jo tiedetään. Miksi poliisi ei ole kuullut Seliniä ja Toivosta todistajana, luokatonta poliisityötä!

    • Hyvät naurut

      Joo, kaverithan tietävät mitä Jokinen puuhailee. Voiko olla naurettavampaa väitettä.
      Liero mikä liero.

      • Kokkelipiimää.

        Onkohan antilla sama asianajaja kuten JJ lehdolla JUHANI RIPATTI puusta tipahti.


      • seli, seli

        Niin ovatko Selin ja Toivonen makuukammarissa silloin, kun Antti puuhastelee naisten kanssa?? Jokinen on kyllä sellaisen oloinen mies, että sillä voi hyvinkin päässä napsahtaa, kun kiima käy sietämättömäksi. Ja ei varmasti Jokinen mene nyt kaikkia yksityiskohtia näille äijille kertomaan. Aivan turha näitten äijien puolustella, seli, seli...


    • huhhh huhhhh

      oisko tapahtunut jotain sellaista, kun antti nähtiin "iloisessa kunnossa" ravintolassa silloin ke illalla, olisiko pokannut jonkun naikkosen matkaansa, sitten menneet antin asunnolle, nainen olisi tullut katumapäälle eikä halunnut niin pitkälle, huomannut jotain outoa antissa (liian kännissä, jossain muissa aineissa, liian aggressiivinen?) tms, halunnut lähteä pois, antti olisi jo ollut ihan "valmiina" ja ei muuta kuin mentävä pakolla (uhkaillut väkivallalla tms?) sänkyyn ja sekstaamaan... tuohan olisi raiskaus silloin. ja koska antti oli lehtien mukaan haettu poliisien toimesta aamuvarhaisella kodistaan, niin nainen olisi paennut sen jälkeen ja mennyt suoraan poliisiasemalle. siellä olisi tehty tarvittavat tutkinnat ja sitten menty hakemaan antti kamarille...
      totuutta ei vielä voi tietää, mutta kuka nainen, jos ei olisi jotain kamalaa tapahtunut, olisi aamuyöllä mennyt poliisin pakeille, ja tietää vielä, että hänestä tutkitaan kaikki asiat, jotta nähdään onko raiskausepäilylle perusteita...
      jos naisessa ei ole suurempia väkivallan merkkejä, miten pystyy todistamaan, että antti otti hänet väkisin? jos antti pitäytyy siinä, että ihan oli normaali yhden yön juttu eikä muuta eikä mitään väkisin sekstaamista.
      se on sana sanaa vastaan.
      ja jos jotain pieniä jälkiä vaikka olisikin, niin siitä voi sanoa että meillä oli villiä seksiä.
      vaikka antin siemenet olisivat naisen alapäässä, ei sekään mitään todista, anttihan vain sanoo että kyllä me toki sekstattiin ja kumpikin sitä halusi.
      ihmettelen siis vain, jos nainen on raiskattu, miten ikinä voi sen todistaa, jos antti kertoo asiat aivan toisin??? kamala tilanne varmaan, jos tosiaan on raiskattu...

    • Antti ystävineen

      Minäkin ihmettelen näiden ystävien seli, selitystä ettei Antti raiskannut.
      Nukkuvatko he kaikki "SISKONPEDISSÄ" yhteis sängyssä?????
      Joka tapauksessa totuus paljastuu pian, minä en ainakaan halua kuulla mitään tästä mitättömästä "OHJAAJASTA" , Puhdistus elokuvaakaan ei enää monia kiinnosta.
      Hei miksi muuten nämä "ELOKUVA OHJAAJAT, TUOTTAJAT" ovat suurinmaksi osaksi rikollisia, huijareita, veronkiertäjiä,monet konkurssit,ulosotot ym.
      Selin, Antti Jokinen, Parviainen ym. ei mitään osaamista , Elokuvasäätiö antanut hurjat rahat moneen elokuvaan kuten Mannerheim, missä nämä rahat nyt ovat , no tietysti näiden HERROJEN TASKUSSA. Renny on ainoa Suomalainen OIKEA ELOKUVAOHJAAJA, joka tajusi pikku Suomen olevan hänelle liian pieni ja halusi eroon esim Selinin porukasta kun tajusi mitä elokuvaajia he ovat olevinaan ja näki mihin kaikki tukirahat menivät.Eikö todellakaan ole tukien antajilla mitään kontrollia miten tuet käytetään??????

      • En ymmärrä

        Kyllä Selinin ja Toivosen sanaan pitää luottaa, Jokinen on viaton! Miksi poliisi ei ota näiltä tärkeiltä todistajilta lausuntoa joka vapauttaa Jokisen kaikista epäilyistä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe