Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

runkkari

Aloin 15-vuotiaana runkkaamaan säännöllisesti. Leikimme kavereiden kanssa lääkärileikkejä, joihin kuului myös toisten runkkaaminen Kerran joku kavereista kertoi ajelleensa ensimmäiset karvansa pois muutaman kerran. Siitä sainkin idean,että kaverit ajelisivat minulta karvat pois, joka toteutuikin vastustelujen jälkeen. Muut pojat eivät suostuneet ajelemaan alapäätään.

Tämä tapahtuma lisäsi valtavasti haluani runkata ja olla alastomana muiden seurassa. Usein halusinkin olla lääkärileikeissä ainoana potilaana, jolta ensin ajeltiin alapää paljaaksi, sen jälkeen työnnettiin heinänkorsi virstaputkeen ja kiristyslenkki peniksen juureen.

Koska asuin maalla, oli meitä kymmenen hengen porukka, jossa oli muutama tyttökin, jotka kävimme säännöllisesti uimassa järvirannassa, jossa ei ollut muita kuin me.
Kerran erän pojista kertoi, että minä olen posliini ja runkkaan säännöllisesti.
Olin naama punaisena ja olisin halunnut painua maan alle, mutta muut pojat kävivät kimppuuni ja repivät uimahousuni riekaleiksi ja pakottivat minut runkkaamaan tyttöjen aikana.

Paikalle oli tullut myöskin naapurin aikamiespoika, joka kertoi, että olin usein ollut rannalla alastomana runkkaamassa ja hän oli ottanut siitä valokuviakin. Hän ehdotti, että tytöt antaisivat tälle runkkarille kunnon opetuksen, joka myös tapahtuikin, mutta se on eri juttu, mutta kyllä 16-vuotiaat tytötkin osaavat olla raakoja.

Tämän jälkeen kävimme usein uimassa, minä alastomana ja karvattomana, muut uima-asuissa ja joka kerta runkkasin, useimmiten vasta tyttöjen keksimän rangaistuksen jälkeen. Minä en päässyt koskaan näkemään tyttöjä alastomana ja jos he menivätkin uimaan alastomana muiden poikien kanssa, niin minut sidottiin kiinni ja silmieni eteen vedettiin side.

Aikanaan avioiduin ja erosin ja 20 vuoden kuluttua palasivat nämä nuoruuden tapahtumat mieleeni.

Aloin pitää alapäätäni jatkuvasti karvattomana ja kun runkkasin oli lähes aina alastomana ja otin tavoitteeksi, että jäisin siitä kiinni mahdollisimman usein.

Helpoin tapa oli jäädä kiinni huoltoaseman vessassa. Kopissa riisuin kaikki vaatteeni pois ja pistin vaatteeni kassiin. Oven olin jättänyt tahallani lukitsematta. Hitaasti runkatessani moni ehti avata oven ja sulkemaan sen saman tien. Eräällä kerralla ovi kuitenkin jätettiin auki ja iso mieslauma sai katsella kun ruiskasin spermat vessan ulkopuolelle. Herjauksien ja kirouksien saattelemana puin vaatteeni päälle ja jatkoin matkaani. Eräällä kerralla kävi vähän huonommin, olin laukeamista vailla, kun minut tempaistiin pois kopista, pari miehistä tumppasi tupakkansa tanassa oleva terskani päähän. Tämän jälkeen meni pari kuukautta ennen kuin teki mieli jatkaa vessarunkkausta.

Mielihaluni alkoi uudestaan, usein ravintolassa meni syrjäiseen ja pimeään pöytään.
Saatuani kaljani, riisuin housuni pois ja aloin runkata. Spermat levittelin vartalolleni ja lopuksi nuolin käteni. Tässäkin kävi muutaman kerran käry. Pahin oli se, että juuri kun laukesin, niin lähipöytiin ilmestyi useita nuoria miehiä ja naisia. Huomattuaan tilanteeni he takavarikoivat housuni ja myös paitani ja sanoivat, että nyt alat runkata.
Laukesin vielä kolme kertaa ja joka kertaa he käskivät pyyhkiä penikseni paitaani.
Kun penikseni ei enää noussut ylös he nousivat ylös ja veivät vaatteeni järjestysmiehelle, joka heitti minut ulos kadulle ja vaatteeni pesässä.

Tässä oli pari tapausta pahimmasta päästä. Koskaan en aloita runkkausta siten. että joku on näkemässä ja pidän varani, että lapset eivät missään vaiheessa tule näkemään sitä.

Minulla on muitakin ihania runkkaushetkiä, joista olen jäänyt kiinni,
mutta niitä tulisi liian pitkä kertomus

Tämä on varmasti sairasta tekstiä, mutta eräällä retkelläni tapasin nykyisen vaimoni ja harrastamme taas samaa puuhaa, mutta varomme kiinnijäämistä
01401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jokke kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu