Pekka Haavisto, uuden ajan presidentti.
Kokenut arvojohtaja koko kansalle
Se on siinä
4136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaikki Pekan taakse!
http://www.kakkonenonykkonen.fi/
Kun gallupit näyttivät Haaviston kannatuksen olevan vahvassa nousussa, alkoi paskalehdistön taholta ankara mustamaalaus. Ensin vedettiin esiin iänvanha puolison rattijuopumus. Kauan sitten tapahtunut otsikoihin. En puolustele rattijuoppoutta mitenkään, mutta kysymys kuuluukin, miksi just nyt, kun tämä tapahtunut jo ennenkuin Haavisto edes oli presidenttiehdokas?????
Sitten uusin juttu, kun Haavisto ei tunnistanut Venäjän pressaa kuvasta. Kaikesta juttuja tehdään. Iso otsikko, vaikka eivät muutkaan ehdokkaat tunnistaneet heille näytettyjä kuvia. Mutta jutussa Haavisto esille. Ja Eva Biaudet ei tiennyt Rovaniemellä käydessään edes Lapin läänin kaupunkeja vaan veikkasi, että Levi on kaupunki. Kyllä Suomen presidentin pitää maansa tuntea paremmin kuin taviksen näköiset ulkomaanelävät.
Ja keltainen lehdistö repii päivittäin asiaa Haaviston puolisosta. Asiaa vatkataan kaikilta laidoilta, eikä muisteta, että kahdella muullakin ehdokkaalla on kummallisuutta puolisovalinnoissa. Akat nuorempia kuin omat lapset - sitäkin voi paheksua jos kerran paheksumaan aletaan.
Kyllä vallanhimo ja menestymättömyyden pelko ajaa mediaa epäasiallisten asioiden esiin tuomiseen.
Gallupit kyllä ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Niinistöä povattu jo pari vuotta seuraavaksi pressaksi ja ihmisrievun psyyke on rakennettu niin, että halutaan olla voittajan leirissä. Ja kun vielä isot lööpit huutaa muiden huonoutta, sataa ääniä Niistön laariin. Näin se vain on. Valitettavasti.
Ja nimim. Iljettävää sanoisin: Noin helposti ihminen menee halpaan ja paljastaa pelkonsa. Älä pelkää, ei homous sinuun tartu!!!!
Gallupit tänään sitä ja huomenna tota, riippuu kuka tekee niitä!
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/presidenttigallupit_herattavat_kummastusta_3185679.html
-
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/kansanedustaja-raivostui-soinin-puolesta-mtv3lle-ala-arvoista-kayttaytymista/art-1288443087929.html
rehellinen mies, äänestäkää!