Kipua ja masennusta....

kipukipikupu

,Olemme vuoden asuneet nykyisessä asunnossa, joka on tutkimuksissa todettu homeasunnoksi. Kuukausia minulla on ollut nenän tukkoisuus ongelmia....

N 1,5 kk sitten kärsin reilun kahden viikon ajan jatkuvasta päänsärystä. Särky tuntui sellaiselta jännistyspäänsäryltä, ja tavalliset särkylääkkeet ei juurikaan auttaneet. Sitten yhtäkkiä kipu helpotti ja voi kuinka olinkaan siitä tyytyväinen. Kaksi viikkoa meni hyvin, KUUNES.... Särky alkoi uudestaan, mutta nyt otsapäänsärkynä!! Otsalla on paineen tunne, sitä puristaa, kivistää ja vihloo. särky tuntuu myös silmien takana, ihan kuin en pystyis edes katsetta tarkentamaan kunnolla. Asumme homeasunnossa, ja minulla on kuukausia ollut nenän tukkoisuus ongelmia. Lääkäri siis arveli että kyseessä saattaisi olla ontelotulehdus. Sain vahvan antibiootin, mistä ei ollut mitään hyötyä. Sain myös kostuttavaa nenäsumutetta, sillä nenän limakalvot erittäin kuivat. Mitään selkeää flunssaa ei siis ole ollut missään vaiheessa.
Nyt antibiootin loppumisesta jo viikko ja otsasärky senkus jatkuu. Toissapäivänä kun heräsin aamulla, niin itku meinasi tulla kun silmien liikutteli teki niin kipeää. Eilen oli jo hieman parempi, mutta vielä sattui jonkun verran silmiin kun niitä liikuttelee. Samoin tänään...vielä on aavistuksen kipeät "silmänpohjat". Ja otsaa särkee...Tuntuu että hulluksi tulen kohta. Vaikea katsoa telkkaria ja kirjoittaa tätäkin kun silmät tuntuvat "kireiltä".
Töissä ei meinannut tänään tulla hommista mitään, kun koko ajan särky muistuttaa olemassaolostaan ja vie keskittymiskyvyn kaikelta muulta.
Mitähän tässä pitäisi tehdä? Olen ollut tämän homehelvetin kanssa todella uupunut ja mietinkin että voiko tällainen otsa ja silmäsärky olla masennukseen liittyvää. Vai mikä tässä ruokii nyt mitä???? Olenko tulossa hulluksi, kasvain, otsaonteloissa jotain häikkää, masennus?!!!!!!!!!
Vasen sierain on jatkuvasti tukossa, oikealla puolella ilma kiertää jo hyvin..Kiitos nenäsumutteen.
(Onneksi helmikuun lopussa muutto tästä homekämpästä)

1

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1109
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1072
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      818
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      705
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      557
    9. 78
      551
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe