Järvisestä kirjoitettu kirja on mitä syvin katsaus henkilöön ja on mahtavaa kuinka olennaisia asioita hänestä on saatu opukseen. Lukuisat ystävät ovat valoittaneet miehen elämän kulkua ja tapahtumia, luonnetta tyyliin: "järvinen oli ihan lärvit", "silloin järvisellä oli meneillään kuivempi kausi" jne.
Ihan oikeesti hei; toi kirja antaa kuvan järvisestä että aloitti suurinpiirtein päivänsä juomalla pullollisen kossua ja vetämällä hepoa suoneen ja ei ku baanalle.
Miten näin ala-arvoinen teos on voitu tehdä ihmisestä?? Aivan pinnalliseksi jää taas kuva miehestä joka oli sentään hyvin merkityksellinen suomen rock-historiassa. Kirjoittajat mässäilevät hänen kamankäytöstään jne. Ei minkäänlaista tajua miten tehdä syvempää kuvaa ihmisestä. Tarinat ovat kauttaaltaan irtonaisia, eivät loogisesti kytköksissä toisiinsa ja muodostavat kirjasta hyvin levottoman oloisen. Ainoa asia mikä kirjassa toimii ns.punaisena lankana on se kuinka juotiin, saatiin potkut juomisen takia, vedettiin kamaa ja oltiin alhaalla, sitten taas ei käytetty mitään ja sit taas retkahdettiin. Suututtavan huono kirja.
Sitten sain Cissestä kertovan kirjan. Sen luettuani olin raivoa täynnä. Cisse juo ja vaipu ja sitten taas ei juo ja kaikki hyvin ja sitten lärväillään.....
Kummatkin opukset on kirjoitettu samaa kaavaa hyväksikäyttäen ja kummassakin tällä tavalla loukataan taiteilijoita syvästi ja aliarvioidaan lukijoita, faneja suuresti. Herääkin kysymys miten kirjojen kirjoittajat ovat päätyneet täysin samaan ilmaisutapaan??? Todella köyhää luettavaa ja kertonee taas kirjoittajien käsityksistä miten elämänkerrat pitää kirjoittaa; mitkä asiat ovat niitä olennaisia ja luotaavat kuvaa ihmisestä ja minkälainen ihminen kätkeytyy julkisivun taakse.
Molemmat kirjat vein nyt divariin. Parempia ja asiallisempia dokumentteja odotellessa....
Eikös nää nyt muuta keksinyt...
19
237
Vastaukset
- tettisstydy
Mikset sä anna palautetta suoraan kirjailijoille sen sijaan että avaudut tällaiselle säälittävälle höpöhöpö-palstalle?
- TsydysTyts
Mitäs sä sit tätä säälittävää höpöhöpö-palstaa kyttäät ellei tänne sun mielestä sais ees kirjottaa. Mee kotios siit pöllö.
- tettisstydy
Täähän on parasta viihdettä ikinä!
- ooweeoolaa
Samaa mieltä siun kanssa ja myös ketjun aloittaneen kanssa kirjojen tasosta. Hyvin kehnoja lukuelämyksiä olivat vaikka idoleista kertoivat. Tämä höpöhöpö palsta on mielestäni ainoa kunnon paikka käydä keskustelua hurriganesista.
- tettisstydi
Onpa vilasta ja asiantuntevaa keskustelua :-o)
- homekorava
paskapuhetta, kirjailija tekee oman mielikuvansa, samoin sinä, kumpikaan ei välttämättä vastaa todellisuutta. jos et ole tuntenuut ko tyyppejä sulla ei ole mitään pohjaa sanoa yhtikäs mitään. sun haavekuvas on ihan sun omaa keksintöäs-
- tyttisteddy
Taas yksi joka missasi pointin. "kirjailija tekee oman mielikuvansa"..heh heh. Tuotahan ei tossa kiistetä vaan kyseenalaistetaan kirjailija/kirjailijoiden mielikuvien taso ts.ammattitaito kirjoittajana, varsinkin dokumentaarisen sellaisen. En väittänyt että oma mielikuvani olisi se oikea mutta en ainakaan lähtisi rakentamaan jonkun elämänkertaa nostaen ryyppäämisen ja toilailun niiksi tärkeimmiksi ja olennaisimmiksi asioiksi. En myöskään tekisi kirjasta niin katkonaista missä asiayhteydet ovat välillä todella hajallaan, kuvaukset taiteilijoista pinnallisia vailla minkäänlaista syvyyttä. Haastattelisin kirjaan myöskin enemmän taiteilijan läheisimpään piiriin kuuluvia ihmisiä enkä turhanpäiväisiä pelimanneja jotka järjestään vain kertovat tähden päihdekäytöstä. Sinulla on toki mielipiteesi myös, kuten meillä kaikilla. Mielipidettäsi en vain voi ottaa kovin vakavasti koska siitä puuttuu järkevä puolustuskanta, puoltava näkemys kirjan tai kirjojen hienoudesta.
Kummatkin teokset ovat ala-arvoisia siinä mielessä että ne esittävät olevansa faktapohjalta kerrottua kaikenkattavaa dokkaria. Järvisestä kertovan kirjan lopussa todetaan että Hurriganesista kertovan kirjan(Aaltonen-Kontianen-Starck-2002) sekä kuvakirjan "Ganes-Valokuvia Hurriganesista"(Kaila-Schutt-Vuorimies) lisäksi "..lisätään käsissäsi pitämäsi teos, on koossa jotakuinkin niin kattava kuva Albertista, kuin se on mahdollista ilman Maestron läsnäoloa (suor.lainaus) ". Eipä tosiaankaan ole lähellekään. Ihmettelen miksi kirjassa ei ole enemmän omaisten kertomuksia koska varsin yleisessä tietoisuudessa on että moni todella läheinen ja näin Albertin IHMISENÄ tunteva, jätettiin joko täysin ulos tai hyvin vähälle osalle. Ehkäpä tarkoitus oli tehdä mahdollisimman kaupallinen, kaikkia viihdyttävä teos.
Cisssestä kertova kirja on jo niin kuraa ja pinnallista skeidaa että siitä jää kyllä kuva että se on tehty kiireessä ja täysin huitaisten. Shame on you!
- dr x x
haesta sinä saevartelija pitä pieeru, sinet rokista tajua mitn
- 98yu
Kertonee hurriganes fanien äo:sta kommenttisi? vedä sä vaan viinaa kitusiin ja kuuntele Roadrunneria juoppo!!
- Minun mielestäni:
Kyllähän Järvisen kirjaan on nähty vaivaa ja se kaikin puolin hyvin tehty kattaus hänen urastaan ja ennen kaikkea rakkaudestaan siihen musaan mitä teki.
Häkkisen kirja - valitettavasti - tuntui enemmän sellaiselta satuilulta. Siinähän oltiin onnistuttu poimimaan jopa hänen ajatuksiiaan sanoiksi. Olen tuosta ainakin samaa mieltä, että tuon älyttömän deekuilun korostaminen ja jatkuva kertominen pisti ällöttämään ja sitä kautta v:: tuttamaan. - Hugo Hoo
Mutta jospa se on sitä loppuvaiheessa voimakkaasti ollut? Itse en tiedä, en ollut paikalla,
- pettynyt78
eiköhän sen elämässä ollut muutakin. Paska kirja!
- No hemmetti,
Kysykää Remulta, se sen tuns jo aika nuoresta ja oli aika paljo sen kans tekemisis. Jos samas bandis skulaa monta vuotta yhdes, ni kyllä sen tietää mis vaihees se brenkku on alkanu maistua ja kuinka paljo.
- 13+12
Albert-kirjassa kerrotaan, että Remu otti kerran housuttoman Albertin poikittain syliinsä, levitti Albertin pakaroita ja näytti ruotsalaiselle poliisille Albertin peräreikää. Sen kun luin niin ajattelin, että voi perse mitä meininkiä.
- Tsägä hägä
Tuo kertoo olennaisen Remun henkisestä tasosta.
- 13+12
Ei nyt niinkään. Remullahan riittää katuviisautta ja katupojan nerokkuutta joka toimii tosielämässä. Albert taas oli taiteilijasielu ja monella tapaa lahjakas ihminen kitaristintaidoistaan nyt puhumattakaan.
Viina ja huumeet, siinä syy Hurriganesin keikkaelämän levottomuuteen.
- voitto80
mut cisse hoiti kondista uimalla,tapiolan uimahallissa.sai joka lihakselle kondista,kävellessä happea.hah!!näin ite kerto,miten kuntoili..
- ygooo
joo ja dipolissa otti sitten vähän palautusjuomaa. vähän.
- kukin tyylillään
Pitäähän sitä urheilusuorituksen jälkeen palautua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894