Jos Niinistöstä tulee presidentti, niin hän toteuttaa aikaisemman uhkauksensa ja panee maamme kirjastot maksullisiksi. Samalla saamme heittää hyvästit köyhimmän kansanosan sivistystä eniten kasvattaneelle elimelle, kirjastolaitokselle. Maksullisuuden jälkeen vain varakkaat käyvät kirjastossa. Tähän kokoomuksen Niinistö aloitteellaan varmaan pyrkikin.
Niinistön perässähiihtäjät yrittävät nyt väittää, ettei Niinistö ole uhannut kirjastojen maksullisuudella, mutta minä ainakin kirjoitin kirjastossa nimeni listaan, jolla Niinistön ehdottamaa maksullisuutta vastustettiin. Näitä protestilistoja oli lähes kaikissa maamme kirjastoissa. Lopulta Niinistön aloite kaatui kansan vastustuksen myötä.
Niinistö panee kirjastot maksullisiksi
9
84
Vastaukset
- Narutus käynnissä
Minäkin kirjoitin nimeni kirjastossa protestilistaan, joten Niinistön kalakaverit yrittävät naruttaa kansaa, mutta kansalla on pitkä muisti.
- Ääripäätä
Niinistö on oikeiston äärilaitaa eli äärioikealla ja miehen tavat ja teot ovat sen mukaiset.
Onneksi siitä vaan tulee Suomen Tasavallan pressa. Henkilö jolla ei ole valtaa edes käydä WC:ssä ilman että kysyy joltakin virkamieheltä ensin.
- vallatpn pressa
Niinpä niin. Ei pressa päätä juuri mitään. Paitsi jos pressana olis Vänkyrä väyrynen . Hän aikoi ottaa vallan ja päättää ja määrätä kaikesta. Olis ihan diktaattori...mut sellaisille ei anneta meilläpäin valtaa.
- 9+17
Valitettavasti kirjastotoiminnasta on jo maksettu verojen muodossa valtiolle.
- vihreä idealisti
Valtio tarvitsee lisää verotuloja, jotta voidaan tukea etelä-euroopan huonossa asemassa olevia maita.
- Älä sure
Ei se maksullisuus kuitenkaan pyhiä mamuja koskisi vaan ihan tavallisia työssäkäyviä.
- Rukkas-Niinistö
Tässäpä meillä on varsinainen köyhien ystävä, joka väitti olevansa duunari eikä miehellä ole edes rukkasia.
- Hau hau hau
Jos Niinistö paneekin Jenni Haukion asialle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 182176
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs561854- 1781493
- 821483
- 211459
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3091417Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti1011051Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä631027Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää34995- 349884