Kenelle annan ääneni?

vaikea valinta !

Olen miettinyt ja punninnut, eikä ehdokkaista löydy kuin kaksi varteenotettavaa numeroa.
Ketä en ainakaan äänestä:
Soini: Itesään täynnä oleva, omaa napaansa tuijottava "vastarannankiiski", joka pellemäisyydellään aiheuttaa vain häiriköintiä kollegoidensa työrauhalle. Ei ymmärrä edes kysymyksiä, vaan höpäjää haastatteluissa omiaan, solvaa muiden töitä, eikä ota vastuuta teoistaan tai puheistaan. Kertoo muka vitsejä ja päästää päälle sen raviradoilla oppimansa "hevoshirnunnan". EI KIITOS!
Essayja: Itsekäs omanedun tavoittelija, kävelee kohti "maaliaan" muita huomioimatta tai kuuntelematta. Valitsee tarkkaan, mihin seuraan suostuu tentattavaksi ja nuorille opiskelijoille ei mestarin aika ainakaan riitä. EI KIITOS!
Väyrynen: Itserakkaus hipoo jo narsismia ja maan asiat ja kansalaiset täysin toisarvoisia. EI KIITOS!
Haavisto: Ideoiltaan ja persoonaltaan minulle täysin tuntemattomaksi jäänyt henkilö. Siispä Ei kiitos!
Niinistö ja Lipponen ovat tosin pitkäntien kulkijoita, MUTTA ikä painaa. Tuossa iässä alkaa muisti jo tehdä tepposiaan, eikä keskittäytyminenkään ole enään kohdallaan, joten saattaisivat puheillaan ja toiminnallaan aiheuttaa maallemme ememmän vahinkoa kuin parannusta. EI KIITOS!
Edellämainitut ehdokkaat pitävät itseään kaikkitietävinä, joilla ratkaisut asioihin on jo valmiina, joten kansan tai kollegoiden mielipiteitä ei kuunnella.

Jäljelle jää siis Arhinmäkin ja Eva. Molemmat suht'koht nuoria?
Heillä kuitenkin tuntuu "pieni kansalainen" olevan lähempänä sydäntä, kuin noilla, muiden pulueiden rahan- ja vallanhimoisilla "veteraani-vouhottajilla". Molempia tuntuu myös Suomen kansan "huonovointisuus" kiinnostavan ja ainakin Arhinmäki on osoittanut kansankuuntelun- ja asioiden oppimishalunsa mahdollisena presidenttinä.
Täytyy jatkaa "puntarointia", miettikää tekin tarkkaan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • faktaa..............

      Itse äänestän Soinia! Jos toisella kierroksella ei ole Soini, jään vaaleista pois!

      • Voi raukka sua!

        Kuulut siis niihin "diktaattorin" nöyriin palvelijoihin, joilla ei ole edes ihmisarvoa. Voisitte muuttaa vaikka Gröönlantiin koko persuporukka. Paavo A. tai Eva ovat ainoat, jotka tuntuvat ajattelevan Suomen ja suomalaisten parasta, muut ehdokkaathan ajavat vain omia ja EU:n ahneita etuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe