Maahan muuton vaikutus köyhyyteen

30300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Asiaa..! Tekopyhille kyytiä oikein kunnolla..;-) Kannattaa katsoa, sillä tuo kyllä pistää ajatelemaan kysymällä= Autanmeko todella köyhiä..? ps.Kiitos linkistä. Upeaaa..!

Äänestä

Sikiävät sellasta vauhtia, ettei mikään auta.

Äänestä

Köyhyyden poisto ja humanitaarinen maahanmuutto ovat kaksi eri asiaa. Kukaan ei usko sillä poistettavan köyhyyttä kokonaan lähtömaista. On toki totta, että voimavaroja, tarmokkuutta ja yhteisön tukea tarvitaan maasta pois pääsemiseksi. Videolla toimittaja Roy Beck toteaa tämän ja lisäksi, että lähtijät ovat yleensä pisimmälle koulutettuja. Hyödyttäisikö se sitten köyhyyden vastaista taistelua, että juuri nämä ihmiset jäisivät tapettaviksi kotimaahansa. Lisäksi esityksestä puuttui paluumuuttajien merkitys kehittyville yhteisöille. Koska meillä suomessa on ollut äärimmäisen vähän ns. kehitysmaista maahanmuuttajia olemme tästä hyvä esimerkki. Se marginaalinen Pohjois-Somaliasta tulleiden ja Somalimaan rauhoituttua sinne palanneiden ihmisten joukko on siellä pystynyt auttamaan yhteisön kehitystä Suomesta saamillaan opeilla: Hargeisan yliopistossa, opettajina, terveydenhoidossa mm AMK kätilö, politiikassa demokratia periaatteita, yrittäjiä jne. Voi vain kuvitella millainen kokonaisvaikutus paluumuuttajilla on, kun näin pienelläkin ryhmällä on jo näin paljon vaikutusta.

Ilman muuta parasta apua on koulutus, erityisesti naisten ja lasten köyhissä maissa. Muukin sinneannettu apua on tärkeää. Mutta on tilanteita, joissa näin ei voida toimia, eikä rauhaan pakottaminen onnistu. Kaikenlaista apua tarvitaan.

Meillä Suomessa on myös väestön vanheneminen yksi kysymys, jota pitää miettiä myös tässä yhteydessä.

Hyvä kysymys myös on eikö viidellä miljoonalla "autetulla" muuttajalla ole mitään merkitystä, kuten alla olevassa mm. kysytään.

http://econlog.econlib.org/archives/2010/12/when_numeracy_m.html

http://econlog.econlib.org/archives/2010/12/the_other_probl.html

http://www.econlib.org/library/Columns/y2010/Powellimmigration.html

Äänestä
  • Eliittiä ei kiinnosta paskankaan vertaa auttaa ketään.Ainoa ajatus on valkoisen rodun tuhoaminen.Hyysärit toimii tässä hyödyllisenä apuvälineenä.Älkää lissääntykö negroidisen rodun kanssa.
    Ja vanhusten hoidosta tai työvoimapulasta,et jos sellainen alkaa.Niin Suomeen kyllä muuttaa valkoisia ihmisiä esim Ruotsista,Venäjältä,Virosta,Saksasta ja myös muualta.

    Äänestä

  • """""""""""""""""""" kirjoitti:

    Eliittiä ei kiinnosta paskankaan vertaa auttaa ketään.Ainoa ajatus on valkoisen rodun tuhoaminen.Hyysärit toimii tässä hyödyllisenä apuvälineenä.Älkää lissääntykö negroidisen rodun kanssa.
    Ja vanhusten hoidosta tai työvoimapulasta,et jos sellainen alkaa.Niin Suomeen kyllä muuttaa valkoisia ihmisiä esim Ruotsista,Venäjältä,Virosta,Saksasta ja myös muualta.

    Se on jo alkanut. Olen töissä vanhuspalveluissa. Meillä on iso yksikkö. Työntekijöistä kolmannes on muualla kuin Suomessa syntyneitä. He ovat samalla palkalla, samoilla kelpoisuusehdoilla kuin me kantasuomalaisetkin. Useimmat Suomessa kouluttautuneita. Maita ainakin Somalia, Ghana, Etiopia, Kongo, Iran, Libanon, Venäjä, Viro ja Filippiinit. On varmasti muualtakin, kun ei kaikkien kanssa koskaan ehdi jutella, eikä toisissa taloissa työskenteleviä edes näe. Kaikkia ammattiryhmiä lääkäreistä laitoshuoltajiin.
    Pääkaupunkiseudulla tilanne on samankaltainen useissa yksiköissä. Ei mummot kääntyisi ilman näitä käsiä.
    Ruotsista tai Norjasta Suomeen ei saada työvoimaa, suunta on toisin päin. Meiltä menee sinne sairaanhoitajia, koska siellä on parempi palkka.

    Äänestä

  • Myöhässä olet kirjoitti:

    Eli tarkoitat Venäjä,Viro joista henkilöt ovat tulleet tänne töihin oma alotteisesti ja omillaan.Filippiinit jotka on ns tänne ostettuja vaimoja.Sitten pakolliset mustan rodun edustajat,jotka on ns suoja työpaikassa ilman mitään todellista pätevyyttä.

    Voit tutustua esim tähän artikkeliin
    http://www.halla-aho.com/scripta/huippuosaamista_osa8.html

    En tarvitse mitään artikkeleita. Minulla on silmät päässä ja monen vuoden kokemus sekä mamu opiskelijoista työssäoppimisen jaksoilla, että tutkinnon jo suorittaneista kollegoista. Voit yrittää pilkata näitä hyviä työkavereitani, mutta et siinä onnistu.
    Ihon värillä kun ei ole mitään tekemistä ihmisen ammattitaidon (Suomessa koulutetut) tai alalle sopivuuden (erittäin pidettyjä hoitajia, koska aidosti kunnioittavat vanhuksia) kanssa.
    Meidän filippiiniläiset kolleegat eivät ole suomalaisten vaimoja, heissä on myös miehiä ja he tulivat suoraan töihin, ammattiopinnot ja puoli vuotta suomen kielen opintoja suoritettuina jo kotimaassa. Kielikoulutus jatkuu työn ohessa. Sairaanhoitopiiri rekrytoi heidät suoraan, koska puute työntekijöistä oli niin suuri.
    Mustamaalausyrityksillesi nauravat kaikki. Et pysty ylentämään itseäsi toisia alentamalla. Osoitat vain sivistymättömyytesi ja täydellisen asiaan perehtymättömyytesi. Kannattaisi vierailla joskus vapaaehtoistyössä vanhustenhoidossa niin totuus tulisi silmien eteen ja meidänkin työn arvostus voisi nousta. Samalla kun halveksut tummaihoisia kollegoitamme halveksut myös meitä kantasuomalaisia hoitajia, koska työmme ja ammattitaitomme ovat tismalleen samanarvoiset.

    Äänestä

  • Paikan päältä nähtyä kirjoitti:

    Minä kunnioitan kaikkien ihmisten työtä. Erityisesti pienipalkkaista, sydämellisesti tehtyä hoiva- ja hoitotyötä. Minusta ei siihen koskaan olisi. Kiitos maahanmuutajille ja supisuomalaisille vanhuksiemme hoidosta. Vaikka kaikki eivät osaa työtänne arvostaa, uskon että suurin osa meistä, joiden vanhemmat ovat olleet hoidettavina kunnioittaa todella panostanne. Ja aivan kuten kirjoitit siinä ei ole ihonvärillä mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Paikan päältä nähtyä kirjoitti:

    En tarvitse mitään artikkeleita. Minulla on silmät päässä ja monen vuoden kokemus sekä mamu opiskelijoista työssäoppimisen jaksoilla, että tutkinnon jo suorittaneista kollegoista. Voit yrittää pilkata näitä hyviä työkavereitani, mutta et siinä onnistu.
    Ihon värillä kun ei ole mitään tekemistä ihmisen ammattitaidon (Suomessa koulutetut) tai alalle sopivuuden (erittäin pidettyjä hoitajia, koska aidosti kunnioittavat vanhuksia) kanssa.
    Meidän filippiiniläiset kolleegat eivät ole suomalaisten vaimoja, heissä on myös miehiä ja he tulivat suoraan töihin, ammattiopinnot ja puoli vuotta suomen kielen opintoja suoritettuina jo kotimaassa. Kielikoulutus jatkuu työn ohessa. Sairaanhoitopiiri rekrytoi heidät suoraan, koska puute työntekijöistä oli niin suuri.
    Mustamaalausyrityksillesi nauravat kaikki. Et pysty ylentämään itseäsi toisia alentamalla. Osoitat vain sivistymättömyytesi ja täydellisen asiaan perehtymättömyytesi. Kannattaisi vierailla joskus vapaaehtoistyössä vanhustenhoidossa niin totuus tulisi silmien eteen ja meidänkin työn arvostus voisi nousta. Samalla kun halveksut tummaihoisia kollegoitamme halveksut myös meitä kantasuomalaisia hoitajia, koska työmme ja ammattitaitomme ovat tismalleen samanarvoiset.

    Sivistyneelle kysymys: Mitäs te sitten teette tälle esim. Afrikasta rahdatulle työvoimalle, kun suuret ikäluokat on haudattu ja vanhusten hoitajien tarve todella romahtaa. Ne on kerinnyt ihan kivasti lisääntyäkin sinä aikana. Minne sijoitatte?

    Äänestä

  • Paikan päältä nähtyä kirjoitti:

    En tarvitse mitään artikkeleita. Minulla on silmät päässä ja monen vuoden kokemus sekä mamu opiskelijoista työssäoppimisen jaksoilla, että tutkinnon jo suorittaneista kollegoista. Voit yrittää pilkata näitä hyviä työkavereitani, mutta et siinä onnistu.
    Ihon värillä kun ei ole mitään tekemistä ihmisen ammattitaidon (Suomessa koulutetut) tai alalle sopivuuden (erittäin pidettyjä hoitajia, koska aidosti kunnioittavat vanhuksia) kanssa.
    Meidän filippiiniläiset kolleegat eivät ole suomalaisten vaimoja, heissä on myös miehiä ja he tulivat suoraan töihin, ammattiopinnot ja puoli vuotta suomen kielen opintoja suoritettuina jo kotimaassa. Kielikoulutus jatkuu työn ohessa. Sairaanhoitopiiri rekrytoi heidät suoraan, koska puute työntekijöistä oli niin suuri.
    Mustamaalausyrityksillesi nauravat kaikki. Et pysty ylentämään itseäsi toisia alentamalla. Osoitat vain sivistymättömyytesi ja täydellisen asiaan perehtymättömyytesi. Kannattaisi vierailla joskus vapaaehtoistyössä vanhustenhoidossa niin totuus tulisi silmien eteen ja meidänkin työn arvostus voisi nousta. Samalla kun halveksut tummaihoisia kollegoitamme halveksut myös meitä kantasuomalaisia hoitajia, koska työmme ja ammattitaitomme ovat tismalleen samanarvoiset.

    " Kannattaisi vierailla joskus vapaaehtoistyössä vanhustenhoidossa niin totuus tulisi silmien eteen ja meidänkin työn arvostus voisi nousta. Samalla kun halveksut tummaihoisia kollegoitamme halveksut myös meitä kantasuomalaisia hoitajia, koska työmme ja ammattitaitomme ovat tismalleen samanarvoiset. "

    Olette siis vapaaehtoistyössä.Nyt ymmärrän sinua paremmin....Ja pyydän,että et halveksu Suomalaisia sairaanhoitajia.

    Toivottavasti tuo asiallisen kohteliaasti kirjottanu hoitaja ei piästäsi sinun kaltastasi lukutaijotonta lähellekää vanahuksii. Eikä sinusta siihen varmasti oliskaa. Ruppeesit vaen jankuttamaan, ei tämä oo pyörätuoli tämä on pöyty, ei tällä voe vanahusta ulos viiä. Kun sulla ei oo asiatietoo, pittää viännellä jonninjouttavoo. Toivottavasti kukkaan ei enee vaivaavu moiselle kottelolle asiaa vastaamaan. Tuosta tyylistäsi sinut kyllä tunnistaa, vekka et omalla nimikerkilläsi tällä kertoo vouhkasukkaa.

    Äänestä

Kyllä kaikenlaisia syitä etsitään tänne maahanmuuttoon.? Olisippa teillä sama energia auttaa maassa itsessään näitä eikä täällä.! Montakohan sinne lähtee takaisin vaikka tulisi ikuinen rauha. Sitten ihmetyttää edelleen eikö natsi-saksan opit ole kieletty toisinpäinkin, Koska "Meillä Suomessa on myös väestön vanheneminen yksi kysymys, jota pitää miettiä myös tässä yhteydessä."
Sinä syylistyt samaan rasismiin , kun varsinaiset rasistit. Ota huomioon että valtio omilla toimillaan saisi tähän maahan , suomalaiset lisääntymään oikeilla päätöksillä.! Jos lapsiperheitä todella arvostettaisi hallituksien toimesta, tilanne olisi toinen. Nyt tuodaan muualta, joka taatusti tulee paljon kallimaksi kuin omien tukeminen lapsien tekoon. Anteeksi sana =omien ettei kukaan tantta rupee sitä parkuu , ja sotketaan koko alkuperäinen tarkoitus hämärään.!

Äänestä
  • Nyt vain on realiteetti, etteivät ne uudet vielä syntymättömät ikäluokat ehdi vanhustyön hätiin, kun työntekijöitä on jo nyt vaikea rekrytoida. Siinä ei ole mitään rasistista. Perheiden tukeminen lisälapsiin on kyllä kannatettava ajatus.

    Äänestä

Realiteetti on se että suuret ikäluokat hoidetaan alta pois
Valviran toimesta ?

Äänestä

Vanhusten hoitoon Suomessa esim. tarvitaan halpatyövoimaa ja sitä saadaan ainoastaan alikehittyneistä maista, tämä kertoo sen tosiasian, että......50/ vuoden päästä me suomalaiset olemme muun maalaisia, väriltämme toisenlaisia?

Äänestä
  • Mutta kun joku on päättänyt puolestamme, että monikulttuurisuus on ihanaa ja se tuodaan tänne vaikka väkisin.
    Vastustajat pannaan vankilaan ja loput vaiennetaan sakon uhalla.

    Äänestä

  • Jos maahanmuutajille sosiaalituet on liian anteliaat, verrattuna alkuasukkaisiin saat niitä "työntekijöitä" odotella vielä toisen parisataa vuotta..! Jos taas kaikki on pimeissä töissä avustukset, meiltä loppuu rahat ennenkuin kerkeät sanoa Suomen valtion velka..!

    Äänestä

  • Realistic kirjoitti:

    Jos maahanmuutajille sosiaalituet on liian anteliaat, verrattuna alkuasukkaisiin saat niitä "työntekijöitä" odotella vielä toisen parisataa vuotta..! Jos taas kaikki on pimeissä töissä avustukset, meiltä loppuu rahat ennenkuin kerkeät sanoa Suomen valtion velka..!

    .... niin yli 15.000 € sitä on jokaista suomalaista kohti, omien velkojen ja säästöjen päälle!

    Kova on velkaantumisvauhti meillä täällä kotomaassa!

    Katsol linkki: velkakello.fi

    .

    Äänestä

  • velkakello ... kirjoitti:

    .... niin yli 15.000 € sitä on jokaista suomalaista kohti, omien velkojen ja säästöjen päälle!

    Kova on velkaantumisvauhti meillä täällä kotomaassa!

    Katsol linkki: velkakello.fi

    .

    Siihen autta lisätä pakolaisten määrää.;-) Tullee lisää työpaikkoja suomalaisille. Eikä hätiä mitiä , jos rahat lopppuu, kun vientitulot ei riitä. Tehdään Kreikat ...;-) Kauas velkakello kuuluu, mutta ei yllä eduskuntaan asti...!

    Äänestä

  • Realistic kirjoitti:

    Jos maahanmuutajille sosiaalituet on liian anteliaat, verrattuna alkuasukkaisiin saat niitä "työntekijöitä" odotella vielä toisen parisataa vuotta..! Jos taas kaikki on pimeissä töissä avustukset, meiltä loppuu rahat ennenkuin kerkeät sanoa Suomen valtion velka..!

    [Jos maahanmuutajille sosiaalituet on liian anteliaat,]

    Juuri noinhan on suomessa ja tovoisin suomen ottavan käyttöön Kreikan mallin !
    Siel ei mamuille tungeta seteleitä!

    Äänestä

  • Realistic kirjoitti:

    Jos maahanmuutajille sosiaalituet on liian anteliaat, verrattuna alkuasukkaisiin saat niitä "työntekijöitä" odotella vielä toisen parisataa vuotta..! Jos taas kaikki on pimeissä töissä avustukset, meiltä loppuu rahat ennenkuin kerkeät sanoa Suomen valtion velka..!

    Mustalaiset, vai mikä on nykyään sovelias sana, ovat asuneet täällä kohta 600 vuotta ja millainen mahtaa olla työllistymisprosentti? Maksetaanko niillä veroeuroilla loppujen saamat sosiaalituet?
    Minä en ole tähän ikään mennessä, (56 vuotta) nähnyt ainuttakaan kansallispukuista töissä.

    Äänestä

Onneksi joku välkky sai ees tämän rahareijän tukettua. niin muka väitettiin ettei niile makseta mitään ylimääräistä, mutta kuinka ollakkaan olihan maksettu. meitä kusetettiin hyysärien toimesta. MUTTA kuinkahan ISOSUMMA RAHAA on mennykkään ja edelleen menee, mitä ne maksaa näille ylimääräisiin menoihin tukea. Koska siin ei ole ylärajaa mitä maksetaan. Olispa sekin kiva tietää . Kyllä nämä pitäis tuoda julkisuuteen. Kalliita ovat meidän kultamunat!!!!!

Äänestä

Ei ne rahat ole mihinkään loppuneet jaetaan vain eri perustein .

Äänestä

Olipa tyhjentävä esitys kerrassaan, näin se menee, herrat saa sulkia hattuun,niin kuin kukkahattu tädit kukkia, kun olevinaan ovat auttamassa näitä vähäosaisia!Kanssa mitä,samalla suohon vetävät meidät auttajat,verojenmaksajat! Jos jotain on pakko tehdä niin paikanpäälle köyhiin maihin syntyvyyden säännöstelyä, esim. lentoruiskuttamalla jarrua.

Äänestä

Asiaa tosiaankin, tuosta pitäs pimeimmänkin hyysääjän nähdä mitä auttaa veronmaksajien rahojen tuhlaus,ja autatteko tosiaan näitä mamuja? Vai pönkitättekö omaa huonoa itsetuntoa omien lasten laiminlyönnistä omaa uraanne luodessanne?

Äänestä

Voikukkien lannoitusta koko touhu.

Äänestä

Juuri nykyäänkin poliitikot pelottelevat meitä eläkepommeilla ja suomalaisten geenien rappeutumisella, joita varten tänne pitäisi ensihätään kuskata kaksi miljoonaa afrikkalaista, jotka useimmiten ovat luku- ja kirjoitustaidottomia -- joiden kouluttamiseen pitäisi satsata satoja miljardeja perussuomalaisten varoja... Hälytys, Hälytys! Vuonna 2030 tarvitaan jo toinen maapallo tarpeisiimme.Suomi poika on menettänyt pelin.

Äänestä
  • Niinpä, ei voida kuin toivoa että joku järkevä/täyspäinen päättäjä aukasis silmänsä ja tekis lopun tälle meidän veronmaksajien rahojen tuhlaukselle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaasisis kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=GhOS5btEmyw&feature=share

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu