Niinistö korostaa yksityisiä terveyspalveluita

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö (kok.) nimeää väestön ikääntymisen polttavimmaksi ongelmaksi suomalaisessa terveydenhuollossa – mutta ei siksi, että vanhuus olisi sairaus, vaan siksi, että harmaantuminen vääristää ihmisten huoltosuhdetta: pienempi osa väestöstä rahoittaa työllään eläkeläisten, lasten ja itsensä tarvitsemat palvelut.

-Ikäihmisten tarpeita on mietittävä myös uusista näkökulmista – vanhuus ei sinänsä ole laitoshoitoa vaativa sairaus, vaikka ikääntymisen myötä voi sairauksia ja erilaisia vaivoja tulla, tarkentaa Niinistö.

-Laitosten sijaan ikäihmisten on voitava asua omassa kodissaan niin pitkään, kuin se on mahdollista. Tässä apuna on myös teknologian kehittyminen, jonka avulla voidaan toteuttaa kevyempiä palveluratkaisuja.

”Yritän tarkkailla syömisiäni”


Mutta entäpä ehdokas itse? Miten kiireinen Niinistö pitää huolta siitä, ettei hän itse vanhene ennen aikojaan vaan pysyy kunnossa?

-Liikun säännöllisesti ja yritän tarkkailla syömisiäni.

Niinistön mielestä presidentti voi jonkin verran vaikuttaa esimerkillään kansalaisten terveys- ja liikuntatottumuksiin.

-Aikanaan sain paljon ikäisiäni innostumaan rullaluistelusta.

Ylipäänsä presidentin mahdollisuudet vaikuttaa valtakunnan terveys- ja hyvinvointipolitiikkaan ovat välillisiä. Lähinnä vaikuttaa voi asenteisiin ja arvoihin.

-Tärkeää on korostaa ihmisarvoa, jokaisen ihmisen arvoa. Se on hyvä muistutus meille kaikille.

Kaikille edellytykset aktiiviseen elämään


Niinistö muistuttaa, että jokainen meistä käyttää jossain elämänsä vaiheessa joitakin yhteisesti järjestettyjä palveluja.

-Hyvinvointiyhteiskunnan antama tuki luo vakaata yhteiskuntaa, jossa kaikilla tulee olla edellytykset elää aktiivista ja onnellista elämää.

-Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on mielestäni varsin hyvin onnistunut takaamaan kaikille esimerkiksi terveidenhuollon laadukkaat palvelut.

-Myös koulutusjärjestelmällä on suuri rooli lasten ja nuorten kasvattamisessa itsestään huolehtiviksi kansalaisiksi. Siksi on tärkeää, että kouluympäristö kannustaa liikkumaan ja nuorten liikkuminen mahdollistetaan matalan kynnyksen liikuntapalveluilla kaikilla koulutusasteilla.

Mutta mikään järjestelmä ei ole niin hyvä, etteikö kehitettävää olisi. Niinistön mukaan palveluiden laatu, toimivuus ja joustavuus on asetettava etusijalle ennen hallintoa ja tuotantomuotoja.

-Laajempi valinnanvapaus tuo liikkumavaraa niin palvelun käyttäjälle kuin järjestelmäänkin. Yksityiset palvelut ja kolmas sektori täydentävät julkisia hyvinvointipalveluja.


Kiinnitä huomiosi tuohon viimeiseen kappaleeseen. Kolmas sektori tekee terveydenhoitotyötä ilmaiseksi ja yksityinen puoli kerää voitot veroparatiiseihin. Valtio ja kunnat säästävät terveydenhoitomenoissaan , joten kaikki ovat tyytyväisiä. Vai ovatko köyhät ja sairaat sittenkään tyytyväisiä?

0

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        59
        1180
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        57
        1108
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        114
        1032
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        950
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        96
        930
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        5
        765
      7. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        721
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        192
        666
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        71
        649
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        73
        627
      Aihe