kaikki joilla enemmän kuin yksi lapsi..

Meillä on kaksi tyttöä, 4-vuotias ja 4 kk ikäinen. Esikoinen sai olla meidän päivänsäde ja kaiken huomion kohde lähes 4 vuotta ennen kuin "kakkonen" syntyi. Mulla ei tuollaista pelkoa ollut, eikä sellaisia tuntemuksia ole vauvan syntymän jälkeen tullut. Molemmat tytöt ovat todella ihania ja rakkaita, molemmat myös raivostuttavat välillä. ;) Esikoisella on toki aina se erityisasema, että hän on meidän ensimmäinen lapsi, mutta ei silti mitenkään voi sanoa että rakastaisin toista enemmän kuin toista. Esikoista olen rakastanut pidempään tietysti. :) Hän oli vaativampi vauvana kuin tämä toinen. Molemmat ovat temperamenttisia, iloisia, ihania lapsia. Mäkin ajattelin, että yksikin lapsi olisi ollut ok, mutta päätettiin "tehdä" toinen kuitenkin, enkä ole katunut hetkeäkään.

Mä pelkäsin tokaa odottaessa ettei rakkautta riitä molemmille yhtä paljoa, väärin meni.

Kolmas raskaus taas oli todella vaikea ja olin entistä varmempi etten kolmatta pysty rakastamaan yhtä paljoa kuin aijempia. Metsään meni sekin luulo.

Kaikki kolme mun silmäteriä ja rakkautta riittää. Kaippa se "sydän kasvaa" sitä mukaa kun lapsia siunaantuu.

Ennen raskauksia noita epäilyksiä tosin ei ollut vaan vasta raskauden aikana. Mutta kaippa se normaalia on jo kuumeillessakin.

ei rakkaus jää keltään paitsi mutta väitän että lapsien kasvaessa jolle kulle saattaa joutua antamaan enemmän huomiota vaikka kysessää olisi ns tervekin lapsi...kasvaminen tuo mukanaan monenmoisia ongelmia joita ei vauva-aikaan edes osaa kuvitella ja kyllä se rakkauskin on koetuksella mutta kyllä sitä riittää.
Ja se lapsen täydellisyys kuvitelmakin monesti karisee vauva-aajn jälkeen jossain määrin ja joutuu monesti kääntämään ajatukset toisinpäin,lapsellani on puutteita :):)
Kenestäkään en luopuisi,kaikki kolme lastani ovat yhtä rakkaita,joskus joku enemmän ja sitten taas toinen,joskus myisin kaikki huutonetissä tai laittaisin vaihtoon mutta yhtäkaikki rakkaita :):)

Itse odotan tällä hetkellä viimeisilläni toista lasta ja raskauden aikana tullut "hassuja" ajatuksia. Esimerkiksi säälittää esikoinen hirveästi, kun saa kuitenkin väistämättä vähemmän huomiota vauvan syntymän jälkeen kuin siihen asti ainoana lapsena. Toisaalta vieläkään ei kunnolla tunnu siltä, että perheeseen on edes tulossa toinen lapsi, vaikka synnytys voi alkaa milloin tahansa. Eikä tähän toiseen masuasukkiin ole raskausaikana kiintynyt samalla tavalla kuin esikoiseen hänen raskausaikanaan, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävääkin kun ei ole keskittynyt pelkästään meneillään olevaan raskauteen vaan on kotona alle 2-vuotias hoidettavana.

Luotan kuitenkin siihen, että kiintymys ja rakkaus lapseen löytyy kunhan hänet saa tänne silmien eteen hoidettavaksi ja asia muuttuu todelliseksi.

Tämä nyt ei varsinaisesti liittynyt kysymääsi asiaan, mutta ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa omia ajatuksiani.