Saanan blogista, juuri pistänyt:
Sunnuntai-ilta. Takana on viikonloppu johon mahtui aivan kaikenlaista.
En kaipaa sääliä tai vihaisia kommentteja, eihän niitä kukaan halua.
Mutta lyönnit, jotka häneltä sain, sattuivat. "Sä et lyö mua enää koskaan", ajattelen nyt. Mutta kuinka kauan tämä päätökseni kestää? Olen särkyvää materiaalia. Herkkä, varmasti liian herkkä. Sisintäni on helppo vahingoittaa, sen tietävät minut tunteneet, kanssani läheisessä suhteessa eläneet miehet.
Lyönti, toinen. Syyllistämistä, raivoa. Ja annan sen tapahtua yhä uudelleen. Ja yhä uudelleen.
Moni varmasti jo väsyy tähän draamaani, niin väsyn varmasti minäkin.
Mutta se kutkutteleva tunne kun tapaat narsistin. Kuinka hän ottaa ohjat käsiinsä, tuo arkeesi hallitsevan maskuliinisen auktoriteetin.
Olet pieni, aivan kuin lapsi. Täriset ja vikiset onnesta hänen turvallisessa sylissään. Pian ulkonäkösi muuttuu radikaalisti. Laihdut voimakkaasti, värjäät hiuksesi. Olet onnellinen.
Tunnet olosi hyväksi ja seksikkääksi komean oriisi vieressä.
Mutta pian se alkaa. Se voimakas lasku suoraan helvettiin. Ja sinä pidät hatustasi kiinni; tässä sitä taas mennään. Ja tarvitset sen vuoristoradan tunteaksesi hengittäväsi, ollaksesi edes jotenkuten elävä olento.
Luulet ansaitsevasi sen, et edes voisi saada parempaa, ajattelet.
Ihmiset ympärilläsi koittavat ravistella sinua; herää jo pahvi, me rakastatetaan sinua, jätä se hullu! Ja viiden minuutin ajan uskotkin sen. Mutta kävellessäsi ulko-ovesta, kännykkääsi tulee viesti: "Rakas, missä olet. Kaipaan sinua. Kauhea ikävä luoksesi. Rakastan sinua. Soita minulle heti kun voit. Rakas." Ja niin olet taas unohtanut kaiken.
Uskot taas parempaan huomiseen. Soitat miehelle, ja pian olet siinä samassa kierteessä, josta ei ole minkäänlaista loogista ulospääsyä.
Enkä kyllä minkäänlaista ulospääsyä keksikään. Päähäni sattuu, selkäni on mustelimilla. Lyöntisi tuntuvat kehoni jokaisessa solussa.
Anteeksipyyntöjä ei tule, niitä on turha odottaa.
Jussi hakkasi Saanan?
76
5688
Vastaukset
- Ruottu satulainen
Ei ole ensimmäinen nainen jota Jussi on pahoinpidellyt!
- Väkivallan kokenut
Mies, joka lyö kerran, lyö jatkuvasti. Ainoastaan kohteet saattavat mahdollisesti muuttua. Oli kirjoittaja Saana tai joku muu, niin tästä suhteesta Saanan kannattaisi pysyä kaukana.
- munaa :DD:D
vertajaikeä kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
nainen ei anna, nainen saa :D
- xx
höpö höpö. en tiedä, missä mennään, mut ko teksti ei ole ainakaan saanan kirjoituksia.kuulostas parviaisen raaputuksilta saanan blogissa.
- hah hah
Jussi ei ole komea seksikäs uros
- jk
vai niin
- suomenkielenproffa.
Ei varmasti ole Saanan käsialaa. Lyhyet lauserakenteet, toisessa persoonassa kirjoitetut lauseet tyyliin:
"et edes voisi saada parempaa, ajattelet."
Tutunlaiset kirjoitusvirheet:
"mustelimilla"
Pistää naurattamaan koko teksti. - notki
niin
- Just joo!
Jussin blogissa mm. näin. pikku-jussi luki Saanan tekstiviestit ja julkaisee ne ja kaikkien ihmisten henkilöllisyydet. Tämä jo todistaa ettei pikku-jussista voi puhua miehenä vaan ihan jonain muuna. Nyt ymmärrän miksi joillekin miehille voi sanoa, että laita hame päälle. "Olin tunnin makuhuoneessa itkun sekaisessa murheessa". Tuota nyt on vaikea uskoa tai no jos hän itki itseään hänellähän tuntuu olevan taipumus itsesääliin! Söin kuolettavan annoksen rauhoittavia lääkkeitä". Hahah! Naiset , sivarit ja homot syövät lääkkeitä kun tietävät tasan tarkkaan että heidät voidaan "pelastaa" Huomionhakuinen persoona tekee näin ja oikea mies laittaa piipun ohimolle!" "Yritän saada tyttöä käymään koulua". Miksi? Sinähän pikku-jussi olet kävelevä esimerkki siitä miten koulutus on mennyt hukkaan! Ymmärrän, miksi tämän blogin kommentointi on suljettu!
- Syvästi järkytetty
Olin järkyttynyt siitä kirjoituksesta. Kertoi seksistä ja orgasmeistakin niin tarkasti. Hänen pitäisi pysyä kaukana Saanasta. Heidän ei olisi koskaan pitänyt tavata ja avioitua. Kammottavaa tuo heidän touhujensa seuraaminen.
- Channelli
Tunnen Jussin yhden exän jota Jussi hakkasi minkä syyn takia tahansa... kunnes urhi sai voimia ja heitti Jussin kämpästään ja vaihtoi lukot.
- Oliko se
Sanna-Kaisa vai Satu?
- Ollut myös
Oliko se kirjoitti:
Sanna-Kaisa vai Satu?
Riitta Havukaisen kanssa naimisissa
- Saanan Fani!!
Jaksamisia Saanalle!!
- hyihhhhhh
Jussi kertoi blogissaan nyt että saanan alapää haisee pahalle.
- tuplanuuskija
Jussin haisee pahemalle. Vanhalle yöks.
- Saananblogissa lukee
Pari kertaa huitassu
"Mies joka kirjoittelee minusta kaikkea ilkeää, on varsinainen naisten hakkaaja ja sortaja. Olen saanut kokea hänen nyrkkinsä jo kahdesti, ja se sattui. Ihmiset jotka puolustatte tätä henkilöä, miettikää. Hän on ollut väkivaltainen entisiä vaimojaan kohtaan, ja nyt on hakannut minuakin. Hän on kiusannut heitä julkisesti, ja parhaansa mukaan koittaanut mustamaalata. Hän tekee nyt saman minulle. Kenellä miehellä voi olla tarve sortaa naisia? Tai hakata heikompaansa? Ja kuka ihminen tukee tuollaista toimintaa? Mitä sanoo tähän hänen pappiystävänsä, joka on aina häntä niin kiivaasti tukenut?..."
http://saanaparviainen.blogspot.com/- Lukko.
Ei saana edes halua tosta ulos, se haluaa vain pysyä julkisuudessa. Tulevaisuus ei ehkä ole kovin kaunis.
- jotain rajaa..
jussin juttuja kirjoitti:
Eikö noista Jussin Saanaa koskevista blogeista vois jo tehdä rikosilmoituksen.
- Tehköön itse
jotain rajaa.. kirjoitti:
Eikö noista Jussin Saanaa koskevista blogeista vois jo tehdä rikosilmoituksen.
Kumpikin saa vain paremmin myytyä mainoksia sivuillensa
- Katso,
Tehköön itse kirjoitti:
Kumpikin saa vain paremmin myytyä mainoksia sivuillensa
kun julkisuus elättää heitä
- Ruunanen
jotain rajaa.. kirjoitti:
Eikö noista Jussin Saanaa koskevista blogeista vois jo tehdä rikosilmoituksen.
ei kai kun totta ovat,täyspellehän toi Karri löfgren on,tiedän tapauksen oikeen hyvin ja kaikkea vielä pahempaa mitä Jussi ei tiedä.....vielä =))
- johannavaan
Ruunanen kirjoitti:
ei kai kun totta ovat,täyspellehän toi Karri löfgren on,tiedän tapauksen oikeen hyvin ja kaikkea vielä pahempaa mitä Jussi ei tiedä.....vielä =))
kerro meille toki, älä kä kiusaa ;)
- maksapa edes elarit
Katso, kirjoitti:
kun julkisuus elättää heitä
Jospa Jussikin saisi sitten maksettua edes osan leveän elämän synnyttämistä jättiveloistaan. Alkaa tämä oma veromaksajanselkä katketa jo noiden Kreikan "kataisten ja parviaisten" kanssa. Näyttäisi Jussilla "työteliäisyyttä" kuitenkin riittävän, jos tuosta juorusuoltamisesta mitään voi päätellä. Vielä kun tuosta energiasta saisi edes osan siirrettyä laskunmaksuhalukkuuteen, niin avot.
- Laatta
"Mutta kävellessäsi ulko-ovesta, kännykkääsi tulee viesti: "Rakas, missä olet. Kaipaan sinua. Kauhea ikävä luoksesi. Rakastan sinua. Soita minulle heti kun voit. Rakas." Ja niin olet taas unohtanut kaiken."
Ensinnäkin onko nyt sitten saanan tekstiä. Toisekseen pitikö tosta ymmärtää että toi tekstiviesti jotenkin ei olisi järkyttävää kliseetä, jota ei saisi suollettua vaikka kännykkäbingoa pelatessa tai toisen naisen sängystä? Löytyy pöhnäkukkoilijoiden käsikirjasta kohdasta pokaa nainen, tekstarit, helpoimmat, myös kännissä tekstaamiseen. No enivei jussi ei ole komea orhi niin se siitäkin.- Tiedostus
Heti kun voit?
- niin siinä luki
"seksikkääksi komean oriisi vieressä" , ei uroksen
- huhh-huh
Tuollainen lortto kuin Saana tekee kenet miehen vaan hulluksi.
Ensin koukuttaa tyttömäisellä rakastuneella olemuksella ja seksillä... Lupauksilla yhteisestä tulevaisuudesta ja sitten aloittaa loputtoman pettämis / valehtelemis- prosessin ja valehtelee uudestaan ja uudestaan.
Tunnen ihmistyypin. Olin tuollaisen kanssa naimisissa. Jopa ulkonäkökin muistuttaa exääni.
Tuollainen nainen käyttää kaikkia keinoja saadakseen huomiota... Kuten pahoinpitelysyytökset. Jos pahoinpitelyä on niin pitää mennä lääkäriin ja poliisille.
Tuota ei tuollainen vosu jättäisi tekemättä jos se olisi totta.
Voisihan siellä vaikka poliisin pakeilla tutustua johonkin seksikkääseen poliisiurokseen.
Kaamea tapaus ja käy sääliksi Jussia joka on kolhuja saanut ennenkin jo ihan tarpeeksi. Tuo ei hyvin pääty.- johannavaan
Mies tiesi että epäkypsä tyttö joka tykkää seksistä. Bongasi facebookista. En oikein jaksa sääliä Jussia tässä tapauksessa. Fool me once, shame on you, fool me twice shame on me. Tai tässä tapauksessa aika monta kertaa??
- Feikkileikki
Aika useat näyttävät saanalta, koska saanalta näyttää jos on tehnyt itselleen kaiken. Värjäys, pidennykset, meikit, silikonit jne.
- juorukello.fi/harski
"Kuka helvetti sinua on lyönyt !"
- johannavaan
"Tunnet olosi hyväksi ja seksikkääksi komean oriisi vieressä"
Kenestä Saana puhuu?? Ei ainakaan Jussista sillä mies on vanha ruuna. - ..........
Onko näin?, jos kerran lyö, lyö toisenkin kerran? Vai näin, jos nainen on mukava, sitä ei tarvii lyödä, sillä mies ei ärsyynny?
- N Keravalta
Kyllä Saana on ihana.
- Sairasta
Tyttö 19 v. ja setä 60 v. Yök!
- ewrqerqwetq
kyllä saanankin käytös on ´todella vastenmielistä. Menee johonkin uudenvuodenjuhlin, ja sieltä suoraan sen Karrin kanssa harrastamaan seksiä, ja sanoo olevansa sinkku, vaikka uskottelee Jussille että ne on yhdessä taas ja aviossa. MITÄ IHMEEN PELLEILYÄ TUO ON?? Jos saa turpiinsa niin saa myös katsoa peiliin! Oli viikon ajan lähetellyt tekstiviestejä tälle miehelle, ja samaan aikaan oli Jussin kanssa (tai näin jotenkin luki Jussin blogissa).
- Uskollinen rouva
Saanan blogista: "ps. Miehiä tulee ja menee, eilen oli toinen ihana ilta erään miehen kanssa. Ihanaa tämä elämä ja miehet!"
Jakorasia mikä jakorasia. - ihan vaan
Uskollinen rouva kirjoitti:
Saanan blogista: "ps. Miehiä tulee ja menee, eilen oli toinen ihana ilta erään miehen kanssa. Ihanaa tämä elämä ja miehet!"
Jakorasia mikä jakorasia.aviovaimo
- Saana provosoi
Tosi sekoilija tuo Saana ja kaiken lisäksi provosoi tahallaan Jussia näillä seksikirjoituksillaan, ihan tahallaan ärsyttää miestä raivoon, tietäähän hän miten mustasukkainen Jussi on.
Ei heru sympatioita Saanalle, ei sitten millään. - paavila
Uskollinen rouva kirjoitti:
Saanan blogista: "ps. Miehiä tulee ja menee, eilen oli toinen ihana ilta erään miehen kanssa. Ihanaa tämä elämä ja miehet!"
Jakorasia mikä jakorasia.Tahallaan tekee mustikseksi Jussin .Ei voi muuta kuin nauraa noiden julkisuuden kipeiden ihmisten ,jos olisin saanan äiti niin en kehtais tunnustaa edes tyttäreksi....en voi sanoa muuta kuin HALLELUJA!!!!!!
- mummi 66
saana päätä älä hösellä .
- Papliciti stant
- piplisiti stant
pubic city stunt
- asanana
Törkeä juttu jos Jussi naista hakkaa/lyö ja sellaista ei pitäisi yhdenkään naisen sietää.
Tuosta Saanan kirjoituksesta tuli mieleen, että Saana on tosi lahjakas kynänkäyttäjä!! Hienosti kuvattu ja kerrottu tuo tarina, vaikka asia itsessään on ikävä ja sairas.- surureunuskajalit
Niin, Saanan blogi on ihan totta eikä siinä ole taustalla mitään suunniteltua eikä ketään muuta ihmistä kuten esim. hallitsemaan pyrkivä aviomiehensä, pidetään ruusunpunaiset lasit päässä vaan!
Kaikki ovat tienneet ja tiedottaneet alusta asti että Jussi lyö. Kaikki ennakkotapaukset viittaavat siihen. Saanalla on ja on ollut kaikki mahdollisuudet häipyä ja lopettaa myös blogi ja muu tyhmyys. Hän ei vain halua. Eiköhän se ole ilmiselvää. Tyhjät lässytykset eivät häneen pysty. Tällä menolla tytön ei käy hyvin, mutta jatkosta päättää vain hän itse. - Kaksi kauhukakaraa
Vai niin. Joopa joo, nainenhan on ikäänkuin jokamiehen oma ja ei mitään mittaa, mitä tuo typykkä osaaa sekoilla ja naida vähän joka puolella.
Eikä järkeä sen vertaa että ois ainaski hiljaa noista naimajutuista, naikkonen vielä kaiken lisäksi leuhkii niillä ja kertoo ne koko maailmalle ikäänkui ne ois urotekoja nuo hänen naintipyrähdykset.
TÄytyy sanoa että ymmärrän jos Jussi raivoaa.
Mutta mitäs meni tuollaisen naisen ansaan, nyt sitä kitumista ja kiduttamista sitten riittää kummallekin oikein roppakaupalla.
Nuo kaksi pitäis laittaa kirjoitus - ja lähestymiskieltoon toistensa suhteeen.
- Metropolissa
http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/saana-parviainen-jussi-on-hakannut-minua/
- väärinkäsitystä!
(11.1 ) Saanan blogista kopioitu:
"Enkä ole ollut minkäänlaisessa suhteessa miehen kanssa, jonka kanssa Jussi väittää minun olleen. Älkää uskoko kaikkea mitä media tuputtaa! "
http://saanaparviainen.blogspot.com/- läpileikkaus
Massapostausta ja harhautusta. Saana on mikä on.
- uskoo ken tahtoo
No kuka tähän uskoo? Ja onko Jussi Parviaisen blogi=media?:)
JP:n blogin yksityiskohdat kuulostavat liian uskottavía ollakseen valhetta. Toki valhetta on voitu sekoittaa tosiin yksityiskohtiin. Ja varmasti on jättänyt oman hakkaamisensä myös kertomatta. - narsistikyyhkyläiset
läpileikkaus kirjoitti:
Massapostausta ja harhautusta. Saana on mikä on.
Taitaa olla narsisti narsistiin rakastunut, vakka on kantensa ansainnut.
- mikätotuus?
Kyllä on molempi osapuoli ihan pimeä jo omasta takaa saati sitten yhdessä. Saana on kirjoittanut blogissaan ihan sairaita juttuja seksielämästään. Lisäksi on tehnyt ihan sairaita seksijuttuja livenä, kuten joukkopano pornomessuilla. jussi saa syyttää vaan itseään, jos tuollaiseen megah*roon menee sekaantumaan ja kuvittelee saavansa tuosta joskus siveellisen vaimon.
Ketään ei saa hakata tietenkään. Kai saana on käynyt lääkärillä ja poliisilla? Saana kirjoittelee ja puhuu niin ristiriitaisia asioita, että uskottavuus ei ole kovin korkeassa kurssissa. Kai Saana on hakenut lähestymiskiellon?
Jussi voisi lopettaa kuvottavuuksien yksityiskohtaisen kirjoiittamisen ja pysyä erossa Saanasta, koska mitään hyvää siitä ei seuraa. Miksi Jussi haluaa samalla olla Saanan kanssa ja samalla haukkua hänet maanrakoon. Jompi kumpi olisi hyvä valita, ei moelmpia yhtä aikaa. Parempi olisi pysyä lopullisiesti erossa.- 20
Molemmille lähestymiskielto kaikkiin maailman ihmisiin? ;)
Joskus kauan sitten opiskellessani, luennoitsija psykiatrian luennoilla kehoitti katsomaan Kauniita ja rohkeita (-tyylisiä saippuasarjoja), jos haluaa nähdä persoonallisuushäiriöistä toimintaa (etenkin epävakaata sellaista). Saman luennoitsija voisi varmaankin nykyään kehoittaa lukemaan noita kahta blogia... Varmaankin se kysymys, joka jokseenkin tasapainoisen persoonallisuuden omaavan mieleen nousee noita lukiessaan, on että miksi he jatkavat tuota? eikö he itse näe miten kieroutunutta tuo kaikki on? Mutta heille kai kaikki tuo epävakaus, epäloogisuus, epätasapaino, epäaitous jne on normaalia, sitä ei voi vaan muuttaa tuosta vain, niinkuin jotain pinnallista tapaa tai tottumustaan.
Saana tosin on vielä niin nuori ja kypsymättömän oloinen, että hänellä on kaikki mahdollisuudet kasvaa vielä tasapainoiseksi aikuiseksi. - Toivottomia kumpikin
20 kirjoitti:
Molemmille lähestymiskielto kaikkiin maailman ihmisiin? ;)
Joskus kauan sitten opiskellessani, luennoitsija psykiatrian luennoilla kehoitti katsomaan Kauniita ja rohkeita (-tyylisiä saippuasarjoja), jos haluaa nähdä persoonallisuushäiriöistä toimintaa (etenkin epävakaata sellaista). Saman luennoitsija voisi varmaankin nykyään kehoittaa lukemaan noita kahta blogia... Varmaankin se kysymys, joka jokseenkin tasapainoisen persoonallisuuden omaavan mieleen nousee noita lukiessaan, on että miksi he jatkavat tuota? eikö he itse näe miten kieroutunutta tuo kaikki on? Mutta heille kai kaikki tuo epävakaus, epäloogisuus, epätasapaino, epäaitous jne on normaalia, sitä ei voi vaan muuttaa tuosta vain, niinkuin jotain pinnallista tapaa tai tottumustaan.
Saana tosin on vielä niin nuori ja kypsymättömän oloinen, että hänellä on kaikki mahdollisuudet kasvaa vielä tasapainoiseksi aikuiseksi.On niin karseen kamala tuo nainen kaikissa puuhissaan varsinkin petipuuhissaan, etten usko hänen enää tuosta parempaan suuntaan menevän.
Ja Juss i on jo niin iäkäs ettei siitä mitään muuta enää tuu.
Toivottomia molemmat.
- Radiohiljaisuus
Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tähän aiheeseen tartun, ei ruokita trolleja antamalle niille huomiota. Ketä oikeasti jaksaa enää kiinnostaa niiden touhut, ihan täyttä pelleilyä koko juttu.
Jos kukaan ei kiinnitä huomiota, huomionkipeät lapsetkin rauhoittuvat ja lopettavat kitinänsä. - Roiskis
Jumalan teatteria
En kyllä haluaisi rahallisesti tukea - Raimondia
Saana hyvä!
Sä otat vierasta niin paljon kuin ehdit, sit kuulutat siitä julkisesti. Olen pilannut oman maineesi ja Jussista olet tehnyt aisankannattajan!
MIESTÄ EI VOI PAHEMMIN LOUKATA!
Siis lopta mouruaminen ja jätä Jussi rauhaan, sua ei kestä kukaan!
Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kommettini asiasta!
Saana olet stubidi!- kaksineuvoinen otus
Eihän Saanalla ole miestä, sillä on vaan se älyvapaa juoruakka "toimittamassa" miehen virkaa, fyysisesti mies mutta psyykeltään nainen.
- Seksiaddiktiopari
Saana on kävlevä katastroofi tuollaisena naiakummpina pornolavalla, en ymmärrä miksi Jussi on hänet ottanut aluksikaan.
Taisi mennä Jussilla aivot sinne alaosastolle kun tuommosen tyhmyyden teki.
- juup
"komea orii", puhutaanko nyt varmasti jussista?:o
- uutta sutinaa
Jussin vaimolla treffit
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012011115061436_vi.shtml - uusi juoru
Jussi pääsemässä eroon Saana-vaimostaan???
http://www.juorukello.fi/valheita/ - tosi vihainen muija
Eikö Saanalla ole enää omia vanhempia. Jos olisi minun tyttö, hakisin pois ja äijän kanttura saisi kunnon ajojahdin, minun tytärtä ei noin kohdeltaisi, eikä siinä enää tyttöni rimpuilut auttaisi vaikka jo onkin täysi-ikäinen vuosiltaan. Minä puolustaisin omaani vaikka kävis itselle miten tahansa. Siis en ymmärrä, eikö kukaan puolusta tyttöä, ukon kuvotus pilaa sen elämän.
- meikki-nainti-syönti
No oletpas tyhmä vihainen muija!
Tuommosta ne naisasianaiset syytää, katteleppas vähän ton typykän juttuja ja tekoja ja lue vaikka sen älyvapaita blogeja jossa se on aivan bimbo joka puhuu vain meikeistä, treenaamisesta ja mitä hän milloinkin syö.
Ei oo kaikki inkkarit kanootiss, syömishäiriötä vaikuttaa olevan ja seksiaddiktiota.
15 vuotiaana halusi tulla raskaaksi kesken peruskoulun ja sitten ihmettelee kun ihmisten kommentit eivät olleet yksinomaan positiivisia:)
En tiedä kenen pitäis puuttua tällaiseen ongelmaihmiseen, Jussihan yrittää puuttua mutta hänen menetelmänsä ovat vain piinallisen tehottomia.
Saana lipee Jussin kynsistä millon mihinkiin naimaaan. - Saina ei kunnioita
No äitinä sinun tulisi ainakin vähän selventä tuolle pikkutytölle, että jos menee naimisiin, niin silloin ei enää ole villi kapakkasinkku vaan aviovaimo.
Ja avioliittoo pitäisi ainakin kuulua uskollisuus ja kunnioitus toista kohtaan.
Jussi elää nyt Sainan elämää, johon näyttää kuuluvan alituinen uskottomuuden kohteksi tuleminen ja Jussia kohtaan täten osoitettu kunnioituksen puute. - enmuutukoskaan enene
meikki-nainti-syönti kirjoitti:
No oletpas tyhmä vihainen muija!
Tuommosta ne naisasianaiset syytää, katteleppas vähän ton typykän juttuja ja tekoja ja lue vaikka sen älyvapaita blogeja jossa se on aivan bimbo joka puhuu vain meikeistä, treenaamisesta ja mitä hän milloinkin syö.
Ei oo kaikki inkkarit kanootiss, syömishäiriötä vaikuttaa olevan ja seksiaddiktiota.
15 vuotiaana halusi tulla raskaaksi kesken peruskoulun ja sitten ihmettelee kun ihmisten kommentit eivät olleet yksinomaan positiivisia:)
En tiedä kenen pitäis puuttua tällaiseen ongelmaihmiseen, Jussihan yrittää puuttua mutta hänen menetelmänsä ovat vain piinallisen tehottomia.
Saana lipee Jussin kynsistä millon mihinkiin naimaaan.Noin nuori ja noin paatunut jo.
- HAHAHAHAHAH
No ei kyllä enää aikuista akkaa kukaa ala hakemaan mistään pois.Saana on itse reittinsä valinnut.Hah.sulle!!!
- edelleen vihainen
Ja ihan tasan tarkkaan hakisin jos olis mun tyttö. Äijällä ei olisi mitään sijaa enää tyttöni elämässä. Puolustaisin ihan viimeiseen asti ja raahaisin tytön kotiin vaikka viimeisillä voimanrippeilläni. Tuon ikäinen on vielä teini vaikka laillisesti täysi-ikäinen. Vaikka olisi minkä ikäinen taatusti puolustaisin omaani tuollaiselta äijältä ja keneltä vaan jos minun lapsesta kyse. HAHAHAHAHHAAHHHAA.
- pornoilu on kivaa
Ja edelleen yhtä typerät keinot sulla.
Siis käyttäisit VÄKIVALTAA raahaamalla typykän väkivalloin pois jonnekkin?
Minne?
Siis sulla on samat kaineot kuin Jussillakin, saada Saana oikeille raiteille väkivalloin?
Ja luulet olevasi hyvä äiti?
Ja hei, sinähän se oman tyttäresi olet kasvattanut ja antanut hänelle eväät elämään, niin ettei oo häävit olleet nuo Saananeitin eväät kun asettuu pornolavalle kaien kansan töllötettäväksi pillunnuolentakisaan:) - uranloppu pakostakin
pornoilu on kivaa kirjoitti:
Ja edelleen yhtä typerät keinot sulla.
Siis käyttäisit VÄKIVALTAA raahaamalla typykän väkivalloin pois jonnekkin?
Minne?
Siis sulla on samat kaineot kuin Jussillakin, saada Saana oikeille raiteille väkivalloin?
Ja luulet olevasi hyvä äiti?
Ja hei, sinähän se oman tyttäresi olet kasvattanut ja antanut hänelle eväät elämään, niin ettei oo häävit olleet nuo Saananeitin eväät kun asettuu pornolavalle kaien kansan töllötettäväksi pillunnuolentakisaan:)Juu ja laittaa sitten vähäpukaisen seksikuvan blogiinsa tekstillä:en muutu koskaan en koskaan en koskaan.
Niin että nyt sitten tiedetään että touhuilusi jatkuvat samaan tahtiin.
Mutta ehkäpä sitten 70-vuotiaana on vähän noloa olla siellä pornolavalla nuoltavana kun ei kukaan vapaaehtoisesti enää alapäätäsi lähesty:) - juustonax
pornoilu on kivaa kirjoitti:
Ja edelleen yhtä typerät keinot sulla.
Siis käyttäisit VÄKIVALTAA raahaamalla typykän väkivalloin pois jonnekkin?
Minne?
Siis sulla on samat kaineot kuin Jussillakin, saada Saana oikeille raiteille väkivalloin?
Ja luulet olevasi hyvä äiti?
Ja hei, sinähän se oman tyttäresi olet kasvattanut ja antanut hänelle eväät elämään, niin ettei oo häävit olleet nuo Saananeitin eväät kun asettuu pornolavalle kaien kansan töllötettäväksi pillunnuolentakisaan:)Olen samaa mieltä kanssasi,jos äiti on äiti niin luulisi että ottas tyttärensä vex tosta sekoilusta..hävettää oikein toi julkisuuden haku...
- kloriia
Mitä valitat ? KUkaan ei oo pakottanut olemaan SEN SUOMEN TUNNETUIMMAN ohjaajan kanssa :D :D Mutta jos toi julkisuus sua niin kiinnostaa niin onks sun pakko kirjoittaa siitä miten teillä menee SUOMEN KAHELIMMAN OHJAAJAN kanssa ,esim. koska sait orkut j.n.e.!Jos olisin äitisi en kehtais sanoo päivää naapureille!!
- Suljetulle vaan
Taitaa pelle-parviaista suljettu taas kutsua. Tai vankila. Siellä tosimiehet "tykkäävät" pikkutyttöjen hakkaajista.. ;)
- Saana haisee pahalle
Saana on säälittävä HUOMIO-HUORA! Aika sairasta että ämmä on valmis tekemään ihan mitä vaan päästäkseen julkisuuteen ja siellä pysyäkseen. Suljetulle osastolle pitäis tommonen sekopää laittaa ja mukula huostaan!
- Voi lapsiparkaa!
Kyllä Saana tekee paljon pahaa lapselleen. Kun lapsi hieman varttuu ja menee kouluun, niin koulukaverit kiusaavat ja nauraen näyttelevät tytön äitin revakuvia lapselle. Ei varmasti ole tytöstä kivaa kuunella kaikkea sellaista, mikä ei lapsen korville ja silmille ole tarkoitettu.
Ihmettelen suuresti, että lastensuojeluviranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan. Jos lapsen äiti ei hallitse itseään, niin luulisi yhteiskunnan tulevan hätiin. Kuvottaa ja oksettaa jo valmiiksi lapsen puolesta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907