...ja en saa enää lähes lainkaa nautintoa niistä asioista, joista ennen nautin. Elämä tuntuu muutenki merkityksettömältä. Ei ole elämälle tarkoitusta, joten miksi ihmeessä tälläistä paskaa pitäis kestää?? Haluaisin niin ottaa ilon irti ja nauttia pienistäki kivoista asioista, mutta ei vaan pysty siihen.
Miten masennus diagnosoidaan? Voinko pyytää psykologiani teettämään minulla masennustestin?
Alan olla aika loppu ja huolissani..
Mikään ei kiinnosta
16
1874
Vastaukset
- go or not ?
Minulla sama juttu! Söin yhdessä vaiheessa lääkitystä (mirtazapin) mutta niistäkin hävisi teho muutaman kk jälkeen.
En ole sen jälkeen mennyt puhumaan lääkärille kohta kait pakko kun koko ajan itkettää hieman ja puristaa rintaa...todella epämielyttävää- realllyy
mulla toimi ketipinor uneen ja voxra oma-aloitteellisuuden puutteesen, mutta tiedä se rakas go or not , että mulla oli lisäksi muutama tuttu, oma pakko liikkuminen ja lukeminen sekä vihdoin viimei taisteltu kunnon KUNNOn ammattilainen mielen terveystyän tekijä.
Vaikeaa masennusta kesti monta vuotta, mutta nyt 29-v meikä julistautuu parantuneex.
en osaa sitä selittää, mut voin ehkä johonkin vastata
aivozombie@windowslive.com
- merkityksetö_N
Söin itse muutama vuosi sitten sertralinia ja masennus lähti (tosin siinä oli varmaan muitakin tekijöitä kuin vain tuo lääkitys).
Tänään on tuntunut ihan mahdottomalta, että mitä hemmettiä tässä pitäisi tehdä ja ahdistanut, kun en löydä tälle hommalle järkevää merkitystä ja kaikki tuntuu ei miltään! Kamalaa! :(((( - go or not ?
Joo ihan sama juttu söin myös ja siinä oli myös muita tekijöitä että se lähti, sanoin terapiaan että en tarvitse tätä enää kaikki ok...uusin kerran reseptin lääkkeistä sitten lopetin ne, 60-70 pv jälkeen, kun ne ei oikein tuntunut miltään.
Nyt tätä on jatkunut pidemmän aikaa...luulisin että tämä on lievä/keskitaso koska töissä käyn ja muutenkin harrastan...mutta se puristava tunne rinnassa on epämielyttävä ja itkuinen olo..sekä sosiaalisten tilanteiden epämielekkyys..sitä vain ajattelee että en ole oikesti tälläinen mutta mitään ei pysty tehdä..- merkityksetö_N
Itsekkin käyn töissä, tosin sekään paljoa motivoi kun on palkaton työkkärin juttu. Jaksan sielä jotenkuten, mutta kiinnostus työkavereihin eikä välillä tehtäviinkään ei ole kummoista ja välttelen minäkin sosiaalisia tilanteita. Tuntuu, että vaikka kuinka olisin työssä tai työttömänä ei mikään ole hyvä ratkaisu.
Ja sama homma, epäilen tuntemuksiani. Välillä ajattelen että ei saisi tuntea/ajatella näin tai se on jotenkin väärin, tyhmää ym, että minä vain feikkaan tai jotain. :/
rooker_: on minulla ihmisiä lähellä joskaan ei paljoa, mutten jaksa pitää esim. kavereihin yhteyttä. Ja toisaalta kun kerron asioistani, tiedän pahoittavani/ aiheuttavani päänvaivaa lähimmäiselleni. Tuntuu että olen vain taakka.. - rooker_
merkityksetö_N kirjoitti:
Itsekkin käyn töissä, tosin sekään paljoa motivoi kun on palkaton työkkärin juttu. Jaksan sielä jotenkuten, mutta kiinnostus työkavereihin eikä välillä tehtäviinkään ei ole kummoista ja välttelen minäkin sosiaalisia tilanteita. Tuntuu, että vaikka kuinka olisin työssä tai työttömänä ei mikään ole hyvä ratkaisu.
Ja sama homma, epäilen tuntemuksiani. Välillä ajattelen että ei saisi tuntea/ajatella näin tai se on jotenkin väärin, tyhmää ym, että minä vain feikkaan tai jotain. :/
rooker_: on minulla ihmisiä lähellä joskaan ei paljoa, mutten jaksa pitää esim. kavereihin yhteyttä. Ja toisaalta kun kerron asioistani, tiedän pahoittavani/ aiheuttavani päänvaivaa lähimmäiselleni. Tuntuu että olen vain taakka..Vaikka se palkaton työkkärin juttu ei paljoa motivoikkaan, niin teet oikeasti arvokasta työtä. Ihan mielenkiinnosta on kysyttävä, että oletko saanut työpaikaltasi myönteistä palautetta? Sillä työstä tuleva myönteinen palaute motivoi ja rohkaisee. Itse olen ainakin huomannut, että vaikkapa työstä saatu myönteinen palaute tuntuu hyvältä itsetunnossa.
Haluatko tarkemmin kertoa, miten välttelet sosiaalisia tilanteita?
Onko tuo taakkana oleminen pelkkä tuntemus? Vai oletko joutunut kokemaan sen konkreettisesti? Se on aika kenkkumainen tilanne, kun ystävät eivät ole tukena silloin kun sitä eniten kaipaa. - merkityksetö_N
rooker_ kirjoitti:
Vaikka se palkaton työkkärin juttu ei paljoa motivoikkaan, niin teet oikeasti arvokasta työtä. Ihan mielenkiinnosta on kysyttävä, että oletko saanut työpaikaltasi myönteistä palautetta? Sillä työstä tuleva myönteinen palaute motivoi ja rohkaisee. Itse olen ainakin huomannut, että vaikkapa työstä saatu myönteinen palaute tuntuu hyvältä itsetunnossa.
Haluatko tarkemmin kertoa, miten välttelet sosiaalisia tilanteita?
Onko tuo taakkana oleminen pelkkä tuntemus? Vai oletko joutunut kokemaan sen konkreettisesti? Se on aika kenkkumainen tilanne, kun ystävät eivät ole tukena silloin kun sitä eniten kaipaa.Olen saanut myönteistä palautetta, ja tuntuihan se hyvältä. Mutta on suuria vaikeuksia saada otetta tähän hommaan (luulin että pitkän kotonaolon jälkeen työ piristäis). En vaan kykene innostumaan ja vapaa-ajallakin vain pyörii miten osaan/saan hoidettua jonkun yksinkertaisenkin jutun, jonka taas huomaan aiheuttavan mahan oireilua varsinki iltaisin. :(
Kärsin punastumisesta, josta johtuen en käy mm. työaikana kahvitauoilla, en käy työkavereiden kanssa syömässä, koitan jättää kaikenlaisia sukulaistapaamisia mahdollisimman vähälle ja milloin milläkin verukkeella.. enkä työpaikalla hakeudu kenenkään juttusille oma-aloitteisesti. Ja kaupassa koitan valita lyhytjonoiset ja kaukaiset kassat ja pelkään törmääväni johonki tuttuun jonka kans sit pitäis jutustella.
Kyllä olen ihan oikeasti välillä taakka. Esimerkiksi ajan puolisoni juomaan herkemmin ja surulliselle mielelle. Hän on huolissaan ja haluaisi varmasti vapautuksen tällaisesta, etten esimerkiksi tee mitään itselleni.. - rooker_
merkityksetö_N kirjoitti:
Olen saanut myönteistä palautetta, ja tuntuihan se hyvältä. Mutta on suuria vaikeuksia saada otetta tähän hommaan (luulin että pitkän kotonaolon jälkeen työ piristäis). En vaan kykene innostumaan ja vapaa-ajallakin vain pyörii miten osaan/saan hoidettua jonkun yksinkertaisenkin jutun, jonka taas huomaan aiheuttavan mahan oireilua varsinki iltaisin. :(
Kärsin punastumisesta, josta johtuen en käy mm. työaikana kahvitauoilla, en käy työkavereiden kanssa syömässä, koitan jättää kaikenlaisia sukulaistapaamisia mahdollisimman vähälle ja milloin milläkin verukkeella.. enkä työpaikalla hakeudu kenenkään juttusille oma-aloitteisesti. Ja kaupassa koitan valita lyhytjonoiset ja kaukaiset kassat ja pelkään törmääväni johonki tuttuun jonka kans sit pitäis jutustella.
Kyllä olen ihan oikeasti välillä taakka. Esimerkiksi ajan puolisoni juomaan herkemmin ja surulliselle mielelle. Hän on huolissaan ja haluaisi varmasti vapautuksen tällaisesta, etten esimerkiksi tee mitään itselleni..Onko työpaikallasi ketään jolle voisit kerta motivaatio-ongelmasta? Kenties jokin toinen työtehtävä piristää mielialaasi.
En välttämättä osaa antaa neuvoa siihen, että mikä auttaisi pääsemään sinuiksi punastumisen kanssa. Kannattaa edes yrittää hyväksyä ajatus punastumisesta, jos siihen kykenet, niin se on oikeasti tosi vapauttavaa. Pitkän ajan kuluessa koko asiaa ei enää välttämättä niin paljoa mieti.Mitä sitten jos muut tuijottavat. Se on heidän ongelmansa, ei sinun. Mitä luulet muiden ihmisten ajattelevan sinusta?
Seuraavalla kerralla keräät rohkeutta ja menetkin juttelemaan ennestään tuntemattoman kanssa, teet hänen kanssaan tuttavuutta rauhallisesti edeten. Parhaimmassa tapauksessa kyseistä henkilöstä saattaa tulla elinikäinen ystävä. Ei siinä mitään menetä, jos toinen osapuoli ei ole halukas tutustumaan.
Ymmärrän täysin, jos sosiaallisten tilanteiden pelko(?) hankaloittaa elämääsi niin paljon, että uusiin ihmisiin tutustuminen on äärimmäisen hankalaa.
Varmaan järkevin ratkaisu tähän kaikkeen on se, että käytte miehenne kanssa parisuhdeterapeutilla. Eiköhän hänellä ole rohkaisevia neuvoja moniin pulmiin. Kannattaa ehdottomasti pyytää sitä masennustestiä. Kyllä se jotain osviittaa antaa.
Kaikkea hyvää elämääsi! - merkityksetö_N
rooker_ kirjoitti:
Onko työpaikallasi ketään jolle voisit kerta motivaatio-ongelmasta? Kenties jokin toinen työtehtävä piristää mielialaasi.
En välttämättä osaa antaa neuvoa siihen, että mikä auttaisi pääsemään sinuiksi punastumisen kanssa. Kannattaa edes yrittää hyväksyä ajatus punastumisesta, jos siihen kykenet, niin se on oikeasti tosi vapauttavaa. Pitkän ajan kuluessa koko asiaa ei enää välttämättä niin paljoa mieti.Mitä sitten jos muut tuijottavat. Se on heidän ongelmansa, ei sinun. Mitä luulet muiden ihmisten ajattelevan sinusta?
Seuraavalla kerralla keräät rohkeutta ja menetkin juttelemaan ennestään tuntemattoman kanssa, teet hänen kanssaan tuttavuutta rauhallisesti edeten. Parhaimmassa tapauksessa kyseistä henkilöstä saattaa tulla elinikäinen ystävä. Ei siinä mitään menetä, jos toinen osapuoli ei ole halukas tutustumaan.
Ymmärrän täysin, jos sosiaallisten tilanteiden pelko(?) hankaloittaa elämääsi niin paljon, että uusiin ihmisiin tutustuminen on äärimmäisen hankalaa.
Varmaan järkevin ratkaisu tähän kaikkeen on se, että käytte miehenne kanssa parisuhdeterapeutilla. Eiköhän hänellä ole rohkaisevia neuvoja moniin pulmiin. Kannattaa ehdottomasti pyytää sitä masennustestiä. Kyllä se jotain osviittaa antaa.
Kaikkea hyvää elämääsi!Tänään punastuin, kun "jouduin" kahvitauolle ja yllättäen minulta kysyttiin jotain (en aluksi kuullut kun keskityin lukemaan viestiä puhelimesta), niin äkisti punastumisen tunne tuli, että oli pakko paeta vessaan vaikka siinä vaiheessa varmaan olin jo ihan tomaattina. Luulen muiden ajattelevan, että no mikähän tuotaki vaivaa tai ne miettii että mikähän tuon sai ihan punaseiseksi.. ehkä ne tuntee myötähäpeää. Punastumista on vain niin vaikea hyväksyä. :/
Mutta kiitos sinulle ja kaikille muillekkin jotka on jaksanu vastailla! :)
- rooker_
Jos elämässäsi on edes yksi ainoa ihminen, jonka kanssa voit jakaa aitoja tunteita, niin toivottavasti jaksat ottaa yhteyttä kyseiseen henkilöön. Se on ihanaa, kun tietää, että toinen kuuntelee tuomitsematta.
- rooker_
Jäi tarkentamatta, että vastaus oli suunnatta viestiketjun aloittajalle.
- uutta tarkiotusta
Ei masenus kyllä lääkkeillä hirveän helpommin lähde. Kokeileppa löytää joku uusi mielenkiintoinen tavoite jolle omistatua. kylläse siitä lähtee kun vain ajattelet omilla aivoilla ja yrität parhaas.
- merkityksetö_N
Olisi minulla tiedossa useampikin mielekäs projekti, joitten valmiiksisaattamisen olen ottanut tavoitteeksi ainakin noin ajatuksen tasolla. Harmi vain, että nuo asiat kuuluvat niihin, joista en vaan saa enää nautintoa kuten ennen ja toisaalta en jaksa tehdä niitä. Ajatuksen tasolla minä haluaisin toimia, mutta kädet ei vain tartu toimeen. :(
Työttömyyden loppuaikana rupesin käymään lenkillä, ajattelin sen juurikin olevan ilmaista ja oma-aloitteista hoitoa masennukseeni sekä myös kohentamaan fyysistäkin terveyttä. Oli siis tuollainen liikunnallinen tavoite, mutta töitten alettua ei vain enää hotsita lähteä tuonne ulos, kun muutenkin tuntuu ettei ole aikaa enää mihinkään. Harrastin liikuntaa lähes säännöllisesti yli kuukauden, johon siihenkin piti oikein pakottaa itsensä ja meni kaaaauan ennekuin sain itseni liikkeelle. Nyt kaikki motivaatio ja jaksaminen on tuostakin kadonnut. Ja nyt kun on uusi tilanne töiden takia, niin pitäisi uudelleen alkaa hirveä ajatustyö, itsensä motivoiminen ja tsemppaaminen liikkeelle lähteäkseen. Tuntuu kuin olisin juuri saanut palapelin viimeistä palaa valmiiksi, kunnes se äkisti hajotetaan ja kaikki pitäisi alkaa taas alusta.. :(((
- remuaaa
Lääke tähän kaikkeen on kannabis. Polttakaa, syökää ja juokaa sitä! Järjestäkää itsellenne rauhallinen paikka jossa on hyvä olla ja sitten bajat piippuun!
Heittäkää soimaan rauhallista musiikkia, nauttikaa kun tuntoastinne on moninkertaiset vaikka runkatkaa, syökää hyvin ja olkaa kuin isot herrat.
Kyllä tuon hoidon jälkeen jaksaa painaa vaikka viikon putkeen :) - mustaa.
mä oon ihan "pystyyn kuollut", niinku jostain löytämässäni artikkelissa masentunutta kuvailtiin... on tyttöystävä, 2 kissaa, yhteinen kämppä ja opiskelupaikka... kaikesta huolimatta oon ihan tunnoton ja väsynyt. tuntuu että
koulussa kukaan ei halua olla mun kans ja mun ympärillä pyörii vaivaantunut tunnelma vaikka yritän heittää läppää jne, ehkä must näkyy läpi se kui oikeesti oon vaan ihan eloton. heh...... yyh, en jaksais enää - Junkkeris
Taitaa olla monella sama kuin minulla.
Ainakin oireet on samat:Mielenkiintoa ei ole liikuntaan,ei harrastuksiin eikä muuhunkaan.
Harrastukset jäi.Ystävät jäi...
Kunhan juuri ja juuri työpäivästä selviytyisi.
Ja menet kotiin olemaan teeveen äärellä kunnes pääset nukkumaan ja sama
jatkuu taas aamulla,viisi päivää viikossa...
Minulla kierteen katkaisi kuntoutus,joka oli tarkoitettu siivoojille fyysisen toimintakyvyn ylläpitoon.
Täytin ennen kuntoutukseen menoa aika joukon papereita ja kyselylomakkeita.
Niissä kysyttiin myös henkistä tilaa ja vastasin rehellisesti.
Kuntoutuksen aikana oli myös psykologin keskustelu.
Hän totesi minun olevan täyttämieni papereiden perusteella keskivaikean masennuksen vallassa.
Totuus kolisi.Tajusin oireeni.
Nyt minulla on diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta ja tänään saatu
diagnoosi myös vasemman olkapään kiertäjäkalvosimen repeämästä.
Saikkua tulee,molemmista.
Saas nähdä miten elämä jatkuu,kun tuntuu ettei masennuksen vuoksi jaksaisi
ruveta hoitamaan edes tätä viimeisintä diagnoosia,saatikka masennusta itseään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869