Kun kuolema kutsuu ! Tahoo vain kuolla?

Vaikea kysymys, panee miettimään !

Kun itse olen eläessäni ollut suurissa vaikeuksissa, joista ei tunnu selviävänsä millään, tuli suurena helpotuksena mieleen oma kuolema. Eihän ihminen ole itseään maailmaan itse saattanut ei valinnut ominaisuuksiaan ei vanhempiaan.

Ei ihmisellä mitään sielua ole vaan henki, joka lähtee lentoon jonnekin kun ei kroppa ole enää asuinkelpoinen.

Vain uskonto on este oikeudelle valita kuolinhetkensä.

Käydäänpä läpi tapoja, jolla ihmiset päättävät päiviään.

Heittäytyminen parvekkeelta katuun, hukuttautuminen, törmääminen autolla kallioon tai vastaantulevaan autoon.

Myrkyttäminen kuten lempieläimellä olisi inhimillisin. Itse olisin valmis menemään valvomaan jonkin ystävän tai tuttavan poislähtöä omasta aloitteestaan.

Lähtopaikkana pitäisi olla oma sänky kodissa tai vastaava ja lääkäri toimeenpiteen suorittajana. Olisi kyseessä todellinen saattomatka jos omaiset siihen pystyisivät.

Uskonto ja politiikkako elämäämme määräisivät...no niinhän ne tuntuvat määräävän suurinta osaa ihmiskuntaa. Enkä usko Ruuneperinkaan tarkoittavan, että hänen elämäänsä määräisivät. Sinnikäs ja intellektuelli sinä R.olet , elät omalla tavallasi, ei siinä kukaan määräile.

No, aloittajallehan tässä piti jotain. Niin, kun ihminen on jo todella elämänhalunsa menettänyt, silloinhan alkaa jo oikeastaan kuolema. Jos hän ajattelee, ehkä kuvitteleekin, ettei hänen elämällään ole mitään merkitystä, on se tavallaan myös itsekeskeisyyden huippu.
Voi olla, että hyvinkin moni nimenomaan älykäs ihminen joissain elämänsä vaiheissa näin ajattelee. Onhan tosiasiaa, että älykkäille elämä voi olla vaikeampaa kuin vähemmän älykkäille, ja monta muutakin pointtia siihen liittynee, että ajattelee....tässä tää nyt on, joudan pois.

Helpoin ratkaisu...siitä vaan. Ja kyllä minusta se joskus onkin hyväksyttävä ratkaisu, mutta eivät "jumalaa pelkäävät" sitäkään uskalla tehdä, se on heille se helekatin synti, ainakin luterilaisuudessa. "Kärsi, kärsi, korkeemman kruunun saat"...minkä kruunun.

Mahottoman vaikeehan tää kysymys on, itsari voi olla hyväksyttävä tapa lähteä pois top-tykkänään, tai sitten tavallaan myös sillä itsensä hivuttamisella, itsetuhoisella elämälläkin pääsee kaiketi vähän nopeammin.
Eihän elämään väsynyttä voi kukaan auttaa, ehkä hetkittäin vaan, tosissaan kuolemaansa toivova ehkä sen saavuttaakin...henki ja ruumishan kuuluvat niin yhteen. Henki voi tappaa ruumiin.

Kyllä kosketti, ensimmäinen ketju ja niin synkissä mietteissä.
Vaikea on sanoa kenellekään ohjenuoraa tai tapaa jolla päivänsä päättää.
Välttämättä tuo itsetuho ei ole vain vanhusten ongelma/halu, mieliala voi vaihdella monen ikäisillä.
Viimeksi olen kuullut tätä eräässä TV ohjelmassa ja kaikki olivat nuoria, haluttomia elämään.
Josko avoin keskustelu omaisten kanssa voisi tuoda tasapainon ja elämän halut.
Tämä pitkä piinavan pimeä talvi voi tehdä monestakin masentuneen.

Samoin ajattelen minäkin, nyt pitäisi löytyä seuran pitäjiä, mukaan ottavia.
Väsyneitä saamme olla, pitkä elämä takana, mutta masennuksen tullen, olisi jaksettava ajatella, että huominen voi kaiken muuttaa.

Auringon esiin tuleminen ja kevään odotus voi tuoda uutta iloa ja ne pettymykset jäävät unholaan, toivo paremmasta kantaa.
Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan ja lääkäriin meno olisi viisautta, sieltä nykyään saa lääkettä mielen uupumiseen.

Itselleni aikoinaan mieheni kuoleman jälkeen, sain apua ja nyt elämä mallillaan.
Tietenkin ihmisten elämä ja olosuhteet ovat erilaiset, mutta kaiken keskellä ei ihmistä yksin saa jättää.
Lepoa ja aurinkoa, siitä se elämä alkaa taas sykkiä, toivotan voimia ja ylipääsemistä pahasta olostasi.
Huomenna kaikki voi olla toisin, toivo elää.

Olen nyt joutessani seurannut, tiedon sivuja lehdistä netistä tulee mieleen .
Taitaa se meidän aikana tulla se helpoin kuolema, maailmanloppu.

en olento.

Ei tuu maailman loppu, maailman loppu tulee mijaardien vuosien kuluttua, jos sittenkää, siihen on aika,
Odottaa tietenki voi mutta ei kannata pitkästyä.
Ikuinen ihmetyksen aihe on ihmisen kehittymättömyys. Ikuiset sodat valtioitten kesken, ikuinen rähinä, sitä ei voi ymmärtää, miksi ihminen ei koskaan opi kunnioittamaan toisiaan ja toisten omaisuutta, vallanhimo ja rahan valta ja himo on tosi vaarallisia ihmiskunnan olemassa olon kannalta katsottuna, tapetaan valtava määrä ihmisiä vallanhimon seurauksena.

On paljon ihmisiä,jotka ovat hyvin itsekkäitä ja aina valittamassa kaikesta.
Itsesäälin vallassa kuvitellaan asiat huonommaksi kuin ovatkaan.
Semmosia "salavarakkaita",joilla on kaikki aivan luxsusta,
mutta vielä täytyy marista.
Tällaiset ihmiset voi masentuakin kaiken rikkautensa keskellä.

Vaikea tuohon kysymykseesi on vastata, koska itsellä on kumppani rinnalla.
En osaa sanoa mitä elämäni olisi, jos olisin yksin?

Neuvoja on vaikea jakaa, mutta ehkä kertomalla vain, että on yksinäinen, vaikka täällä keskustelufoorumilla, kuten olet tehnytkin. Saat asiasi kerrottua ja sinua on kuunneltu, jopa kommentoitu. Ja joku toinen yksinäinen, samassa tilanteessa oleva saa myös sinun kauttasi yksinäisyynteensä apua. Olet myös itse auttaja.

Kirjoitellaan ja kommentoidaan:)

kuitenki.


" isotäti "
on harvinaisen fiksu, kiitos fiksuudestasi,
ei voi moittia muitakaan, kaikki olemme hyviä peronallisuuksia, jokaisella joskus vaikeaa, mutta elämä jatkuu.



Olishan se ihanaa jos kaikesta voisi kirjoittaa, valitettavati psykoterapiaa ei voi käydä julkisuudessa, surut ja murheet on hyvin yksityisiä.

Elämässä tulee aika jolloin ei ole ainuttakaan ystävää lähellä jolle voisi ilot ja murheet kertoa, kuolema korjaa läheiset, elämä viee ystävät kauas, vanhaihminen tuntee itsesnsä tarpeettomaksi, silloin masennus ei ole kaukainen vieras.

HIRTÄ ITTES!