Miten voi nostaa hoitosyyte?

Veneluuhalaki

Lyhkäsesti kerrottuna: Minulla murtui lokakuussa 2010 veneluu, kävin ensin paikallisessa terveyskeskuksessa. He laittoivat minulle kipsin käteeni joka oli ainoastaan 5 viikkoa. Noh, sitten menin Oulaskankaan sairaalan kirurgiaan. Siellä otettiin uudet kuvat kädestä ja lähetettiin Kuopioon tutkittavaksi.

Aika kului ja sitten tuli tieto että veneluu on lähtenyt luutumaan vähän ja että luutuu itsestään ajan myötä.
Kipu ei lakannut, jouduin heittämään harrastuksen pois ja kärsimään kivusta ammattikoulussa ja kodin askareissa.

2011 Syyskuuta varasin ajan OYS:n , siellä vasta sain kuulla totuuden että veneluu ei ole luutunut yhtään ja sain leikkausajan 2012 tammikuuta. Leikkauksen takia ammattikoulu siirtyy neljännelle vuodelle, koska työharjottelu alkaa.


Mitä mieltä olet onko aihetta nostaa hoitosyytettä?
Paljonko korvauksia voisin vaatia?

Ja jos jollakin olisi kokemusta tai tietoa hoitosyytteen teosta, niin olisi kiva kuulla! :)

7

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • obladii

      Mene ensiksi potilasasiamiehen luo, hän osaa neuvoa kannattaako tehdä ilmoitus potilasvahingosta. Jos on aihetta, ensin tehdään ilmoitus potilasvahinkokeskukseen, jos ne katsoo, että on aihetta korvaukseen niin sen jälkeen tehdään vaatimus korvauksesta.
      Päätöstä saa odottaa kuukausia ja korvauksiakin noin vuoden, jos ne katsoo että on aihetta jonkinlaiseen korvaukseen.
      Minulla ei ainakaan korvattu opiskelun siirtymisestä. Kävin melkein vuoden koulua kahden kyynärsauvan varassa. Työharjoittelu oli mahdotonta silloin, mutta sen voi tehdä myöhemminkin, sitten kun varsinainen koulu loppuu.

    • viisas

      Ensinnäkin, mitään "hoitosyytettä" ei ole olemassa, vaan termi on potilasvahinko. Tapauksessasi ei liene tapahtunut mitään potilasvahinkoa, sillä veneluun murtumasi on hoidettu aivan protokollan mukaan. Hyväasentoinen veneluun murtuma luutuu kipsihoidolla. Jos aivan ensimmäisissä röntgenkuvissa murtumasi on jo ollut huonossa asennossa, olisi voinut harkita heti leikkaushoitoakin. Itse tietenkin tiedät omasta ranteestasi otetut kuvat parhaiten. Osa murtumista jää luutumatta ja ne on leikattava myöhemmin, kuten tapauksessasi.
      Tuo esittämäsi korvausten vaatiminen ja syyllisten etsiminen on enemmänkin amerikkalainen käytäntö, siellähän lakimiehet päivystävät ensiavun liepeillä jatkuvasti.
      Et maininnut, miten veneluusi murtuma syntyi. Aiheutuiko se työtapaturmana, liikenteessä, alkoholin vaikutuksen alaisena jne. Vammamekanismi vaikuttaa myös korvausten anomiseen.

    • 0986754356767798

      Älä missään tapauksessa mene potilas asiamiehen juttusille,äläkä tee potilasvahinko ilmoitusta potilasvahinkokeskukselle sillä sieltä et saa muuta kuin hylsyjä.
      Mene poliisilaitokselle mukanasi kaikki potilasasiakirja kopiot ja tee tutkintapyyntö ruumiinvamman tuottamuksesta ja sen salaamisesta,näin pääset edes jotenkin eteen päin sillä poliisi pyytää lausunnon suoraan Valviralta.
      10 vuoden hoitovirhe taistelun tuomalla kokemuksella voin ehkä näin neuvoa.

      • jatkuva kipu

        Kinkahan pitkän ajan kuluttua tuollaisen ilmoituksen voi tehdä? Minun selkäni rikkoi kiropraktikko kolme vuotta sitten ja minulla on siitä jopa mangneettikuvat. En vienyt asiaa eteenpäin, koska ajattelin vaivan paranevan, mutta näin ei ole tapahtunut.


      • obladii
        jatkuva kipu kirjoitti:

        Kinkahan pitkän ajan kuluttua tuollaisen ilmoituksen voi tehdä? Minun selkäni rikkoi kiropraktikko kolme vuotta sitten ja minulla on siitä jopa mangneettikuvat. En vienyt asiaa eteenpäin, koska ajattelin vaivan paranevan, mutta näin ei ole tapahtunut.

        Kolme vuotta, jos ei ole muuttunut.


    • 11223344556677889900

      Näinköhän tuo lie? 0986754356767798 mitenkähän tähän poliisi oikein liittyy?

    • ,,,niinpä....

      Poliisit yleensä aina haukutaan, ja sitten kuitenkin ollaan heidän palveluksiaan vaille ihan pienissäkin jutuissa ! ! !
      Suosittelsin että et tee tutkintapyyntöä moisessa pikku jutussa !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe