Kotkan koululaitos rämpii yhä pahemmin

Surullista seurattav

Ylioppilaat maan surkeinta tasoa ja virkamiehet puhuvat vain leikkauksista.

19

138

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peltipuoli

      Kuinka moni kotkalaisista ylioppilaista hyväksytään yliopistoon ?
      Pääsyprosenteista/ kotkalaislukio oli pieni juttu paikallisessa
      sanomalehdessä joskus vuosi sitten.
      Nauroimme täällä ammattikoulussa vedet silmissä.

    • isäkin

      Itsellä on pari lukiolaistyttöä, ja molemmat valittelevat joidenkin opettajjien tasoa. Myös ammattilukiosta normilukioon siirtyneet ovat valitelleet opetuksen tason tippumista. joissakin aineissa.

      Esim jos on pätevä fysiikan opettaja, ei välttämättä ymmärrä kemiasta sen enempää kuin oppilaatkaan. Onko se oppilaiden vika sitten?, tuskin.

      Myöskin järkytyksenä kuulin että joku vanhempi naisopettja haukkuu neuvoa kysyviä tyhmiksi yms. Jolloin ei edes uskalleta kysyä. Jotkut opettajat taas ovat kehoittaneet kysymään kolleegalta.

      Toki oppilastasoon vaikuttaa sekin että, lukioon pääsee pienemmillä pisteillä kuin ammikseen.

      Mutta koskapa virkamiehet, ja valtuutetut olisivat asianosaisia kuunnellut?

      Tulee taas hienot puitteet, sisällöstä kukaan ei tiedä..

    • Yks nainen

      Vellamolla pyyhkii " hyvin " ja satamalla, mutta koulut ovat virkamiesten pahin painajainen. Äärimmäisen ristiriitaista touhua ja laiturikin korjataan " vain " yhdellätoista miljoonalla eurolla., mutta kouluja pitää saada lopetettua. Tämän kouluverkkoselvityksen jälkeen väläytettään, että Merniemeen johtava silta täytyy uusia kahdellakymmenellä miljoonalla, jotta rekat pääsevät hyvin ajamaan haamukylpylätyömaalle.

    • Jo on ihme!

      Eiköhän tähän Lindelöfin koheltamiseen saada nyt joku tolkku!

      Jos Kotkan lukioista valmistuu Suomen mittapuunmukaan heikoimmilla papereilla on KYLLÄ SYSTEEMISSÄ jotain vikaa.
      Nyt Lindelöf on pantava tarvittaessa vaikka kilometritehtaalle, mutta kouluasiat on pantava kuntoon. Oikeasti.

    • Ei oo iso homma

      Kymen Sanomat

      Selvittäkää koulukohtaisesti , lähteekö kotkan alueelta opiskelijoita muualle kun metsolan korkeakouluun.

    • vastuun kanto kyky

      Taas joku vääräätietoa levittävä kaataa syytä virkamiesten päälle.

      Kunnan taloudesta vastaa kunnanvaltuusto. Jokainen opettajan virka on kunnanvaltuuston vastuulla. Siksi sinne valitaan luottamushenkilöitä, jotka ajaisivat kotkan ja sen asukkaiden etua.

      Valitettavasti näin vain ei valtuutetut toimi. Tuntuu kuin me äänestäjät ja asukkaat olisimme joku riippa puolueiden hiekkalaatikoilla. Ryhmäkuri on jopa perustuslainvastainen, mutta silti yleinen tapa hoitaa puolueen etua asukkaista välittämättä paskaakaan.

      JOs jotain kysytään kukaan ei vastaa, turha syyttää virkamiehiä, sama koskee kaikkia poliittisia lahkoja.

      Tuntuukin että onko puolue ja rikosrekisterillä mitään eroa.

      Toisaalta jokuhan näitä sekopäitä sinne on äänestänyt, ihmettelenkin vain miksi?

      Jonkun neronleimaus sekin että koeviikolla pitää mennä kouluun *palaute tunnille* vaikkei olisi koettakaan. Tunniksi kouluunn mahd. 30km päähän. missä kaikki järki?

      Tätä kunnanvaltuuston vastuuta pitää toitottaa etteivät sinne kaikki rikolliset pääsisi kotkaa enempään suohoon ajamaan, nämä osaamattomat konkari politiikot on nähty.

      • Kysynpä vaan.

        Kotkan päättäjissä on täydellisiä nollia. Kuinka esim. siivooja voi ymmärtää mistään mitään?


    • .....

      Lindelöf syyttää tyhmiä koululaisia Kotkan heikosta menestyksestä ylioppilastulosten vertailussa. Arvon kaupunginjohtajan kannattaisi tutustua siihen linja-autoiluun ja hyppytunti-helvettiin, jolla kotkalaisia koululaisia kiusataan.

      Ei todellakaan ole ihme, jos oppi ei mene Kotkassa perille! Sen verran sikamaisesti on tuntikehykset leikelty ja sotkettu. Helvetti!

    • tynnyri

      Siivooja voi tietää enemmän debidistä ja creditistä kuin insinööri. Toisaalta näyttää siltä että valtuustoissakin tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

      • Depet ja credit !!!

        Niin, ainakin jälki vaikuttaa juosten kustulta. Hommat sekaisin ja rahat loppu!


    • Hullu!

      Siivooja vaan luulee ja kuvittelee tietävänsä, kuten aina!

    • L. Tolstoi.

      Jostainhan se laiturin korjausraha on otettava? Mitkä sen parempia rokottaa, kuin puolustuskyvyttömät kuolulaiset ?
      Laituri on pakko korjata, että Vellamon perustukset eivät ala levitä liian laajalle alalle?

      • romurautaa

        Welkamo voidaan purkaa ja myydä romurautana eteenpäin. Se olisi kaikin puolin paras ratkaisu. Muuten tämä Kotkalainen elämänmeno on vaakalaudalla koska sitten kun nykyisistä korkomenoista ei selvitä ja lainaa ei saa niin tulee nälänhätä ja tyynenä päivänä tuulimyllyjen takia helvetillinen kylmyys. Kuolleita kotkalaisia pikkuapinoita runsaasti tiedossa.


    • Laitoshuoltaja.

      On siellä valtuutossa lukeneitakin. Jopa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.
      Turhaan otatte siivoojat ym tavalliset ihmiset esille.

    • aaaa1

      Laitoshuoltaja on yksi päättäjä muiden muassa. Teidän tehtävänne siellä valtuustossa on ottaa asioista selvää ja tehdä sillä perusteella oikeita linjauksia kuntalaisten hyväksi.

      Kouluasia on yksi esimerkki siitä, kuinka asiat on sekaisin ja päättäjät hakevat vain lyhytnäköisiä säästöjä.

    • tietsikka näytti

      Väliaikatieto Kouvolan koulusulkeisista. Alkuvaiheessa puhuttiin 8 miljoonan säästöistä. Nyt lukema on tippunut 5-6 miljoonaan.
      Tässä ei ole huomioitu koulukuljetusten lisääntymistä ja kallistumista.Luku on ollut yli miljoona vuodessa.
      Uutta pitää rakentaa asian johdosta. Noin 10 miljoona uusi kevytrakenteinen koulu.
      Lakkautettavat koulut on maksaneet vuokraa tiloistaa. Tilat omistaa kaupunki.
      Vuokria ei ole julkistettu mutta lienevät yläkantiin koska ne on otettu koulutoimeen suunnatuista valtion varoista.

      Ei kuulemma kannata maksaa vajaakäytössä olevista kouluista ? (teoreettinen lapsiluku) Nyt tämä leikki koituu kaikkien veronmaksajien piikkiin.

      • ompa leikkiä

        Siellä on 7 tai 8 koulua sultoimissa. Noin päässälaskuna hyöty olisi 500 000e per koulu. Mutta lukema pienenee vielä. Nuo tyhjät koulut maksaa ylläpitää tai lahjoittaa tai purkaa. Kävi miten kävi miinusmerkiksi muuttuu tämä loistava säästö.


    • ahtaajaksi!

      Ei ahtaaja tarvi yliopistokoulutusta. Päiväkodista Nuoriin kotkiin ja peruskoulun päälle ekami ja Kiljavan vasemmistokurssi niin ahtaajan taidot on hallussa. Töihin
      voi mennä ja alkaa ahdata aina kun ay, puolue ja lakkotouhuilta ehtii.

    • Pate 2

      Lindelöfin linjauksen mukaista sohlausta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe