Heippa!
Olen 32-v kaksisuuntaista sairastava sairaslomalainen. Olisi kiva keskuskella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Kertokaa ihan mitä vain miten tämän vuoristoradan kanssa eletään, olisi kiva tietää ettei ole ainoa tässä maassa. Kertokaa ihan mitä vain. Miten selviät työelämästä? vai selviääkö?
Itse olen sairaslomalla, koska en pysty olemaan töissä. Lääkityksenä menee: Ketipinor 25mg-100mg, Seronil 20 mg. Opamax 15 mg.
AUTTAKAA ja kertokaa omia kokemuksia miten tämän sairauden kanssa voi elää normaalia elämää????
Kaksisuuntainen kaipaa vertaistukea muilta sairastuneilta
12
388
Vastaukset
- tätzzi
Heips, olen itsekin bipo, joskin itselläni on ikää paljon enemmän, mitä sinulla. Sain bipo diagnoosin 50 iässä, joten siihen saakka olin kyennyt elämään normaalisti ilman vaikeuksia tai psykiatria. Kun sitten kohtasin vaikeuksia työelämässä, en päässytkään niistä yli. Bipous löytyi syyksi vaikeuksilleni ja lopuksi pääsin työeläkkeelle, koska työhön en enää kyennyt. Rakastin työtäni, mutta vakavien keskittymisongelmien vuoksi en siitä selvinnyt enää.
Itselläni bipous on ollut positiivista, ja innostuneisuus uusiin asioihin on ollut myönteistä. Esim 25 vuotiaana rakensimme oman talon. Itse puhkuin rakennuksella intoa, ja 1 kk:n ajan muurasin perustusharkkoja sateisessa syksyssä, vaikka olen nainen. Myöhemmin olen tehnyt ulkomaille sijoituksia loma-kiinteistöihin, mitkä on olleet kannattavia. Yleensähän bipoilla riskinotto tms muut ylilyönnit voi johtaa perheen konkurssiin. Jalat maassa on pitänyt mieheni, joka hoitaa perheen raha asiat.
Bipous voi olla rikkautta elämässä, ja koen, että pystyn pitämään sairauden oireet kurissa pelkällä tahdon voimalla. Mitään lääkkeitä en ole käyttänyt 1 vuoden kuluessa. Usein olen kysynyt mieheltäni - onko käytöksessäni mitään korjattavaa ? ei ole ollut ! Koska tiedän, mitkä asiat on bipoille turmioksi, en yksinkertaisesti tee mitään asioita, jotka johtaisivat vaikeuksiin, enkä esim juo alkoholia tms.
Tämä oli oma kertomukseni, ja tiedän, ettei useat bipot kykene kontrolloimaan yhtä hyvin omaa käytöstään. - annabipopäässään
Moikka!
Mä olen 32 vuotias myöskin, ja mä olen sairaseläkeellä ihan toisesta fyysisestä vammasta johtuen. Mulla meni vuosia ettei ollut mitään lääkitystä bipoon. Sitä väläyteltiin kyllä a-klinikan jonkun hoitajan (en edes muista enää ketä siellä mua hoiti) toimesta, muistan vaan kun sanoottiin testejen jälkeen että todennäköisesti olis tälläinen sairaus. No enhän mä sitä nuorempana mitenkään noteerannut. pidin vaan itseeni hulluna muuten, niinkun perhekin ja läheiset kaverit.. se nyt vaan on sellanen kaheli ettei mitään tolkkua menoissa. Muistan kyllä että tuli noita kausia. Otin fillarin ja lähdin, viikonloppu ryypätessä jossakin ja sitten hirveet morkkikset. Työni oon aina pystynyt hoitaan hypossa, mutta sitten vuosien saatossa sain kun sainkin miehen joka rakastaa mua kaikesta huolimatta.. mentiin naimisiin ja toisen lapsen jälkeen meianas puhjeta paha masennus. Siitä pyristelin vaan kalaöljyllä eroon :D Otti koville mutta selvittiin. sitten aikaa taas meni ja mä sain spurtteja ja taas meni kovaa ja sitten välillä itekettiin peiton alla kun on niin kurjaa.
Sitten loppujen lopuksi hakeuduin muutama vuosi sitten yksityiselle psykalle masennuksen vuoksi ja kun ei jaksa ja vaan vituttaa. Se kyseli ja kyseli ja sitten taas epäiltiin biboa. aloitti mulla ketipinorin, mikä olikin hemmetin hyvä ja toimiva mulla mutta lihotti sitten loppujen lopuksi niin että ihan omatoimisesti menin ja lopetin lääkkeet. Kun oon niin hyvässäkunnossakin. jea right! Olipa viisasta. Kesällä kaahailin autolla kun kännissä olisin muutaman viikon, muuten menikin lievemmin. No nyt en sitten enää taas jaksanut tätä vitutusta ja hakeuduin tuonne julkiselle puolelle. Sain lähetteen eläketutkimuksia tekevältä psykologilta. Sekin teki taas saman diagnoosin ja uskottavahan se loppujen lopuksi on.. No nyt mulla kokeillaan sitten masennuslääkettä josta luin että voi buustata maniaa päälle- ihan kivahan se oliskin ;) On tuossa remppa mitä vois tehdä :D No ei oikeesti. Ei se oo kivaa kun menee ihan hulluksi. Eilenkin piti lenkille lähtee klo 23 yöllä. Sitten otin nuo ketipinorit jota mulla on nyt tarvittaessa unettamaan niin nukuinkin hyvin. Kumma juttu tuo nukkumienn. Jos nukun lääkkeillä pitkään niin oon väsynyt mutta jos valvoo ja vetää muutamantunnin unilla niin on täynnä energiaa. Osaan kyllä pahaksi onneksi itsekin buustat omaa käytöstäni. Tiedän mistä alkaa väsyttään yms. Mua vaan kauhistuttaa nyt et jos joku viikonloppu tulee menotus että millä saan itteni pakotettua ottamaan noi lääkkeet et jää kotiin enkä mee baariin.
aika pitkä sepustus taisi tulla. en jaksa edes lukee sitä uudestaan :)
Jos haluat kirjoitella meiliä niin laita osoittees :)
Ai niin, ja tuskin olisin tässä jos ei olisi noin ihanaa miestä mikä ymmärtää mun vitutukset ja siivous spurtit - stopparidoppari
annabipopäässään voi kiitos, kertomuksesi oli ihan kuin omasta elämästäni. Ihan samalla tavalla minäkin toimin. Ja just noi siivous spurit yms. Voit kirjotella mulle osoitteeseen: salamaqueen@gmail.com ja voidaan jutella lisää.
:) - 34
Moi!
En ole keksinyt muuta keinoa, kun kestää. Pystyn käymään töissä, kipukynnykseni on erittäin korkea. Pystyn esittämään normaalia, vaikka suunnittelisin itsemurhaa samalla, joten töistä en ole juurikaan sairaslomaa ottanut. Lisäksi itselleni se on aika huono vaihtoehto, koska en saisi olla kauheasti yksin ja passiivisena. On parempi yrittää tehdä edes jotain. Tosin mokailen noina jaksoina töissä ihan kamalasti, tai tuntuu siltä, mutta toisaalta, olen onneksi työssäni niin hyvä, että se annetaan anteeksi ja lasketaan "stressiksi". Eli siis alan tehdä virheitä, unohtelen, olen epävarma ja sitä rataa, töissäkäyminen on kyllä tosi vaikeeta. Asiakaspalvelustyöt olen unohtanut, koska... No, voitte kuvitella paljonko se onnistuu :) Olen joskus ottanut saikkua, mutta kun ei se minua auta. Töihin on vaikea keskittyä, mutta tuolta alhaalta selviää, miten olen siihen opetellut. Rutiinit on hyvä pitää.
En huoli lääkitystä. Sitä on tyrkytetty minulle jo vuosia, mutta en voi huolia. Koska kun masennun en suostu niitä syömään, ja mania on tosi lievää, lähinnä euforista ihanaa tunnetta (olen vaan "yleisonnellinen" ja hirveän energinen), mistä en halua luopua ja joskus olen ihan terve. No, tulee maniassa unettomuuttakin ja joskus nuorempana tein hulluja, mm. harrastin seksiä työpaikalla, vedin ryyppyputkia, erosin ja pidin parhaimmillaan kolmea miestä yhtäaikaa, mutta kukapa nyt nuorena ei olisi... Ja olen myös ottanut velkaa, tuhlannut rahaa, mutta olen sitten selvittänyt kyllä ne, enkä tee niin enää. No, olen kyllä meinannut kuollakin, kun olen riskeerannut liikaa ja nyt tämä lista kuulostaakin aika pahalta... Mutta pointti on se, että olen oppinut niistä asioista ja rauhoittunut paljon. Olen 34-vuotias nyt ja sairastuin aika nuorena.
Masennukset ovat vaarallisia, mutta vain itselleni. Olen nuorena joutunut kauhupsykoosiin, ja pelkään joutuvani vielä joskus, mutta...
En halua että aivohini kajotaan. Minulla sairaus on puhjennut erittäin vakavan traumatisoitumisen takia, eikä lääkitys poista kuitenkaan traumoja, joten en huoli. Se on ehkä jonkun mielestä tyhmää, mutta minä jotenkin itse koen olevani silti oma itseni. Enkä vahingoita kuitenkaan muita. Olisi eri asia, jos tästä koituisi seurauksia jollekin muulle, mutta lasken että kaiken sen jälkeen minulla on oikeus valita, ja minä valitsen tämän, koska oli miten oli, ainakin se olen minä. Tuntuu että jos suostun lääkitykseen, annan periksi niille, ketkä tämän tekivät. Se on ehkä tyhmää, eivät he kärsi tekojensa seurauksista varmaan millään tavalla, mutta minä en ala elämään nappien varassa sitä varten, että he varastivat jotain, mikä ei ollut heidän. Ja joo, ei se ollut yksin yhden asian juttu, eikä jonun tekosiakaan kaikki, osa oli paskaa säkää vaan, ja osa perinnöllisyyttä, mutta jotain vastaan minun on taisteltava. Sanotaan nyt vaikka näin.
Alkoholia en voi juurikaan juoda. Se joko masentaa tai juon sitä liikaa. Passiiviseksi ei saa jäädä, minun pitää tehdä jotain vaikka väkisin, vaikkei olisi töitäkään. Jotain sitten. Yritän pitää jotain rytmiä ja puran maniani tolkuttomaan urheiluun. No, on se parempi kuin riehua ympäriinsä, naida kaikkien kanssa ja vetää viinaa. Olen ihan käsittämättömän kovassa kunnossa :)
Se auttaa myös siinä vaiheessa kun lähtee alamäki. Pystyn melko pitkälle pitämään itseni kurissa sen kanssa. En sitten ihan pahimpina aikoina pysty mihinkään, mutta pystyn pitämään rutiineja yllä. Lisäksi se on parantanut kivun sietoani, kun psyykkinen tuska muuttuu fyysiseksi ja askeettisuus auttaa kestämään kurjuutta. Siis en sääli itseäni, pystyn suorittamaan vaikka olisi paskakin päivä jne.
Niin, mutta sinä kysyit miten voi elää normaalia elämää? No, mikä nyt on normaalia. Mutta semmoisesta elämästä, mistä haaveilin, olen joutunut luopumaan. Sitä ei minulle tule eikä mitään semmoista "normaalia". Mutta minä olen rakentanut oman normaalini. Kai sitä kestää, koska okei, kenen se sitten pitää kestää? Tämä taakka nyt on sinun, joten jostain syystä sinun pitää se myös kantaa, eikö niin. Kyllä se siitä, opettelet vaan rauhassa ja tarkkailet enemmän kun tuomitset. Jos lääkitys sopii ja pystyt sitä käyttämään, niin hyvä, ja elät vaan etkä liikaa murehdi, onhan ihmisillä kaikenmoisia sairauksia. Muitakin siis.
Kyllä sä selviät. - Lilli23
Ajoittain on ongelmia töissä käynnin kanssa mutta en ainakaa kokonaan halua työelämästä jäädä pois. Välillä otan viikon sairausloman jos alkaa todella pahalta näyttää ja sen viikon jälkeen ku olen levännyt ym ni kaikki sujuu taas hyvin. Itse olen asiakaspalvelutyössä enkä todella vaihtaisi sitä mihinkään muuhun. :) Tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa ja meillä käy asiakkaana myös eläimiä. Työ pitää vuorokausirytmin säännöllisenä ja tuo piristystä päivään. Tätä ennen olin vuoden kotona ja tuntui kyllä pikku hiljaa että tulen hulluksi.Olen kylläkin vasta 23 vuotias. Lääkitys on ainakin tällä hetkellä kohillaan. Lamictal,Lyrica ja Atarax unen saamiseen.
- annabipopäässään
Miksi sä et enää vastaa? Meilikään ei pelitä?
Ootko kunnossa? - Tuuliajolla
Moi!
Mä olen nelikymppinen mies ja mulla ei oo diagnosoitu bipoa, mutta olen elänyt siihen sopivien oireiden kanssa vuosia. Oireeni ovat lieviä ja innostus lähinnä aika mahtava olotila. Masennusvaihe on vaikeampi. Se on joko lyhyt ja vaihtuu nopesti uuteen (hypo)maniaan tai sitten jää päälle hieman sen mukaan paljonko juon alkoholia tuohon ahdistukseen. Joskus jää putki päälle ja masennus kasvaa sen myötä viikojen tai joka kuukausien mittaiseksi.
masennuslääkkeitä olen kokeillut, mutta olivat joko hyödyttömiä tai sivuoireita oli liikaa. SSRI lääkkeet huonmpia kuin SNRI lääkkeet, joista tuli ihmeellinen jatkuva euforia, ikään kuin pieniä orgasmeja vähän väliä. Lopetin lääkkeen, koska pelkäsin sen sotkevan liikaa aivokemiaa ja johtavan uuteen päihdekierteeseen noiden euforioiden takia.
Arjesta olen selvinnyt osin siksi, että olen ehtinyt tienata aika paljon ennen sairastumistani ja osin siksi, että olen kehitellyt erilaisia "sääntöjä" itselleni. Yksi sääntö sanoo, etten saa ostaa mitään innostukseen liittyvää, ennen kuin ao. innostus toistuu kolmannen kerran. Tällä vältän typerät ja joskus kalliitkin "heräteostokset".
Toinen sääntö sanoo, että juomaputki pitää alasajaa aina puolittamalla annos seuraavana päivänä. Jos esim. viikonlopun olen juonut urakalla, niin maanataina enää mäyräkoira, tiistaina sixpak, jne. ja tarvittaessa hieman diapamia joukkoon. Näin krapulapäiviä tulee useita, mutta ne eivät aiheuta musertavaa masennusta ja vältän ison heilahduksen alaspäin. Uskon, että luomalla erilaisia selkeitä sääntöjä, joita sitten vain noudattaa (ei kyseenalaista) maniassa tai masiksessa, pystyy estämään monet typeryydet joita muuten tulisi tehtyä.
Töissä olen ajautunut tietoisesti pätkätöihin, joita pystyn tekemään vaihtelevasti. Tulot eivät ole normaalin palkansaajan luokkaa, mutta vältän tällä jatkuvat sairaslomat ja saan kaipaamaani vaihtelua työelämään. Toistaiseksi homma on kohtuudella toiminut.
Ailahteluni eri asteiden välillä on hyvin epäsäännöllistä mutta jatkuvaa. Onneksi ääripäät ovat kohtuullisen lieviä. Oman työurani, ihmissuhteet ja monet harrastukset olen onnistunut ryssimään, mutta itseni kanssa pääosin jaksan vielä. Olen aika pitkälti yrittänyt orientoitua asiaan niin, että tämä ei ole mikään sairaus, vaan luonteenpiirteeni ja siksi opetellut elämään sen ehdoilla. Jokunen vuosi meni sen vapauden löytämiseen, että saan elää toisin (ei ole pakko elää kahdeksasta neljään elämää), joten se ei enää aiheuta ongelmia. En enää kärsi, jos valvon aamu kuuteen pohtien jotain typerää vaan siirrän vain seuraavana päivän hommia eteenpäin. Näin estän saamattomuuttani aiheuttamasta lisää kärsimystä ja kasvattamasta taakkaani entisestään.
Tällaisia olen kehitellyt omina lääkkeinä tätä ailahtelevuutta vastaan. osa toimii hyvin ja osaa pitää aika ajoin hieman korjata. Mutta ilman omia sääntöjäni olisin yhä aika tuuliajolla ja ties missä. - Biporiina
Kuulostaa ihan bipolta -kun olet ryssinyt montakin hyvää asiaa elämässäsi. Siinä olet onnistunut hyvin kun olet laatinut sääntöjä itsellesi ja jopa onnistunut noudattamaankin niitä. Minulla itselläni on sama tekniikka, eli en osta, enkä innostu uusista asioista, ennenkuin olen niitä perusteellisesti harkinnut. Olen myös kysynyt neuvoa ystäviltäni, mitä tehdä, jos jokin asia houkuttaa erityisesti. Alkoholin käyttösi on huono juttu. Koita keksiä siihenkin jokin uusi sääntö.
- Tuuliajolla
Joo, alkoholi ei ole kyllä hyväksi. Olen ollut taas tovin täysin raittiina ja yritän jatkaa tätä, sillä raittius vähentää masennusta ja antaa energiaa myös huonoina aikona harrastaa ja liikkua ulkona. Krapulassa ja/tai tissutellessa tulee vaan maattua sohvalla tai oltua baarissa.
Kohtuullisen hyvin toimii (siis ainakin minulla) että masennusta yritän välttää kaikin keinoinin (esim. tuo alkoholin minimointi) ja (hypo)maanisuutta siedän, kun sallin sen tulla ja itseni olla sellainen kuin olen. Monulla on toki se etu, että tiedostan koko ajan tilanteeni, ja tajuan että nyt mennään liian lujaa. Ilman sitä en varmaan osaisi hillitä omia innostuksiani.
Mutta kaikesta ryssimisestäni huolimatta näen tässä elämässä jotain hyvääkin. Ympärilläni on jonkin verran ihmisiä joiden elämä on tasaista ja heille ei koskaa kuulu mitään. En tiedä olisiko sellainen tasapaksuus sitten sen parempaa kuin se innostunut ja energinen olo, joka hypomaanisuudesta irtoaa, vaikka toki ailahtelevaisesti ja haittavaikutuksin.
Minulle on siis auttanut paljon se, että olen hyväksynyt olevani tällainen ja en koe mitenkään olevani sairas. Silloin en jää useinkaan surkuttelemaan olotilaani ja vaan pystyn siihen vaikuttamaan, koska se ei ole (ulkopuolisen) sairauden aiheuttama vaan minun persoonani.
- annabipopäässään
Voih.. mäkin olen luvannut sadat kerrat että en mene baariin, en juo viinaa, en osta mitään.. Mutta kun se täpinä tulee niin sitten siitä päätöksestä ei ole mitään enää jäljellä.
- mieluumminterve.
suomalaista jääräpäisyyttä. en mitenkään tahdo lannistaa ketään joka "yrittää vaan ponnistella ilman lääkkeitä" mutta kyseinen sairaus tarvitsee tietyn lääkityksen mielilalan tasoittamiseksi. miksi joku haluaa elää kärsien? jokaisen oma valinta toki, mutta jos haluaa elämältä ns. enemmän, suosittelisin ylläolevia ponnistelijoita hakeutumaan hoitoon. huomaatte sitten mikä ero elämänlaatuun tulee...
- vellivatta
Mulla bipo ärtyneen suolen syndrooma, tekee elämästä yhtä helvettiä! Maniaa onneksi helpottaa, etten voi vaan lähteä mahani takia kovin kauas. Töitä en pystyis ikinä tekeen, ellei olis niin vapaa työ, näen pomoa n. kerran kuukaudessa. Maniassa vaan meinaa työajat olla mitä mielenkiintoisempia, esim alkaa klo 03:00 ja lopettaa klo 18:00 (näin käynyt useammankin kerran). Viinaa kuluu välillä raskaastikkin, mutta aina olen työni hoitanut. Ei edes kiinnosta yrittää hoitaa näitä kahta sairautta, oon vaan opetellu elämään näiden kans.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838