Ei mitenkään Niinistö ja kokoomus sovi kansakunnan johtoon.
Kokoomuksessa ovat suurimmat ja värikkäimmät kameljontit liikkeellä.
Eikös kansa tiedä ja tunne nahkoissaan Kataisen jas Stubin lehmäkauppoja, herrojen tekemiä kansakunnan lukuun ottamia vastuita joiden vuoksi kiristetään kaikkien meidän suolivyötä ja kokoomus proilerit sanovatotaan, että on maailman laajuinen lama.
Kokoomus maksattaa ennenmuuta tavallisella kansalla tekemänsä EU-velka-sitoumukset-sopimukset. Niilläkin ihmisillä jotka eivät koskaan ole osallistuneet kerskakulutusjuhliin.
KOKOOMUS PUOLUE ON SUOMELLE VAARALLISIN PUOLUE MINUN MIELESTÄNI.
Vaikka kuinka hyviä olisivat Niinistön mainokset ja rahakas mies tyynenä esiintyisi mainoksissa, äänestäjien pitäisi ajatella mitä seuraa Kokoomuksen-Niiniston työväen-marssista ihmisille, maalle, koko- SUOMELLE!
Koomuksen kannatus on n. 24 % . Miksi ihmiset "hurraten ja viiniä juodren" antavat tukensa "ryöstökapitalistin etujen vartijoille, juuri sinne mikä tuhoaa kansakuntamme ja maamme.
Aika tuntuu siltä kuin erään a a t u n kannattajie joukot marssisivat koko maailman valloittajina määräten koko ihmiskunnan -luomakunnan kohtaloista!
KOKOOMUS EDUSTAA HYVÄTULOISTEN PIENTÄ VÄHEMMISTÖÄ
3
<50
Vastaukset
- äly hoi älä jätä
Käykää saunassa ottakaa kunnon löylyt pyörähtäkää pehmoisessa raikkaassa lumihangessa.
Karistakaa utopiat, turhat höyryt päästänne ja suojataan yhteisvoimin omaa Suomen Kansaa köyhyyden ja ihmisarvon loukkauksilta jonka näyttää seuraavan tavallinen kansa osakseen hallituspuolueiden päätöksien johdosta.
Lamaa ja työttömyyttä ei olisi tässä määrin, eikä myöskään elintarvikkeiden ja muiden hintojen korotuksia jos hallitus ei oilisi sitoutunut EU-maiden pankkien pääomittajaksi ja toisten EU-maiden velkojen maksajaksi. Meillä maksatetaan lähinnä Saksan ja Ranskan pankkeihin varattomiksi joutuneiden EU-maiden velat korottamalla täällä Suomessahintoja ja maksuja . - kansa herää
Rikkaat ja politikot eivät saa olla liian läheisiä koska silloin asiat hoidetaan pienenryhmän etujen vuoksi.
- kauheeta,,,,,,,,,
Mitä olen seurannut viime vuodet Mansessa. Vuokralla asuvia ja Kelasta asumistukia tai korvia myöden asuntoveloissa olevia perseauksia "porvareita" tästä muodeostuu nykyisin kokoomuksen kannatus..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858