Pojan syntymisen todennäköisyys?

Voiko millään keinolla lisätä todennäköisyyttä, että tuleva lapsi on poika? Edes vähän parantaa mahdollisuutta. En tiedä uskallanko nykyisen tyttöystäväni kanssa lapsentekoon, jos tuluksena onkin pieni katastrofi eli tyttö. Olen suunnitellut koko tulevaisuuteni pojan varaan. Teen hänestä huippu-urheilijan, treenautan jo pienestä iästä alkaen, joten menestys on taattu. Mutta jos tulee tyttö. Lajivaihtoehdot ovat vähissä. Tennis tai taitoluistelu. Ei oikein iske. Ja teini-iässä tyttö juoksee kuitenkin poikien perässä eikä treenaa. Rupea nyt siinä kokoajan tytön "tavaraa" vahtimaan. Pojan kohdalla lajeja riittää. Jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu, autourheilu kaikki mistä isä voi haaveilla. Eli onko mitään hormoonia, jota voisi tyttöystävälle syöttää, jotta poika tulisi heti? Kun hän on minulle pojan pyöräyttänyt voin palkkioksi auttaa sitten tytön teossa. Niin saa hänkin alkaa kasvattaa mannekiiniä. Asia on tärkeä, en ole kai turhaan valmennusoppaita lukenut?????
11910505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Lapsen sukupuolihan riippuu siis täysin isästä eli siitä kumpaa sukupuolta olevan olevan siittiön täräytät tyttöystävääsi. Kaikki on siis sinusta itsestäsi kiinni, tyttöystävää on turha syyttää. Joten alapa treenaamaan niitä poikasiittiöitäsi, jotta ehtivät perille ennen tyttösiittiöitä.

Äänestä
  • jokin aika sitten, että tuo on harhaluuloa jonka äsken lauoit.
    Naisella on pojan syntymisessä tärkeä tehtävä.

    Joskin siittiö määrää sukupuolen, mutta vain täsmälleen oikea hormoonitaso naisella mahdollistaa sen.

    Asiaan vaikuttaa naisen ikä, mahdolliset aiemmin käytetyt hormonaaliset ehkäisimet yms.

    Äänestä

Poikien saamiseen ei tietääkseni ole tällä hetkellä mitään lääketieteellistä keinoa, siis sellaista "poikasiittiöiden" rikastusmenetelmää, josta ne selviäisivät hedelmöityskykyisinä.

Jotkin asiat lisäävät hieman pojan todennäköisyyttä, esimerkiksi pitkä selibaatti ennen yhdyntää, mutta vaikutus on kovin pieni.

Eli kirveestä sängyn alla ei ole juuri edistytty. Onneksesi taidat olla provo, etkä asiallinen kysyjä.

Äänestä
  • teillä! Oletteko saaneet tietonne poppamiehiltä?

    Siittiöiden perille pääsyyn vaikuttaa moni muukin asia (naisessa) kuin niiden määrä! On olemassa naisia, jotka eivät poikalasta pysty saamaan.
    Selibaatilla on yhtä suuri vaikutus lapsen tulevaan sukupuoleen kuin sillä kirveellä siellä sängyn alla...tiedoksi vaan.

    Äänestä

  • maarit kirjoitti:

    teillä! Oletteko saaneet tietonne poppamiehiltä?

    näin paljon tosikkoja, ei tuota keskustelun aloitusta ole voitu tosissaan antaa - eihän? - .

    Äänestä

  • maarit kirjoitti:

    teillä! Oletteko saaneet tietonne poppamiehiltä?

    Siittiöiden perille pääsyyn vaikuttaa moni muukin asia (naisessa) kuin niiden määrä! On olemassa naisia, jotka eivät poikalasta pysty saamaan.
    Selibaatilla on yhtä suuri vaikutus lapsen tulevaan sukupuoleen kuin sillä kirveellä siellä sängyn alla...tiedoksi vaan.

    Olen kyllä saanut ihan erilaista informaatiota kuin sinä. Naisen munasolussahan on aina X kromosomi... mikäli lapsella on XX kromosomit, hänestä tulee tyttö ja mikäli YX hänestä tulee poika... siittiöitä on kahdenlaisia Y ja X kromosomilla varustettuja... lapsen sukupuoli riippuu aina siitä ja vain siitä, kumman kromosomin sisältävä siittiö hedelmöittää munasolun. Näin ollen nainen voi saada sekä tyttöjä että poikia. Miehetkin voivat yleensä saada molempia, joskin osalla miehistä toiset siittiöt ovat jostain syystä dominoivia.

    Tuolla selibaatilla ei ole merkitystä asiaan, mutta teoreettisesti ajatellen sillä on, jos yhdyntä osuu juuri ovulointi hetkeen... tai hieman sen jälkeen. Ns. poikasiittiöiden on todettu olevan nopeampia kuin tyttösiittiöiden. Toisaalta tyttösiittiöt ovat kestävämpiä ja ne pystyvät "odottamaan" munanjohtimessa jopa pari päivää hedelmöittämiskykyisinä. Eli mikäli pari harrastaa seksiä tiheään ennen ovulaatiohetkeä, niin voisi olla pienenpieni mahdollisuus että tyttösiittiö hedelmöittäisi sen. Mikäli taas pidetään selibaattia ja sitten ajoitetaan yhdyntä juuri ovulaatiohetkeen, niin voisi ajatella nopean poikasiittiön ehtivän munasolun luo ekana.

    Korostan nyt sitten vielä, että nämähän ovat tällaisia teoreettisia juttuja, eikä niiden toimivuutta ole kukaan eikä koskaan todistanut. Itselleni on ihan sama kumpaa sukupuolta syntyvät lapset ovat, kunhan saisivat elää onnellisen elämän.

    Äänestä

  • Isä itsekin kirjoitti:

    Siis selibaatti ennen yhdyntää mahdollistaisi poikalapsen hedelmöittymisen ja tiheät yhdynnät ennen hedelmöittymisajankohtaa taas tytön hedelmöittymisen?

    No, meillä meni tämäKIN väärin.

    Seksiä oli vaikka miten paljon ja runsaasti ja usein ja poika tuli.

    Aiemmin on aikaansaatu sekä tyttöjä että poikia.
    Joten miehellä on sekä X että Y ja minä onnistun saamaan aikaan sekä tyttöä että poikaa.

    Mutta tämä alkuperäinen kirjoittaja on provo.

    Äänestä

  • selipaatti kirjoitti:

    Se mikä toisille on paljon, on toisille selipaatti...

    Eli sinun kokemuksesi ei vielä todista mitään.

    nopeat poikasiittiöt ovat myöskin tuhoutumisherkempiä ja pienempiä kuin tyttösiittiöt. Kuten ehkä tiedät, naisen elimistö hyökkää siittiöitä vastaan, eikä suinkaan levitä punaista mattoa perille asti...

    En siis väittänytkään, että mainitut kromosomit tulisivat muualta kuin isältä, mutta se, suosiiko äidin elimistö poikaa vai tyttöä, onkin paljon erikoisempi ja monimutkaisempi ketju, josta kyllä nykyään on saatu uuttakin tietoa. eikä sitä sovi väheksyä, sillä siitä on ollut apua esim. lapsettomuuden hoidossa...

    Naisella on KAKSI X-kromosomia, normaalisti. Sen lisäksi alkio on n. 9 rv:oon asti kaksineuvoinen. Outo tilanne jota nykyisin tutkitaankin, miksi näin on? Jos isä määrää sukupuolen, miksi alkio on aina kaksineuvoinen pari ensimmäistä kehityskuukautta? Onko hommassa kuitenkin jotain, mitä ei vielä tiedetä?

    Uusin mitä olen alalta kuullut on se, että naisella tarvitsee esiintyä hedelmöittymishetkellä tietty määrä mieshormoonia, jotta poika voi saada alkunsa.

    Äänestä

  • Todellinen panomies kirjoitti:

    Se mikä toisille on paljon, on toisille selipaatti...

    Eli sinun kokemuksesi ei vielä todista mitään.

    Niin, tietysti KOKO AJAN ei voi naida. Töissäkin on käytävä ja välillä nukuttava. Ehkä se väliaika, kun ollaan töissä ja nukutaan, on sitä selipaatti-aikaa vai? Muu aika sitten touhutaan muksua aikaiseksi.

    Äänestä

  • selipaatti kirjoitti:

    Siis selibaatti ennen yhdyntää mahdollistaisi poikalapsen hedelmöittymisen ja tiheät yhdynnät ennen hedelmöittymisajankohtaa taas tytön hedelmöittymisen?

    No, meillä meni tämäKIN väärin.

    Seksiä oli vaikka miten paljon ja runsaasti ja usein ja poika tuli.

    Aiemmin on aikaansaatu sekä tyttöjä että poikia.
    Joten miehellä on sekä X että Y ja minä onnistun saamaan aikaan sekä tyttöä että poikaa.

    Mutta tämä alkuperäinen kirjoittaja on provo.

    Alkuperäinen kirjoittaja voi olla provo, mutta sinun ainoa tarkoituksesi oli kehua kuinka usein panet. Toiset ajattelevat lapsia, sinä vain seksiä.

    Äänestä

  • maarit kirjoitti:

    nopeat poikasiittiöt ovat myöskin tuhoutumisherkempiä ja pienempiä kuin tyttösiittiöt. Kuten ehkä tiedät, naisen elimistö hyökkää siittiöitä vastaan, eikä suinkaan levitä punaista mattoa perille asti...

    En siis väittänytkään, että mainitut kromosomit tulisivat muualta kuin isältä, mutta se, suosiiko äidin elimistö poikaa vai tyttöä, onkin paljon erikoisempi ja monimutkaisempi ketju, josta kyllä nykyään on saatu uuttakin tietoa. eikä sitä sovi väheksyä, sillä siitä on ollut apua esim. lapsettomuuden hoidossa...

    en mä vain ole huomannu kehossani mitään hylkimistä. Molemmat on tullu ja samaa aikaa, vaikka ikäeroa onkin 4 vuotta. Nyt on tulossa kaksoset ja jos ultra oikein näytti niin molempia sukupuolia. Kuinkahan näin on päässyt käymään?

    Onhan siin perää mitä te molemmat ootte kirjottanu, mutta vaikka naisen keho hylkis toisia niin kuitenkin sekin jota se hylkii voi olla voittaja. Joten edelleenkin kyse on siittiöiden kilpajuoksusta. Kuka ensin perillä meiningeissä tai voittaja saa pitää...

    Mutta kylläluonto edelleen hommat tekee niin kuin parhaaksi näkee.

    Äänestä

  • elina kirjoitti:

    kuin luminen ukko!
    Ihan ensin, ultra ei varmuudella näytä oikein. Ja vaikka näyttäisikin kaksoset eivät välttämättä ole hedelmöittyneet samalla kellonlyömällä...varsinkaan eri sukupuolta olevat!

    Toiseksi hylkimisellä tarkoitettiin reaktiota joka naisella emättimessä luonnostaan on kaikkia vieraita eliöitä kohtaan. Se ei pysty erottelemaan mikä on vaaraton ja mikä vaarallinen (esim. bakteeri) vaan hyökkää varmuuden vuoksi ja pyrkii eliminoimaan kaiken vieraan. Poikasiittiöt tuhoutuvat helpommin kuin isommat ja hitaammat tytöt.

    Joten jos nainen omaa hyvin aktiivisen flooran emättimessään, saattaa pojan saaminen olla mahdottomuus.

    Äänestä

  • maarit kirjoitti:

    teillä! Oletteko saaneet tietonne poppamiehiltä?

    Siittiöiden perille pääsyyn vaikuttaa moni muukin asia (naisessa) kuin niiden määrä! On olemassa naisia, jotka eivät poikalasta pysty saamaan.
    Selibaatilla on yhtä suuri vaikutus lapsen tulevaan sukupuoleen kuin sillä kirveellä siellä sängyn alla...tiedoksi vaan.

    Esimerkiksi Suomen viime sotien rintamamiesten lomillaan siittämissä lapsissa on hieman enemmän poikia kuin olisi pitänyt olla. Kysymys oli vain prosentin tai prosentin osien muutoksesta, mutta ihan havaittavasta asiasta. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, vaikutus on niin pieni, etten suosittele selibaattia kenellekään.
    Tuota noin ... sanoisinko, että olen kouluja käynyt ja sisätöihin päässyt, ja että edellä mainittu tieto on peräisin luotettavasta lähteestä.

    Äänestä

  • Melkein asiantuntija kirjoitti:

    nykytietämyksen valossa sen on voinut aiheuttaa stressihormoonit, jotka myös vaikuttavat asiaan...olen ihan siellä "pyhimmssä", olen saanut jopa tutkinnon...

    Äänestä

Joo-o yksi konsti on. Mitä aktiivisempi sukupuolielämä naisellasi ja mitä pidättyvämpi sinä olet, sitä todennäköisemmin syntyy sinusta mies.

Äänestä
  • Oliko hauska juttu?

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Oliko hauska juttu?

    Minusta oli todella hauska!!

    Äänestä

On parempi kun et kajoa koko lapsentekopuuhiin, koska ajattelet vaan omaa itseäsi. Oletko varma, että mahdollisesti se poikalapsikaan on kiinnostunut kilpaurheilusta. Kyllä pitäisi ajatella ihan toiselta kannalta. Elää enemmän lapsen ehdoilla. Jos ajattelet jo etukäteen, että lapsi pitää olla poika niin on aika heikoissa kantimissa noi sun tulevaisuuden suunnitelmat. Lapsi voi olla poika syntyissään, mutta sehän voi olla pahimmassa tapauksessa sairas tai muuten kykenemätön sun asettamiin vaatimuksiin. Eli unohda kaikki tuollaiset kotkotukset ja keskity paremminkin siihen, että on ihan yhdentekevää onko se tyttö vaan poika kun on vain terve. Eiköhän tässä elämässä ole huomattavasti tärkeämpää puolisoiden välinen toimiva suhde ja lapsille jaettava rakkaus. Muutapa poika/mies tuota omaa näkökantaasi ja suunnittele sit sen jälkeen vasta lasten hankkimista.

Äänestä

Eihän kukaan nyt voi etukäteen suunnitella lapsen kok tulevaisuutta ja sen varjolla toivoa tiettyä sukupuolta.
Ja kyllähän ne tytöt ja pojat voi ihan samoja asioita harrastaa ja tulla kuuluisiksi. Pojastas voi tulla vaikka mr. Finlandia ja tytöstäs F1-kuski. Se on lapsenluonteesta kiinni. Hyvää urheilijaa ei koskaan tule jos kaiken tekee vain isänsä mieliksi. Siihen pitää paneutua sydämmellä, tullakseen maailman parhaaksi.

Ikävä kyllä ei ole vielä mitään poppaskonstia saada jompikumpi. Tieteesä kyllä on jo puhuttu, että se 10 vuoden sisällä on mahdollista, kuten myöskin niiden tiettyjen ominaisuuksien parantaminen ja vikojen korjaus. Joten ei muuta kuin sitten odottelemaan, josko se tapahtuisi elinaikanasi.
Mutta jos odottaminen ei kiinnosta niin tehkää perinteiseen malliin ja toivokaa, että poikasiittiö pääsee ensimmäisenä perille. Tosin sanotaan poikia siitettävän täydenkuun aikaan ja takaapäin. Mutta tuolla keskustelussa muilla varmaan on ideoita ja tietoa asiasta enemmänkin. En ole vielä lukenut.
Tai mikset samantien yritä kaksosia. Voisit saada molemmat yhdellä iskulla ja katsoa kummasta tulee parempi.

Anteeksi, hieman ilkeähköä tekstiä. Mutta onnea yritykseen... Mitä sitten ikinä teetkin.

Äänestä

Mutta entäs sitten jos tuleekin tyttö mitä teet? Jätät vain tyttöystäväsi hoidettavaksi vai mitä teet? Miksei tyttö kelpaa?

Äänestä
  • Huolehdin tietenkin myös tyttölapsesta osittain, mutta jäähän se luonnollisesti enemmän äidin jutuksi. Sitten on yritettävä uudelleen poikaa. Olen vain niin malttamaton, että toivoisin heti poikaa. En ymmärrä mitä siinä on pahaa, jos rehellisesti kertoo toivovansa poikaa, jotta voi toteuttaa omia unelmiaan. En minä mikään hirviö ole, joka ei tyttöjä huolisi, mutta pojan kanssa on enemmän yhteisiä harrastuksia. Ihme tekopyhää touhua täällä.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Huolehdin tietenkin myös tyttölapsesta osittain, mutta jäähän se luonnollisesti enemmän äidin jutuksi. Sitten on yritettävä uudelleen poikaa. Olen vain niin malttamaton, että toivoisin heti poikaa. En ymmärrä mitä siinä on pahaa, jos rehellisesti kertoo toivovansa poikaa, jotta voi toteuttaa omia unelmiaan. En minä mikään hirviö ole, joka ei tyttöjä huolisi, mutta pojan kanssa on enemmän yhteisiä harrastuksia. Ihme tekopyhää touhua täällä.

    vai huolehdit OSITTAIN tyttölapsesta....oletpa jalo mies...
    ei hyvä mies lapsia tehdä siksi, että toteutetaan omia unelmia, oletko ihan kahjo??!!Itse olet tekopyhä...vai toivot poikaa, että voit toteuttaa omia unelmia, voi herttine mikä ajatus maailma.
    "en minä mikään hirviö ole joka ei tyttöä huolisi..."
    leivo leivo kakkusia...älä edes yritä lasta, ennekuin aikuistut ja ymmärrät lapsen merkityksen.
    Ja jos nyt kysyt oletko paha, kun uskallat sanoa toivoavasi poikaa, vastaan että et, vaan olet väärillä jäljillä.Oletan että sulle nainen on lapsenteko kone ja sillä siisti.Miten vaimo rukkasi joutuukaan kärsimään jos ei poikaa synny...

    Äänestä

Kyllä pojatkin alkaa teini-iässä juoksemaan ja kattelemaan tyttöjen perään ,joten taitaa urheilut jäädä toiseksi.

Tytötkin voivat harrastaa samoja lajeja kuin pojat.
Eiks se oo sama kumpi tulee kunhan on terve.

Äänestä
  • katastrofit kuitenkin ole enemmän tyttölasten heinoä? niitä syntyy enemmän ja luusereitahan ne. Eivät mitään ilman miestä, joka nykyisin pitää saada jo tuossa 12 v. Niin nuorena harvaa poikaa kiinnostaa vielä seurustelu ja teinivanhemmuus.

    Äänestä

  • Minä oisin myynyt vaikka sieluni paholaiselle, että ei olisi tarvinnut saada kolmea poikaa.
    jaa, että miksikö kolme poikaa, koska joka kerta on ollut haaveissa tyttö.
    No, nyt on kyllä tyttökin, mutta poikalapset on tehneet musta seinähullun hermoraunion.
    Meno, meteli ,huuto ja tappelu on niin suurta luokkaa, että tekisi mieli vetää itseni jojon jatkoksi joka helvetin päivä.
    Jos poikia haluut , niin täälta saat niitä kolmin kappalein.
    Ainut ilonpilkahdus mun elämässä nykyään on enää pieni tyttöni.
    Siinä syyni elää...
    Meidän jannut nääs on siitä vaikemmasta päästä.

    Äänestä

  • oprah kirjoitti:

    katastrofit kuitenkin ole enemmän tyttölasten heinoä? niitä syntyy enemmän ja luusereitahan ne. Eivät mitään ilman miestä, joka nykyisin pitää saada jo tuossa 12 v. Niin nuorena harvaa poikaa kiinnostaa vielä seurustelu ja teinivanhemmuus.

    Muistaakseni poikia syntyy hivenen enemmän kuin tyttöjä.

    Äänestä

  • Isä itsekin kirjoitti:

    Muistaakseni poikia syntyy hivenen enemmän kuin tyttöjä.

    kyllä enemmistö!
    Satunnaisesti joku vuosi voi syntyä poikia enemmän, mutta naisvallasta ukko elät!

    Äänestä

  • nainenX kirjoitti:

    väestöstä, mutta poikia syntyy enemmän kuin tyttöjä. Naiset kirivät ohi, koska elävät pidempään.

    Äänestä

  • nainenX kirjoitti:

    kyllä enemmistö!
    Satunnaisesti joku vuosi voi syntyä poikia enemmän, mutta naisvallasta ukko elät!

    Väestöstä on naisia enemmistö, mutta poikia syntyy enemmän kuin tyttöjä, usko pois.

    Äänestä

  • Isä itsekin kirjoitti:

    Väestöstä on naisia enemmistö, mutta poikia syntyy enemmän kuin tyttöjä, usko pois.

    sillä se ratkeaa. Ja niinhän kirjoittaja sanoi, väestöstä on enemmistö naisia.

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    http://www.raahe.fi/~lukio/verkkari/zombie.html

    "Eroja tyttöjen ja poikien käyttäytymisessä

    Kuvaajista nähdään, että poikien ja tyttöjen välillä on eroa. Tytöt ovat enempi huolehtineet liikenneturvallisuudesta kuin pojat. On siis tämänkin tutkimuksen perusteella osoitettu, että poikia on synnyttävä enempi kuin tyttöjä. Prosenttiluvuthan ovat :tyttöjen syntyvyys 48,8% ja poikien 51,2 %. Parempi on poikia syntyäkin enempi, koskapa heillä on suurempi riski myös kuolla."

    Äänestä

  • Etkö jo usko kirjoitti:

    vain katkaista erimielisyyden, jos sitä nyt olikaan.

    MINUN uskomisestani tai tiedoistani tässä ei ole kyse!

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    sillä se ratkeaa. Ja niinhän kirjoittaja sanoi, väestöstä on enemmistö naisia.

    "Ja niinhän kirjoittaja sanoi, väestöstä on enemmistö naisia."

    Kirjoittaja, jonka aloittamaan ketjuun minäkin vastasin kirjoitti:" eikö ne katastrofit kuitenkin ole enemmän tyttölasten heinoä? niitä syntyy enemmän ja luusereitahan ne.". Eli kirjoittaja sanoo niitä (viitaten tyttöihin) SYNTYVÄN enemmän.

    Äänestä

  • Etkö jo usko kirjoitti:

    http://www.raahe.fi/~lukio/verkkari/zombie.html

    "Eroja tyttöjen ja poikien käyttäytymisessä

    Kuvaajista nähdään, että poikien ja tyttöjen välillä on eroa. Tytöt ovat enempi huolehtineet liikenneturvallisuudesta kuin pojat. On siis tämänkin tutkimuksen perusteella osoitettu, että poikia on synnyttävä enempi kuin tyttöjä. Prosenttiluvuthan ovat :tyttöjen syntyvyys 48,8% ja poikien 51,2 %. Parempi on poikia syntyäkin enempi, koskapa heillä on suurempi riski myös kuolla."

    tuo on vakioluku joka vuosi?? mee metsikköön prosentteines!

    Äänestä

  • minnie kirjoitti:

    En tiedä onko se vakioluku, mutta se on pitkän ajan keskiarvo. Tässä suora lainaus ja linkki:

    "Poikia syntyy enemmän. Tällä hetkellä Suomessa syntyvistä lapsista on poikia 51,1%. Osuus on muissa teollistuneissa maissa tuolla samalla tasolla. Kiinassa syntyvien poikalasten osuus on 52,5% ja Pakistanissa 52,6%. Tällöin puhutaan väestön sukupuolijakautumasta.

    Usein poikien ja tyttöjen ero ilmaistaan tarkastelemalla syntyneitä poikia 100 tyttöä kohti. Näin Suomessa syntyisi 104, Kiinassa 111 ja Pakistanissa 112 poikaa 100 syntynyttä tyttöä kohti."

    http://www.stat.fi/tk/tp/verkkokoulu/vk/vt/oppitunnit/vt05/vt05_09/view.html

    Tieto on peräisin tilastokeskuksen sivuilta, eli melko luotettavasta lähteestä.

    "tällä hetkellä"...ja muuta ei tarvitakaan.

    Jonain vuonna syntyy tyttöjä enempi ja jonain vuonna poikia enempi!

    Oma poikani on syntynyt vuonna ja ikäluokkaan, jossa on enemmän tyttöjä.
    Ajattelin, että jos tuo pitää paikkansa, että poikia on joka vuosi automaattisesti enemmän, heitän 300 markkaa maksaneen vuositeoksella sen myyjää päähän ja syytän valehtelusta!

    Mietinkin jo miten hiiskatissa voisi olla mahdollista, että aina samalla prosentilla tuupataan poikia/tyttöjä maailmaan! Nääs, kun syntyneiden määräkin vaihtelee vuosittain. Ollen aleneva jo pitkään.

    Suhdeluku pitkältä ajalta on kirjani mukaan muuten 100 (tyttöä):103(poikaa).

    Äänestä

  • Itsemurhaa hautova kirjoitti:

    Minä oisin myynyt vaikka sieluni paholaiselle, että ei olisi tarvinnut saada kolmea poikaa.
    jaa, että miksikö kolme poikaa, koska joka kerta on ollut haaveissa tyttö.
    No, nyt on kyllä tyttökin, mutta poikalapset on tehneet musta seinähullun hermoraunion.
    Meno, meteli ,huuto ja tappelu on niin suurta luokkaa, että tekisi mieli vetää itseni jojon jatkoksi joka helvetin päivä.
    Jos poikia haluut , niin täälta saat niitä kolmin kappalein.
    Ainut ilonpilkahdus mun elämässä nykyään on enää pieni tyttöni.
    Siinä syyni elää...
    Meidän jannut nääs on siitä vaikemmasta päästä.

    Tytöt ne on tyhmiä ja nirppanokkia ja kouluiässäkin harrastavat hirveetä henkistä väkivaltaa toisiaan kohtaan. Pojat sanovat asiat suoraan, täräyttävät silmäkulmaan ja riita loppuu siihen ja leikit jatkuu! Kyllä pojat on poikia ja olen ikionnellinen kun minulla on 3kk vanha suloinen poikavauva! Pelkäsin koko raskauteni ajan saavani tytön...

    Äänestä

  • minnie kirjoitti:

    "tällä hetkellä"...ja muuta ei tarvitakaan.

    Jonain vuonna syntyy tyttöjä enempi ja jonain vuonna poikia enempi!

    Oma poikani on syntynyt vuonna ja ikäluokkaan, jossa on enemmän tyttöjä.
    Ajattelin, että jos tuo pitää paikkansa, että poikia on joka vuosi automaattisesti enemmän, heitän 300 markkaa maksaneen vuositeoksella sen myyjää päähän ja syytän valehtelusta!

    Mietinkin jo miten hiiskatissa voisi olla mahdollista, että aina samalla prosentilla tuupataan poikia/tyttöjä maailmaan! Nääs, kun syntyneiden määräkin vaihtelee vuosittain. Ollen aleneva jo pitkään.

    Suhdeluku pitkältä ajalta on kirjani mukaan muuten 100 (tyttöä):103(poikaa).

    Dadadadaa kuin viisas tyttö tuo Minnie on... dadadada

    Äänestä

  • Mona kirjoitti:

    Tytöt ne on tyhmiä ja nirppanokkia ja kouluiässäkin harrastavat hirveetä henkistä väkivaltaa toisiaan kohtaan. Pojat sanovat asiat suoraan, täräyttävät silmäkulmaan ja riita loppuu siihen ja leikit jatkuu! Kyllä pojat on poikia ja olen ikionnellinen kun minulla on 3kk vanha suloinen poikavauva! Pelkäsin koko raskauteni ajan saavani tytön...

    katotaan miten sinun käy kun poika on murrosiässä, pätkäseekö hän äitiään turpaan, kun taitaa olla erittäin toivottava ratkaisumalli mielestäsi riitatilanteissa.....asia on sillä selvä ja riita poikki...ei tule jälkipuheita..muahahaahaa!

    Äänestä

Kumisaappaat siittäjän jalkaan ja kirves sängyn alle

Äänestä

Miksi kirjoittaa noin ylilyövä provo, kun järkevällä provolla saa paremmin keskustelua aikaiseksi?

Äänestä
  • Nää on paljon hauskempia provoja. Menee ihan yli, mutta jotkut provosoituu silti. Kovasti keskustelua tullut tälläkin.

    Äänestä

Siis oletko sinä jo todella suunnitellut mahdollisen lapsesi tulevaisuuden valmiiksi?!Ei helvetti voi olla totta.Ihan pistää miettimään oletko ymmärtänyt oikein lapsen merkityksen.Et todellakaan voi etukäteen ladella mitä lapsesi tekee.Sinulla on itselläsi niin valtava pätemisen tarve lapsen kautta, että ennemmin tai myöhemmin ajat lapsesi piippuun.
Ja se mitä tyttöihin tulee on käsityksesi hiukkasen väärä.Tytöt voivat urheilla muissakin lajeissa kuin vain taitoluistelussa tai tenniksessä.Tyttö voi ihan yhtä hyvin pärjätä esim. autourheilussakin.
Et tiedä etukäteen mistä lajeista mahdollinen poikasi kiinnostuu.Sinä kun et todellakaan voi sitä määrätä.Älä hyvä ihminen yritäkkään saada lasta ennen kuin ajatuksesi on viisaimmilla vesillä.Ja kun sinulla on noin valtava pätemisen tarve, yritä tehdä itse jotain asian eteen äläkä suunnittele lapsesi tulevaisuutta valmiiksi, ennen kuin hän on maailmassa.
Ihan alkoi oksettaa tuollainen "kasvatus" kuvitelma..."teen hänestä"...plaa plaa...yäk millainen mies oikein olet?!
Olet varmaan isä tyyliä:KAIKKENI OLEN SINUN ETEEN TEHNYT JA TÄMÄKÖ ON PALKKA!!! Jos lapsesi ei teekkään ja kiinnostu niistä jutuista mitä sinä olet suunnitellut hänelle.
Muista tämä: LAPSET OVAT MEILLÄ VAIN LAINASSA EMME OMISTA HEITÄ!SE AIKA MINKÄ SAAMME PITÄÄ HEITÄ LUONAMME, TÄYTYY MUISTAA ANTAA ELÄMÄLLE TUKI JA MAHDOLLISEN HYVÄ POHJA!

Äänestä
  • Onko mieleesi juolahtanut, että tulevana poikani voisi kuitenkin nauttia urheilusta niinkuin isänsä? En tietenkään pakota häntä mihinkään, mutta uskon hänen nauttivan liikunnasta siinä missä pojat yleensä. Liikunta on mukavaa. Koita sinäkin.

    Ja aivan turha sopertaa jotain tyttöjen mahdollisuudesta pärjätä urheilussa. On ihan eri asia olla joku naiskeihäänheittäjä kuin miesjalkapalloilija. Pysytään faktoissa eikä keksitä mitään feminististä soopaa.

    Minut näköjään tuomitaan siitä kun olen rehellinen. Jos laukoisin täällä valheellisia kliseitä, niin johon olisi ymmärrystä. Ei maailma parane epärehellisyydellä. Se vain kieroutuu entisestään.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Onko mieleesi juolahtanut, että tulevana poikani voisi kuitenkin nauttia urheilusta niinkuin isänsä? En tietenkään pakota häntä mihinkään, mutta uskon hänen nauttivan liikunnasta siinä missä pojat yleensä. Liikunta on mukavaa. Koita sinäkin.

    Ja aivan turha sopertaa jotain tyttöjen mahdollisuudesta pärjätä urheilussa. On ihan eri asia olla joku naiskeihäänheittäjä kuin miesjalkapalloilija. Pysytään faktoissa eikä keksitä mitään feminististä soopaa.

    Minut näköjään tuomitaan siitä kun olen rehellinen. Jos laukoisin täällä valheellisia kliseitä, niin johon olisi ymmärrystä. Ei maailma parane epärehellisyydellä. Se vain kieroutuu entisestään.

    sinä olet negatiivinen.Todella kielteinen ja väheksyvä asenne tyttöjä kohtaan.Sitä on ihan turha suunnitella liikoja ennen kuin lapsi on siinä käsillä.
    Ja mitä liikuntaan tulee mistä tiedät etten ole itse liikkuva ihminen??Ja tytötkin kyllä nauttivat liikunnasta ihan siinä missä pojatkin, siinä ei sen kummempia faktoja ja feminismiä tarvita.
    Jos sinä pidät rehellisyytenä sitä, että tytöistä ei ole mihinkään, on se aika erikoislaatuista...
    Ei suinkaan ole epärehellistä pitää tyttöjä ja poikia samanarvoisena.
    Ja koskaan et voi tietää varmaksi syntyykö mahdollinen poikasi terveenä, kuinkas sitten suu pannaan jos hänellä olisikin joku sairaus, olisiko hän enää sinulle tärkeä kun ei voisi täyttää isin suuria suunnitelmia...
    Kyllä jollain muulla todellisuus on vääristynyt kuin minulla.Eikä siinä ole kyse feminismistä tai kieroutuneisuudesta saatika epärehellisyydestä.
    Ehkä sinäkin opit joskus, että oli lapsi tyttö tai poika, on se ihan yhtä rakas ja tasavertainen.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Kun minä haaveilen urheilevani tulevan poikani kanssa, niinkuin varmaan suhkoht moni muukin tuleva isä haaveilee, niin täällä leimataan lapsenvihaajaksi ja toivotaan minulle sairasta lasta. Olen edelleen sitä mieltä, että urheilu on moneltakin kantilta parempi harrastus kuin moni vapaan kasvatuksen saaneen touhut kaupungilla. Ja jos lapseni ei urheilusta jostain syystä pidä tulen häntä silti rakastamaan. Mutta kai sitä saa jotain haaveilla, eikä vain tuijottaa toukkaa, että mikähän tosta tulee, kun en sen kanssa uskalla mitään tehdä, että se ei vain pahoita mieltään.

    Ensinnäkään minä EN ole toivonut sairasta lasta sinulle, EN ole sanonut sinua lapsenvihaajaksi.Ei tarvitse vääristellä toisten sanomisia.Lue asiat niinkuin ne on kirjoitettu.
    Toki on hienoa, että olet valmis touhuamaan lapsesi kanssa, mutta oletko unohtanut itse millä tavalla alunpitäen ilmaisit asian?!
    Se että on valmis touhuamaan lapsensa kanssa ja se, että sanoo kouluttavansa lapsesta jotain ja väittää ettei tyttöjen kanssa voi isit harrastaa tasavertaisesti, on vissi ero nyt väittämääsi vapaaseen kasvatukseen.Alat itse sekoilla sanomisissasi.
    On ihan varmaan isiä jotka ovat tyttöjensä jalkapallo-, jääkiekko ja jopa autourheilu harrastuksessa mukana ja ihan hyvin menee.
    Sinä itse väitit minun sopertavan feministisiä juttuja ja valehtelevan.Lueppa aikaisemmat kirjoituksesi ja mieti kuka sanoi ja mitä.
    Sinun juttusi ei suinkaan vaikuttanut haaveilulta vaan ihan selvältä suunnittelulta.Olen nähnyt niitäkin isiä jotka ovat "haaveilleet" esim poikansa jalkapallo harrastuksesta ja sitten huutaneet naama punaisena kentän laidalla, kun isin haaveet menevät liian totisiksi.Ja tämä ei ole liioittelua vaan tosi kuin vesi.Rajansa kaikella.Ja että nyt varman ymmärtäisit:EN OLE SITÄ VASTAAN, ETTÄ HAAVEILEE OLEVANSA MUKANA LAPSENSA HARRASTUKSISSA, VAAN VÄITÄN EDELLEEN, ETTÄ NIIN TYTÖN KUIN POJANKIN KANSSA VOI AIVAN HYVIN HARRASTAA LAJIA KUIN LAJIA, RIIPPUEN MISTÄ LAPSI KIINNOSTUU.TYTÖT JA POJAT OVAT TASAVERTAISIA!

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    Kaikki tietää, paitsi ehkä sinä, että vain pojilla on realistisia toiveitä elättää itsensä ammattiurheilijana. Ja jos tuleva poikani ei ammattilaiseksi halua, niin silti rakastan häntä yhtä paljon. Mutta minä aion antaa hänelle mahdollisuuden kehittyä maailman huipuksi. Miksi et näe tätä lapselle mahdollisuutena, vaan alat heti moittia, jos joku on valmis uhrautumaan lapsensa uran eteen. Ja myytti jostain kentän laidalla huutavista isistä on sitten todella paljon liiottelua. Se on pelkkää hauskan pitoa yhdessä lasten kanssa. Siinä nauttivat isät ja usko tai älä myös pojat. Minä ainakin nautin aikonani. Kummaa, että urheilu on täällä lähes rikollista. Tuntuu, että rehellinen kirjoittelu on kiellettyä, täytyisi tekopyhästi valehdella, että voi kun mulla ei ole yhtään haaveita poikani suhteen. Näytä minulle yksikin vanhempi, joka ei toivoisi lastensa menestyvän. Eikä se tosiaan tarkoita sitä, että ei rakastaisi lapsiaan, jos menestystä ei aina tulisikaan. Ihme ihmisiä täällä.

    Juu eihän täällä maailmassa olekkaan yhtään nais ammattiurheilijaa...eihän niitä näe jos ei pidä heitä missään arvossa.
    Haaveilla aina saa mutta älä unohda mistä alunperin oli kyse.Olen puolustanut tyttöjen asemaa.Toki saat haaveilla, että mahdollisesta tulevasta pojastasi tulee ammattiurheilija, se ei ole kielletty, mutta ÄLÄ VÄHEKSY TYTTÖJÄ!!!!
    Pysy nyt hyvä mies asiassa mistä alunperin on ollut kiista, äläkä ala muuttaa juttua.En suinkaan vihaa urheilua, vaan asennettasi tyttöjä kohtaan ja sitä, että et osaa erottaa haavetta, vaan alunperin olit jo VÄKISIN TEKEMÄSSÄ pojastasi jotain tiettyä juttua, mistä SINÄ OLET UNELMOINUT KOKO IKÄSI.Ei lasten kanssa niin toimita!!!!
    Kaikki vanhemmat toivovat lastensa menestyvän.On monta tapaa menestyä.
    Sinä et vaan osaa lukea kaikkea toisen kirjoittamaa tai sitten et vain ymmärrä lukemaasi.Sanan sieltä toinen täältä ja soppa on valmis.Toivottavasti kerkeät kehittyä ymmärtäväisemmäksi isäksi ennen kuin saat toivomasi pojan. Älä anna haaveiden liikaa sumentaa elämääsi, sillä mahdollisen tulevan poikasi elämä voi pilaantua siihen, että isi on vuosikausia elänyt haavemaailmassaan.
    Kehotan sinua vielä kerran lukemaan omat alkuperäiset kirjoituksesi ja vastaukset toisilta, ja jos ei vieläkään mennyt perille mitä täällä on kirjoitettu, voi miettiä onko luetun ymmärtämisessä vaikeuksia...

    Äänestä

  • ?????????? kirjoitti:

    olet päättänyt, että olen paha ihminen ja kaikki mitä kirjoitan on pahasta ja kaikki tekoni on lapsilleni hirveä kohtalo. Kai sinä tunnet itsesi paremmaksi, kun saat aiheetta saarnata toiselle.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    olet päättänyt, että olen paha ihminen ja kaikki mitä kirjoitan on pahasta ja kaikki tekoni on lapsilleni hirveä kohtalo. Kai sinä tunnet itsesi paremmaksi, kun saat aiheetta saarnata toiselle.

    itseäni sen paremmaksi ihmiseksi, vaan EN VOI YMMÄRTÄÄ KUINKA HALVEKSIVA ASENNE SINULLE ON TYTTÖJÄ KOHTAAN!!!JA SE, ETTEI VOI ETUKÄTEEN SUUNNITELLA LAPSENSA ELÄMÄÄ, HAAVEILLA JA TOIVOA VOI, MUTTA SE, ETTÄ SANOO VARMASTI TEKEVÄNSÄ NIIN JA NIIN....EI, SE EI TOIMI.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    Minulla ei ole halveksiva vaan realistinen asenne tyttöjä kohtaan. Niinkuin olen jo monta kertaa hokenut, ammattiurheilu ei ole paras vaihtoehto tytöille. Tytöt pärjäävät paremmin monessa muussa jutussa. En näe totuutta mitenkään halventavana. Ei maailmaa valehtelemalla kauniiksi saa.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Kaikki tietää, paitsi ehkä sinä, että vain pojilla on realistisia toiveitä elättää itsensä ammattiurheilijana. Ja jos tuleva poikani ei ammattilaiseksi halua, niin silti rakastan häntä yhtä paljon. Mutta minä aion antaa hänelle mahdollisuuden kehittyä maailman huipuksi. Miksi et näe tätä lapselle mahdollisuutena, vaan alat heti moittia, jos joku on valmis uhrautumaan lapsensa uran eteen. Ja myytti jostain kentän laidalla huutavista isistä on sitten todella paljon liiottelua. Se on pelkkää hauskan pitoa yhdessä lasten kanssa. Siinä nauttivat isät ja usko tai älä myös pojat. Minä ainakin nautin aikonani. Kummaa, että urheilu on täällä lähes rikollista. Tuntuu, että rehellinen kirjoittelu on kiellettyä, täytyisi tekopyhästi valehdella, että voi kun mulla ei ole yhtään haaveita poikani suhteen. Näytä minulle yksikin vanhempi, joka ei toivoisi lastensa menestyvän. Eikä se tosiaan tarkoita sitä, että ei rakastaisi lapsiaan, jos menestystä ei aina tulisikaan. Ihme ihmisiä täällä.

    Valmentajaisien puuhia sivusta seuranneena, olen huomannut, että lapsen etu näissä asioissa tulee vasta vanhempien edun jälkeen. Pahimmassa tapauksessa molemmilla vanhemmilla on kuvitelma mitä lapsen pitäisi isona olla. Tällöin lapsi stressataan masennukseen asti jo ennenkuin lajiharjoittelua pitäisi edes aloittaa. Kamalaa katsoa, kun isä pauhaa pienelle lapselle kuntopolulla ja näkee heti, että lapsella on hätä, kun ei osaa mielyttää omaa isäänsä. Usein tuntuu moinen valmentajavanhemman rooli tappavan lapsen innon koko liikuntaan.

    Itse nautin aktiivikuntoilusta useamman lajin parissa ja saan siitä paljon elämänsisältöä. Liikumme yhdessä pienten lasteni kanssa, mutta lasten ehdoilla. Tähtäimenä on vain hyvä mieli ja yhdessäolo. Ei mitään tavotteita tulevasta urheiluharrastuksesta tai ammattilaisuudesta.

    Lapsen lajivalinnat tai harrastukset ylipäätään eivät tulisi olla sinun käsissäsi. Voit ainoastaan tarjota vaihtoehtoja. Et muuta. Jos olet noin varma ammattilaisurheilun ihanuudesta, niin oletko itse moinen? Suurin osa maailman pojista ei oikeasti halua olla ammattiurheilija. Ja suurin osa niistä, jotka haluavat, eivät moiseen hommaan harjoittelusta huolimatta pääse. Jos olet mahdollisesti omaa tyhmyyttäsi missannut oman ammattilaisurheilijan urasi, niin mikä tekee sinusta oikeutetun tekemään päätöksen lapsesi puolesta? Huipulla, kun pelkkä sisukkuus ei riitä pärjäämiseen.

    Tyttölapset koulivat sinunkaltaisestakin miehestä oikean isän.

    Äänestä

  • Urheileva isä kirjoitti:

    Mikset eikä kukaan muu ota huomioon, että poikani voisi oikeasti pitää urheilusta? Kaikki tuntuvat olevan varmoja, että hän ei urheilusta pidä. En tietenkään ala tekemään hänestä huippu-urheilijaa, jos hän ei halua. Mutta jotenkin uskon, että hän haluaa!

    Lapset kyllä rakastavat urheilua luonnostaan. Kunhan se tapahtuu leikinomaisesti ja lapsen ehdoilla. Päätös urheiluharrastuksesta tulisi olla lapsen/nuoren oma.

    Urheilupainotteinen (monipuolinen ja lihaskoordinaatiota tasapainoisesti kehittävä lajivalikoima) elämäntapa on varmasti lapsen kehitykselle hyväksi. Semmoisella pohjalla lapsella on puitteet halutessaan päättää aloittaa harjoittelemaan joitain lajia tosissaan.

    Lisäksi lihavat lapset saavat kuulla läskeistään ilkeää kieltä viimeistään ala-asteen pihassa.

    Kerrohan mikä ammattiurheilussa kiehtoo? Eikö riitä, että urheilullinen elämäntapasi tarttuu lapseen ja erilaiset urheiluharrastukset kulkevat hänen mukanaan tuleville sukupolville?

    päätös urheilusta on lapsen oma. Minua ei ainakaan kukaan pakottanut eikä urheilevia kavereitanikaan. Nautimme urheilusta täysin rinnoin. Ei todellakaan kukaan pakottanut. Päinvastoin yritettiin välillä rauhoitella, että ei aina olisi vauhdissa. Mitä ihme velttoja muksuja ihmisillä on, jotka eivät jo luonnostaan liiku? Enemmän olisin huolissani heidän tulevaisuudestaan kuin urheilijalasten. Tuo liikunta kun pitää ihmiset kunnossa...

    Ja sitten ammattiurheilusta. Mitä siinä on pahaa? Yksi ammatti monien joukossa. Hyvät yksilöt saavat hyvää palkkaa. Jotkut jopa järjettömän hyvää. Ihan niinkuin ihmiset olisivat kateellisia, jos joku menestyy. Kommentit ovat sitä luokkaa, että harrastaisi vain, mutta ei nyt sentään tienaisi harrastuksellaan, ei ainakaan hurjia summia, kun ei meidänkään vekarat tienaa...

    Jotkut toivovat lakimiestä, jotkut lääkäriä, minä toivon ammattiurheilijaa.

    Siis toivon, en pakota.

    Äänestä

Tää on ehkä tyhmin juttu minkä olen koskaan lukenut, mutta neuvotaan nyt kuitenkin. Eihän sitä ole pakko yhteen jättää, tee tusina, niin eiköhän siihen mahdu jo kumpaakin sukupuolta.

Äänestä
  • tytöstä tulee ainakin 9kk:n penalty ennekuin on mahdollisuus poikaan. Ja kun ei jaksaisi odottaa. Mutta ilmeisesti mitään keinoja ei ole vielä keksitty, vai lähinnä olin kiinnostunut siitä, kun kuulin jostain, että jos naiselle syöttää paljon mieshormoonia, niin lapsen olisi todennäköisemmin poika kuin tyttö. Tiedä sitten.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    tytöstä tulee ainakin 9kk:n penalty ennekuin on mahdollisuus poikaan. Ja kun ei jaksaisi odottaa. Mutta ilmeisesti mitään keinoja ei ole vielä keksitty, vai lähinnä olin kiinnostunut siitä, kun kuulin jostain, että jos naiselle syöttää paljon mieshormoonia, niin lapsen olisi todennäköisemmin poika kuin tyttö. Tiedä sitten.

    Lapsen saaminen ylipäätään voi olla aika epätodennäköistä, jos alat naisellesi mieshorrmooneja syöttämään. Ei kannata mun mielestä.

    Äänestä

  • ohhoh kirjoitti:

    Lapsen saaminen ylipäätään voi olla aika epätodennäköistä, jos alat naisellesi mieshorrmooneja syöttämään. Ei kannata mun mielestä.

    En tarkoittanut samoja hormooneja kuin DDR:n urheilijanaisten herkkua oli. Vaan semmoisia hormooneja, jotka vaikuttavat urossiittiöitä suosivasti. Tuhoaa naarassiittiöitä tai jotain semmoista. En osaa paremmin selittää, kun en ole lääkäri. Mutta jos joku tietää, niin olisi kiva jos kertoisi.

    Syö ite jotain pillereitä, sillä miehestähän se on kiinni että kumpaa sukupuolta se jälkeläinen on.

    Jos syötät vaimolle rutkasti estrogeeniä hedelmöittymisen jälkeen, niin poikavauvakin muutuu tytöksi, vaikka sillä on pojan kromosomit. Tosin tämä tyttö ei voi alkaa huippu-urheilijaksi, koska on perimältään mies.

    Kyllä joku valkovenäläinen laboratorio varmaan suostuu poimimaan lastistasi pelkkiä "poikasiittiöitä" ja suorittaa niillä hedelmöityksen.

    Äänestä

  • Joo, ja joskus isä saa oman futisjoukkueen (jos kaikki poikia, ei tietenkään mitään tyhmää mimmiliigaa)

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    En tarkoittanut samoja hormooneja kuin DDR:n urheilijanaisten herkkua oli. Vaan semmoisia hormooneja, jotka vaikuttavat urossiittiöitä suosivasti. Tuhoaa naarassiittiöitä tai jotain semmoista. En osaa paremmin selittää, kun en ole lääkäri. Mutta jos joku tietää, niin olisi kiva jos kertoisi.

    missä suositaan tyttölapsia ja muuallakin sielläpäin kuulemma sperma lingotaan, ja hedelmöitys tapahtuu koeputken avulla. Sperman nais-ja mies osaset ovat eri painoisia perustuu kai siihen. Ehkä netistä löytyy tietoa.

    Ottakaa asiasta selvää ja menkää Kaukoitään hoitamaan asia.

    Äänestä

  • xx. kirjoitti:

    Joo, ja joskus isä saa oman futisjoukkueen (jos kaikki poikia, ei tietenkään mitään tyhmää mimmiliigaa)

    XX YY)= BANAANIKÄRPÄNEN

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    tytöstä tulee ainakin 9kk:n penalty ennekuin on mahdollisuus poikaan. Ja kun ei jaksaisi odottaa. Mutta ilmeisesti mitään keinoja ei ole vielä keksitty, vai lähinnä olin kiinnostunut siitä, kun kuulin jostain, että jos naiselle syöttää paljon mieshormoonia, niin lapsen olisi todennäköisemmin poika kuin tyttö. Tiedä sitten.

    Tuli mieleen, että onko sun vaimo täysillä mukana tässä pojan teko jutussa ??
    Se on varmasti aika pitkälle totta, että miehet haluais ekaks lapseks pojan, mutta myös se on totta, että naiset haluais tytön, eikö pääasia ole kuitenkin se, että lapsi on terve, oli se kumpi tahaansa
    Tässä sulle yks vinkki, laita sängyn alle työkaluja, näin joku kertoi mulle, nää on näitä vanhan kansan uskomuksia (ei tullu poika, vaan ihana pieni tyttö)

    Äänestä

  • miksa kirjoitti:

    Ei ole vaimo(ke) täysillä mukana tässä touhussa. Hän toivoo tyttöä, mutta hän saa sitä toivoa. Minä toivon silti poikaa. (Varoitus! Seuraava lause on vitsi!:) Mutta olen ajatellut syöttää hänelle salaa hormooneja ruuan seassa, jotta poika tulisi.

    ... ensin kokeilisit niitä työkaluja, ja sitten vasta hormooneja : ))
    kokeile ja kerro miten kävi

    Äänestä

Luuletko tosiaan, että poika on helpompi pitää harrastuksensa parissa murkkuiässä kuin tyttö? Pojilla tulevat tupakoinnit, kaljottelut ja pahimmassa tapauksessa huumeet paljon aikaisemmin mukaan kuvioihin kuin tytöillä. Siinä samalla pojat altistuvat huomattavasti helpommin rikosten tielle kuin tytöt. Lisäksi pojat juoksevat naisten perässä aivan yhtä paljon.

Äänestä
  • kyllä se, että TYTÖT aloittavat sukupuolijutut paljon ennen ikäisiään poikia!

    Vanha vertaus kertoo yhden tytön kunnolliseksi kasvattamisen olevan vaikeampaa kuin kurin pitämisen tikkuaskilliselle kirppuja!

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    kyllä se, että TYTÖT aloittavat sukupuolijutut paljon ennen ikäisiään poikia!

    Vanha vertaus kertoo yhden tytön kunnolliseksi kasvattamisen olevan vaikeampaa kuin kurin pitämisen tikkuaskilliselle kirppuja!

    Eiköhän tuo ole asenteestasi kiinni!Pojat saa usein mesota ja metelöidä enemmän.Ei sitten ihme,jos tytöt joutuu irtautumaan voimakkaammin.Vaikeita tapauksia löytyy kummastakin.Minulla on poika ja kolme tyttöä.(Poika toisiks vanhin.)
    Se että tytöt alottaa sukupuolijutut aikasemmin, ei tarkoita etteikö sama ole edessä pojillakin.Eikä ne tytöt niitä juttuja yksin aloita..Ja pojista löytyy enemmän mummonpotkijoita,autolla kaahareita ja melskaajia.
    No suurin osa on tavallisia rasittavia murrosikäisiä.Vaikeita löytyy niin tytöistä kuin pojistakin.Ei kaikki tytöt ole teinihutsuja,eikä kaikki pojat liimaa imppaavia mummonpotkijoita;)

    Äänestä

Et taida olla sopiva isäksi. Ehkäpä ryhdyt itse kuntokuurille ja hankkiudut ammattiurheilijaksi, sillä vaikka pojan saisitkin, ei hän välttämättä sinun unelmiasi ala toteuttamaan.

Isän tehtävä on rakastaa lastaan.

Äänestä
  • Miten urheilu ja rakkaus sulkee toisensa pois?

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Miten urheilu ja rakkaus sulkee toisensa pois?

    Ei sulje,mutta urheilu tulisi olla lapsen ehdolla.Ei saa elää lapsen kautta,kun ei itse aikoinaan toteuttanut haaveitaan.
    Odota nyt ensin millasen lapsen saat.Elämää on urheilun ulkopuolellakin.Ja rakkautta.
    Tunnen kaltaisesi isän,ja touhu lapsen kanssa on tosi itsekästä.Siis pojan kanssa,tyttö ei niin paljoa kiinnosta.Kauhea sellanen isä,kummallekin lapselle!Poika on isän urheilukaveri ja lisäksi on kova paine suorittaa koulu hyvin.Tyttöä ei auteta ollenkaan niin paljon,eikä tytön harrastukset kiinnosta.
    Minä toivoin ekasta tyttöä.Nyt on kummatkin,eikä tykkäämisessä ole mitään eroa.On vieläniin,että poika tulee luonteeltaan enemmän minuun ja isä taas on samanlainen kuin tyttö.

    Sinä toivoit ensimmäisestä lapsesta tyttöä ja minä en saisi toivoa poikaa????

    Sinä hyvä, minä paha?????

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Sinä toivoit ensimmäisestä lapsesta tyttöä ja minä en saisi toivoa poikaa????

    Sinä hyvä, minä paha?????

    Vastasin kysymykseen urheilutoiveista.En paheksunut pojan toivomista,vain sitä jos se vaikuttaa suhtautumisessa tyttöön.Minulle on aina tyttö tai poika olleet samanarvoisia.Sinä taas pidät poikaa parempana.Eli ei toivomisessa mitään pahaa.Sillä vaan ei saa olla merkitystä.
    Sitäpaitsi miksi ei isä viettäisi aikaa tytönkin kanssa yhtäpaljon?En tajua.

    Minä kerroin, että pojan kanssa pääsee urheilussa pidemmälle ja sinä väänsit sen, että pidän poikia yleensä parempina. Tytöille on omat kuviot. Esim. mallimaailmassa tytöt pärjäävät paremmin. Viettäisin aikaa pojan kanssa enemmän vain siksi, että olisi enemmän yhteisiä harrastuksia. En minä silti tyttöä hylkäisi. Täällä saa kanssa päivänselvistä asioista kauheen porun aikaiseksi. Ei maailma ole mikään satukirja.

    Olet väkisinkin syöttämässä vaikka hormooneja vaimolle jotta se poika tuli.Kirjotiti kuinka pojan kanssa on enemmänjne tyttö olisi pieni katastrofi joka jää enemmän äidille,vaikka kyllä siitäkin pitäisit.Outo kuva sulla.Entä jos poikasi ei ole urheilullinen,eikä tyttösi tarpeeksi kaunis malliksi?
    Olet muissakin vastauksissa kierrellyt sanojasi.Alkuperäinen viestisi oli melko kovaa tekstiä.Lisäksi sulla on tosi vanhanaikaset roolimallit.Siksi täällä kai moni parahtikin.Ei ole normaalia väenvängällä vaatia poikaa.Ja syysi siihen ovat typerät.Tuo urheilu.Lapsenhoito ja lapsen kanssa oleminen on aika paljon muuta.Oletko ihan varma että olet kypsä isäksi?Ryhdy ennemmin jonkun kaverin pojan kummiksi.Tai hanki se kompleksisen isokokoinen uroskoira.

    Et kai nyt vähän liioittele? Minä luin joskus-isän jutut vähän lievemmin.

    Äänestä

...kun tällaisen jutun tähän skrivasit..

Äänestä

Onpahan taas kypsä ja aikuinen ihminen hankkimassa lasta. Jotain kertoo henkisen kehityksen puutteesta/keskeneräisyydestä se, että lapsi hankitaan toteuttamaan omia unelmia. On tainnut jäädä itsellä huippu-urheilijan asema saavuttamatta. Onpahan myös hienoa kun on selvät suunnitelmat lapsen harrastuksille jo valmiiksi. Entäpä jos poika olisikin kirjojen parissa viihyvä lukutoukka, tai parturiksi aikova hissukka?

Entäpäs tämä tyttöystävä, joka tahtoo päästä kasvattamaan mannekiinia, mitäs hän tuumaisi jos tyttö olisikin rasavilli poikatyttö joka pelaisi lätkää, käyttäisi nuuskaa ja nostaisi puntteja tai pahimmassa tapauksessa ei yllättäen olisikaan mannekiinimaisen kaunis?

Juuri tällaisten ihmisten takia olisi hyvä ottaa käyttöön Tabermannin(tai Tervon, en muista) aikoinaan ehdottama parisuhdeajokortti. Toivottavasti kasvatte aikuisiksi tai ette saa ikinä lapsia. Lapset elävät itselleen, eivät tehdäkseen teidät tyytyväisiksi taikka täyttääkseen unelmanne.

Äänestä
  • tuntumaan, että taitaa olla tämän vapaan kasvatuksen tulosta nämä jatkuvat lasten mielenterveysongelmat. Ja lapsen antaa vain olla eikä yhtään ohjaile niin ei siitä hyvää seuraa. Niitä pullamössöhuligaaneja vain. Miten ihmeessä kaikki jättävät sen mahdollisuuden pois, että tuleva poikani voisi oikeasti pitää urheilusta???? Niinkuin hänen isänsäkin on pitänyt vaikka ei ole kukaan pakottanut. Eikä ole pakottanut niitä lukemattomia muitakaan poikia, jotka täydellä sydämmellä nauttivat urheilusta ja keräävät siitä parhaat nuoruusmuistonsa.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    tuntumaan, että taitaa olla tämän vapaan kasvatuksen tulosta nämä jatkuvat lasten mielenterveysongelmat. Ja lapsen antaa vain olla eikä yhtään ohjaile niin ei siitä hyvää seuraa. Niitä pullamössöhuligaaneja vain. Miten ihmeessä kaikki jättävät sen mahdollisuuden pois, että tuleva poikani voisi oikeasti pitää urheilusta???? Niinkuin hänen isänsäkin on pitänyt vaikka ei ole kukaan pakottanut. Eikä ole pakottanut niitä lukemattomia muitakaan poikia, jotka täydellä sydämmellä nauttivat urheilusta ja keräävät siitä parhaat nuoruusmuistonsa.

    Ei kai urheilua kukaan pahana pidä, jos se pysyy terveissä rajoissa. Eikä sitäkään, että toivot poikaa, kaikillahan on jotain odotuksia syntyvästä lapsesta.

    Mutta se, että pidät tyttöä pienenä katastrofina ja olet valmis syöttämään tyttöystävällesi hormoneja pojan saadaksesi (ja välttääksesi tytön), on aika hiton etovaa. Jos sanot rakkaudeksi sellaista, mille sanelet ehtoja (jos lapsi on poika), niin kyllä varmaan se koira voisi olla hyvä vaihtoehto. Voit harrastaa vaikka agilitya. Ja voit valita urospennun.

    Mielenkiintoinen kommentti sulta noista lasten mielenterveysongelmista. Aika kaltevalla pinnalla liikut.

    Jos tämä oli provo, niin se oli hiton hyvä sellainen. Provosoiduin.

    Äänestä

  • äiskä kirjoitti:

    Näin juuri. Eikö täällä yhtään ymmärretä huumoria. Kai minä nyt tosissani tarkoitin, että tyttö olisi katastrofi!!!! Se on vain kielikuva pienestä pettymyksestä. Rehellisesti voin sanoa toivovani poikaa, olen sitten kieroutunut tai en, mutta näin ajattelen. Pitäisikö valehdella, jos oikeasti ajattelee toisin. Kumpi sitten on parempi: Valehdeltu tasa-arvo vai todelliset tunteet? Olen paha, olen rehellinen.

    JOTA EN IKINÄ HALUAISI LASTENI ISÄKSI!!!!!TYTTÖJEN VIHAAJALLE VOI KOLAHTAA NIIN, ETTE SAAKKAAN MUUTA KUIN LAUMAN TYTTÖJÄ.SINULLE PITÄISI NÄYTTÄÄ MISTÄ KANA PISSII.....

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    Luuletko että sä päätät mikä sun lapsesta tulee isona, hä? Voithan sä alkaa kannustamaan sitä urheilee, ja voihan hän kiinnostua siitä. Mutta jos häntä ei urheilu kiinnosta, et voi alkaa pakottamaan häntä, niin ei huippu-urheilijoita tehdä. Lapsi päättää itse mikä hänestä tulee isona!!!

    Äänestä

  • Highfly kirjoitti:

    Johan nyt kirjoitin, että jos poikani ei urheilijaksi halua, rakastan häntä silti. Mutta uskon hänen urheilusta nauttivan. Onko täällä kaikilla sellaisia lapsia, jotka eivät halua harrastaa mitään vain maata sohvalla vai mistä moinen vastarinta? Lastenkasvatuksessa tarvitaan jonkinlaista kuria, ei lapsi täysin veltostua saa.

    Äänestä

Kyllä on ihmiset tyhmiä. Luin noi kaikki ja miten te jaksatte vääntää ja kääntää mitä kukakin on sanonut. Tänne on aika vaikea kirjoittaa ytimekkäästi asioita niin etteikö asiaa jo aleta vääristelemään. Yksi raivoaa tälle nm. joskus isä ettei hän saa "muutella" alkuperäistä kirjoitusta? Miksi ei jos haluaa korjata väärinkäsityksen. Yksi äiti on vetämässä itseään hirteen kauheiden 3 pojan takia (eikös ne lapset ole sellaisia kuin ne kasvattaa) ja hänelle ei karvat nouse pystyyn.

Kaikki me ollaan jollain tavalla toivottu jompaa kumpaa ja ei se kenenkään maailma ole romahtanu vaikkei se "toive" ole toteutunut.

Ja se että lapsen ehdoilla pitää elää on puppua. Miten joku 5 vuotias tietää mikä hänelle on parasta. Ja eihän varmaan yksikään lapsi kävisi koulua loppuun jos hänen annetaan päättää asiasta. Kyllä se on se urheilu tärkeää ja siihen pitäisi vanhempien pakottaa. Näin vältyttäisiin monista vanhemman iän sairauksista.

Ja mitä tohon urheilulla elättämiseen tulee niin eipä taida olla yhtäkään naisformulakuskia??? vai onko?? Ja eikös noi kaikki huippu-urheilijat ole vanhempien avulla sinne huipulle päässeet?

Ja mikä vika siinä on että haluaa omasta lapsestaan parhaan jossain asiassa.

Elämä ei ole mustavalkoista ja varmasti tämä nm. joskus isä sen tietää.

Äänestä
  • Ensinnäkin löytyy varmasti huippu-urheilijoita joilla on ollut kyky ja siksi myös halu päästä huipulle.Auttoi vanhemmat eli ei.Näitä huippuja vastaa sitten tuhannet jotka ei pääse huipulle vaikka isi kuinka potkisi.Huipulle urheileminen vie kaiken ajan, muulle ei pahemmin jää aikaa.Pitääkö sellaselle tuhlata elämänsä vain isin iloksi?
    Kummat elämänarvot kun ihailee menestystä urheilijana tai mallina.Sanoit ettei aikuiset elä lasten ehdoilla.Tähän voi vastata,että lapsilla on heidän oma elämänsä,jota ei eletä vanhempien mieliksi.Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan,ja heitä tulee tukea.Ei lapsi ole lelu.Alkuperäinen tuskin oli tosissaan,mutta vitsinäkin ikävä ajatusmaailma.Toivon että jos saa sen pojan, niin lapsi on tarpeeksi vahva pitääkseen oman päänsä.Huippu-urheilu ei ole edes tervettä.Dopingia ja muuta tyhmää.
    On typerää ja mustavalkosta ihailla urheilua.Hienompiakin taitoja on.Eikä kaikki vanhemmat tosiaankaan toivo jompaakumpaa.On ihmisiä jotka suhtautuu lapsiin luontevasti.Koulu on kuule eri asia kuin lapsen rääkkääminen superurheilijaksi.Oletko tuon alkuperäisen vaimo?Yhtä älytön ajatusmaailma;)

    Äänestä

  • ole formula 1:ssä mutta aika kova on Sanna Pinola.Ja alunpitäen tämä kyseinen isä on TARKKAAN PÄÄTTÄNYT KUINKA POJASTA TULEE HUIPPU-URHEILIJA.Ei kuullosta kovin viisaalle ja fiksulle.Sitähän tässä on yritetty koko ajan toitottaa, ettei kaikki ole aina niin yksinkertaista kun kuvitellaan ja haaveillaan, vaan eipä tunnut menevän kaaliin.Vai hyväksytkö sinäkin tämän tyttöjen vähättelyn??! Pysytäämpä nyt kuitenkin ihan realistisellä tasolla.Urheilu on hyvästä, sitä ei voi kiistää mutta se, että vanhemmat alkavat elää elämäänsä lastensa kautta, herää kysymys onko se enää viisasta...
    Tämä kyseinen isähän aivan selkeästi ilmaisi, ettei tytöllä ole juurikaan mitään "käyttöä".
    Nämä 5 vuotiaan omasta elämästä päättämiset yms jutut taas ampuvat ihan yli laidan.
    Kyllä se urheilu on sellainen laji, että kun lapsesta huomaa, että hänellä on lahjakkuuksia johonkin lajiin, niin siinä tarvitaan vanhempien rahapussia ja aikaa, ja jos se on tyhjä alkaa olla hankalaa. Mihinkää ei pidä vanhempien pakottaa, vaan kannustaa ja olla tukena!!
    Omasta lapsestaan voi toivoa parasta vaan ei tehdä!
    Ja käsittääkseni tämä alkuperäinen ei ole vielä isä, vaan haaveilee isäksi tulemisesta ja se onkin juttu jo erikseen.Lapsia saadaan, ei tehdä!
    Ja kyseinen isä ei ole halunnut korjata kirjoitustaan, vaan muutella sitä.
    Loppu pelissä tehkööt ja kuvitelkoot mitä haluaa, kyllä se tosi elämä lasten kanssa sitten opettaa ja näyttää missä mennään.Onnea haaveille!
    Asioiden vääristely johtuu siitä, ettei lueta tarpeeksi tarkkaan tai ei ymmärretä luettua tekstiä, vaan takerrutaan joihinkin sanoihin ja silloinhan asiat kääntyvät päälaelleen.

    Äänestä

  • ?????????? kirjoitti:

    ole formula 1:ssä mutta aika kova on Sanna Pinola.Ja alunpitäen tämä kyseinen isä on TARKKAAN PÄÄTTÄNYT KUINKA POJASTA TULEE HUIPPU-URHEILIJA.Ei kuullosta kovin viisaalle ja fiksulle.Sitähän tässä on yritetty koko ajan toitottaa, ettei kaikki ole aina niin yksinkertaista kun kuvitellaan ja haaveillaan, vaan eipä tunnut menevän kaaliin.Vai hyväksytkö sinäkin tämän tyttöjen vähättelyn??! Pysytäämpä nyt kuitenkin ihan realistisellä tasolla.Urheilu on hyvästä, sitä ei voi kiistää mutta se, että vanhemmat alkavat elää elämäänsä lastensa kautta, herää kysymys onko se enää viisasta...

    taisi olla 2750 lukijaa. Ja se onnistui.

    Yksi Sanna Pinola ei muuta miesten ja naisten ammattiurheilijoiden suhdetta, vaikka kova daami onkin ajamaan. Miehiä ammattiurheilun huippupalkattujen joukossa on yli 95% ellei ennemmänkin eli miksi yrittää muuttaa totuutta Pinolalla, joka tuskin saa samaa liksaa edes kuin Ajaxin vaihtomies.
    Ja miksi suljet pois vaihtoehdon, että poikani voisi olla lahjakas ja voisi jopa nauttia mahdollisuudesta kehittyä ammattiurheilijaksi. En tiedä tuleeko näin käymään, mutta et sinäkään tiedä että näin ei kävisi. Ja nuo tyttöjä koskevat kirjoitukseni taidetaan ottaa hiukan liian vakavasti. Kuinka pärjäätte maailmassa, jos huumorintajunne on nolla? Oi tosikot, täyttäkää maa ja katsokaa, kun lapsenne kasvavat ilman kasvatusta!

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Ensinnäkin löytyy varmasti huippu-urheilijoita joilla on ollut kyky ja siksi myös halu päästä huipulle.Auttoi vanhemmat eli ei.Näitä huippuja vastaa sitten tuhannet jotka ei pääse huipulle vaikka isi kuinka potkisi.Huipulle urheileminen vie kaiken ajan, muulle ei pahemmin jää aikaa.Pitääkö sellaselle tuhlata elämänsä vain isin iloksi?
    Kummat elämänarvot kun ihailee menestystä urheilijana tai mallina.Sanoit ettei aikuiset elä lasten ehdoilla.Tähän voi vastata,että lapsilla on heidän oma elämänsä,jota ei eletä vanhempien mieliksi.Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan,ja heitä tulee tukea.Ei lapsi ole lelu.Alkuperäinen tuskin oli tosissaan,mutta vitsinäkin ikävä ajatusmaailma.Toivon että jos saa sen pojan, niin lapsi on tarpeeksi vahva pitääkseen oman päänsä.Huippu-urheilu ei ole edes tervettä.Dopingia ja muuta tyhmää.
    On typerää ja mustavalkosta ihailla urheilua.Hienompiakin taitoja on.Eikä kaikki vanhemmat tosiaankaan toivo jompaakumpaa.On ihmisiä jotka suhtautuu lapsiin luontevasti.Koulu on kuule eri asia kuin lapsen rääkkääminen superurheilijaksi.Oletko tuon alkuperäisen vaimo?Yhtä älytön ajatusmaailma;)

    Musta ei superurheilijat näytä yhtään rääkätyiltä vaan komeilta Taitaa olla läskejä läskilasten kasvatteja nuo urheilun herjaajat

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Yksi Sanna Pinola ei muuta miesten ja naisten ammattiurheilijoiden suhdetta, vaikka kova daami onkin ajamaan. Miehiä ammattiurheilun huippupalkattujen joukossa on yli 95% ellei ennemmänkin eli miksi yrittää muuttaa totuutta Pinolalla, joka tuskin saa samaa liksaa edes kuin Ajaxin vaihtomies.
    Ja miksi suljet pois vaihtoehdon, että poikani voisi olla lahjakas ja voisi jopa nauttia mahdollisuudesta kehittyä ammattiurheilijaksi. En tiedä tuleeko näin käymään, mutta et sinäkään tiedä että näin ei kävisi. Ja nuo tyttöjä koskevat kirjoitukseni taidetaan ottaa hiukan liian vakavasti. Kuinka pärjäätte maailmassa, jos huumorintajunne on nolla? Oi tosikot, täyttäkää maa ja katsokaa, kun lapsenne kasvavat ilman kasvatusta!

    kyllä niitä on muitakin menestyneitä naisia.Ja sehän nyt on ihan selvää, ettei nainen saa samaa liksaa kuin mies, mutta se ei ole kyvyistä kiinni.
    En ala palkka asioita selvittelemään, vaan pysyn alkuperäisessä asiassa.TYTÖT OVAT YHTÄ ARVOKKAITA KUIN POJATKIN.
    Taidat olla politiikassa kun sinulla on noin hyvä taito yrittää ohjata keskustelu pois alkuperäisestä asiasta ja sotkea siihen muutakin joukkoon...
    Ei ole ollut kyse siitä, etteikö poikasi voisi olla lahjakas, vaan että tyttökin voi olla lahjakas ja pärjätä siinä missä poikakin.
    Huumorintajuni on ihan siedettävän hyvä, mutta jos se on huumoria, että mollataan tyttöjä niin huh...
    Ja miksi suljet pois sen vaihto ehdon, että poika saattaa olla kiinnostunut esim.kokkaamisesta ja tyttö urheilusta ja kaikenlisäksi kumpikin menestyisi alallaan?!!Ihan vain siksi, että mielestäsi tyttö ei voi pärjätä missään muussa kuin "prinsessana".Voitko rehellisesti vastata mihin perustuu väitteesi, ettei tytöistä ole muuhun kuin mallinhommiin tai "prinsessaksi"??

    Kuten itsekin totesit naiset eivät saa samaa liksaa kuin miehet ja ammattiurheilussa kuilu on moninkertainen. Tästä varmaan olemme samaa mieltä. Lisäksi poikien innostus kilpailemiseen on tyttöjä suurempi, joten poika olisi varmasti parempi valmennuksen kohde lähtökohdiltaan. Poikkeuksiakin tietysti on, mutta miksi lähtisin ohjaamaan ammattiuraa poikkeuksiin uskoen?????
    Eli kaikkien kriteerien pohjalta on TODENNÄKÖISEMPÄÄ, että pojasta tulee ammattiurheilija kuin tytöstä. Eivät tilastot ole minun syytäni, maailmasta on tullut tämmöinen, en ymmärrä miksi et voi hyväksyä sitä??? Vaikka minä muuttaisin mielipidettäni, niin maailma ei muuta. Edelleen olen sitä mieltä, että on tekopyhää, muuttaa asioita ruusuisimmaksi kuin ne ovat. Totuuden hyväksyminen on iso askel kohti viisautta.
    Ja tytöistä olen kirjoittanut vain urheilumielessä. Missään vaiheessa en ole väittänyt, että tytöistä ei olisi mihinkään, se on taas muiden kirjoittajien esiin tuomia ajatuksia. Mistä sitten on lähtenytkään, kokemuksestako?? Itse ainakaan en ole havainnut, että tytöt olisivat jotenkin huonompia kuin pojat kokonaisuudessaan. Ammattiurheilussa pojat pärjäävät paremmin, ei koko elämässä. Ja viittaukset mallinhommiin kertoo vain siitä, että se on taas ala, jossa tyttöjen palkkiot ovat suuremmat ja menestyminenkin huomattavasti helpompaa kuin pojilla. En muista yhtään miesmallia nimeltä, joka olisi pinnalla pelkkien mallintöiden takia (ei siis Beckhamit ja muut, jotka ovat tulleet ensin kuuluisaksi muualta), mutta kuuluisia naismalleja on lukemattomia. Tästä tämä vertaus. Ja se että halveksit mallinhommia (viittauksesi "muuhun kuin mallinhommiin"), niin minusta mallintyö on työ siinä kuin mikä muukin, eikä ole yhtään halveksittava, vaan erittäin rankka ja vaativa työ. Mutta mallinhommista en silti paljoa tiedä, joten osaisin enemmän antaa perintöä urheilupuolelta, josta sinkoaa toiveeni saada poika. Niin, kirjoitin taas rehellisesti haluavani pojan. Olisikohan pitänyt valehdella, niin olisin parempi ihminen...

    Palkka erot ei johdu naisten osaamattomuudesta.Mutta nyt ei ollut kyse siitä enkä halua moiseen puuttua.
    Se on niinkin, että kenet media haluaa nostaa esiin jne. hyvänä esimerkkinä Matti Nykänen...
    Vai on maailmasta tullut tämmöinen...eiköhän se ole aina ollutkin.Mistä milloinkin hehkutetaan.Eikä tässä nyt ollut maailmasta kyse, enkä todellakaan yritä sitä muuttaa.
    Jos minä olen tekopyhä puollustaessani tyttöjä, niin halleluja. Jonkun muun täytyy hyväksyä totuus.Onko sinulla lasta, onko tyttöä tai poikaa, eipä taida olla. Minulla on kumpaistakin "lajia" ja ihan näin kokemuksesta voin väittää, että molemmissa on ainesta ihan yhtälailla. Meillä isä ei ole erotellut sukupuolen mukaan lapsia.Kun tyttö halusi alkaa harrastaa, ennemmän ehkä miehistä lajia, oli isä heti mukana täysillä ja aika näyttää mihin päästään ja innostus riittää.
    Jospa ensin ihan katsoisit asioita käytännössä, ja alkaisit sitten paasaamaan totuudesta ja vääristelystä.
    Toki sinä saat haluta poikaa, eihän sitä ole kukaan kiistänyt, mutta älä tule halveksimaan tyttöjä! Kunhan sinulla alkaa kertyä omakohtaista kokemusta, voi veisata poikien paremmuudesta ihan niin paljon kuin haluat.Voi katsos olla hyvinkin rankkaa huomata, että vaikka kuinka paljon panostaisit ja juoksuttaisit(tms.) poikaasi, hänestä ei vaan tule sitä kaipaamaasi huippu-urheilijaa. Kannattaa siis pysyä itse maanpinnalla niin kauan, kunnes on millä hehkuttaa. Toivoa toki saa, sitä ei kukaan voi kieltää.
    JA tämä ei ole valhetta vaan ihan totisinta totta!

    Kerro nyt mikä kirjoittamistani lauseista halveksii tyttöjä, niin osaan paremmin tuoda ajatuksiani esille. Kun tuntuu, että minut nyt ymmärretään aivan väärin.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Kerro nyt mikä kirjoittamistani lauseista halveksii tyttöjä, niin osaan paremmin tuoda ajatuksiani esille. Kun tuntuu, että minut nyt ymmärretään aivan väärin.

    lue itse omat juttusi uudelleen en jaksa alkaa kopioimaan niitä. Se on jo erittäin pahasti halventavaa, että väität ettei tytöt voi elättää itseään urheilijana tai ettei heillä ole samoja mahdollisuuksia urheilussa kuin pojilla...se "elättäminen" kestää kuitenkin vain tietyn aikaa ja on oltava takaportti auki.
    Mutta saat olla ihan vapaasti mitä mieltä haluat, sillä kuulut ilmiselvästi ryhmään:mut on ymmärretty väärin, enhän mä sitä tarkottanu, kuha vaan kirjotin...
    Sääli kuitenkin vaimokettasi, itse en voisi kuvitella, että mieheni suhtautuisi noin eriarvoisesti lapsiin.
    Onnea yrityksellesi ja toivottavasti saat toteutettua unelmasi...vaikkakin lapsen kustannuksella...

    "Se on jo erittäin pahasti halventavaa, että väität ettei tytöt voi elättää itseään urheilijana tai ettei heillä ole samoja mahdollisuuksia urheilussa kuin pojilla..."

    Jos totuuden kirjoittaminen on halventavaa, en sille mitään voi. Ammattiurheilijoista yli 95% (ilmeisesti yli 99%) on miehiä, joten todennäköisempää poikien urheilussa tienaaminen on. Ärsyttääkö sinua totuus vai se, että joku sanoo sen?

    VAI JOPA 99% MIEHIÄ/POIKIA....johan pompsahti.Sinun elämääsi ei taida mahtua muut kuin miesten suoritukset...kumpa naisurheilijat näkisivät väitteesi.Eihän sitä nää mitä ei halua ja välitä nähdä. Jatka ihan rauhassa haavemaailma elämääsi ja ns. totuuden levittämistä...
    Minua naurattaa, ei ärsytä enää, mutta älä muuta koko maailmaa miesten maailmaksi, sillä sitä tämä ei ole....luojan kiitos.

    Kyse ammattiurheilijoista, ei yleensä urheilijoista. Miehiä on noin 99% ammattiurheilijoista. Laske itse: Kaikki ammattilaisjalkapallojoukkueet, kaikki miehiä. Jääkiekko, sama juttu (yksi Wickenheiser ei asiaa muuta), amerikkalainen jalkapallo, baseball, koripallo yms. lähes kaikki miehiä... jne lista loputon.

    Esitä oma listasi missä lajeissa naiset tienaavat oikeasti ammattiurheilulla. Esiin on tullu jo tennis, taitoluistelu ja Sanna Pinola. Tosin näissäkin lajeissa miesammattiurheilijoita on enemmän.

    Turha sinun täällä on ilkkua ilman mitään faktatietoa.

    jos joku täällä on ilkkunut niin se olet sinä, joka et tiedä vielä mitään lasten kanssa elämisestä, vaan perustat kaikki juttusi silkalle omalle unelmallesi. Unelmissa on kiva elää, mutta todellisuus on toista. Ehkäpä joskus opit, mutta toivottavasti et lapsen kustannuksella.

    sitä listaa.... Etkö keksi yhtään? Älä sitten väitä juttujani palturiksi.

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    sitä listaa.... Etkö keksi yhtään? Älä sitten väitä juttujani palturiksi.

    sillä en todellakaan meinaa kirjoitella mitään urheilija listaa naisista, jos ee itse tiedä se on sinun tyhmyytesi.Ala nyt jo leipoa vaimokettasi siihen pojan teko puuhaan vai onko kaikki yty mennyt täällä jauhamiseen...minulle on ihan sama mitä jauhat, mutta saatko huippu-urheilija pojan, se on jo toinen juttu....keskity hyvä ihminen olennaiseen.

    Äänestä

Kaikki ei mene aina niin kuin haluaa. Sitten kun olet sitä poikaas painostanu 15 vuotta ni onkin sitten kova pala kun sitä ei kiinnostakkaan. Idiootti.

Äänestä

Heippa!

Oli pakko laittaa viestiä tulemaan...Vai pitää sun saada poika eikö ole kuitenkin tärkeää että lapsi on terve ja syntyy ajallaan?!!! Tuttaviemme lapsi syntyi n. kolme kuukautta ennenaikaisesti ja sukupuoli oli ns. epäselvä. Lukuisien kokeiden jälkeen hänet todettiin pojaksi ja nyt on tiedossa hyposbadia leikkaus noin kahden vuoden ikäisenä. Arvata saattaa miten rankka kokemus tämä on ollut vanhemmille, kun heiltä on kysytty kumpi tuli, tyttö vai poika? Onneksi heillä on nyt terve 2-vuotias poika! Toivon että ajattelet asioita vähän aikuismaisemmin ennenkuin allat niitä lapsia suunittelemaan, lapset ovat lahjoja ja jokainen lapsi on pieni ihme...ei itsestäänselvyys!!!

Äänestä
  • Jos toisilla on surua, niin muut eivät saa iloita mistään, niinkö? Todella ikävää, että ystävillänne oli vaikeuksia, mutta hyvä, että selvisivät. Mutta ei kaikkien silti tarvitse kirjoittaa pelkästään surullisia asioita, saa tänne huumorisävytteisiäkin juttuja pistää. Jos tuntuu pahalta lukea, niin jättää lukematta. Ei ole hyvän tavan mukaista syyllistää asiaankuulumattomia toisen suruista. Sad but true.

    Äänestä

TOIVOTTAVASTI OLET SITÄ SORTTIA ETTET IKINÄ SAISI OMIA LAPSIA,SINUNLAISESI IDIOOTTI EI IKINÄ SOVELLU EDES OMIEN LASTEN KASVATTAJAKSI!

HANKI HYVÄ POIKA ELÄMÄ......

Äänestä
  • Niin mihin?

    Äänestä

  • Joskus isä kirjoitti:

    Niin mihin?

    Et ymmärrä ihmislapsen arvoa. Lapsi ei ole harrastus tai toiveen täyttymys sinun saavuttamattomista haaveista. Lapsi ei ole itsestään selvä asia, jonka postitusta joutuu vain odottamaan 9kk, ja jonka sisältö on sitten silkkiä tai savea. Et tunne kasvattajan vastuuta laisinkaan. Puhut kasvatuksesta, joka on kuitenkin asia, jota et selvästikään ymmärrä. Onko sinulla kokemusta edes kummipojan tai muun lapsen hoidosta? Minäkin suosittelen sinulle koiraa. Se oppii urheilemaan parissa viikossa. Sinä aikana vauva ei ehdi oppia tajuamaan muuta kuin, että se on olemassa.

    Et omista omaa lastasi. Hän omistaa itse itsensä. Isän tehtävä on taata lapsen turvallinen kehitys, niin että lapsi pääsee omille jaloilleen. Lapsi ei vietä kauaa sinun kanssasi. Käytä se aika niin hyvin, että sinulle jää hyvät muistot.

    Väität kirjoituksissasi, että tulet tekemään valintoja lapsesi puolesta, mutta nämä valinnat pitäisi lapsen tehdä itse ilman painostusta. Jos lapsi innostuu jostain urheilulajista, hänen pitäisi saada treenata sitä hieman liian vähän, jotta innostus lajii kohtaan jatkuu ja muuttuu kiintymykseksi. Isän valmentava pakkotuputtaminen tuhoaa lapsen halun harrastaa urheilua, koska liikkuntaan yhdistyy tällöin liikaa mielikuvia erilaisista negatiivisista tunteista. Kuten esimeksi mielyttämisen pakko ja kyllästyminen.

    Äänestä

Naisella on x -kromosomi. Niitä on vain naisilla. Miehen siittiöissä on sekä y että x kromosomeja. Jos y kromosomi hedelmöittää munasolun, tulee poika. Jos taas x, tulee tyttö. Eli juttu on vain susta kiinni.

Äänestä
  • Jep,tätä ketjua oli tosi mielenkiintoista lukea ja kaikki ennakkoluulot ja asenteet tuli esiin.. Meilläkin tosiaan mies halusi toista poikaa kun mietti että mitä tytön kanssa voi tehdä. Mutta saatiin kuitenkin tyttö (arvasin sen,kun rakasteltiin muutama pv ennen ovulaatiota;)) ja nyt suloinen tyttömme on hänelle vielä läheisempi kuin poika,on kuulemma tytöstä vieläkin ylpeämpi:) Hassu juttu! Vielä urheiluun,että onhan varsinkin tenniksessä tosi upeita,menestyviä naisurhelijoita jotka tienaa omaisuuksia. Olisit varmaan vielä ylpeämpi harvinaisesta urheilemalla menestyvästä tytöstäsi. Provotakseni lisää,heh..;)
    Uskonkin että juuri niin tässä käy, mikäli saatte joskus lapsen/lapsia,niin poka ei menestykään urheilusta tai ei kiinnostu siitä mutta tyttö menestyy ja treenaa intohimolla näyttääkseen kaikille. Sitten olet sormi suussa,että onneksi tuli tyttö..!:))

    Äänestä

- Pojasta voi tulla vammainen tai hänellä voi olla fyysisiä tai henkisiä sairauksia kuten sydänvika, autismi, aivosyöpä. Tällöin hän ei ikinä urheilisi

- Voi olla että sinun spermalla ei tehdä mitään; ei tyttöjä eikä poikia.

- Lapsi voi kuolla kohtuun, lapsi voi kuolla koska vaan. Ottaisitko mieluummin vammasen pojan itsellesi kuin terveen tytön? Mieti sitä

-Et voi laskea omia "menetettyjä" toiveita lapsiisi. HALUSIKO SINUN ISÄ SINUSTA URHEILIJAA? VAI OLETKO SINÄ TYTTÖ, JOLLA ON PIPPELI? JOS SIIS KAIKISTA POJISTA TULEE URHEILIJOITA. EI POJASTA VÄLTTÄMÄTTÄ TULE URHEILIJAA; ETHÄN SINÄKÄÄN OLE AMMATTIURHEILIJA, VAAN TAVALLINEN JÄTKÄ JOKA SYYTÄÄ LAPSENSA HARTEILLE OMAT KATKERAT TOIVEENSA.

-Tuli lapsesta mikä hyvänsä, älykäs siitä ei ainakaan tule, ainakaan jos se tulee isäänsä.

-Voi olla että saat HOMO- POJAN!!! MITES SITTEN SUU PANNAAN?

Äänestä

Entisenä kilpaurheilijanaisena voin sanoa sen, että ainakin Suomessa kansallisen tason huippu on helpompi saavuttaa jos sattuu olemaan tyttö. Ikäluokkakilpailua on vähemmän. Tämä pitää paikkansa ainakin omassa lajissani ja luullakseni yleispätevästi muissakin. Liksat onkin sitten eri juttu mutta niinhän se on alalla kuin alalla. Omaa lastani en työntäisi urheilijaksi, koska vasta itse kilpaurani lopetettuani huomasin kuinka narsistinen ja kapeakatseinen sitä on ollut. Liikunta on silti erinomainen harrastus ja olen tyytyväinen omaan liikunnalliseen tyttäreeni.

Äänestä

...mutta sukupuolen määrää siittiösolu. siis jos omassa spermassasi on vain tyttöaineksia, ei auta vaikka syöttäisit mitä tahansa hormoneja tyttöystävällesi. kaipa sen ymmärrät?

Äänestä

Eivät ole ansainneet yhtäkään lasta!
Mitäpä jos syntyykin vammainen lapsi, jätätkö sitten perheesi, kun ei tullutkaan "huippu-urheilijaa".

Toivon totisesti, että naiset ovat sen verran fiksuja, että kiertävät kaltaisesi miehet kaukaa, joille vain lapsen sukupuoli on tärkeintä. Kauhean sovinistinen asenne ja vähättelevä naisia kohtaan, erityisesti naisurheilua ja tytön mahdollisuuksia kohtaan. Hyi olkoon, toivon, ettet koskaan saa yhtäkään lasta.

Äänestä

Mun mielestä sun ei pitäisi hankkia lasta ollenkaan jos asenne on tuo! Isä rakastaa lastaan tuli sieltä kumpi tahansa. Et taida olla vielä kypsä isäksi (sovinisti.....)
Taitaa olla provoa koko viesti...ei kukaan oo oikeesti noin tyhmä!!!!!!

Äänestä

Tervehdys. Tässä nuori nainen, joka myös toivoo saavansa pojan sitten jonain päivänä, kun lapsenhankinta tulee ajankohtaiseksi. En sillä, että pojan kautta voisin toteuttaa unelmiani ehei, mutta siksi, että ehkä arvostan poikia enemmän, koska he "pärjäävät". Ehkä oli liian objektiivinen kommentti, koska luusereitakin löytyy. Mua itseäni ärsyttää naisissa se, että me ollaan avuttomia.... taas objektiivisuutta ilmassa 0:-) Itse olen pyrkinyt olemaan kaikessa touhussa mukana ja "hyvä jätkä", että ei tarvi pora kädessä itkeä, kun ei saa taulua seinään. Itse siis huollan autoni ja teen remppaan siinä missä mieskin ja olen kiinnostunut asioista. Harrastan myös kodin sisustamista ja nuorempana ykkösharrastus oli kilpavoimistelu. Kun tytöille ei anneta mahdollisuutta olla kiinnostuneita avoimesti kaikesta ja TARJOTA yhtälailla mahdollisuuksia niin heidät ajetaan sinne hellan viereen minne he eivät tosiaankaa kuulu yhtään sen enempää kuin miehet! Toivoisin myös saavani tytön. Haluaisin siis katsoa molemmat tapaukset, miten hyviä ihmisiä heistä saan kasvatettua, mutta pieni toive on kuitenkin, että edes toinen lapsistani olisi poika. Ja jos tulee tyttöjä niin mihkään en pakota, mutta mielelläni tyttöjä myös jääkiekkoa, ringetteä tai vaikka alppihiihtoa harrastamaan veisin. Molemmille löytyy siis arvostettuja lajeja. Joten virheellinen toiminta on toimia lapsen sukupuolen mukaan ja ostaa lelut sen mukaan. Isät ottakaa tytöt sinne autotalliin puuhastelemaan mukaan. Itse olen TODELLA onnellinen, että näin tapahtui. Pieni käännytys ei ole ollenkaan pahasta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joskus isä kirjoitti:

Voiko millään keinolla lisätä todennäköisyyttä, että tuleva lapsi on poika? Edes vähän parantaa mahdollisuutta. En tiedä uskallanko nykyisen tyttöystäväni kanssa lapsentekoon, jos tuluksena onkin pieni katastrofi eli tyttö. Olen suunnitellut koko tulevaisuuteni pojan varaan. Teen hänestä huippu-urheilijan, treenautan jo pienestä iästä alkaen, joten menestys on taattu. Mutta jos tulee tyttö. Lajivaihtoehdot ovat vähissä. Tennis tai taitoluistelu. Ei oikein iske. Ja teini-iässä tyttö juoksee kuitenkin poikien perässä eikä treenaa. Rupea nyt siinä kokoajan tytön "tavaraa" vahtimaan. Pojan kohdalla lajeja riittää. Jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu, autourheilu kaikki mistä isä voi haaveilla. Eli onko mitään hormoonia, jota voisi tyttöystävälle syöttää, jotta poika tulisi heti? Kun hän on minulle pojan pyöräyttänyt voin palkkioksi auttaa sitten tytön teossa. Niin saa hänkin alkaa kasvattaa mannekiiniä. Asia on tärkeä, en ole kai turhaan valmennusoppaita lukenut?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu