apuja jos joku osaisi antaa :)

panicornot?

Elikkä siis. Myönnän heti että hävettää mutta tehty mikä tehty.
Mulla on niin epäsäännölliset kuukautiset etten pysty ovulaatiota millään edes teoreettisesti laskemaan. Kierto saattaa olla kuukauden puolentoista tai kahden kuukauden mittainen. Nyt on tasan kuukausi edellisten menkkojen alusta. Lauantai yönä kävi vahinko eikä tilannetta auta yhtään että toinen osapuoli on parisuhteessa ja samassa työpaikassa. En voi edes vedota siihen että aloite oli hänen koska itsepä lähdin leikkiin mukaan.

Eli. en käytä säännöllistä ehkäisyä ja kondomi jäi välistä pois. Aamulla hain jälkiehkäisypillerin ja otin sen n. 6 tuntia yhdynnän jälkeen.

Eilen ei ollut millaisiakaan tuntemuksia pillerin oton jälkeen mutta nyt tänään on maha ollut arka ja jännittäminen on tuntunut inhottavalta mm. kun olen nostanut laatikkoa yms. Ei ole menkkakipumaista :( valitettavasti. Vaan pikemminkin pientä jännitystä ja poltetta. Ja kuvotuksen tunnetta.

Stressaan asiaa valtavasti ja jännitän ja siitä luultavasti johtuu palelu ja pissalla juoksu.

Luultavasti kuvittelen koko kaksi viikkoa kaikkia raskauden oireita itseeni ellei menkat ala mutta kertokaa äidit kuinka nopeasti raskauden oireet voivat ilmetä?

Ja kyllä. olen ajatellut tauteja ja yrittänyt miettiä mitä jos olenkin raskaana. Kuitenkin enimmäkseen yritän ajatella että kuvittelen koko tilanteen.

2

95

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..

      ei raskausoireet noin pian ala.. liekkö nuo oireet sen jälkiehkäisypillerin takia.. en tiedä kun en ole kyseistä nappia koskana ottanut.

    • ,,,,,,,,

      Minäkin epäilen jälkiehkäisypillerin takia tulleita oireita. Raskausoireita ne joka tapauksessa ei vielä ole missään tapauksessa. Eikä missään vaiheessa seuraavan kahden viikon aikana, raskausoireet alkavat vasta myöhemmin.

      Todennäköisesti panikoit turhaan, joten koita unohtaa koko asia pariksi viikoksi, tee sitten testi, niin saat varmuuden ja säilytät mielenrauhasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      81
      1334
    2. 72
      1194
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1061
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      839
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      760
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      693
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      679
    10. 44
      622
    Aihe