Sydämmen tykyttely

Nuorensydänvaivat

Jooh, haluan ny heti ekaksi sanoa, että oon vähän huono kirjoittelemaan tällasia pitkiä juttuja, joten kirjoitusasu saattaa olla vähän huonoa luettavaa tjsp. :)
Eli siis, tuli tossa joulukuun alussa sairastettua aika kova flunssa, kuumetta ei kyllä hirveemmin ollut, mutta hirveenmoiset niskakivut sun muut siinä oli, muutenkin oli stressiä sillo koulun takia, niin se flunssa stressas vaan lissää. No kun flunssa oli loppumaisillaan, niin aloin huomaamaan aina levossa, että kuulen sydämmen tykyttelyni. Aluksi en siitä paljoa välittänyt, kun luulin, että se on vain jotain ohimenevää, ja eikä se paljoa elämääni haitannut muutenkaan.
No tykyttely ei kuitenkaan loppunut, ja vähän ennen lomaa stressasinkin sen takia jo aika kovin, ja ei tullu paljoa nukuttuakkaan loman aikana, piti aina odottaa öisin, että olin kunnolla väsynyt ennenkuin pystyin menemään nukkumaan. On käyny monesti jo lääkäriin meno mielessä, mutta pelkään, että se on jotain tosi vakavaa ja ties mihin leikkauksiin joudun, ja muutenkin kammoan jostain syystä kaikkia terveysasemia sun muita... :S

Ja olen siis 15-vuotias poika, 177cm pitkä ja painoa on 60kg, eli en ylipainoinenkaan ole. Ruokailutottumukseni ovat ehkä hiukan turhan epäterveelliset, paljon liharuokia ja liian vähän hedelmiä sun muita rehuja. Olen mutsille koittanut tästä puhua, maininnut nopeasti vain, että ärsyttävää sydämmen tykyttelyä kuulen joka yö johon mutsi sitten vastannut, että parempi niin, kuin ettei tykytä ollenkaan, vissiin luulee mua vain luulosairaaksi.

Ainiin, sit viel semmoista, että tähän ei mitään kipuja liity, eikä muutenkaan mitään muljahteluita tai sinnepäin, toi tykytys vain, ja kuulen sen nimenomaan silloin, kun nukun vasemmalla kyljelläni. Oisko kellään mitään tietoa että mistä tällanen johtuu? Onko vaan jotain stressin oireita?

6

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täti-ihminen

      Eli sydämesi lyö ja tunnet sen itse, kun keskityt sitä seuraamaan, ja varsinkin nukkumaan mennessä vasemmalla kyljellä maatessa se tuntuu, koska olet sen verran laiha. Huomasin tuon itsekin kun laihdutin, lihavampana syke tuntui paljon vaimeammin.

      Sinussa ei ole muuta vikaa kuin että olet elossa ja pakkomielteenomaisesti keskittynyt sydämenlyönteihisi. Jos ei ole kipuja eikä rytmihäiriöitä, niin ei sinulla mitään sydänsairautta ole. Kokeile kääntyä oikealle kyljellesi.

    • taisitten

      tykytys (nopea syke) voi johtua yksinkertaisesti huonosta yleiskunnosta. liikunnan harrastaminen hidastaa sykettä

    • ketjunaloittaja

      Njoo, hieman laiha olen juu, painoa olen koittanut nostaa, mutta se aina vaan pysyy siinä 60kilon kohdalla. :( Noh, kai tää tästä ennenpitkään lähtee. Juu yleiskuntokaan ei oo mistään parhaimmasta päästä, edemmän liikuntaa siis pitää harrastaa varmaan sit. :) Oon oikealla kyljelläni koittanut nukkuakkin, mutta niin tottunut nukkumaan vasemmalla kyljellä, että väkisinkin käännän itteni lopulta sille kyljelle.

    • Äityli47

      Tyttäreni sairasti vuosi sitten tosi kovan flunssan ja sen jälkeen alkoivat epämääräiset sydämen tykyttelyt ja rytmihäiriöt. Käytiin lääkärillä joka kuunteli ja tutki sekä otti asian vakavasti.
      Käytiin tutkimuksissa ja saatiin Holter-seuranta laite ja kas kummaa,sieltähän löytyi kammiolisälyöntejä.Lääkitys aloitettiin.
      Nyt vuoden jälkeen asiat ovat hyvin,lääkitys lopetettiin ja diagnoosina oli: Flunssan aiheuttama sydänlihas tulehdus.
      Eli jos flunssan jälkeen tuntuu epämääräistä tykyttelyä niin niihin kannattaa suhtautua vakavasti..eli käy terveydenhoitajalla tai varaa rohkeasti aika lääkäriin ja kerro että olet sairastanut rajun flunssan.
      Yleisin flunssan jälkitauti on tuo sydänlihastulehdus,myös nuorilla. Tyttäreni on 14v,perusterve nuori.
      Saat käynnin jälkeen ainakin mielenrauhan jos kaikki on hyvin.
      Eli mars terveydenhoitajan/lekurin vastaanotolle :)
      Hyvää alkavaa kevättä. Terv Hoitsu :) :)

    • ketjunaloittaja

      En usko, että sydänlihastulehdusta olisi, oon aikapaljon flunssan jälkeen ehtinyt liikkua, enkä ainakaan toistaiseksi ole sydäriä saanut. :P Tuli tota sydänlihastulehdustakin epäiltyä jossainvaiheessa.

    • Kannattaa käydä kouluterveydenhoitajan luona ja sitte rohkeasti vaan lääkäriin.
      Luulen että tykytykset loppuu siihen. Ainahan se lääkäriin meno pelottaa mutta sittenpähän selviää. Rohkeasti vaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe