Tyhmä vai todella tyhmä?!?

Odottava

Olen yli 22v. Työssä käyvä tavallinen nainen. Sain joulukuun loppupuolella tietää odottavani pienokaista, kyseessä on ns. vahinko lapsi ja en asiaa pahalla ottanut päin vastoin. Mutta toinen osapuoli ei sulattanut asiaa ja hän aika vahvalla kannalla patisti minua aborttiin, jota en itse kauhesta hyväksynyt... Tein päätökseni pitää lapsen, mutta jäin sitten samalla yksin asian kanssa. Eli asia oisi muutenkin ollut " -0".

Olen hieman epävarma vieläkin päätöksestänit, vaikka olen lasta halunntu jo pitkään ja niin edelleen. Pärjäämisessä ei ole mitään estettä, toivottavasti. Ainoa mikä harmittaa on tämä isäehdokas joka sitten päätti ettei koskaan pidä yhteyttä enään minuun sekä tulevaan lapseen.

Eli kysymys kuuluu: Oliko tyhmää pitää lapsi ilman isää vai olisiko todella tyhmää ollut tehdä abortti miehen takia?

5

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on sydämellistä

      ja oikein antaa lapsenkin jatkaa elämäänsä! Etkö tee nyt omastakin mielestäsi oikein? Mitä syytä sinulla olisikaan ollut surmata toivomasi lapsi? Kuinka todennäköistä olisi että katuisit aborttia myöhemmin? Entä jos et saisi tämän jälkeen enää koskaan toista tilaisuutta omaan lapseen? Onko joku sanonut että olisi "tyhmää" saada lapsi yksin? Miehiä tulee uusiakin ja parempia, vai uskotko ettei lapselle voisi löytyä isäpuolta jos tämän oikean isän mieli ei muutu? Olisi todella tyhmää riistää lapselta koko elämä jonkun oikuttelevan ja kenties alkupaniikissa olevan miehen epävarmuuden takia.
      Olet mitä parhaimmassa iässä lapsen saamisen kannalta ja lapsesi tarvitsee nyt sinua!! Onnea odotukseen!

      • Odottava

        Kiitos Vastauksesta... Tiedän tuon abortin riskit, kuulin että se voi rikkoa paikat niin ettei saa enään omia. Ja se miksi kirjotin artikkelin, halusin nimen omaan saada varmuuden siitä että "se ei ole tyhmää saada lapsi yksin"! Moni puhunut että miksi pitää muistona jonkun ihmisen jälkeläinen ym... mietin aina vaan että se tuskin sen lapsen vika on?!?


      • niinpä,..
        Odottava kirjoitti:

        Kiitos Vastauksesta... Tiedän tuon abortin riskit, kuulin että se voi rikkoa paikat niin ettei saa enään omia. Ja se miksi kirjotin artikkelin, halusin nimen omaan saada varmuuden siitä että "se ei ole tyhmää saada lapsi yksin"! Moni puhunut että miksi pitää muistona jonkun ihmisen jälkeläinen ym... mietin aina vaan että se tuskin sen lapsen vika on?!?

        ja vaikka ei rikkoiskaan ja kaikki menis näennäisen "onnistuneesti", ei silti voi koskaan tietää saisitko lapsia joskus myöhemmin.
        Nyky-Suomen hyvinvointiyhteiskunnassa on kellä vaan mahdollisuus pärjätä missä tilanteessa tahansa, vaikka tietenkin tiettyä järjestelyä se vaatiikin. Lapsiperheitä tuetaan avokätisesti, ja varsinkin yksinhuoltajia.
        Ei se ole tosiaan lapsen vika mitkä geenit hänellä sattuu olemaan, lapsi ei ole sama ihminen kuin hänen isänsä ja voihan hän olla pikemminkin kuin "miniversio" sinusta, eikä juurikaan edes muistuta isäänsä ;)


    • pupu tupuna

      jos et kerran tehnyt aborttia niin tekstisi kuuluu sitten tuonne odotus palstalle!!!
      tämä kun EI kuulu tänne!!!
      (täällä kun viime aikoina tietyt henkilöt ovat olleet todella tarkkoja mikä kuuluu palstalle ja mikä ei!!!)

    • Tuota...

      Tottakai todella tyhmää olisi ollut tehdä abortti miehen mieliksi jos itse tietää että lapsen haluaa!

      Tyhmintä on kuitenkin se että täytyy edes asiasta kysellä.

      Itsepähän eläät valintasi kanssa, joten tottakai teet sen valinnan mikä on sinulle oikein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe