Guggenheim-selvitysryhmä ehdottaa, että taidemuseo rakennettaisiin Helsingissä Eteläsataman rantaan Katajanokalle. Museon uskotaan kiinnostavan satoja tuhansia vierailijoita vuodessa. Helsingin kaupungin Guggenheim-säätiöltä tilaama raportti julkistettiin Finlandiatalossa tiistaina.
Guggenheim-museo lukuina
Museorakennuksen kustannusarvio: 130-140 milj. euroa
Guggenheim-lisenssimaksu: ( 20 vuotta ) 23, 6 milj. euroa
Helsingin suunnittelu- ja perustamisvaiheen kustannukset: 11,2 milj. euroa
Museon käyttökustannukset : 14,5 milj. euroa vuodessa
Museon tulot: 7,7 milj. euroa vuodessa
Raportissa ehdotetaan museon sijaintipaikaksi kaupungin omistamaa tonttia Eteläsataman rannassa Katajanokalla. Paikalla sijaitsee nykyisin Kanavaterminaali. Museon kokonaispinta-ala olisi noin 12 000 neliömetriä, josta näyttelytilaa olisi arviolta 4000 neliömetriä. Siten uusi museo olisi kokoluokaltaan saman suuruinen kuin nykytaiteen museo Kiasma.
Rakennuksen suunnittelu- ja rakentamiskustannukset ovat arviolta 140 miljoonaa euroa. Helsinki rahoittaisi hankkeen julkisin varoin, mutta odottaa rahoitusta myös yksityisistä lähteistä sekä yrityksiltä.
Vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioidaan 500 000 - 550 000. Heistä 300 000 tulisi kotimaasta. Museon uskotaan kasvattavan kulttuuriturismia ja siten myös muiden Helsingin taidelaitosten kävijämääriä.
ELIITILLE RIITTÄÄ VERONMAKSAJIEN RAHAA ???
KUKKELIT KATAJANOKAL
3
<50
Vastaukset
- RAHATON VERONMAKSAJA
SIIS KUSTANNUSARVIO
TULOT 7,7 MIL VUODESSA
INVESTOINTI 7 MILJ VUODESSA POISTONA
LISENSSIMAKSUT 1,2 MILJ VUODESSA
SUUNNITTELU 0.56 MILJ VUODESSA
YLLÄPITO 14,5 MILJ VUODESSA
ELI VUODESSA TAPPIOTA YLI 15 MILJ EUROA
KUKA MAKSAA ? - ÖLP-Perse
Työttömät maksaa ja pieneläkeläiset.
- persumuseo
Persuthan voisivat viedä museoon näytille vaaliohjelmansa mukaista isänmaallista taidetta, Suomen Sisun hyväksymää!!! Soinihan kertoi heidän vaaliohjelmansa olevan vitsi vitsi ja vitsi taiteen osalta. hehehehhhee........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874