Pakko kertoa

Nyt mäkin olen kokenut sitten sen huikean elämyksen että "pääsin" katsomaan Pikku G:tä livenä Hämeenlinnaan kun sinne erehdyin lupaamaan viedä kaverin pikkusiskon.

Pakko kyllä myöntää että vaikka en edelleenkään voi sanoa kuuluvani mihinkään fanijoukkoon tai edes jätkän musiikista erityisesti pitävään porukkaan niin hyvin kyllä ikäisekseen on oppinut esinntymään ja mitä joskus ohimennen kuullut biisejä niin livenä kyllä kuulostaa muutama jopa ihan kuunneltavalta verrattuna levyltätulevaan.

Yleisöstä ainakin saa nuoremmat mukaan aika helposti. Tosin vaikutti että tuollakin oli lähinnä nuoria faneja vanhempineen yleisönä kun oli keikka 16-17. Eipä pahemmin taida kyllä ikänsäkään puoleen edes keikkailla muille kuin ihan nuorille.

Ihan hyvin kyllä tosiaan esiintyy. Katsoo nyt sitten tietty tuleeko pidempiaikainen kuin tämän yhden levyn hittimaakari mutta ainakin on hyvin pullat uunissa.

Ei sen puoleen pakko kuitenkin sanoa että jotenkin enemmän itseä silti nappasi tuo torstai-illan saman tapahtuman Juice mutta makunsa kullakin ja eri iässä pitää eri asioista.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juu, mä oon ihan samaa mieltä.
Lupasin kerran mennä kaverin seuraksi G:n keikalle, ja yllätyin että onko tuo sama ihminen kuin levyllä, sai yleisön haltuun ja muutenkin näki että Pikku G nautti siitä että sai esiintyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mä. kirjoitti:

Nyt mäkin olen kokenut sitten sen huikean elämyksen että "pääsin" katsomaan Pikku G:tä livenä Hämeenlinnaan kun sinne erehdyin lupaamaan viedä kaverin pikkusiskon.

Pakko kyllä myöntää että vaikka en edelleenkään voi sanoa kuuluvani mihinkään fanijoukkoon tai edes jätkän musiikista erityisesti pitävään porukkaan niin hyvin kyllä ikäisekseen on oppinut esinntymään ja mitä joskus ohimennen kuullut biisejä niin livenä kyllä kuulostaa muutama jopa ihan kuunneltavalta verrattuna levyltätulevaan.

Yleisöstä ainakin saa nuoremmat mukaan aika helposti. Tosin vaikutti että tuollakin oli lähinnä nuoria faneja vanhempineen yleisönä kun oli keikka 16-17. Eipä pahemmin taida kyllä ikänsäkään puoleen edes keikkailla muille kuin ihan nuorille.

Ihan hyvin kyllä tosiaan esiintyy. Katsoo nyt sitten tietty tuleeko pidempiaikainen kuin tämän yhden levyn hittimaakari mutta ainakin on hyvin pullat uunissa.

Ei sen puoleen pakko kuitenkin sanoa että jotenkin enemmän itseä silti nappasi tuo torstai-illan saman tapahtuman Juice mutta makunsa kullakin ja eri iässä pitää eri asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu