soini ei pyri vielä paaviksi

perus-persu

Soini hyväksyy kondomien käytön: Pyrin nyt presidentiksi, en paaviksi- vielä
8.1.2012 5:30 | 68 |
A A

Juha-Pekka Raeste

Helsingin Sanomat
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini.

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini sanoo hyväksyvänsä kondomien käytön.

Katolista uskontoa tunnustava ja tiukasta aborttivastaisuudestaan tunnettu Soini on näin ehkäisykannassaan eri linjoilla kuin katolisen kirkon hengellinen johtaja paavi.

"Jokaisen ihmisen omassa harkinnassa on oma seksuaalisuus ja kunnioitan sitä. En käy ihmisten makuukammariasioissa ketään opastamaan", Soini linjaa.

"Ihmiset saavat käyttää [kondomeita] minun puolestani. Ihmisillä on tässä valinnanvapaus. Pyrin nyt presidentiksi, en paaviksi."

Soinin vastaus hänen kannastaan kondomien käyttöön liittyy kysymyssarjaan, jossa HS kysyi presidenttiehdokkailta lukijoiden lähettämiä kysymyksiä.

Toisessa katolilaisuutta sivuavassa kysymyksessä Soinilta kysyttiin syitä siihen, miksi nimenomaan katoliset maat ovat niin kovasti korruptoituneita ja hoitavat taloutensa kurjasti.

"Se johtuu usein siitä, että näissä maissa valtio ei ole ensimmäinen lojaliteetin kohde, vaan lähiyhteisöt ja perheet. Ongelma on ikävä kyllä rakenteellinen, mutta mielestäni ei hyväksyttävä", Soini linjasi.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kauheaa!!!

      Soinista maailman ensimmäinen Hitler-viiksinen Paavi, joka myy kortsuja ja ottaa kopsuja? Siinä vaiheessa kaikki entiset painajaiset menettävät merkityksensä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe