pyysivät häntä presidenttiehdokkaaksi. Ruotsinkielisiä kuulemma uhataan ja tätä ilmiötä vastaan Lipponen asettui ehdokkaaksi. Luultavasti Lipponen ei ole älynnyt, että kukaan ei uhkaa ketään vaan pakkoruotsi on se jota vihataan.
http://arenan.yle.fi/player/index.php?clip=1326227068049&language=sv
PS. On naurettavan lapsellista järjestää presidenttikeskustelu kielellä jota monikaan ei osannut. Kotimaan asiat hoidetaan omalla kielellä.
Nyt Lipponen paljasti FST:n vaalitentissä, että ruotsinkieliset
34
367
Vastaukset
- 45
Siitäkö se Lipposen neljän (4) prosentin kannatus sitten johtuukin? RKP:n kannatus on suurin piirtein samaa luokkaa, mutta ketä sitten SDP:n jäsenet äänestävät?
- Minä kerron Sinulle
Vähääkään fiksut demarit ovat siirtyneet tukemaan Perussuomalaisia ja Timo Soinia - ja heitä on muuten paljon, todella paljon.
Osa demareista on saattanut siirtyä Kokoomuksen ja Sauli Niinistön taakse. Onhan Saulin puolue tunnetusti "työväen asialla" ja Sauli varsin voittoisin näkymin liikkeellä. Voittajan puolella on aina kiva olla.
Voi olla myös hajanaista siirtymää Vas - Vihr -linjalla ja joku uskonnollisempi demari saattaa olla Sari Essayahin takana.
Kuten huomaat poistuva liikenne demareista on ollut aika runsasta, enkä toisaalta yhtään ihmettele. Niin tekisin minäkin, jos olisin ollut heidän kannattajansa.
Demareihin ovat jääneet vanhat vasemmistoänkyrät ja -jäärät, jotka ovat niin iäkkäitä ja sillä tavalla ulalla, että eivät tiedä näistä paremmista vaihtoehdoista.
Tämähän selittyy sillä, että Demareiden puolueosastojen jäsenten keski-ikä on 65 vuotta, siis reipaasti eläkeikä ja ylikin. Ajatukset hidastuvat, havaintomaailma kapenee, uusien asioiden hyväksyminen vaikeutuu, mutta onneksi on punainen jäsenkirja, joka tuo onnen ja autuuden vanhan demarin elämään.
- huusianna
PÖÖvo Lipponen rupesi siis ruotsinkielisten pyynnöstä presidenttiehdokkaaksi mutta suomenkielisten asiat eivät kiinnostaneet. Lippånen haluaa ruosinkielisten presidentiksi niin miksi me suomenkieliset häntä sitten äänestäisimme?
- db602
Justiinsa.
Se pöö ei avaudu muille kun pikkukersoille.
Säntäävät äidin syliin. - huusianna
Selvisihän sekin miksi PÖÖvo Lipponen ilmoitti ensiksi ruotsiksi presidenttiehdokkudestaan ja miksi hän aloitti kampanjansa Ahvenanmaalta.
Paavo Lipponen on rasisti joka halveksii ja vähättelee suomalaista identieettiä. Siksi hän onkin itse kääntynyt ruotsalaiseksi. Ruotsalaisena hän sitten ilkkuu suomalaisille syyttäen rasisimista ym.
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Näiden syiden takia Lipposta EI valita presidentiksi ja hyvä niin.
1. Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
Paavo Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhuja. Lipponen kertoo, miten hän itse oppi ruotsin, missä taidosta on ollut hänelle hyötyä ja mikä perimmäinen oivallus Suomen suhteesta Ruotsiin meidän tulee tajuta.
Paavo Lipponen oli 11-vuotias koulupoika, kun hänelle tarjoutui tilaisuus viettää kesä suomenruotsalaisessa perheessä. Hyöty oli molemminpuolinen: Perheen pojat Georg ja Marcus sekä kuopus Louise oppivat Lipposelta suomea, ja samalla kesävieras pääsi osaksi ruotsinkielistä arkea.
- Kyllähän se sitten auttoi koulussa, vaikka en minä ollut mitenkään erityisen hyvä ruotsin kielessä. En saanut laudaturia, piti cum laudeen tyytyä, Lipponen kertoo.
Sujuvan ruotsin kielen taidon Lipponen omaksui lopulta poliitikon toimenkuvansa myötä. Lipponen on osallistunut aktiivisesti pohjoismaiseen keskusteluun aina vuodesta 1965.
- Alku oli todella vaikeaa, kun paneeleissa oli tanskalaisiakin. Varsinkin työssäni sosiaalidemokraattisessa puolueessa käytin kansainvälisissä tehtävissä paljon ruotsin kieltä. Olin tilanteissa, joissa olin viikkokaupalla ruotsalaisten ihmisten keskuudessa; siinä sitä oppi. "Mehän olemme ruotsalaisia"
2.
- Svenska.nu -järjestön keulahahmo ja puheenjohtaja (vahva pakkoruotsittaja)
- valehteli elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen
- venäläisen öljyputken lobbari ja edunsaaja
- Stasilistalla
- Pokkasi härskisti Freudenthal rasistimitalin
Lue: http://www.sci.fi/~eiry/alersuom.html Alempirotuiset suomalaiset.
- pokkasi 8000€ palkinnon suomalaissen identiteetin vähättelystä
- pakkoruotsittaja kansan vastaisesti, ei kannata demokratiaa kielipolitiikassa
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Hän pitää suomalaista identiteettiä alisteisena ruotsalaiselle identiteetille.
3.
Lipponen ilmoitti tiedotustilaisuudessaan osallistuvansa presidenttikampanjaan ensiksi ruotsin kielellä ja vasta sen jälkeen suomeksi.
Ledarstick: Och samma på finska
När Paavo Lipponen i går meddelade att han vill bli SDP:s presidentkandidat valde han att gå ut med nyheten på svenska, för att sedan upprepa sitt budskap på finska.
http://hbl.fi/opinion/ledare/2011-08-12/ledarstick-och-samma-pa-finska
4.
Lipponen aloittaa presidenttikampanjansa Ahvenanmaalta
Lipponens svenska presidentkampanj inleds på Åland
http://hbl.fi/nyheter/2011-10-05/lipponens-svenska-presidentkampanj-inleds-pa-aland - Kummituselukka
db602 kirjoitti:
Justiinsa.
Se pöö ei avaudu muille kun pikkukersoille.
Säntäävät äidin syliin.Minäkin, armeijan käynyt reservin sissiupseeri pelästyin, kun kummitusjunasta karanneen näköinen ötökkä Lipponen ilmestyi mafiagangsterina ja murjaisi pöönsä.
DDR:n, ja Neuvostoliiton ystävä jatkaa uskomatonta puppuaan ja vihapuheitaan kaunansa voimalla, vaikka Venäläisten miljoonilla voisi jo jättäytyä eläkkeelle vaarin ikäisenä, kuten pari muutakin ehdokasta. - kaikkia sitä kuulee
huusianna kirjoitti:
Selvisihän sekin miksi PÖÖvo Lipponen ilmoitti ensiksi ruotsiksi presidenttiehdokkudestaan ja miksi hän aloitti kampanjansa Ahvenanmaalta.
Paavo Lipponen on rasisti joka halveksii ja vähättelee suomalaista identieettiä. Siksi hän onkin itse kääntynyt ruotsalaiseksi. Ruotsalaisena hän sitten ilkkuu suomalaisille syyttäen rasisimista ym.
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Näiden syiden takia Lipposta EI valita presidentiksi ja hyvä niin.
1. Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
Paavo Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhuja. Lipponen kertoo, miten hän itse oppi ruotsin, missä taidosta on ollut hänelle hyötyä ja mikä perimmäinen oivallus Suomen suhteesta Ruotsiin meidän tulee tajuta.
Paavo Lipponen oli 11-vuotias koulupoika, kun hänelle tarjoutui tilaisuus viettää kesä suomenruotsalaisessa perheessä. Hyöty oli molemminpuolinen: Perheen pojat Georg ja Marcus sekä kuopus Louise oppivat Lipposelta suomea, ja samalla kesävieras pääsi osaksi ruotsinkielistä arkea.
- Kyllähän se sitten auttoi koulussa, vaikka en minä ollut mitenkään erityisen hyvä ruotsin kielessä. En saanut laudaturia, piti cum laudeen tyytyä, Lipponen kertoo.
Sujuvan ruotsin kielen taidon Lipponen omaksui lopulta poliitikon toimenkuvansa myötä. Lipponen on osallistunut aktiivisesti pohjoismaiseen keskusteluun aina vuodesta 1965.
- Alku oli todella vaikeaa, kun paneeleissa oli tanskalaisiakin. Varsinkin työssäni sosiaalidemokraattisessa puolueessa käytin kansainvälisissä tehtävissä paljon ruotsin kieltä. Olin tilanteissa, joissa olin viikkokaupalla ruotsalaisten ihmisten keskuudessa; siinä sitä oppi. "Mehän olemme ruotsalaisia"
2.
- Svenska.nu -järjestön keulahahmo ja puheenjohtaja (vahva pakkoruotsittaja)
- valehteli elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen
- venäläisen öljyputken lobbari ja edunsaaja
- Stasilistalla
- Pokkasi härskisti Freudenthal rasistimitalin
Lue: http://www.sci.fi/~eiry/alersuom.html Alempirotuiset suomalaiset.
- pokkasi 8000€ palkinnon suomalaissen identiteetin vähättelystä
- pakkoruotsittaja kansan vastaisesti, ei kannata demokratiaa kielipolitiikassa
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Hän pitää suomalaista identiteettiä alisteisena ruotsalaiselle identiteetille.
3.
Lipponen ilmoitti tiedotustilaisuudessaan osallistuvansa presidenttikampanjaan ensiksi ruotsin kielellä ja vasta sen jälkeen suomeksi.
Ledarstick: Och samma på finska
När Paavo Lipponen i går meddelade att han vill bli SDP:s presidentkandidat valde han att gå ut med nyheten på svenska, för att sedan upprepa sitt budskap på finska.
http://hbl.fi/opinion/ledare/2011-08-12/ledarstick-och-samma-pa-finska
4.
Lipponen aloittaa presidenttikampanjansa Ahvenanmaalta
Lipponens svenska presidentkampanj inleds på Åland
http://hbl.fi/nyheter/2011-10-05/lipponens-svenska-presidentkampanj-inleds-pa-alandOli siinäkin mustia valheita tusinatolkulla ja kaikki omia keksintöjäsi, saitpa sisukalusi puhdistettua ja nyt on hyvä mieli vai?
Yhtä kohtaa kommentoin, se Freudenthal-mitali Lipposen kohdalla ei ollut mikään rasistimitali vaan ruotsinkielen sallimisesta ja suosimisesta toisena kotimaisena kielenä annettu ja ruotsinkielihän on toinen kotimainen kielemme.
Tämän kirjoitin siksi, että jos joku muu lukee provojasi, ettei uskoisi vain niitä. - huusianna
kaikkia sitä kuulee kirjoitti:
Oli siinäkin mustia valheita tusinatolkulla ja kaikki omia keksintöjäsi, saitpa sisukalusi puhdistettua ja nyt on hyvä mieli vai?
Yhtä kohtaa kommentoin, se Freudenthal-mitali Lipposen kohdalla ei ollut mikään rasistimitali vaan ruotsinkielen sallimisesta ja suosimisesta toisena kotimaisena kielenä annettu ja ruotsinkielihän on toinen kotimainen kielemme.
Tämän kirjoitin siksi, että jos joku muu lukee provojasi, ettei uskoisi vain niitä.Näytä valheet ettei sun tarvitse hyökätä persoonaani.
Pitikö sinun sortua argumentaatiovirheisiin koska et keksinyt yhtään perustelua väitteillesi?
Ole hyvä ja lue linkistä lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe - Swordfish
huusianna kirjoitti:
Näytä valheet ettei sun tarvitse hyökätä persoonaani.
Pitikö sinun sortua argumentaatiovirheisiin koska et keksinyt yhtään perustelua väitteillesi?
Ole hyvä ja lue linkistä lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem
http://fi.wikipedia.org/wiki/ArgumentointivirheKun edellinen kirjoittaja ei viitsinyt vastata, vastaan hänen puolestaan. Heti kirjoituksesi alkuosassa esität joukon väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kirjoitat näin:
"Paavo Lipponen on rasisti joka halveksii ja vähättelee suomalaista identiteettiä. Siksi hän onkin itse kääntynyt ruotsalaiseksi. Ruotsalaisena hän sitten ilkkuu suomalaisille syyttäen rasismista jne. "
Kuten jo totesin, mikään noista väitteistä ei pidä paikkaansa. Jos joku esittää väitteitä, jotka hän tietää totuudenvastaisiksi, sitä kutsutaan valehteluksi. Koska et voi olla tietämättä, että olet itse keksinyt nuo esittämäsi "faktat", on täysin oikein ja korrektia sanoa että valehtelet, kuten hengenheimolaisillasi usein onkin tapana. Ota kuitenkin huomioon, että valheella on lyhyet jäljet. - Kakkalakit
Swordfish kirjoitti:
Kun edellinen kirjoittaja ei viitsinyt vastata, vastaan hänen puolestaan. Heti kirjoituksesi alkuosassa esität joukon väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kirjoitat näin:
"Paavo Lipponen on rasisti joka halveksii ja vähättelee suomalaista identiteettiä. Siksi hän onkin itse kääntynyt ruotsalaiseksi. Ruotsalaisena hän sitten ilkkuu suomalaisille syyttäen rasismista jne. "
Kuten jo totesin, mikään noista väitteistä ei pidä paikkaansa. Jos joku esittää väitteitä, jotka hän tietää totuudenvastaisiksi, sitä kutsutaan valehteluksi. Koska et voi olla tietämättä, että olet itse keksinyt nuo esittämäsi "faktat", on täysin oikein ja korrektia sanoa että valehtelet, kuten hengenheimolaisillasi usein onkin tapana. Ota kuitenkin huomioon, että valheella on lyhyet jäljet.Jos arvoisat lukijat selvittäisivät Lipposen toiminnan pahimmat vääryydet edes, ei sitä härskiä silliä kukaan äänestäisi. Jo se tosiasia, että Lipponen on rikkonut maamme perustuslakia, on riittävä osoitus siitä, ettei niin härskiä häiskää voida valita mihinkään luotamustehtävään enää ikinä. On pokeria demuilla asettaa ehdokkaakseen kaikkien köyhien kyykyttäjä nro 1.
Selkeitä tosiseikkoja on siitäkin, miten Lipponen on ottanut vastaan ruotsalaiselta suurpääomalta Freudenthal-mitalin, vaikka ko. Freudenthal piti suomalaisia rodultaan alempiarvoisina kuin ruotsalaisia.
Rasismi ja fasistiset asenteet kukkii aivan muualla kuin Perussuomalaisissa. Ne kukkiii nk suvaitsevaiston piirissä, jotka ei suvaitse mitään mielipiteitä, jotka poikkeaa heidän omista vinksahtaneista käsityksistään. - Alempirotuinen
huusianna kirjoitti:
Selvisihän sekin miksi PÖÖvo Lipponen ilmoitti ensiksi ruotsiksi presidenttiehdokkudestaan ja miksi hän aloitti kampanjansa Ahvenanmaalta.
Paavo Lipponen on rasisti joka halveksii ja vähättelee suomalaista identieettiä. Siksi hän onkin itse kääntynyt ruotsalaiseksi. Ruotsalaisena hän sitten ilkkuu suomalaisille syyttäen rasisimista ym.
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Näiden syiden takia Lipposta EI valita presidentiksi ja hyvä niin.
1. Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
Paavo Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhuja. Lipponen kertoo, miten hän itse oppi ruotsin, missä taidosta on ollut hänelle hyötyä ja mikä perimmäinen oivallus Suomen suhteesta Ruotsiin meidän tulee tajuta.
Paavo Lipponen oli 11-vuotias koulupoika, kun hänelle tarjoutui tilaisuus viettää kesä suomenruotsalaisessa perheessä. Hyöty oli molemminpuolinen: Perheen pojat Georg ja Marcus sekä kuopus Louise oppivat Lipposelta suomea, ja samalla kesävieras pääsi osaksi ruotsinkielistä arkea.
- Kyllähän se sitten auttoi koulussa, vaikka en minä ollut mitenkään erityisen hyvä ruotsin kielessä. En saanut laudaturia, piti cum laudeen tyytyä, Lipponen kertoo.
Sujuvan ruotsin kielen taidon Lipponen omaksui lopulta poliitikon toimenkuvansa myötä. Lipponen on osallistunut aktiivisesti pohjoismaiseen keskusteluun aina vuodesta 1965.
- Alku oli todella vaikeaa, kun paneeleissa oli tanskalaisiakin. Varsinkin työssäni sosiaalidemokraattisessa puolueessa käytin kansainvälisissä tehtävissä paljon ruotsin kieltä. Olin tilanteissa, joissa olin viikkokaupalla ruotsalaisten ihmisten keskuudessa; siinä sitä oppi. "Mehän olemme ruotsalaisia"
2.
- Svenska.nu -järjestön keulahahmo ja puheenjohtaja (vahva pakkoruotsittaja)
- valehteli elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen
- venäläisen öljyputken lobbari ja edunsaaja
- Stasilistalla
- Pokkasi härskisti Freudenthal rasistimitalin
Lue: http://www.sci.fi/~eiry/alersuom.html Alempirotuiset suomalaiset.
- pokkasi 8000€ palkinnon suomalaissen identiteetin vähättelystä
- pakkoruotsittaja kansan vastaisesti, ei kannata demokratiaa kielipolitiikassa
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Hän pitää suomalaista identiteettiä alisteisena ruotsalaiselle identiteetille.
3.
Lipponen ilmoitti tiedotustilaisuudessaan osallistuvansa presidenttikampanjaan ensiksi ruotsin kielellä ja vasta sen jälkeen suomeksi.
Ledarstick: Och samma på finska
När Paavo Lipponen i går meddelade att han vill bli SDP:s presidentkandidat valde han att gå ut med nyheten på svenska, för att sedan upprepa sitt budskap på finska.
http://hbl.fi/opinion/ledare/2011-08-12/ledarstick-och-samma-pa-finska
4.
Lipponen aloittaa presidenttikampanjansa Ahvenanmaalta
Lipponens svenska presidentkampanj inleds på Åland
http://hbl.fi/nyheter/2011-10-05/lipponens-svenska-presidentkampanj-inleds-pa-alandKiitos tiedon antamisesta meille alempirotuisillekin! On järkyttävä, minkälaisia maansa myyjiä on poliitikoissa ja virkamiehistössä.
Kun jouduttiin aikoinaan Venäjän vallan alle, oli ruotsinkieliset eturintamassa nuoleskelemassa uusia herroja. Olikohan yhtään ruotsinkielistä, joka olisi passitettu Siperiaan vastarinnasta ja Suomen puolustamisesta? Ruotsalaiset pelkurimaisesti ovat aina taistelleet viimeiseen suomalaiseen asti. Maailman ohuin kirja: ruotsalaisten sotasaavutukset.
- Lipposen limbo!
Lipposella oli otsaa syyttää Soinia heikosta kritiikin sietokyvystä!!!!
Jo kauan on puhuttu Lippoisen kiukuttelusta medialle ja muille, kun häntä on kritisoitu.
Taas kerran svekopäättäjä ja nimenomaan Lipponen valehtelee päin naamaa.
Todella niljakas tyyppi, vaikka esittää jotain vankkaa maan isää. - ASIAAA!!!!!
Kerrankin H o m o - Pekka puhui asiaa: "Perkele, nyt ollaan suomessa ja puhutaan suomea!"
http://arenan.yle.fi/player/index.php?clip=1326227068049&language=sv
Kohdassa 24.30 alkaen- D
Hän sanoi että jotkut reagoi niin "suomessa puhutaan suomea" ja hänen mielestä se on väärin. lue teksti uudestaan, tai kuunetele mitä Pekka sanoo.
- svenskanu
ONKO Soini vaalitentin pääteema? Lipponen on RKP:n ehdokas ja samoin alapesu-Bidee. Kaikki muut vyöryttää pakkoruotsitusteemaa ja Lipponen on vielä Svenska nu -verkoston puheenjohtaja ja suojelija. Onko vaalit RKP:n sisäinen kisa?
Ruotsin kielen ja ruotsinkielisen kulttuurin verkosto Suomessa
http://www.svenskanu.fi/pdfs/pdf_3_4
27.6.2011
Valtuuskunnan jäsenet
1. Lipponen Paavo, Svenska nu -verkoston puheenjohtaja ja suojelija
Kerrankin H o m o - Pekka puhui asiaa: "perkele, nyt ollaan Suomessa ja puhutaan suomea!"
http://arenan.yle.fi/player/index.php?clip=1326227068049&language=sv
Kohdassa 24.30 alkaen- Epäisänmaalliset
Syövän lailla: pakkoruotsittamiseen on siis sitoutuneina vallan kahvassa ja tiedonvälityksessä toimivia, moraalittomia ihmisiä, joille tärkeintä ei ole nuorisomme menestyminen kansainvälisessä kilpailussa ja sitä kautta, maamme menestyminen, vaan tärkeintä on pakkoruotsin puputtaminen väkisin, kaikkien suomalaisten menestymisen mahdollisuuksia rampauttamaan.
- Swordfish
Epäisänmaalliset kirjoitti:
Syövän lailla: pakkoruotsittamiseen on siis sitoutuneina vallan kahvassa ja tiedonvälityksessä toimivia, moraalittomia ihmisiä, joille tärkeintä ei ole nuorisomme menestyminen kansainvälisessä kilpailussa ja sitä kautta, maamme menestyminen, vaan tärkeintä on pakkoruotsin puputtaminen väkisin, kaikkien suomalaisten menestymisen mahdollisuuksia rampauttamaan.
Aika levottomia puhut. Uskotko sinä tuohon ihan oikeasti vai oletko vain uskovinasi?
- Pöö! Kakkaa!
Paavo pakkoruotsittajan superkämmö: Hän toitottaa ruotsiksi P A S K A A typerän vaalimainoksensa aluksi! PÖÖ
Tuli vain mieleen, että PÖÖ
http://www.youtube.com/watch?v=BETLkEyb2yw
http://tinyurl.com/87bv25o
http://translate.google.fi/?hl=fi&cp=2&gs_id=8&xhr=t&q=google&gs_sm=&gs_upl=&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.,cf.osb&biw=854&bih=453&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wT#en|fi|pöö
Käännäppä ruotsista suomeksi...PÖÖ = p a s k a
Paavo Lipponen säikyttelee vaalimainoksessaan
2.1.2012 14:10
SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen aloitti myös oman vaalimainoskampanjansa televisiossa. IL-TV esittää yhden mainoksista. Mainos alkaa leikkisään sävyyn Lipposen säikäyttäessä katsojat.
Paavo Lipponen säikyttelee
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32534252
Lipposta itseään harmitti erityisesti Ansipin nimen unohtaminen.
- Vanhana pätkii. Nyt on tällainen pätkivä aamu, puolusteli Lipponen lehdelle.
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/hsn-kuvatesti-lipponen-ei-tunnistanut-nokian-paajohtajaa/art-1288440331984.html- vallan sylikoirat
Oikeuskanslerin päätöksessä on todettu, että Lipponen rikkoi Suomen perustuslakia pääministerinä ollessaan.
Kuinka ehdokkaana voi olla näin törkeään tekoon syyllistynyt ja siten moraaliltaan erittäin arveluttava vaari? Miksei mitkään nk tiedotusvälineet selvitä ehdokkaiden rötöksiä ja kerro niistä äänestäjille? Vallan sylikoirat sanovat vain viuh väyh ja nuolevat poliitikon kättä. - vallan kahvassa
vallan sylikoirat kirjoitti:
Oikeuskanslerin päätöksessä on todettu, että Lipponen rikkoi Suomen perustuslakia pääministerinä ollessaan.
Kuinka ehdokkaana voi olla näin törkeään tekoon syyllistynyt ja siten moraaliltaan erittäin arveluttava vaari? Miksei mitkään nk tiedotusvälineet selvitä ehdokkaiden rötöksiä ja kerro niistä äänestäjille? Vallan sylikoirat sanovat vain viuh väyh ja nuolevat poliitikon kättä.Et voi tollasia täällä levitellä, ellet selvitä mistä oli kysymys?
Olen myös tarkkaan seurannut politiikkaa, enka muista hänen tehneen sen suurimpia syntejä kuin moni muukaan politikko, jotain aina sattuu kun on kauan vallassa ja jotkut puolueet ovat ottaneet tavakseen poliittisen ajojahdin toisen puolueen, usein juuri demareihin kohdistetun, jolla yritetään saada demarit pois vallan kahvasta. - PERUSTUSLAIN RIKKOJA
vallan kahvassa kirjoitti:
Et voi tollasia täällä levitellä, ellet selvitä mistä oli kysymys?
Olen myös tarkkaan seurannut politiikkaa, enka muista hänen tehneen sen suurimpia syntejä kuin moni muukaan politikko, jotain aina sattuu kun on kauan vallassa ja jotkut puolueet ovat ottaneet tavakseen poliittisen ajojahdin toisen puolueen, usein juuri demareihin kohdistetun, jolla yritetään saada demarit pois vallan kahvasta.En kertoisi perustuslain rikkomisesta, ellen olisi itse siitä aikoinaan lukenut, suoraan oikeuskanslerin päätöksestä! Päätöksen voi kuka hyvänsä valveutunut ja tiedonhaluinen suomalainen saada eteensä luettavaksi. Kyse oli Itävalta-boikotista, johon Lipponen omine lupineen päätyi mukaan, rikkoen täten räikeästi kansalaistemme turvaksi, vallan väärinkäyttöä vastaan säädettyä perustuslakiamme. Se, että puoluetoveri Ahtisaari antoi myöhemmin armon saman puolueen toverilleen, ei muuta tehtyä tekemättömäksi.
Kun Lipponen siis jo pääministerinä rikkoi perustuslakiamme, ei niin härskiä jätkää voi kukaan laillisuutta kannattava äänestää. Eri asia sitten on, miten Lipposen DDR-yhteyksissä 60 -luvulla on oltu ja tehty ja miten venäläisten kaasuputkirahaa on otettu vastaan myöhemmin kaiken kukkuraksi. Kuten Lipponen itse on todennut, hänellä on laajasti kokemusta ulkovalloista! - Suomen Soini=3
vallan kahvassa kirjoitti:
Et voi tollasia täällä levitellä, ellet selvitä mistä oli kysymys?
Olen myös tarkkaan seurannut politiikkaa, enka muista hänen tehneen sen suurimpia syntejä kuin moni muukaan politikko, jotain aina sattuu kun on kauan vallassa ja jotkut puolueet ovat ottaneet tavakseen poliittisen ajojahdin toisen puolueen, usein juuri demareihin kohdistetun, jolla yritetään saada demarit pois vallan kahvasta.Olet varmaankin demu, joka valikoiden seuraa politiikkaa ja näkee vaaleanpunaisten lasien kautta maailman tapahtumat. Jos olet kovin nuori, et edes tiedä, mitä ehdokkaat ovat tehneet aiemmin ja mihin ovat syyllistyneet. Näe sen verran edes vaivaa, että selvität asiat, ennen kuin menet antamaan äänesi vaikkapa rötösherra Lipposelle. Lipposen synneistä on todella pitkä lista, alkaen virka-auton käytöstä yksityisajeluihin ja päätyen köyhiä kyykyttäneesen politiikkaan 90 -luvulla. Olitko silloin jo syntynyt? Jos mukaan lasketaan pakkoruotsittaminen ja venäläisen kaasuyhtiön rahan vastaan ottaminen, DDR-yhteydet jne jne, ei tässä aika riitä kaiken luettelemiseen.
Jos virheillekin on kelvannut hallituspaikat siitä riippumatta, että uusia ydinvoimaloita on päätetty rakentaa, ei sellaisikaan seteliselkärankaisia tulisi äänestää. Väyrysen Neuvostoyhteydet itänaapuriin ovat kaiken arvostelun alapuolella. Niinistö voisi kelvata joten kuten. Mutta paras ja puhtain on Suomen Soini.
Ota selvää!!!
- xx
kotimaassa suomessa on kolme virallista kieltä
- ....
Närpiössä vihataan pakkosuomea kun kerta koko kieltä ei siellä koskaan tarvita.
Provo, no tientenkin on mutta pistää kenties miettimään. - inios
Lipponen kokee uhkia suomalaisille kaikkien muiden taholta kuin itsensä. Siksi hän nykyisin esiintyykin maailmaa pelastavana Batmanina, viitta vain puuttuu.
- mauno.n
RKP:llä on oma ehdokas, Eva Biaudét kainuusta. Mutta Eva myönsi olevansa feministi TV-haastattelussa......
Paavo Lipponen kalakukkokaupungista (Kuopio) tuli hätiin, koska on Evan kanssa samalta suunnalta, itä-Suomesta. Ehkä Paavo voi antaa enemmän respektiä ruotsinkielisten silmissä kuin Eva ?
Kuulemma äidinkielenään ruotsia puhuvat voivat olla mistä tahansa puolueesta eikä näin ollen ole sitä yhtä puoluetta heidän asioita ajamaan vaan jokainen ruotsinkielinenkin ajattelee omaa elämään juuri nyt. Den som har modersmål som svenska, kan stöda även vänsterförbundets kandidat för president i Finland. - Swordfish
"Kotimaan asiat hoidetaa omalla kielellä".
Aivan. Juuri siksi järjestettiinkin ruotsinkielinen keskustelu. Sen suomalaisempaa kieltä kuin suomenruotsi ei olekaan.- huusianna
Ruotsalainen, germaaninen identiteetti on lähtöisin Saksasta eikä se ole ollut täällä jääkauden lopusta asti. Suomalainen identiteetti, kieli ja kulttuuri on ollut ja soputunut tänne tuhansien vuosien aikana.
Germaanivaikutteet, mm. ruotsinkieli, joka on pohjoisgermaaninen murre, ei ole syntynyt tällä. Se on myös selvä todiste siitä että se on vasta lähihistorian aikana siirtynyt tänne kapealle rannikkokaistaleelle, eikä se ole koskaan kuulunut suomenkielisten identiteettiin.
Äänestäjä!! Sinulla on vastuu minkälaisen identiteetin lapsesi saa. Saako lapsesi suomenkielisen, alistuvan identiteetin joka aina tulee katsomaan vieraita ihmisiä ylös, vai henkisesti vahvan identiteetin joka ei sorru alkoholismiin eikä itsemurhiin kuten suomalainen on aina ennen sortunut.
Varmista ehdokkaasi mielipide ennen kuin äänestät!
- kas kummaaa
Niinistön ja Essaiahin mukaan ruotsin kieltä ei uhkaa mikään.
- Tkkj
Lipponen on pahin uhka ruotsin kielelle.
- AOF-AuSchwitz
RKP jakaa vieläkin Freudenthal -roturasistin nimeä kantavia mitaleita suomalaisten kyykyttäjille! Viimeisin rotumitalsiti on PAAVO LIPPONEN, joka sai pronssisen "juudaksensuudelmansa" vuonna 2007 peräti 8000€ lahjuksen keralla!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal_-mitali
Tämän kaikkien rasistien oppi-isän opit ja röyhkeät tavat elää ja voi hyvin Suomen poliittisessa kentässä. SE kyykyttää 5%:n "voimin" yli 90%:a suomalaisisista! VAIN ÄÄNESTÄMÄLLÄ SE LOPPUU! RKP joutaa sinne minne 5%:n osuudella kuuluukin: IKUISEEN OPPOSITIOON!
Freudenthalille löytyy nimikkokeskitysleirikin Auschwitz:n kupeesta: KVG auschwitz freudenthal, niin johan löytyy.
http://tiergartenstrasse4.org/Freudenthal.html
SFP Freudenthal ja KAIKKI on TALLESSA! Ei auta WEB -sivustojen poistokaan, sillä Web.archive.org talletti aikoinaan tuon "sitoumuksen" ikiajoiksi arkistojen syövereihin!
Paina Impatient -kuvaketta jos linkki ei heti aukea. Arkistosta haku kestää aina hetkisen.
SFP Freudenthal, olkaapas hyvä:
"Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä."
SFP Historia web.archive.org
http://web.archive.org/web/20050214075338/www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=44
Historia
Tällä sivulla esittelemme Ruotsalaisen kansanpuolueen historiaa ja puolueohjelmia kautta aikojen.
Rkp:stä on myös kirjoitettu historiikki. Rkp:n historiikistä on ilmestynyt jo viisi osaa. Valitettavasti historiikkejä ei suuren menekin vuoksi ole tällä hetkellä saatavana.
Ruotsalainen puolue (n. 1870-1906)
Ruotsalainen puolue perustettiin n. 1870. Puolue perustettiin, koska haluttiin koota kaikki suomenruotsalaiset yhteen poliittiisen liikkeeseen. Tämän järjestön tarkoituksena oli tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja ruotsin kieltä. Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä. Ruotsalainen puolue sai tukea liberaalisilta voimilta ja sillä oli suuri vaikutusvalta säätyvaltiopäivillä. Kun Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin 1906 liberaaleilla voimilla oli edelleen huomattava vaikutusvalta aatteeseen.
Ruotsalainen kansanpuolue (1906- )
Uuden vankan tuen omaavan ruotsinkielisen puolueen perustaminen osoittautui välttämättömyydeksi vuoden 1907 valtiopäivien uudistuksen jälkeen. Uudistukset koskivat yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, ja puoluejohtaja Axel Lille totesi että jos puolue haluaisi vaikutusvaltaa siitä pitäisi tehdä todellinen kansanpuolue, jolla olisi tukea kaikissa piireissä. Jo vuonna 1896 järjestettiin Helsingissä kokous jossa valmisteltiin uuden puolueen perustamista. Axel Lille laati uuden puolueen puolueohjelman ehdotuksen 1905. Kieli oli vieläkin keskeinen teema, mutta puolueelle suunniteltiin myös pitkälle menevää demokraattista uudistusohjelmaa. Laadittiin myös konservatiivisempi ohjelmaehdotus.
Ruotsinkielisen väestön edustajia kokoontui 20.-21. toukokuuta 1906 Nylands nationin osakuntaan Helsingissä. Päätettiin perustaa puolue koska ehdotusta kultuuriyhdistyksestä ei kannatettu. Nimi Ruotsalainen kansanpuolue sai suurimman tuen. Puolueohjelma, joka keskustelun jälkeen hyväksyttiin oli kompromissi.
Mitä olemme
http://web.archive.org/web/20050211172407/www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=42
Ruotsalainen kansanpuolue, Rkp, on vapaamielinen kansanliike niille jotka haluavat työskennellä toimivan kaksikielisyyden, suvaitsevaisuuden ja pohjoismaisen hyvinvoinnin puolesta.
Ruotsalainen kansanpuolue Suomessa r.p. perustettiin vuonna 1906. Rkp on siten Suomen vanhimpia puolueita. Puolueella on noin 32 000 jäsentä lähes 160:ssä paikallisosastossa. - .tikniL.
Hilla-Hullu
Mitä arvoja Lipponen ja Biaudet oikein tunnustavat vannoessaan Freudenthalin nimeen ?
http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94167-mitä-arvoja-lipponen-ja-biaudet-oikein-tunnustavat-vannoessaan-freudenthalin-nimeen
Mitä arvoja Lipponen ja Biaudet oikein tunnustavat "vannoessaan Freudenthalin nimeen " ?
14.1.2012 19:15 Jorma Nordlin Kotimaa, Politiikka 5 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Nämä molemmat "sankarit" ovat olevinaan suvaitsevaisuuden puolustajia. He kuitenkin hyväksyvät Freudenthalin. Perussuomalaisia vaaditaan "sanoutumaan irti" milloin kenestäkin ja milloin mistäkin, mutta kuuluisiko Lipposen, Biaudetin ja RKP:n "sanoutua irti" Freudenthalista?
Miehen (Axel Olof Freudenthal) tekstit ovat karmeaa luettavaa. Ne halveksivat suomalaisuutta ja suomen kansaa.
"Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa. Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria. Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla. Elleivät suomalaiset ja unkarilaiset olisi jo kehityksensä varhaisessa vaiheessa joutuneet tekemisiin itseään sivistyskykyisempien kansojen kanssa, olisivat ne raakalaisimmat kaikista. Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku. Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille. Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä." (Axel Olof Freudenthal)
Kuka kehtaa kantaa tällaisia tekstejä kirjoittaneen henkilön mukaan nimettyä mitalia. Entä sellainen puolue, jonka oppi-isä kyseinen mies on? Eikö tällaisen puolueen esiintyminen monikulttuurisen puolustajana ole teeskentelyä? Tekopyhää se varmasti on. On suorastaan ironiaa, että vähemmistövaltuutettu tulee tällaisesta puolueesta.
Axel Olof Freudenthal
Axel Olof Freudenthal lainauksia.
jarmo ryyti
Käyttäjän ryyti kuva
(Professori L A Puntilan tutkimus ”Ruotsalaisuus Suomessa”, Otava 1944.)
Näytteitä Freudenthalin opetuksesta. (Puntila)
"Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria."
"Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen rotu."
"Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen uralla."
"Kukahan tahtoisi käyttää aikaa ja nähdä vaivaa näitten kehittymättömällä kielellä kirjoitettujen teosten tutkimiseen." (Ruotsalaisuuden liikkeen arvostelu suomenkielisistä väitöskirjoista 1860-luvulla.)
"Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä."
"Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille."
"Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa."
Freudenthalin opin omaksuneille kansalaisille on vuodesta 1937 alkaen myönnetty Axel Olof Freudenthal – mitalia. Freudenthalin opetus saattaa tuntua menneeltä ajalta, mutta Freudenthalin henki elää edelleen Rkp:n piirissä. Miksipä he muuten jakaisivat mitaliaan vuosittain. Mitalin saajia ovat mm. professori! Erik Allard v. 1981, Johannes Virolainen v. 1984 (keskusta) , Elisabeth Rehn (rkp) v. 1994 (siis presidenttiehdokkuutensa aikana), Jutta Zilliacus v. 1996, Paavo Lipponen (sdp) v. 2007.
Lipponen on viimeinen puhumaan suvaitsevaisuudesta. Lipponenhan kävi pokkaamassa Rkp:ltä kesäkuussa 2007 Rkp:n puoluekokouksessa em. herran nimelle omistetun kunniamitalin. Demarit vaikenevat tuosta häpeästä mielellään.
Demarien vihapuheet tyylliin "tapa talonpoika päivässä" on vielä hyvässä muistissa.
jarmo ryyti
Käyttäjän ryyti kuva
Vihapuhetta Demarien tyyliin:
http://ryyti.blogspot.com/search/label/vihapuhe
Esim. "tapa talonpoika päivässä". Ei edes vankilatuomiota!
Freudenthalin nimelle natsit omistivat jopa oman keskitysleirin. Se oli Auschwitzin alaleiri.
Freudenthal-mitalisti Lipponen kantaa Freudenthalin nimelle nimettyä mitalia,koska Rkp ei kertonut ihan kaikkea kiiltävän perään olevalle Paavolle.
Demarit eivät osaa edes hävetä kun ovat niin Freudenthal-Lipposen lumoissa.
http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94167-mitä-arvoja-lipponen-ja-biaudet-oikein-tunnustavat-vannoessaan-freudenthalin-nimeen
Vastaa lainauksen kanssa- VANHAT HOMEPUOLUEET
Demut, Kepulit ja Kokkarit ovat menneissä politiikan synneissään pahimpia kansamme vihollisia, joiden uutena vastavoimana Perussuomalaiset ovat ansainneet kaikki tulevatkin vaalivoittonsa ja kasvamisen maamme suurimmaksi puolueeksi.
Ulkona näen jatkuvasti auringonlaskun puolueiden edustajia naamat nutturalla, kun koettavat populistisesti kerätä äänien rippeitä Perussuomalaisilta, joiden runsaat kannattajajoukot nauraen ja ylpeinä, selkä suorana ilmoittavat kantansa päin naamaa.
Arvoisat vanhat homepuolueet: ei se ole peilin vika, mitä näette sieltä!
- lipponen syrjii
Lipponen hehkutti aamulla RadioSuomen vaalitentissä toimittajan kysyessä oikeutta ruotsinkielisten kiintiöopiskelupaikoista, että kyllä positiivinen diskrininaatio (syrjintä) on ihan oikeutettua heille. Ruotsinkieliset rikastuttavat meitä kuulemma kulttuurillaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907