adhd lapset ja uusi suhde

Minulla on 4 lasta joista kahdella ADHD ja yhdellä ADD. Muut nykyisin ok oppimisvaikeuksineen, yhdellä vain hankalana vieläkin, rasittava!

Erosin pitkästä avioliitosta n. 3 vuotta sitten ja elelin / elelen onnellisena sinkkuna lasten kera. Yli vuosi sitten jäi kuvioihin 4 lapsen yh-isä ja seurustelumme vain jatkuu...

Eroni jälkeen ottajia olisi ollut, itse en vain halunnut mitään vakituisempaa. Arki työelämän ja lasten kanssa teetti työtä tarpeeksi ja sujui parammin ilman häiriötekijöitä. Kun lapset olivat isällään joka toinenviikonloppu meikä nautti elämästä omalla aikuisen-tavallani ; )

Kaikille ehdokkaille kerroin ajallaan lapsistani (tosin toisille heti että sain ne pois kimpustani, siis pikakertomus lapsimäärästä yms. on hyvä karkoituskeinokin, heh). Eipä toisia liikauttanut kummemmin, ikemminkin olisivat halunneet tutustua lapsiini, mutta en itse pitänyt ajatuksesta esitellä miehiä heille. Kaksi tapasi lapseni ja toinen on edelleen omine lapsineen kuvuioissa. Toinen haluaisi edelleen kuulua kuvioon, mutta...siinä muitasyitä.

Oma kriteerini oli että lapsettomien kanssa en edes aloita mitään. On hyvä kun miehellä on edes lapsikokemusta omista jonkunverran. Siksi toiseksi lapsillani on isä jonka kanssa tapaavat säännöllisesti, joten en edes pitänyt ajatuksesta että he tarvitsisivat muka toisen isähahmon.

Emme asu saman katon alla, eikä ole tarvetta eikä aikomustakaan ennenkuin lapset alkavat itsenäistyä. Kaikki juhlapyhät olemme olleet yhdessä kaikkine lapsineen, joitakin kesälomareissuja ja välillä muutoinkin. Ihan hyvin mennyt. Tosin itse nautin paljon omasta itsenäisyydestä omassa kodissani omien lasten kanssa...siksi en käsitäkkään ajatusta että talossa muka pitäisi mies olla.

Eli olen seurustellut yksinhuoltajamiehen kanssa nyt noin 2 ja puoli vuotta. Hänellä on kolme poikaa joista nuorimmalla(6v) on adhd. Täytyy myöntää ettei elämä ole tosiaankaan herkkua, mutta pitäähän minun jaksaa jos kerran isäkin jaksaa, eikö?
Minulla on vielä oma asuntoni, johon pääsen vielä "karkaamaan" kun vanne alkaa liikaa kiristää.

Sen olen ainakin tässä oppinut, että kunnioitan JOKAISTA adhd-lapsen vanhempaa ja TODELLA ihmettelen, miten he jaksavat?!?

tiedän kokemuksesta että uuden miehen löytäminen on vaikeaa ku on adhd lapsi, itselläni on mbd tyttö ja adhd poika, mutta löysin viimein monen turhauttavan yrityksen jälkeen miehen joka kestää meitä, hänen sisaruksilla on tosin samantyypistä sairautta joten se kai auttoi miestä ymmärtää minunkin lapsiani.
mutta vaikeaa on löytää sellainen mies. jokainen mies kaikkoo ku lapset näyttää oman puolensa ja näyttää mitä meno voi olla, muistan itsekkin tapauksia ja monia, silloin teki mieli hypätä kaivoon, häpesin kuinka epäonnistunut olin lasteni suhteen, kunnes tajusin etten voi asialle mitään vaan minun on its ehyväksyttävä että tilanne on tämä ja jos joku ei siedä meitä se on sen ongelma ei mun, enkä enää hävennyt lasteni takia. vaan olin ylpeä heistä ja itsestäni, sillä sinunkin on syytä olla ylpeä itsestäsi.

ajatteleppa asia näin: Sinulla on oltav voimia jaksaa päivästä toiseen vaikka kuinka olisi vaikeaa, ja sinähän jaksat lapsiesi takia. sinä voit olla ylpeä siitä että sinä YKSIN pystyt hoitamaan kaksi erityis lasta, monesta ei ole sihen, sinulla on voimia ja rohkeutta kulkea pää pystyssä ja sanoa että lapset oavt sinun, käännä v-mäiset asiat voitoksi ja voimavaraksi, jos lapsi sanoo jotain voit vaikka todeta "vain niin, vai että sillen ajattelit."

asiat voidaan katsoa monella tapaa mutta opettele katsomaan ne hyvällä. se että sinulla on erityislapsia, ajttele niin asia etä sinulle on luotu iso ja suuri kunnia jumalalta saada se vastuu minkä olet saanut, jumala on katsonut että olet sen verran hyvä ja vahva nainen etä sinulle voidaan antaa erityislapsia huovaasi. voimia sinulle. ps. en ole uskovainen vaikka niin kirjoituksesta voisi luulla. maili: [email protected]

Kukaan ei jaksa hullujen kans.