Tunnen itseni yksinäiseksi, asun kaksin mieheni kanssa ja ainoat kontaktit muihin ovat oma sisko ja veli ja omat lapset sekä miehen siskokset.
Olen lapsesta pitäen joutunut muuttamaan joten mitään pitempi aikaisia kontakteja ei ole syntynyt.
Olen aivan sanaton kun muut ympärillä puhuvat sukulaisistaan ja tuttavistaan, naapureistaan. Tunnen itseni loputtoman yksinäiseksi, en osaa luoda ystävyyskontakteja kun useasti olen joutunut pettymään. Esim. asuinpaikan jossa kauan asuin naapurin kanssa oltiin paljon yhdessä ja kun muutin pois ei mitään yhteydenottoa...
No menee se näinkin mutta on päivät pitkiä kun jouduin töistäkin pois ja olen eläkkeellä. Eläke on pieni joten en voi edes lasten luona usein käydä.
Olen lapsesta pitäen joutunut muuttamaan joten mitään pitempi aikaisia kontakteja ei ole syntynyt.
Olen aivan sanaton kun muut ympärillä puhuvat sukulaisistaan ja tuttavistaan, naapureistaan. Tunnen itseni loputtoman yksinäiseksi, en osaa luoda ystävyyskontakteja kun useasti olen joutunut pettymään. Esim. asuinpaikan jossa kauan asuin naapurin kanssa oltiin paljon yhdessä ja kun muutin pois ei mitään yhteydenottoa...
No menee se näinkin mutta on päivät pitkiä kun jouduin töistäkin pois ja olen eläkkeellä. Eläke on pieni joten en voi edes lasten luona usein käydä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mies, oma sisko ja veli ja omat lapset sekä miehen siskokset.
No eikös tuossa ole jo aikalailla porukkaa. Suurin osa ihmisistä tällä palstalla itkee sitä, ettei heillä ole parisuhdetta. Sinulla on, mutta yksinäisyys vaivaa silti.
Jaa jaa...
Tunteminen ja todella yksin oleminen on aivan eri asia. Et ole yksin lainkaan koska sulla on mies jonka kanssa asut. Ja muutakin porukkaa sulla on. Aivan turha kitinä. Täällä monella e ole edes yhtä ainoaa juttu kaveria.
Yksinäisyydentunne on ihan yhtä aitoa yksinäisyyttä kuin konkreettinen yksinolokin.
Sulla on vittu perhe ja sukulaisia! Eli todennäköisesti sulla on aina joku ihminen jolle puhua tai jonka kanssa tehdä asioita! Oikea yksinäisyys on sitä, ettei ole perhettä tai sukulaisia ympärillä, eikä kavereita tai kumppania. Oletkohan ikinä edes kokenut sellaista?
Harmi, että olet saanut noin negatiivisia vastauksia. Koita olla välittämättä niistä, ne ei selvästikään ymmärrä kuinka moniulotteinen asia yksinäisyys on. Vaikka monella muulla meneekin vielä huonommin, se ei oikeuta lyttäämään toisten tuntemuksia. Kärsit varmasti yksinäisyydestäsi ja toivon, että saisit vielä joskus hyviä ystäviä, joiden kanssa saisit päivätkin paremmin kulumaan.
Kiitos, nimenomaan tätä tarkoitin että olisi kiva jos olisi ystävä, ei mies ja sukulaiset ole sama asia. Ystävän kanssa on toista tehdä asioita yhdessä kuin avomiehen. Jutella ne asiat joita ei voi miehelle ja sukulaisille sanoa, ja ei sukulaisten kanssa tule pidettyä paljon yhteyttä. Lapset saavat elää omaa elämäänsä, en soittele heille joka päivä ja kysy kuinka menee.
Ymmärrän kyllä että vika on minussa.
Eikö miehestä vois tulla myös sun paras ystäväsi?
Mäkin oon parisuhteessa ja muuttamisen takia omat frendit jääny 800 km päähän, ja muita kavereita ei sitten ookkaan, kiitos pelkojen ja ahdistusten. Luulis että PK-seudulta löytyis kavereita kun kuitenki koulutuksissa ja sensellasissa ravannu mutta eipä näin näytä olevan..
Minäkin olen yksinäinen.
Ei ole kuin vaimo. Ja lapset. koira. kissa. ja niiden pennut.
Sitten on yksi salasuhde.
Naapuri ja sen vaimo.
Työkaverit. Harrastan ja käyn saunomassa porukalla vain kolme kertaa viikossa.
Toki on vanhemmat. Lestadiolaisperhe. Veljet ja sisaret. Yhteensä kymmenen.
Serkut, tädit, sedät ja isovanhemmat.
Facebookissa on vain 1000 kaveria.
Tuntuu tosi pahalta.