Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lisää intoa

Olen nuori aikuinen ja aloittanut seksielämän n.1vuosi sitten.Ongelmana on se etten nauti seksistä ja haluaisin kokeilla kaikkea uutta, mutta mieheni, joka on minua 5vuotta vanhempi on yhtä kokematon näissä asioissa kuin minä eikä siis keksi mitään mikä parantaisi seksielämäämme.Seksimme menee aina samalla tavalla ja asento on aina lähetyssaarnaaja.Haluaisin että minua alistetaan ja määräillään ja haluaisin kokeilla uusia asentoja.Eli kysymykseni:Mitä asentoja voisimme kokeilla?Niiden tulisi olla sellaisia missä ei nyt ihan hirveetä agrobatiaa tarvita, mutta hiukan haastavaa.Entä olisiko jotain uusia paikkaehdotuksia kuin sänky?Sellaisia siis missä ei kuitenkaan voi jäädä kiinni mutta olisi hiukan jännitystä?Kiitos paljon avusta vastaajille!
26753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Savupiippun päässä syllikäin,mikä nautinto.

Äänestä

Onhan niitä asentoja vaikka kuinka mutta kanssa miehen kanssa pitkälti kyllä yhden asennon orjia xD Kuitenkin, voitte tietenkin kokeilla sitä että olet selin mieheesi dogstyle tyyliin, kontillasi tai nojaudut vaikka seistessäsi jotakin vasten vaikkapa sänkyä, pöytää, mielikuvitusta kehiin, suihkussakin tämä asento toimii ihan hyvin ilman mitään tukeutumista välttämättä, omiin jalkoihin voi tietenkin käsillä nojata tai vaikka johonkin seinään yms. jos sänky vaihtoehtoisena paikkana kyllästyttää voihan sitä harkita tuolia, sohvaa tai vaikka pöytääkin. Tai jos sitä "extremeä"/jännitystä kaipaa niin menette vaikka illalliselle tai muuten vain jonnekin viettämään yhteistä aikaa ja käväisettekin sitten yhdessä vessan puolella, tosin tässä tilanteessa olisi hyvä/mukava varmaankin päästä sellaiseen vessaan jossa ei ole koppeja vaan erikseen koko vessa tila. Että kamasutra kirja vaikka kouraan ja miettimään.

Ps. Kyljellään sängyllä molemmat tai vain mies, niin sekään ei ole mahdoton asento, tarvii vaan hieman miettiä missä kummankin jalat on ja liikkuu xD

Toivottavasti edes hieman oli apua.

Äänestä

Melko usein naisen nautinto jää pieneksi yhdynnässä, jos ei ole todella kiihottunut. Kiihotuksen nostaminen ennen varsinaista aktia siis on avainasemassa, sitä voit itse nostaa mielikuvituksen avulla, melko useat naiset kokevat hieman tuhmat tai sopimattomat asiat kiihottavammaksi kuin perusseksin ja näitä fantasioita voi sitten toteutella. Oleellista siis on saada ennen seksiä itselle todella kiimainen olo, jolloin itse seksiakti on enää vain keino saada luotu paine purkautumaan. Jos ei oma mielikuvitus riitä asentoihin, niitä kyllä löytyy haukusanalla asennot ja kamasutra. Meillä kotona on suosikki lusikka, jossa siis ollaan kyljellään, mies takana: Helppo liikkua, penis osuu sekä G-alueelle ja myös varsi anaalin seudulle naista ja kivekset ehkä välillä klitorikselle, tämä on siis kuten takaapäin mutta ollaankin kyljellään sängyssä. Samalla miehen käsi voi hoitaa klitorista tai tissejä naisen mieltymysten mukaan. Monet naiset saavat hyvin orgasmeja ollessaan päällä ja tässäkin on paljon variaatioita, kasvot mieheen päin, peppu mieheenpäin, nainen liikkuu enemmän tai nainen kannattelee itseään ja mies panee alta... tuhmuutta saa huomattavasti lisää kun lorauttaa liukkaria pepulle ja sormea varovasti peppuun sisään samalla kun naidaan munalla pilluun... jos tuhmuutta haluaa lisää, voi kokeilla naimista peppuunkin, mutta se vaatii totuttelua ja varovaisuutta... sitominen vaikka sänkyyn antaa toiselle valtaa ja voi toimia tarvittavana kiihotuksena. Suuseksi on joillekin se tuhma juttu, joillekin kiinnijäännin uhka vaikkapa julkisella paikalla.. Jos et saa lainkaan orgasmia, kannattaa opetella omin käsin laukeamaan tai vaikkapa jonkin lelun avulla. yhdynnän aikanakin voi omin käsin hieroa klitorista kädellä tai värisevällä lelulla, jos se auttaa... Kotonakin löytyy mitä erikoisempia panopaikkoja, työtasoon nojaten ja mies tulee takaa, työtasolla istuen ja mies tulee edestä. Peilin edessä niin että molemmat näkee, saunassa, suihkussa, sohvalla, lattialla.. Tuhmuutta etsiessä kannattaa lukea vaikka fetissit keskustelua tai seksinovellit. pornofilmeistä löytyy paljon ideoita esim. internetistä... eli mielikuvitusta ja kyllä seksielämä äkkiä monipuolistuu sen oman rakkaankin kanssa :)

Äänestä

Kiitos paljon vastauksesta,oli kyllä paljon apua,nyt ei muuta kuin hommiin ;)

Äänestä

Kiva jos auttaa... Kerrohan sitten mitä kokeilitte ja miten vaikutti käytännössä ;) Oma aktiivisuus saa äkkiä palkkion mielekkäämpänä seksielämänä ja voihan se oma ukkosikin yllättyä kun kyyti muuttuu kiimaisemmaksi..

Ai niin, yksi ainakin näin miehenä upea ja sopivan tuhmasti naista alistavakin asento on: nainen vatsallaan sängyssä, jalat hieman harallaan, mies tulee jalkojen väliin ja tulee ihanan ahtaaksi käyneeseen pilluun. Siinä nainen on sopivan tiukkana ja avuttomana, samalla voi näykkiä niskasta... Naisen kannalta taitaa siinä asennossa kalu osua juuri oikeaan paikkaan.. Kokeile ihmeessä tätäkin ja voit pyytää miestäsi sitomaan itsesi tässä asennossa vaikka X asentoon, ettet pääse karkuun... Jos kolo menee liian ahtaaksi, tyyny lantion alle ja liukkaria lisää niin helpottaa...

Jos haluat miehesi oiken tuhmaksi, tee parilla kertaa niin että annat alkuun naiskennella, mutta keskeytät homman, et anna siis tehdä loppuun asti. Luultavasti viimeistään kolmannella kerralla tulet otetuksi loppuun asti vaikka leikilläsi "vastustelisitkin"...

Pitääkin tästä lähteä omaa naista paijaamaan, kun alkoi seisomaan näitä ajatellessa... Jos vaikka pääsisi illalla mainitsemaani nainen vatsallaan sängyssä -asentoon vaihteeksi...

Äänestä

Yritin éhdottaa tuota lusikka-asentoa mutta mieheni sanoi etteikö voitaisi tehdä niinkuin aina...Ja kokeilin myös saada mieheni niin kuumaksi että meno olisi kiihkeämpää, mutta...Mies laukeaa niin nopeasti ettei siinä oikein mitään voi tehdä.Mitä ihmettä tekisin?Yritin selittää hänelle että kaipaan uutta ja kiihkeämpääkin menoa ja mies sanoi että no kokeillaan sitten jne. mutta samanlaisena sänkyhommat ovat pysyneet...Mitä vielä voin tehdä?

Äänestä
  • pyydä miestä vaikka nuolemaa sinun pillua.ja voit runkata spermat ja sen jälkeen yhdyntä mies kestää kauemmin

    Äänestä

Paljonkin voit tehdä, et jätä ensinnäkään ekaan laukeamiseen sitä juttua.. Siis eka panon otat ihan paineenpurkuna.. Annat ensin palautua hetken siitä hurmiostaan... Eka kerralla menee hurjin tuntoherkkyys ohi, sitten onkin kalu hiukan turtuneempi ja kestää laukeematta pidempään..

Eka vaikka otat nätisti suikkiin, imuttelet kuin tikkaria ja livot esinahan ja terskan väliä, ei pitkään vaan sen verran että alkaa kunnolla seistä.. Meet tokalla kierroksella päälle ja alat tehdä itsellesi sopivia liikkeitä, joissa kalu hinkkaa klittaa sopivasti.. eli otat sen mikä itsellesi kuuluu.. pyörittävää liikettä.. Jos tokalla kerralla tulee mies liian nopeasti, kehut vaan että no sinäpä olet kiihkeänä, taisi tuntua hyvältä kun tulit jo.. mutta älä luulekaan että pääset näin vähällä, etkä nyt luovutakaan kalua lerpahtamaan.. liikuttelet itseäsi siinä päällä niin ettei seisokki ehdi hävitä, supistelet pilluasi..

Sit jos onnistut pitämään seisokin yllä, vaihdatte vaikka takaapäin, nyt se mies kestää jo pidempään taatusti, jos vain seisokki pysyy yllä.. kunnon reilua panemista.. kehut miten hyvälle tuntuu.. hengästyt.. huohotat, pyydät pane kovemmin, tuntuu ihanalle, mä tuun kohta.. uuhh...päästät itsesi irti ja panet vastaan oikein kunnon tahtiin.. sit kun tää kolmas kierros on ohi, suukottelet ja kehräilet tyytyväisenä, ihanaa miten raju olit...

Eli siis otat ohjat ja lopuksi palkitset kehräämällä tyytyväisenä.. Yrität päästä positiiviseen kierteeseen miehesi kanssa siis.. Mulle ainakin kelpaisi..

Äänestä

Olen kyllä yrittänyt mutta miehelläni ei enää ensimmäisen kerran jälkeen seiso tai sitten hän käskee minua lopettamaan yritykseni uudesta sessiosta..Onko minussa siis jotain vikaa?Olen kysynyt tätä mieheltänikin mutta kuulemma olen täydellinen ja hänessä se vika on...Mutta miksi hän ei voi siinä tapauksessa sitten yrittää edes?Minä saan olla se joka yrittää,hän nauttii ja laukeaa ja minä vain olen.Minut torjutaan aina kun "ehdottelen" uutta kertaa..Missä ihmeessä on vika?

Äänestä
  • Ilmeisesti siis miehelläsi on yhtä vähäinen kokemus kuin sinulla ja on täydellisen tyytyväinen tilanteeseensa, kassit tyhjenee helposti, seksiä saa aina kun un siihen valmis. Mitä mies voisi enempää toivoakaan? Sinun kannaltasi tosi harmillista, mutta mitä neuvoksi?

    Kokeilepa antaa samalla mitalla joskus, kesken hommien vaan pois alta, jos kinuaa lisää sanot vain että nyt tiedät miltä minusta tuntuu kun hupi loppuu kesken.

    Selibaatti voisi olla muuten hyvä, mutta sitten se 3 työntöä ja tuijotus muuttuu 1 työnnöksi ja tuijotus.

    Tauot yhdynnän aikana voisi jatkaa naimisen pituutta ja tuoda kestävyyttä, eli kun miehes alkaa olla lähellä tuloaan, homma seis ja paikallaan jonkin aikaa, taas jaksaa tikata..

    runkkaaminen on vanha tuttu keino vähentää tuntoherkkyyttä hepistä...

    No sit tärkeimpänä ennen aktia esileikki, pitäis vaan se kaveri saada innostumaan sun kiihottamisesta ennen paneksimista, jotta Sinun kiima on ehtinyt kehittyä mukaan. Esim itse hoidan sormilla naiselleni melkein joka kerta orkun ennen varsinaista panemista.

    Äänestä

Mieheni runkkaa kyllä ja me harrastamme seksiä melkein joka ilta,viimeksi eilen...Siinä kävi sitten niin että meinasin juuri lopettaa kun mieheni tulikin.Se tulee niin nopeasti etten ehdi tehdä asialle mitään.No päätin etten lopeta siihen!Makoilimme hetken vierekkäin ja hetken päästä yritin saada pelin taas pystyyn,hiukan se nousikin muttei kunnolla jolloin miehenikin sanoi ettei se enää nouse ja lähti suihkuun.Siinä vaiheessa alkoi tietysti itteäni ottamaan päähän mutta en halunnut luovuttaa,asialle on tehtävä jotain.Kun mies tuli suihkusta ehdotin että katsoisimme pornoa koska se kiihottaa minua sekä miestäni, mutta mies sanoi minulle ettei kannata koska ei se nouse enään,minä pettyisin vaan.En ymmärrä!Eikö mies halua että minäkin olisin tyytyväinen,eikä hän pidä minua viehättävänä ja upeana vaan on kanssani vain siksi että saisi itsensä vain tyytyväiseksi vai mikä siinä oikein mättää..Minä en enää jaksa sitä että joka ikinen kerta minulle tulee paha mieli ja mietin mikä minussa on vikana.

Äänestä
  • valitettavasti siltä, että miehesi haluaa vain itselleen nautintoa, eikä jaksa/viitsi pitää huolta myös sinun nautinnostasi... Häntä ei se kiinnosta, jostain syystä.

    Seksi kun kuitenkin on kahden ihmisen välistä ihanaa ja nautinnollista toimintaa, jossa pitää olla sopivalla tavalla itsekäs mutta ei kuitenkaan liiaksi.

    Itse nautin myös todellakin siitä, kun näen Naiseni nauttivan käsittelystäni ;-)

    Äänestä

Mutta mitä voisin tehdä asialle kun puhuminen ei näytä auttavan?Pitäisikö jätttää hänet siksi koska seksi ei ole hyvää?

Äänestä
  • Näin se vain valitettavasti taitaapi olla, koska molempia osapuolia täysipainotteisesti tyydyttävä eli nautinnollinen seksi kuuluu parisuhteeseen.

    Koska
    - Rakkaus on elämän suola
    - Hellyys on elämän sokeri
    - Seksi on elämän pippuri

    Jos parisuhteen seksi ei jostain syystä toimi, on mahdollista, että suhteessa on jotain muutakin vialla...

    Oletteko muuten minkä ikäisiä?

    Äänestä

  • Ei kai sitä nyt vähäisen kokemuksen takia kannata jättää, harjoittelullahan sitä mestaritkin on oppineet (en todellakaan pitä vielä 20 vuodenkaan suhteen jälkeen itseäni mestarina). Sinun on vain tehtävä selväksi että pikapano ei kohdallasi riitä. Itse kyllä voin laukeamisen jälkeen jäädä naisen sisään, jatkaa hieman rauhallisemmin ja jatkaa seuraavan erän heti perään, sitten taitaa kestää jo Naiseni mielestä jo liiankin pitkään.. Eka kierros yleensä alle vartti ja toka yli 20min.. En ole siis kelloa vahtinut vaan tuo on vaan oma arvio.

    Edelleen, seksistä yli puolet tapahtuu aivoissa ja alakerta vain viimeistelee. Kuten aiemmin sanoin, se mitä tapahtuu ennen seksiä on Naiselle monesti oleellisemaa kuin se paneminen. Eli kuvittelet etukäteen tuhmia, pyydät miestä hyväilemään pidempään, antamaan suuseksiä, sormea, jne.. Kaikki mikä auttaaa sinut kiimaisemmaksi ennen hommia, vie lähemmäs maalia. Ja mikä sen kivempaa kuin antaa jo esileikin yhteydessä naiselle orkku, sitten kunnolla liukastuneeseen ja valmiiiseen pimppiin viimeistelemään hommat. ja jos mies laukeaa silloin nopeasti, ei kai se siinä tilanteessa niin paljoa ärsytä?

    Jos ei ole kumia, mies voi senkin takia olla paljon herkempi tulemaan. Eli kumi väliin ja kestää ehkä pidempään. Vaikutti aikanaan itsellä ainakin..

    Juu, harjoittelette siis ahkerasti, ja joka päiv kokeilette jotain uutta. Esim musiikin tahtiin rakastelu on kivaa kokeilla joskus... Mainitsit myös alkujutussasi että haluat alistua ja antautua. Sano vaikka että olethan raju.. Pyydät sitomaan itsesi sänkyyn.. Jahtaamaan ja "ottamaan väkisin" ja itse karkuun ja estelet. Sidotte silmäsi ja pyydät hyväilemään itseäsi ja lopulta ottamaan, itse vain antaudut ja tartut hetkeen? entä nautitko esim. piiskauksen ajatuksesta, vai riittäisikö hiukan rajummat otteet?

    Kerrohan vielä tarkemmin miten tuo viime rakastelunne meni, kuka teki aloitteen ja kauanko ja mitä leikitte ennen yhtymistä.

    Mitä keinoja käytit saadaksesi kalun ukolta pystyyn eka session jälkeen? Kyllähän se ihme jos ei nuori mies uudelleen saa kalua kuntoon daamin pyytäessä lisää.. Erektio ongelmako? Tupakointi, stressi ja alko vie erektiota jo kohtuu nuorella iällä miehiltä. toisaalta tuo herkkä laukeaminen ei viittaisi siihen. Mutta ihmiset on erilaisia...

    Äänestä

  • Dr Love kirjoitti:

    Ei kai sitä nyt vähäisen kokemuksen takia kannata jättää, harjoittelullahan sitä mestaritkin on oppineet (en todellakaan pitä vielä 20 vuodenkaan suhteen jälkeen itseäni mestarina). Sinun on vain tehtävä selväksi että pikapano ei kohdallasi riitä. Itse kyllä voin laukeamisen jälkeen jäädä naisen sisään, jatkaa hieman rauhallisemmin ja jatkaa seuraavan erän heti perään, sitten taitaa kestää jo Naiseni mielestä jo liiankin pitkään.. Eka kierros yleensä alle vartti ja toka yli 20min.. En ole siis kelloa vahtinut vaan tuo on vaan oma arvio.

    Edelleen, seksistä yli puolet tapahtuu aivoissa ja alakerta vain viimeistelee. Kuten aiemmin sanoin, se mitä tapahtuu ennen seksiä on Naiselle monesti oleellisemaa kuin se paneminen. Eli kuvittelet etukäteen tuhmia, pyydät miestä hyväilemään pidempään, antamaan suuseksiä, sormea, jne.. Kaikki mikä auttaaa sinut kiimaisemmaksi ennen hommia, vie lähemmäs maalia. Ja mikä sen kivempaa kuin antaa jo esileikin yhteydessä naiselle orkku, sitten kunnolla liukastuneeseen ja valmiiiseen pimppiin viimeistelemään hommat. ja jos mies laukeaa silloin nopeasti, ei kai se siinä tilanteessa niin paljoa ärsytä?

    Jos ei ole kumia, mies voi senkin takia olla paljon herkempi tulemaan. Eli kumi väliin ja kestää ehkä pidempään. Vaikutti aikanaan itsellä ainakin..

    Juu, harjoittelette siis ahkerasti, ja joka päiv kokeilette jotain uutta. Esim musiikin tahtiin rakastelu on kivaa kokeilla joskus... Mainitsit myös alkujutussasi että haluat alistua ja antautua. Sano vaikka että olethan raju.. Pyydät sitomaan itsesi sänkyyn.. Jahtaamaan ja "ottamaan väkisin" ja itse karkuun ja estelet. Sidotte silmäsi ja pyydät hyväilemään itseäsi ja lopulta ottamaan, itse vain antaudut ja tartut hetkeen? entä nautitko esim. piiskauksen ajatuksesta, vai riittäisikö hiukan rajummat otteet?

    Kerrohan vielä tarkemmin miten tuo viime rakastelunne meni, kuka teki aloitteen ja kauanko ja mitä leikitte ennen yhtymistä.

    Mitä keinoja käytit saadaksesi kalun ukolta pystyyn eka session jälkeen? Kyllähän se ihme jos ei nuori mies uudelleen saa kalua kuntoon daamin pyytäessä lisää.. Erektio ongelmako? Tupakointi, stressi ja alko vie erektiota jo kohtuu nuorella iällä miehiltä. toisaalta tuo herkkä laukeaminen ei viittaisi siihen. Mutta ihmiset on erilaisia...

    Kirjoittelet Dr Love muutoin ihan asiaa, mutta tuo keskustelun aloittaja ja neuvoja kaipaavahan kirjoitteli tuolla aiemmin mm.

    "mies sanoi että no kokeillaan sitten jne. mutta samanlaisena sänkyhommat ovat pysyneet..."

    Eli kyllä tämä mielestäni vaikuttaa ja kuulostaa siltä, että tällä kaverilla ei ole mielenkiintoa, ainakaan tarpeeksi, tuottaa nautintoa ja tyydytystä Naiselleen...
    Toki esim. työstressi ja sellaiset vaikuttavat tähän(kin) haluja vähentävästi...

    Aivan totta on tuo, että vain harjoittelu tekee mestarin, ja kun se harjoittelu sattuu olemaan vielä niin pirun kivaakin ;-)

    Kuten sanottua, kyllä se seksi vaan on yksi oleellisimpia asioita parisuhteessa, mutta parisuhde ei tietenkään saa eikä pidä perustua pelkkään seksiin...

    Äänestä

  • nimi merkki kaipaan uutta tuu mun kaa harrastaan joku ilta nii eiköhän molemmat oo tyytyväisiä harrastetaan niin kauan ku sä haluut ja mitä asentoja vaan

    Äänestä

  • 20v mies kirjoitti:

    nimi merkki kaipaan uutta tuu mun kaa harrastaan joku ilta nii eiköhän molemmat oo tyytyväisiä harrastetaan niin kauan ku sä haluut ja mitä asentoja vaan

    Jep, ihan suoraan sanottuna. Tuolla ukolla on liian hyvät oltavat, eikä siksi katso tarpeelliseksi panostaa Naisensa hyvinvointiin. Kokemattomuus on yksi selittävä tekijä, mutta rasittavinta on jos ei kiinnosta edes yrittää panostaa. Itse tuossa tilanteessa tällä elämänkokemuksella etsisin kokonaan muuta, pihtaava puoliso ei seksipedoksi ihan pikkuvaivalla muutu. Jos ei kaveri jaksa 20 iässä kuin yhden laakin illassa, ennuste on huono siihen yhteen kertaan viikossakin esim 5v päästä, kun loputkin alkuihastuksesta on haihtunut. Eli nyt on sioille helmeä tarjolla, eikä ymmärrä mikä potentiaali miehelle on halukas Nainen. Kiertoon vain ellei halut ja kyvyt ala kasvaa, onhan niitä pihtarinaisiakin, joille riittää kerran kuussa tai harvemmin..

    Pyri nyt vielä edes muutama viikko yrittää saada se mies ymmärtämään hyvän päälle. Sen vuoksihan pyysin kuvaamaan tarkemmin sessiotanne, että ymmärtäisin kokonaisuuden paremmin ja mitä kaveri yrittää tehdä seksin eteen. Keskustelu entistä suoremmaksi ja se ikävä vaihtoehto esille jos ei homma parane.

    Äänestä

Eli minä olen pian 19 ja mieheni on 22...

Eilen kävimme ensin yhdessä suihkussa, jossa sitten aloin hyväilemään mieheni kalua ja kasseja kunnes hiukan jo seisoi(ja tietenkin kuumat suudelmat ja muun kropan hyväily).Siirryin ottamaan suihin, mutta lopetin sen heti kun miehellä seisoi jo kunnolla ja alkoi muutenkin olemaan aika kiihottunut.Sitten mies siirtyi hyväilemään minua,pesi minut ja antoi suuseksiä...Aloin olemaan jo aika kiihottunut ja ihan märkä(muutenkin kuin suihkun takia) ja mies ehdotti sänkyyn menoa eli siirryimme sinne.Mies vielä antoi suuseksiä ja hieroi klitoristanikin mutta lopetti ennen orgasmiani vaikka pyysin jatkamaan.Huomasin sitten mieheni pelin jo hiukan laskeutuneen joten otin mieheni kalun suuhun ja leikin kielelläni terskan päällä, josta mieheni pitää.Sitten siirryin mieheni päälle ja ratsastin hitaasti ja olin juuri lopettamassa, koska huomasin että mieheni alkaa tulla, mutta....Ehtikin laueta juuri kun nousin pois.Istuin vielä kulli sisälläni ja liikuttelin vielä hiukan ja kuten neuvoit supistelin itseäni hiukan kunnes mies käski tulla pois koska ei enää nouse.Kävin miehen viereen makaamaan ja suutelimme ja muuten hyväilimme vielä toisiamme ja yritin saada kalun taas ylös leikkimällä kielelläni sen kanssa(siis kuten aijemmin mainitsinkin niin mieheni pitää siitä TODELLA paljon,osaan kuulemma homman loustavasti), mutta taas mies käski lopettamaan koska se ei nouse.No kerroin miehelle että haluaisin vielä ja ehdotin että katsoisimme pornoa koska se kiihottaa meitä molempia, mutta hän ei suostunut.Jätimme sitten asian siihen(siis yritykset siltä illalta) mutta puhuimme asiasta ja hän sanoi ahdistuvansa siitä kun yritän vaikka ei nouse johon vastasin suutuspäissäni että pitäisi huolta minunkin saamisestani.Mies ei sanonut enää mitään vaan halusi nukkua.

Äänestä
  • mä voisin antaa sulle kunnon kyytiä panna sunkaa vaikka aamusta iltaan tehä kaikkea mitä sä haluut olen itekkin 19v nuori mies

    Äänestä

Huh, ihan tässä alkaa tehdä mieli tuota lukiessa tulla antamaan sulle kyytiä, tuolla käsittelyllä mä tekisin sulle ihan mitä vain pyytäisit. Luulisin tietäväni mistä tykkäät, mutta tällainen 41v ukko taitaa olla hiukan turhan isolla ikäerolla ja kun on se omakin puoliso, eikä pettäminen ole ollut suunnitelmissa... Jos kuitenkin haluat vaihtaa ajatuksia tarkemmin ja minun saavan tuhmemman puolen mielikuvituksestasi liikkeelle, kirjoittele mulle: [email protected] (toki voin täälläkin jatkaa keskustelua, mutta on ehkä asioita joita et halua kaikille jakaa? Voisit vaikka aloittaa kirjoittamalla jutun, "näin haluaisin mieheni minulle tekevän")

Ei sinua ainakaan yrittämisen puuttumisesta voi syyttää. Ettei vain olisi liiankin hyvä palvelu miehelläsi, kuten aiemmin ehdotin. En mäkään kauaa kestäisi tuolla menolla eka kierroksella, mutta vois kai se sun miehesi nauttia suuseksistä eka ottelun jälkeen ja katsoa että nouseeko vai ei? AIka tylyä torjua nostatusyritys suihinotolla tuossa tilanteessa. Kaikenlaisia sitä näkyy nuorissa miehissäkin olevan?

nukkumaan, no huh huh!! ja ahdistuu vaikkei edes anna mahdollisuutta yrittää saada vehjettä pystyyn. Entä jos aamulla yrittää, rupeaako silloinkin nukuttaa miestä vai tuleeko nälkä?

No hyvää tuossa on se että yrittää hoitaa sua kuitenkin, vaikka ei sitten taida kunto tai viitseliäisyys riittää Naisensa tyytyväiseksi saattamiseen.

Mitä seuraavaksi: Ens kerralla et päästä sisälle ennen kuin hän on antanut sulle tarpeeksi kielihoitoa, että ehdit saada? Tai sit naitte vielä lyhyemmän aikaa ja vähillä esileikeillä ja sit homma poikki ja kysyt että miltäs nyt tuntuu, anna ensin orkku niin saatat päästä uudestaan liukkaille... ja pysyt uhkauksessasi niin kauan kun hoitaa hommansa kunnolla!

Äänestä

Kiva että joku on sitä mieltä että annan hyvää "palvelua" kuten sanoit :) Minä olen yrittänyt kaikkea,olen lukenut eri asennoista ja yrittänyt kokeilla niitä,olen kirjoittanut tänne että saisin apua (ja hyvää olen saanutkin) sekä olen yrittänyt keksiä kaikenlaisia keinoja saada mieheni kestämään kauemmin...Mikään ei vain tunnu auttavan ja saan miehen töissäollessa hoitaa itseni...Ja mieheni vielä miettii miksi haluan joka päivä seksiä...Haluaisinko vaikka siksi että haluan hänen kanssaan hyvää seksiä ja parantaa nykyistä tilannetta..Ja se on mielestäni kummallista ettei kestä kauan vaikka saa joka päivä!Niin ja olemme myös käyttäneet kumia aijemmin eikä kestänyt yhtään kauemmin,oli kuulemma vain hiukan laimeampi orkku kuin ilman.Mitääkö mieheni hankkia viagraa vai mikä enää auttaa..En usko että se auttaa kun ensin hoitaa minut, koska haluan myös hiukan pidemmän "itse yhdynnän" koska siinä minulle tulee sellainen olo että hän rakastaa minua ja haluaa vain minut,mutta se hetki on alle minuutin ohi..

Äänestä
  • Niin ja lisäystä..Meillä menee muuten loistavasti ja olemme kuin luodut toisillemme,ainut vika on juuri tämä...En usko,tai en halua uskoa, että olisin niin inhottavan näköinen tai jotain ettei siksi halua mitään kuin nopeasti hoitaa itsensä kanssani ja sitten vaatteet päälle,koska olen normaalipainoinen ja käyn salilla muutaman kerran viikossa(joskus on todella rankatkin treenit) ja lenkkeilen koiran kanssa joka päivä,syön hyvin ja terveellisesti(mutten ole mitenkää ankara ruuan suhteen ja tietty pizza yms. maistuu myös) ja kasvoistani olen mielestäni ihan kaunis,en mikään missi mutten aivan tavallisenkaan näköinen ja mieheni usein kehuukin minua todella kauniiksi ja näytän kuulemma aivan enkeliltä (emme ole uskovaisia mutta vertaa minua enkeliin :D ) Eli siitäkään ei (toivottavasti) ole kyse

    Äänestä

  • Kaipaa uutta kirjoitti:

    Niin ja lisäystä..Meillä menee muuten loistavasti ja olemme kuin luodut toisillemme,ainut vika on juuri tämä...En usko,tai en halua uskoa, että olisin niin inhottavan näköinen tai jotain ettei siksi halua mitään kuin nopeasti hoitaa itsensä kanssani ja sitten vaatteet päälle,koska olen normaalipainoinen ja käyn salilla muutaman kerran viikossa(joskus on todella rankatkin treenit) ja lenkkeilen koiran kanssa joka päivä,syön hyvin ja terveellisesti(mutten ole mitenkää ankara ruuan suhteen ja tietty pizza yms. maistuu myös) ja kasvoistani olen mielestäni ihan kaunis,en mikään missi mutten aivan tavallisenkaan näköinen ja mieheni usein kehuukin minua todella kauniiksi ja näytän kuulemma aivan enkeliltä (emme ole uskovaisia mutta vertaa minua enkeliin :D ) Eli siitäkään ei (toivottavasti) ole kyse

    Jos olet varma että sovitte muuten yhteen, kannattaa vain harjoitella ja jos saat orkun muuten niin eikö se harjoittelu ja läheisyyskin ole kivaa? Entä jos naitte aamuin ja illoin, tuleeko yhtään kestoa lisää? Liikaa ei pidä seksissä miellyttää, eli miehesi kertomasi perusteella ei tarvitse enempää kiihotusta, ennemminkin tilanteen hallintaa. Taas kerran, ne toistot tuovat kestoa pakosti ainakin muutman vuoden sisällä. Sessiota voi tietty pidentää rakastelemalla hitaasti, mutta esim. oma Naiseni ei hitaasta tykkää, sanoo että sellainen ei tunnu miltään, liikettä pitää siis olla.

    Nyt jos pitäisi vielä joku neuvo antaa, ehkä se on että yritä itse vähemmän ja anna miehelle tilaa jotta tuntee itse olevansa se saalistaja, eikä saalis :)

    Joskus voi olla helpompi kirjoittaa vaikka paperille omat tunteensa ja pyytää puolisoa lukemaan ajatuksella, jos juttelu johtaa vastaväitteisiin ja selittelyyn ennen kuin olet saanut sanottavasi sanottuan. Tai voithan luettaa vaikka tämän ketjun jos uskallat (kaikki ei tykkä että omaa seksielämää jaetaan anonyymistikään).

    Äänestä

Meitä kiihotti kovin, kun mentiin laivalla verkkareissa hyttikäytävälle ja ahh..

Äänestä
  • Haluan koskea Sinua...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kaipaa uutta kirjoitti:

Olen nuori aikuinen ja aloittanut seksielämän n.1vuosi sitten.Ongelmana on se etten nauti seksistä ja haluaisin kokeilla kaikkea uutta, mutta mieheni, joka on minua 5vuotta vanhempi on yhtä kokematon näissä asioissa kuin minä eikä siis keksi mitään mikä parantaisi seksielämäämme.Seksimme menee aina samalla tavalla ja asento on aina lähetyssaarnaaja.Haluaisin että minua alistetaan ja määräillään ja haluaisin kokeilla uusia asentoja.Eli kysymykseni:Mitä asentoja voisimme kokeilla?Niiden tulisi olla sellaisia missä ei nyt ihan hirveetä agrobatiaa tarvita, mutta hiukan haastavaa.Entä olisiko jotain uusia paikkaehdotuksia kuin sänky?Sellaisia siis missä ei kuitenkaan voi jäädä kiinni mutta olisi hiukan jännitystä?Kiitos paljon avusta vastaajille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu