Vaihtoehtoja?

eksynyt

Olen 24-vuotias nuori nainen, eikä minulla ole oikeastaan ongelmia alkoholin kanssa, haluaisin silti vähentää juomista. Tällä hetkellä juon viikottain, joskus saattaa mennä se 3 päivää putkeen, ja joka kerta aika reippaan puoleisesti, sammumispisteeseen asti, niin että en yleensä muista enää loppuillan tapahtumia. En tiedä muutakaan tapaa juoda, koska olen aika ujo ihminen. Tykkään silti olla ihmisten kanssa. Alhoholi on ratkaissut tuon ongelman ja siitä on tullut tapa. Helposti se toinen vaihtoehto on sitten se että linnoittaudun oman asuntoni yksinäisyyteen, eikä se kuulosta kauhean houkuttelevalta. Kaikki kaverini ovat ns. kännikavereita joita ei tule selvinpäin paljon nähtyä, miellyttäviä ihmisiä joiden kanssa on aina hauskaa. Ja se on aina yhtä mukavaa herätä hilpeässä krapulassa, hyvässä seurassa, ja jatkaa juomista. Minulla on niin paljon hyviä kokemuksia joihin liittyy alkoholi että en haluaisi luopua niistä. Alkoholi on silti viekas myrkky joka vie mukanaan. Ensin rahat, ulkonäön ja lopulta terveyden. Olen nähnyt tuon aika läheltäkin, enkä halua samaa kohtaloa itselleni. Oikeastaan kysyn siis vain ideoita että mitä korvaavaa voisin keksiä sen viikottaisen ryyppäämisen sijaan?

8

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikuinen nainen

      Tuo kyllä rehellisesti sanoen kuulostaa aika huolestuttavalta. Mitäs sitten kun tai jos tulet äidiksi? Tuommoiset säännölliset kännit ja putket aiheuttavat psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta kenelle tahansa pidemmän päälle. Mikä muu sinua kiinnostaa vapaa-ajan vieton lisäksi? Voisitko alkaa opiskelemaan tai harrastamaan jotain mielekästä, jotain, missä sinulla olisi tavoitteita?Mieti, mitä haluat elämältäsi. Haluatko olla nelikymppisenä syrjäytynyt, kuluneen näköinen kehäraakki vai kiintoisan ammatin ja työn omaava perheen äiti? Ujous on aika yleistä eikä siinä ole mitään hävettävää. Se on inhimillinen ja viehättävä piirre ihmisessä. Ei ole mitään syytä turruttaa sitä ryyppäämällä. Kumpaa itse arvostat enemmän, ujoa, mutta fiksua ihmistä vai hukassa olevaa alkoholistia?Usko itseesi ja muuta elämäsi suunta.Jos jatkat samaan malliin, ahdistus krapula-aamuisin pahenee entisestään, ajaudut mielenterveysongelmiin, lääkekierteeseen ja sekakäyttäjäksi. Loput voitkin lukea kotimaan uutisista. Tiedän ihan tarkkaan, mistä puhun, tämä ei ole pelkkää moralismia.

    • vanhempi konkari

      ja annat piillua! kuuluu nuorten asiaan! Aina pillua! Hyvin sulla menee. Saat mitä haluat.

    • Näin on

      Olet alkoholisti. Parantua et voi, voit ainoastaan toipua, lopun elämäsi, päivä kerrallaan AA- kerholla. Muu ei enää auta.

    • Vaihtoehdotus

      Eräs vaihtoehto on se, että lopetat alkoholin käyttämisen ja alat hokemaan tällä palstalla raittiuttasi joka päivä. Lopulta palstamme sheriffit heltyvät ja suosittelevat sinua palstan kolmanneksi shefuksi ja pääset poistelemaan toisten kirjoittamia viestejä.

    • eksynyt

      Kiitos vain sinulle Aikuinen nainen hyvästä vastauksesta. Se olisi
      kyllä viimeinen asia mitä toivoisin että tulisin vahingossa raskaaksi.
      Olen sitäkin pelännyt vaikka en harrasta kyllä mitään irtosuhteita
      ja pidän huolen siitä, että en lähde yksin tuntemattomien ihmisten
      mukaan. Ja jos en itse ole pystynyt, niin kaverit ovat kyllä huolehtineet
      että pääsen turvallisesti kotiin. Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa,
      tosin aika huonolla menestyksellä. En saa yhteyttä toisiin opiskelijoihin,
      lisäksi olen aina pienessä krapulassa ja psyyke on todella raunioina.
      Ylipäätänsä minulle on todella korkea kynnys lähteä selvinpäin mihinkään,
      ja jos lähden, niin usein sekin päättyy ryyppäämiseen.

      Minulla on kyllä sisarusten ja vanhempien kautta hyvät esikuvat olemassa,
      ja haluaisin itsekin joskus kyllä perheellistyä ja toteuttaa itseäni.
      Vanhempani eivät tiedä että juon ollenkaan eikä sisaruksetkaan todellista
      kulutusta.

      Haluaisin aloittaa elämäni lempeästi ja rohkaistua pikkuhiljaa, omaa tahtiani.
      Aina kun yritän, tunnen kyllä muutaman viikon jälkeen pikkuhiljaa voimistuvani
      mutta kaikki yritykset aina kaatuvat. Tällä hetkellä yritän yhä vähemmän, ja
      samaan aikaan alkoholi vie enemmän aikaa.

      • Reipasjaraitis

        Joku jo ehdottikin AA-kerhoa. Sellaisia on Suomessa kaksi.

        Itse pitkän raittiuden AA.sta saaneena ehdotan AA-ryhmää tai ryhmiä. Ne eivät siis ole mitään harrastuskerhoja. Ne ovat keino toisten tuella lopettaa juominen.
        Oma halu on oltava ja oltava valmius ottaa vastaan ryhmän jäsenten antama tuki. Korkeakoulukaupungeissa on paljon hyvin toimivia ryhmiä ja niistä löydät selväpäisiä ihmisiä, joista saa kyllä ystäviäkin. AA:ssa on jäseniä kaikista yhteiskuntaluokista ja uskonnoista, naisia ja miehiä, sinua nuorempia ja vanhempia.

        Googlesta osaat etsiä itsellesi sopivan ryhmän. Tartu toimeen!


      • hAAuskanpitoa
        Reipasjaraitis kirjoitti:

        Joku jo ehdottikin AA-kerhoa. Sellaisia on Suomessa kaksi.

        Itse pitkän raittiuden AA.sta saaneena ehdotan AA-ryhmää tai ryhmiä. Ne eivät siis ole mitään harrastuskerhoja. Ne ovat keino toisten tuella lopettaa juominen.
        Oma halu on oltava ja oltava valmius ottaa vastaan ryhmän jäsenten antama tuki. Korkeakoulukaupungeissa on paljon hyvin toimivia ryhmiä ja niistä löydät selväpäisiä ihmisiä, joista saa kyllä ystäviäkin. AA:ssa on jäseniä kaikista yhteiskuntaluokista ja uskonnoista, naisia ja miehiä, sinua nuorempia ja vanhempia.

        Googlesta osaat etsiä itsellesi sopivan ryhmän. Tartu toimeen!

        AA:ssa on hulvattoman hauskoja ihmisiä. Se porukka osaa totisesti pitää hauskaa ja viihdyttää muitakin.


    • Päivä kerrallaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5805
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3063
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2278
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1908
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe