Onko tämä totta?:OO

20112

Hei olen hakmemassa oikikseen 2012 olen abi lukiossa. Olen kuullut, että saa vain hakea yhteen yliopistoon onko tämä totta? Hluaisin myös kysyä, että eroavatko yliopistojen (lapin, hesan ja turun) pääsykokeet toisitaan aihepiirillisesti hyvin paljon ?

5

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poromies-junantuoma

      Ei ole totta, että voisit hakea vain yhteen yliopistoon. Mutta on muutama seikka, jota kannattaa pitää mielessä ja huomata.
      Samana lukuvuonna voit ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan.
      Korkeakoulututkintoja ovat yliopistoissa (yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut) ja ammattikorkeakouluissa suoritettavat tutkinnot. Lukuvuodella tarkoitetaan korkeakouluissa 1.8.-31.7. välistä aikaa,
      Säännöksen avulla pyritään siihen, että mahdollisimman moni hakija pääsee opiskelemaan, ja sen toteutumista seurataan yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmän sekä ammattikorkeakoulujen yhteishakujärjestelmän avulla.
      Tällä kohtaa lienee syytä muistuttaa myös, että perinteisesti -en tiedä kuluvasta vuodesta- oikeusteellisiin tiedekuntiin järjestettävät pääsykokeet ovat olleet samalla kellon lyömällä, joten hakeutuminen opiskelemaan samana vuonna useampaan kuin yhteen oikeustieteelliseen tdk.n on tehty siten, myös mahdottomaksi. - Uskaltaisin väittää, myös että viimeksi kuluneen muutaman vuosikymmenen aikana arviolta 99,9% kaikista Suomen, mihin tahansa oikeustieteelliseen tdk:n opiskelemaan hyväksytyistä on saanut paikkansa suorittamalla pääsykokeen.
      Joku saattaisi tässä kohtaa muistuttaa siitä, että oikeustieteellisiin on useana vuotena myös ollut sen verta raskaat ja tai vaativat pääsykoeet, että muut pääsykoe haaveet kannattaa haudata. - Mutta tämän asian joudut itse päättämään. Mutta, mutta - kovin monimutkaisia suunnitelmia ei kannata rakentaa. - Tarkoitan puhtaasti sitä, että usein kannattaa keskittyä yhteen paikkaan pyrkimiseen kunnolla, kuin kokeilla lukea kymmeneen paikkaan samalla kertaa. - Oikeustieteellisten tdk:n pääsykokeessa ei edellytetä osattavaksi, kuin se aineisto ja materiaali, mikä löytyy vain ja ainoastaan ennakkoon kerrotuista pääsykoekirjoista (/materiaalista). Eli lisäpisteitä ei tule niistä tiedoista, jotka saattaisit oppia jostain muualta, kuten toisen alan -tai edes toisen oikeustieteellisen tdk:n - pääsykoekirjasta tai yleisestä elämän- kokemuksesta.

      • Poromies-junantuoma

        Täydennystä (aloittajalle) edelliseen viestiini.
        Kysyit, myös siitä, kuinka paljon pääsykokeiden (lapin, hesan ja turun) aihealueet eroavat toisistaan. Luullakseni lähinnä oikea vastausta on, että aihealueet saattavat olla identtiset tai sitten hyvin kaukana toisistaan.
        Se, että aihealueet ovat hyvin lähellä toisiaan ei aina auta: useimmista oikeuden aloista on kirjoitettu hyllymetreittäin ja toki paljon myös (vanhan) toistoa ja päällekkäisyyttä on usein aihealueen sisällä . Mutta kuitenkin esimerkiksi on melko- iso riski kokeilla opetella toisen paikian pääsykoekirjan tiedot ja kuvitella pärjäävänsä niillä tiedoilla, myös toisessa pääsykokeessa.

        Sen sijaan myöhemmin kun omat tiedot ja taidot kasvavat ("varsinaisena opiskelijana") on luultavasti, vain hyvä, jos jokin asia ei aukea kirjasta A niin katsoo löytyisikö samasta aihe- alueesta kirjaa B, tai C. Toki vaihtelu saattaa pirstää muutenkin kummasti. Vieraskielistäkään tekstiä ei kannata pelätä.

        Lukasin itse huvikseni Joulun pyhinä erään englanninkielisen teoksen, kun suomenkielinen samaiseien aihe-alueen teos tuntui kovin "mm" tylsältä.
        Täytyy sanoa. että toisinaan olen hieman kateellinen suurten kielialueiden ihmisille, joille kustantajien kannattaa kustantaa yliopistollisia- ppikirjoja, kun taas meillä tavataan lukea toisinaan "paksuakin tiedettä" ja ennen kaikkea käyttää energiaansa "sen oikean" (tentti) kirjan löytämiseen ja harmitteluun, että miksi tämäkin n.n. kommentaari on jo vanhentunut, vaikka on vasta pari vuotta vanha.

        Lopuksi korostettakoon itsestään-selvää asiaa: Jokaisesta Suomen oikeustieteellisestä tiedekunnasta on mahdollista suorittaa laadukas ja hyvä juristi -tutkinto, siten äei ole väliä valitseko opiskelupaikkasi Helsingistä, Rovaniemeltä/Lapista, tai Turusta

        Onnea tulevaan!


    • Poromies-erimies?

      Hakea voit niin moneen yliopistoon kuin haluat, mutta vain yhden paikan saa ottaa vastaan. Koska tosimaailmassa jokaisella oikeustieteellisellä on erillinen pääsykoe, keskittyä kannattaa yhteen.

      Mitä hakuyliopiston valintaan tulee, sillä itsessään mistä yliopistosta tutkintonsa saa ei ole suurempaa väliä, mutta sijainnilla on oheisvaikutuksia.

      Stadissa on kalleinta asua, mutta helpointa löytää töitä (osa-aikaisia ja kokopäiviäisiä) sekä omalta alalta että kaupan kassalta. Nämä ominaisuudet ovat käänteisiä Helsinki-Turku-Rollo -akselilla (Rollossa vähemmän töitä mutta halvemmat kämpät, Turku keskivaiheilla). Kesäksi toki voi muuttaa muuallekin.

    • Vastauksia

      Jokaisella oikeustieteellisellä on toki omat pääsykokeensa ja saattavat olla eri oikeudenaloista kysymykset mutta viime vuosina on eri päivinä olleet joka oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeet mutta moniin pääsykokeisiin yleensä lukeminen ei mielestäni ole järkevää

    • 20121323

      Kiitos näistä vastauksistanne!! Pelastitte päätöksen tekoni :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe