Niinistö ei ota syytä työttömistä

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei ota lainkaan niskoilleen syytä siitä, että maassa on suuri pitkäaikaistyöttömien joukko. Vaikka todellisuudessa juuri hän on politikoinnillaan luonut suomeen eriarvoistuneen yhteiskunnan. Kokoomus on tietysti viitoittanut tätä tietä jo ennestään ja jatkaa edelleenkin toimiaan ajakseen suomen tuhoon. Hyvät äänestäjät älkää antako moiselle edesvastuuttomalle ääniänne sillä hänen lausuntonsa ylen TV1:n presidenttitentissä sekä hänen toimensa politiikassa ylipäätäänkin todistavat vain sen että hän ei ajattele muuta kuin itseään ja pientä eliittiä johon sattuu kuulumaan.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niinistö laukoi sellaisen totuuden että harva tuon osaa.
Kun Neuvostoliitto romahti ja vienti sinne hiipui ja osin lakkasi kokonaan eräiden tuotteitten osalta kuten esim. vaateteollisuuden.
Niinistön mukaan kyse oli tuotteista jotka eivät olleet kilpailukykyisiä!
Näikö se Sauli meni?
Elikkä jos vaatteita ei enää tilattu ja jouduttiin lopettamaan tehtaita ei se ollutkaan Neuvostokaupan loppumisen syy vaan markkinoitten ja kilpailun.
Raakaa puhetta työttömiksi jääneitten ihmisten työstä. Joesuu ym . paikkakunnat.

Äänestä

Missä on käsityskykynne? Siksikö olette paavon leirissä, että se puuttuu?
Täyspäinen ei saanut moista käsitystä.

Äänestä

Niinistö luottaa johtoonsa kuin pässi suuriin sarviinsa. Hän on saanut rikkailta suomalaisilta yksityishenkilöiltä n. 600.000 euroa sekä yrityksiltä n. 300.000 euroa sekä muualta, järjestöiltä ym. loput.
Nyt hän on alkanut jo uhittelemaan. Lausunut sen suuntaisia lausumia, mitä nämä maksaneet odottavat hänen sanovan. Viimeisimpiä ovat laittomien lakkojen lopettaminen sekä kirjastomaksun aikaansaaminen muiden muassa.

Äänestä
  • En ymmärrä, miten häntä tämä lakkojuttu niin kismittää, kun tässä maassa ei nykyisin ole juuri minkäänlaisia lakkoja - ei laittomia - eikä laillisia. Taitaa olla sitä ajattelua, mistä ei hänenkaltaisensa pääse koskaan eroon - sellaista äidinmaidossa perittyä. Vähän samaa linjaa edustaa kokoomuslainen ajattelu työttömistä: ovat porukkaa, jotka eivät halua tehdä töitä, eivätkä mene töihin. Varmuuden vuoksi maahan on tuotava työvoimaa ulkomailta, jos sattuisi täältä loppumaan.

    Äänestä

Kyllä

Äänestä

Liimailee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Otavastuu kirjoitti:

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei ota lainkaan niskoilleen syytä siitä, että maassa on suuri pitkäaikaistyöttömien joukko. Vaikka todellisuudessa juuri hän on politikoinnillaan luonut suomeen eriarvoistuneen yhteiskunnan. Kokoomus on tietysti viitoittanut tätä tietä jo ennestään ja jatkaa edelleenkin toimiaan ajakseen suomen tuhoon. Hyvät äänestäjät älkää antako moiselle edesvastuuttomalle ääniänne sillä hänen lausuntonsa ylen TV1:n presidenttitentissä sekä hänen toimensa politiikassa ylipäätäänkin todistavat vain sen että hän ei ajattele muuta kuin itseään ja pientä eliittiä johon sattuu kuulumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu