Lue huolella, ajattele

Ykkösaamun kolumnisti, politiikan tutkija Mari K. Niemi pohtii suomalaista keskustelua suvaitsevaisuudesta, jossa kumpikin osapuoli on kannoissaan järkähtämätön.
*********************************************


Suomalaisen ei tarvitse matkustaa ulkomaille kohdatakseen itselleen vieraan kulttuurin. Joskus oudointa kieltä puhuukin toinen suomalainen – hän jota emme tunne, mutta josta uskomme tietävämme kaiken.

On se kumma, että he eivät ota oppiakseen, nuo lähiöiden juntturat. He ovat ehkä elämän kolhimia, vähänlaisesti koulutettuja kumminkin. Kovin tuntuvat olevan kovakalloisia. Suvaitsemattomuutta on ajettu heistä kuin lunta katolta, mutta eipä tunnu lähtevän. Eivät he usko, vaikka tasavallan presidentti heitä opastaisi – tai useampi tuleva presidentti: Paavo Lipponen, Eva Biaudet ja Paavo Arhinmäki.

Mikä siinä on, ettei suvaitsemattomuuden ehdoton, jyrkkä ja täysin periksiantamaton, aivan selväsanainen kielto tässä ja nyt saa vastakaikua?
He eivät puhu, mutta kirjoittavat senkin edestä internetissä, vimmaisesti - homoista, somaleista ja feministeistä. Kirjoittavat, vaikka eivät ole heistä mitään lukeneet. Mutta niin vain heidän tupakan kellastuttamat sormensa tuottavat pizzalaatikoiden keskellä säälittäviä, perustelemattomia, yksinäisiä purkauksia, jotka edustavat pelottavan huonoa välimerkkien käyttöä. Uskoimme heidän nukkuvan sunnuntaisin krapulaansa, mutta ei se sitten mennytkään niin.

Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia ei ole kummemmin kiitelty, vaikka hän onnistui tehtävässä, jossa monet muut ovat epäonnistuneet. Hän joukkoineen sai ravisteltua hereille sen kansanosan, jolle politiikka on ollut kirosana muiden joukossa. Timo Soinia ei ole kiitelty myöskään suvaitsevaisuudesta, vaikka hän sietää joukoissaan hyvinkin sietämättömiä ajatuksia.

On poliitikkoja, joista minun on ilmeisesti aivan pakko pitää. Timo Soini kuuluu heihin. Timo Soinia kuunnellessani joudun tavan takaa muistuttamaan itseäni siitä, että tämä mies on ollut antamassa ääntä suvaitsemattomuudelle. Hän ei ole kuin venäläinen kiiltäväkylkinen maatuska, jonka sisällä on toisia aivan samanlaisia nukkeja, ihania, pienempiä vain.

Troijan puuhevonen, hänestä sanotaan. Soini on niin hauska ja aseistariisuva, että hänet päästetään sisään kaikista porteista. Pelottavana perimätietona kuitenkin kerrotaan, että hänen sisuksistaan voi arvaamatta hypätä kokonainen armeija vaikka minkälaisia mörköjä sarvineen ja hiilihankoineen! Hän ei voi kuulemma ottaa vastuuta tuosta väestä, koska hän ei ole he.

Pekka Haavisto on ollut liian kauan Afrikassa, jotta hän voisi enää ymmärtää suomalaista arvokeskustelua. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt häntä osallistumasta siihen. Eikö Pekka Haavisto muista, että meillä Suomessa se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Meillä Suomessa suvaitsemattomuus ei ole ollut kenenkään yksinoikeus. Jos millään ei ehdi heittämään sitä ensimmäistä kiveä, voi hyvinkin ehtiä heittämään toisen tai kolmannen.

Koska Pekka Haavisto on homoseksuaali, juuri hänen olisi pitänyt osoittaa homo-juttuja puhelleelle Teuvo Hakkaraiselle kaappi ja sen paikka. Haaviston poika lähti kuitenkin Vesannolle laskemaan sahurin sormia, vaikka hänen, kaltaisineen, olisi pitänyt osoittaa sormella.

Yhdellä puolen aitaa ähisee suurisieraiminen sonni. Sen tympeää pimielisyyttä ei tunnu mikään uhkaavan. Sorkat ovat painuvat saviseen maahan; vain hiljaksiin kohoilevat kupeet kertovat sisäisestä elämästä. Toiselta puolelta laidunta kurkistelee pitkäripsinen, kiiltäväkarvainen lehmä. Se peittää ylimielisyytensä vain vaivoin. Tämä lehmä on suojaisiin oloihinsa jo niin tottunut, ettei tahdo ymmärtää ruohon tosiaan olevan vihreintä sen omalla laitumella.

On aivan sama, kummalta puolelta asiaa katsoo. Vastassa on aina sarvipäistä ja sorkkajalkaista suomalaista muukalaisuutta. Yhtäältä on niitä, jotka eivät tietenkään ole rasisteja mutta kriittisiä kumminkin. Niitä, jotka mölisevät välillä niin kovaa, ettei niiden perusteluista tahdo saada selvää – josko niitä onkaan.
Ja sitten toisaalta on niitä, jotka ovat valtavan avaria paitsi niissä asioissa, joissa ovat sittenkin suppeita. Ne eivät suvaitse suvaitsemattomuutta varsinkaan muilta sen missään kuviteltavissa, arveltavissa tai uumoiltavissa olevissa ilmenemismuodoissa.

Kummallakin laitumella asioita märehtivät omiensa joukossa oikeamieliset, sitkeät sarvipäät, jotka vaativat muilta paljon mutta päästävät itsensä ihmeen vähällä. Niinhän se tietysti on, että jos on liiaksi tottunut yhdenlaiseen, voi olla vaikeata ymmärtää toisenlaista.

Mari K. Niemi / Ykkösaamun kolumnisti 12.1.2012
http://yle.fi/uutiset/nakokulmat/2012/01/omat_ja_toisten_todellisuudet_3163043.html