Otsikoista mieleen

tulleita asioita

NARSISTIT PAKKOMIELTEENÄ?

Narsistien uhreille narsistit eivät ole pakkomielteenä. Kun on narsistin kanssa suhteessa niin narsisti toimii hyvin absurdisti, häikäilemättömästi alistavasti ja mitätöivästi uhriaan kohtaan ja syyttää omista virheistään uhriaan, niin hän saa suhteen jatkuessa uhrinsa mielen sekoitettua ja syylliseksi. Kun parisuhteet normaalisti luodaan pysyviksi niin silloin uhri syyllisenä tarkastelee itseään ja omia virheitään saadakseen suhteen toimimaan. Kun kaikki on hyvin epäloogista eikä mitkään uhrin suhteenkorjausyritykset tuota toivottua tulosta, lopulta uhrin ajatukset ovat 24/7 narsistissa, kun hän tuntee epätoivoa siitä, ettei saa suhdetta toimimaan vaikka tekisi itsessään muutoksia asioissa, mitä narsisti väittää suhteen toimimattomuuden syiksi ja mikään ei kuitenkaan auta, koska narsistin tarkoitus on ainoastaan pelata ihmissuhdepeliä ja hyötyä uhrisaan. Narsisti pyrkiikin juuri siihen että hän täyttäisi uhrinsa ajatukset 24/7, silloin hän kokee saavuttaneensa oman päämääränsä ja on pystynyt karsimaan muut ajatukset ja mielenkiinnon kohteet uhrinsa mielestä.

Eron jälkeen on normaalia että suhde narsistin kanssa on ajatuksissa pitkäänkin niin kuin minkä muun tahansa elämässä sattuneen trauman jälkeen, kun uhri yrittää selvittää itselleen narsistin kanssa tapahtuneita asioita, omasta turhasta ja narsistin luomasta syyllisydestä irtautuminen ja sen käsittely vie aikaa ennen kuin uhri pystyy taas ajattelemaan asioita realstisesti ja irtaantumaan turhasta narsistin manipuloimasta syyllisyydestä ja pystyy taas arvostamaan itseään.

NARSISTIN VOI PARANTAA?

Asiantuntijat sanovat että narsistia on miltei mahdoton parantaa. Harvoin kun narsisti suostuu pitkäaikaiseen hoitoon, hän pystyy järjellä valikoimaan omia toimintatapojaan niin ettei käyttäydy niin narsistisesti, koska siitä on yleensä hänelle haittaa mutta narsististin tunne-elämä pysyy hoidosta huolimatta suunnilleen samana.

PITÄISIKÖ SITÄ RUVETA NARSISTIKSI?

Ei narsistiksi voi RUVETA, joko on narsisti tai ei ole.

TULLAKSEEN TOIMEEN PSYKOPAATIN KANSSA?

On erittäin vaarallista alkaa parisuhteeseen psykopaatin kanssa, koska on varmaa että sitten joutuu tunteettoman väkivallan, ainakin henkisen kohteeksi, usein fyysisenkin väkivallan kohteeksi.

TERVE NARSISMI?

Terve narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat kaksi ihan eri asiaa. Luonnollista tervettä itsetuntoa yms. nimitetään joskus terveeksi narsismiksi. Tällä palstalla monet kirjoittavat narsismista (jättäen sanan terve pois) ja tuovat tässä yhteydessä esiin sen että nph:n piirteet heidän mielestään olisivat samat kuin (terveen) narsismin. Tietoa on väärä ja sillä johdetaan (tahallaan) harhaan.

7

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toipumassa

      Hyvin olet oivaltanut asioita, vaikuttaa siltä kuin olisi omakohtaistakin kokemusta narsisteista.

      Tietoisesti tuskin kukaan ryhtyy suhteeseen psykopaatin tai narsistin kanssa, se tietoisuus tulee siinä suhteen aikana vasta pikkuhiljaa esiin. Sitä tilannetta voisi melkein verrata siihen kuin olisi panttivankina eikä pääse pois. Jotenkin ne keinot on vaan keksittävä miten siinä vaikeassa tilanteessa tulee toimeen sairaan ihmisen kanssa kun ympäristö ei välttämättä edes usko uhria, vaan pitää tätä syyllisenä koko juttuun. Siinä pitää löytää itsestään aikamoisia henkisiä voimavaroja että löytäisi ulospääsyn, kun kukaan ei auta vaan päinvastoin vain pahentaa asioita tietämättään.

      • ketjun aloittaja

        On omakohtainen kokemus narsistista ja melkoisen paljon asiasta hankittua tietoa.

        Olen samaa mieltä, että tietoisesti tuskin kukaan ryhtyy suhteeseen psykopaatin tai narsistin kanssa. Narsistista selviämisen ongelmaa vaikeuttaa juuri se, että ympäristö ei usko uhria, koska narsistin teot ovat niin käsittämättömiä tavalliselle järjelle, että jos narsistin toiminnasta kertoo ulkopuolisille niin tuntuu, että pilaa vaan oman maineensa, koska tavallinen asiasta tietämätön ihminen ajattelee automaattisesti, että eihän tuollaista voi olla olemassakaan ja kertoja on jotenkin itse "sekaisin". Tilannetta vaikeuttaa suunnattomasti myös se että narsisti syyllistää uhrinsa OMISTA teoistaan ja kun tavallisella ihmisellä on kyky syyllistyä ja etsiä mahdollisia syitä itsestään (mikä kyky narsistilta puuttuu) niin tätä "kaasuvalotusta" saatuaan uhrin ajatukset saattavat olla sekaisin ja aiheeton syyllisyys kaikesta kova, johon narsisti pyrkiikin saadakseen toisen valtaansa.

        Totta puhut että vaatii valtavasti henkisiä voimavaroja selvitä tällaisesta ja oppia luottamaan taas itseensä ja toisiin ihmisiin.

      • toipumassa
        ketjun aloittaja kirjoitti:

        tavallisella ihmisellä on kyky syyllistyä ja etsiä mahdollisia syitä itsestään (mikä kyky narsistilta puuttuu)"

        Just näin! Itse kun olen niin itsepäistä sorttia että kesti kauan ennen kuin tajusin lakata hakkaamasta päätäni seinään ja lopettaa ne vikojen etsimiset itsestäni. Eli kyse ei niinkään ollut syyllisyydestä vaan siitä etten ymmärtänyt millainen narsisti on. Välillähän sitä asiaa ei uskonut itsekään vaan alkoi epäillä omaa järkeään ja mielenterveyttään ja vielä kun ympäristöstä tuli samaa signaalia niin se todellisuudentaju oli todellakin koetuksella. Siinä mielessä kyllä ymmärrän ettei ne muut ymmärrä varsinkin jos ei ole sitä omaa kokemusta. Parasta terapiaa olikin varmaan se kun sai lukea niitä uhrien kertomuksia vaikkei niitä silloin pahimpana aikana uskonutkaan todeksi itsekään. Tälläkin palstalla voi vaipua siihen samaan tilaan toisinaan kuin suhteessa ollessa ellei välillä ole mitään vastapainoa näille jutuille. En vaan jostain syystä saa mentyä sinne uhrien tukipalstalle enkä tiedä olisiko siitä mitään hyötyäkään enää. En kyllä pidä itseäni täysin toipuneenakaan vielä ja ehkä se pahin ongelma onkin juuri se luottamuksen totaalinen katoaminen ihmisiin. Ei se ole ainakaan vielä palautunut.

      • ketjun aloittaja
        toipumassa kirjoitti:

        Minullekin oikea tieto narsisteista oli hyvin tärkeä. Narsistin tavoite onkin että hänen uhrinsa alkaisi epäillä omaa järkeään ja mielenterveyttään, että uhri olisi helpommin käsiteltävissä. Toisaalta narsisti avoimesta halveksii ja ivaa omien kättensä työn tuloksia, sitä että kumppani muuttuu hänen "käsittelyssään" araksi ja ahdistuneeksi.

        Minäkin ymmärrän hyvin sen että sellaiset jotka eivät ole itse kokeneet samaa, eivät pysty ymmärtämään, mistä on kysymys. Ja olen varma, että jos minulle itelleni olisi joku narsistin uhri ennen omaa kokemustani narsistin kanssa, yrittänyt selittää tapahtumia narsistin kanssa, niin en olisi ymmärtänyt, olisin ehkä epäillyt jopa ahdistuneen uhrin omaa mielenterveyttä, en olisi uskonut että sellaista häikäilemättömyyden ja kierouden määrää kuin narsistin toimissa on, on olemassakaan.

        Kyllä, tällä palstalla voi vaipua samaan tilaan toisinaan kuin suhteessa ollessa. Siksi itse joskus yritänkin antaa sitä vastapainoa. Myös xcch:n jutut ovat "selvänäköisiä" aiheesta ja hän puhuu aidosti omasta kokemuksestaan ja narsisteista yleensä. Joskus joku muukin, mutta turhan harvoin. Sehän on selvää että narsistit palstallakin käyttävät samoja manipulointikeinoja kuin oikeassakin elämässä, usein vielä verhoten mielipiteensä suhteellisen järkeväntuntuisiin kirjoituksiin, mitkä tarkemmin tarkastellen ovat aikamoista shittiä. Ainakin tuo on oma kokemukseni. Ja joskus aikaisemmin, kun omasta narsistisuhteestani oli vähemmän aikaa, jotenkin nämä kirjoitukset saivat minutkin manipuloitua osittain mutta nykyisin näen aika selvästi, milloin halutaan vääristellä narsisteihin liittyviä asioita ja syyllistää uhreja, usein verhoten "hyvään tarkoitukseen ja muka-huolenpitoon uhreista".

        Voimia sulle toipumiseen nimimerkki "toipumassa"!

      • xcch

        "Ja joskus aikaisemmin, kun omasta narsistisuhteestani oli vähemmän aikaa, jotenkin nämä kirjoitukset saivat minutkin manipuloitua osittain mutta nykyisin näen aika selvästi, milloin halutaan vääristellä narsisteihin liittyviä asioita ja syyllistää uhreja, usein verhoten "hyvään tarkoitukseen ja muka-huolenpitoon uhreista"."

        Kiitos myönteisestä palautteesta, yleensä saan miinuksia :)
        Se heillä on tarkoitus, syylistää uhria eli jatkaa siitä mihin narsisti on jäänyt eron hetkellä. Kuten ole aiemmin kertonut, alkoholistin läheisten koulutuksessa ensimmäinen asia ja jota painotettiin voimakkaasti koko kurssin oli se että " te ette ole syyllisiä toisen alkoholismiin" jotku olivat syyllistäneet niin itsensä, että he tarvitsivat erikoisterapiaa päästäkseen syyllisyyden tunteista eroon.

        Sama koskee myös narsimia, puoliso eikä läheiset ole syyllisiä narsistin tekoihin eikä hänen narsimiin. Kuten täällä on kirjoituksista nähty, niin narsistin uhreja ovat olleet äidit, isät, siskot, työkaverit, naapurit, ystävät, puoliso tai pikemminkin puolisot ja muut hänen kanssa suhteeseen joutuneet jotka narsisti on saanut huijattua näyttelemällä jotain muuta kuin mitä todellisuudessa on.

        Kaikilla narsistelilla on aina useita uhreja ja elämän aika jopa kymmeniä jotka ovat joutuneet kärsimään narsistin mielenoikuista ja manipuloinista.

        Tällä palstalla on kirjoittajia jotka yrittävät antaa sellaisen kuvan että narsistin puoliso on ainoa uhri. Toutuus on että jos narsisti on yli 30 v niin puoliso uhreja on jo useita seurustelu suhteet joissa narsisti on vedättänyt ja pettänyt jotain normaalia ihmistä.

    • xcch

      Kiitos, hyvä ja asiantunteva aloitus.

      "Harvoin kun narsisti suostuu pitkäaikaiseen hoitoon, hän pystyy järjellä valikoimaan omia toimintatapojaan niin ettei käyttäydy niin narsistisesti, koska siitä on yleensä hänelle haittaa mutta narsististin tunne-elämä pysyy hoidosta huolimatta suunnilleen samana."

      Nuin se on, narsisti ei tunne tarvetta muuttua, jotkut narsisti tunnistavat iänmyötä jollain tavalla omat omituisuutensa. Mutta tuntuu että pikemminkin käyttävät niitäkin tietoja hyväksi toisten manipuloinnissa, koska tiedon myötä oppivat ymmärtämään normaali ihmisen ajattelutavan paremmin. Oppivat edelleen väistämään vielä paremmin vastuunsa omista teoista.

    • Jotkut jaksaa

      Onko tämä ketju hennan... itsepuhelu? Näyttää aika lailla sellaiselta, mitä nyt tuo xcch taas tuossa säesti...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1449
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1349
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1173
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1060
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      807
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe