Tiedoksi hallitukselle !

noin 40v työelämää

takana potkut yliviisikympisenä, jolloin oli lyhennetty työpäivätkin 6 tuntisiksi
joten eläke jäi hieman alle tuhat eur kk josta verot, vaadin korvausta kärsimästäni vahingosta, olen valtion UHRI ! meitä on opaljon,,,,, kaikille korvaus.


ME yhdeksänkymmentä luvun UHRIT vaadimme rahallista korvausta pieneiin eläkkeisiimme, koska silloin kaatui firmoja osa syystä joutui vaikeuksiin, osa TAHALLISTA alasajoa jotta saatiin politiikkaan suunnan muutos aikaan.
ME uhrit jäimme työttämksi, yli viisikympisinä, emme saaneet enään töitä vaikka olimme terveitä reippaita mutta ei kelvannu viisikymppinen enään työelämään, koska nuorille valtio maksoi työllistämis tukea,
me jäimme pulle paljaille,, nyt työ eläkkeet on noia 900-1000 eur brutto, TÄHÄN v a a d i m m e korjausta, VALTIO ON velvollinen korvaamaan menetyksemme, eläkke tulee olla vähintään 2000 kk
KOSKA eläke leikkuri on pitäny huolen eläkkeitten ostoarvon laskusta, sekä ihflaatio on syöny osansa.
ME olemme pitäneet sotaveteraaneista hyvän huolen, he puolusti suomea aikoinaan.
NYT on meidän vuoro, VALTION on oetetava vastuu kaikista yhdeksänkymen luvun aiheuttamista UHREISTA; työ eläkkeet ON nostettava 2000 eur KK. se on vähintä mitä suomen yhteiksunta voi oman kansan avuksi tehdä, sillä olemme valtion UHREJA !!!!!!!!

31

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täm ei jää tähän !!

      TÄMÄ asia nostetaan hallituksen tietoisuuteen, Yhdeksänkymmen luvun UHREILLE valtion ON korvattava rahallisesti aiheuttamansa VÄÄRYYS !!!

      • J.VAISAARI

        TÄMÄ PITÄÄ PAIKANSA ME YHDEKSÄNKYMMEN LUVUN UHRIT EMME SAANEET
        TÖITÄ VAIKKA KUINKA YRITIMME .MINÄ OLIN VAIKITUINEN VIRMASSA VUOSIA
        OLLUT MUTTA KUN YRITYS KAATUU NIIN TYÖTEKIJÄT HEITETÄÄN PELLOLLE
        JA ODOTAMAAN RAHOJAAN PALKKA TURVASTA.


    • taloussotaveteraani

      Olemme talousotaveteraaneja !!!!!!!!!!!

      Meitä on paljon ja kymmnet tuhannet teki itsemurhan...

      Lapset oli tuolloin pieniä ja nyt he ovat yli kaksikymppisä joilla on seuraava sukupolvi jo kärsimässä tai huostaanotettuna.
      Tekevät pätkätöitä ja ovat ahdituneita ja peloissaan tulevaisuudesta!!

      Talousotaveteraanit menetti myös terveytensä ja omaisuutensa.
      Miksi meille ei kerätä, ja korvata menetyksiä samalla lailla kuin sotaveteraaneille.

    • .. .. ,, mm nn

      Näillä tempuilla valtion kassa turposi ja kansa kärsi nälkää ja puutetta..

      Lipponen ja Niinistö vei maan eu:iin näillä konsteilla.

      Pankit olivat turvoksissa rahaa,joka otetiin kansalta ja pikkuyrittäjiltä.

      Nyt Niinistö sanoo, että maamme lama johtui Venäjän kaupan romahtamisesta...
      ha haha hahah.... no osa kansaa, se tyhmempi, uskoo Niinistön sanomaa.

    • oi ja voi

      Tämä kertomasi , oli juuri se tamppu jolla saatiin ylisuuret duunarien eläkkeet pienennettyä..
      Eli noin viisikymppisenä työttömäksi ja odottelelmaan 15 vuotta eläkettä, joka oli huvennut parempiin suihin..

      Ja kansa parka hyväksyi kaiken..

      No kohta tilanne on se, että me olemme menossa pikkiriikkisellä eläkkeellä kyselemään kunnalta palvelutalopaikkaa, niin miten käy...?
      Kunta on sitten maksumiehenä. Elleivät hoida kotiin kuoliaakai, hyödyttömät ihmmiset/vanhukset.

      • Eläkeikä 65-67 vuote

        Nythän nämä poliitikot ovat tekemässä rumaa temppua palkansaajille. Nostavat eläkeiän 65 - 67 vuoteen. Jäät 50-kymppisenä työttömäksi ja olet peruspäivärahalla 15 vuotta. Tämä on tarkoitus - uskokaa pois.


      • eläkepommi
        Eläkeikä 65-67 vuote kirjoitti:

        Nythän nämä poliitikot ovat tekemässä rumaa temppua palkansaajille. Nostavat eläkeiän 65 - 67 vuoteen. Jäät 50-kymppisenä työttömäksi ja olet peruspäivärahalla 15 vuotta. Tämä on tarkoitus - uskokaa pois.

        Niin on .. hyvä kun osa kansaa on ymmärtänyt tempun..


    • olette

      Kusessa ja demarit hallituksessa. Ei toivoa!

    • moni tappo itensä,,,

      KOKOOMUS on kaiken pahan saanu aikaan SDP:n kanssa,
      NYT ON miedän vuoro saada korjaus pieniineläkkeisiin, jonka kokoomus aiheutti 20 v sitten, teki satojatuhansia työkykyistä työttömäksi, nyt ON korvausten aika tuulut
      kaikki pienet työeäkkeet on nostetava 2000eur kk se on vähintä mitä hallitus ja eduskunta voi kansalaisilleen tehdä !

      KOKO elämä meni pilalle kaikilta yli viisilkympisiltä terveiltä pirteiltä ihmisiltä.

      kokoomus ja SDP on murhaajia , heidän takiaan kaksikymmentä vuottasitten moni tappoi itsensä jouduttuaan täydellisen katstroofin maksajaiksi.

      • ai ai kun ahdistaa

        Niinpä..
        Ensin ajettiin 50 vuostiaat työttömiksi ja sitten alettiin haukkua heitä ,että eivät hae töitä luuserit.
        Ihminen menetti työnsä asuntonsa ja sen jälkeen olisi pitänyt heti nousta ja lähteä hakemaan mitä työtä tahansa.. rakennusalan huippuammattilaisest katuja lakasemaan herroille ja narreille....voi .....u.



        Hullu maa tämä Suomi


      • niinistö siperiaan
        ai ai kun ahdistaa kirjoitti:

        Niinpä..
        Ensin ajettiin 50 vuostiaat työttömiksi ja sitten alettiin haukkua heitä ,että eivät hae töitä luuserit.
        Ihminen menetti työnsä asuntonsa ja sen jälkeen olisi pitänyt heti nousta ja lähteä hakemaan mitä työtä tahansa.. rakennusalan huippuammattilaisest katuja lakasemaan herroille ja narreille....voi .....u.



        Hullu maa tämä Suomi

        samoin lipponen


        h e l e v e t t i ,,, meikä haki töitä ja olisin olla todella ammatitaitoinen, mutta kun olin yli viisikymppinen en kertakaikkiaan kelvannu enään minnekkään,
        kyllä valtio ON vastuussa ja KORVAUSvelvollinen kaikille yhdeksäkymmen luvulla pois potkitut yli viisikymmpisille,,

        Nyky politiikasta ei hyää seuraa, ennustan ,,,, tulee sisällis sota, johon osallistuu niin miehet kuin naiset, on saatu tarpeekseen syrjinnästä ja sorrosta,,, oman maan tuhoamisesta !!


    • allergo huma

      Mä oli reilus 20 v duunissa, ku pomo sanoi jääätkö eläkkkelle?

      Siitä vasta rumba alko,,,,,,,,,,,,,,

      ainii selkä paskana......

    • vaadimme korvauksia

      VALTIO korvaamaan yhdeksänkymenluvulla yli viisikymppisten kaikkien irtisanottujen pienet eläkeet,
      Kokoomuksen ja SDP:n politiikka oli törkeää kansan kurjistamista !
      Kekkosen aikana oli turvattu tulevaisuus kaikilla suomen kansalaisilla.

      • Totuus

        Joten siis, mene nyt ja äänestä nyt Niinistöä / Lipposta. Näinhän se menee. Se joka ruoskii, sitä rakastetaan. Täysin epärationaalista, mutta totta. Massoissa tyhmyys tiivistyy!


      • talouss.veteraani
        Totuus kirjoitti:

        Joten siis, mene nyt ja äänestä nyt Niinistöä / Lipposta. Näinhän se menee. Se joka ruoskii, sitä rakastetaan. Täysin epärationaalista, mutta totta. Massoissa tyhmyys tiivistyy!

        90-luvun lamssa moni menetti kaiken...

        Ja heidän lapsensa oavt nyt 20-30 vuotaita. Toivottavasti he ovat oppineet jotain..

        Silloin Niinitö ja lIpponen olivat kovia äijjiä tekivät mitä vaan, jotta päästiin tai tultiin hyväksytyksi Eu:iin.


      • lipponen se
        talouss.veteraani kirjoitti:

        90-luvun lamssa moni menetti kaiken...

        Ja heidän lapsensa oavt nyt 20-30 vuotaita. Toivottavasti he ovat oppineet jotain..

        Silloin Niinitö ja lIpponen olivat kovia äijjiä tekivät mitä vaan, jotta päästiin tai tultiin hyväksytyksi Eu:iin.

        Leikkasi leivän suusta minultakin!


      • korauksia

        Kyllä.. asiaa täytyy viedä eteenpäin eli kansanedustajille tiedoksi.

        Lisäksi niille lapsille joiden isät teki itsemurhan laman tuomien vaikeuksien vuoksi tulisi koko opiskeluajan antaa kaksin kolminkertainen opintotuki.

        Nekin lapset joiden isät ja äidit menetti henkensä tsunamissa saivat korvauksia ja perintönsa ilman veroa.


      • paavo vei tuet
        korauksia kirjoitti:

        Kyllä.. asiaa täytyy viedä eteenpäin eli kansanedustajille tiedoksi.

        Lisäksi niille lapsille joiden isät teki itsemurhan laman tuomien vaikeuksien vuoksi tulisi koko opiskeluajan antaa kaksin kolminkertainen opintotuki.

        Nekin lapset joiden isät ja äidit menetti henkensä tsunamissa saivat korvauksia ja perintönsa ilman veroa.

        Ja nosti aina työttömyseläkkeen ikärajaa, poisti kokonaan!


      • ,, ,, ,, ,, ,, , ,,
        paavo vei tuet kirjoitti:

        Ja nosti aina työttömyseläkkeen ikärajaa, poisti kokonaan!

        Niin teki .. Paavo vei maata lujaa Niinistön kanssa Eu:iin.

        Valtion kanssa näyttämään hyvältä kurjistamalla ihmisten elitasoa.


      • uhri - vm51
        Totuus kirjoitti:

        Joten siis, mene nyt ja äänestä nyt Niinistöä / Lipposta. Näinhän se menee. Se joka ruoskii, sitä rakastetaan. Täysin epärationaalista, mutta totta. Massoissa tyhmyys tiivistyy!

        Näin on 90 -luvun laman uhrien eli talousostaveteraanien jälkipollvi äänestää isiensä ruoskioita eli Niinistöä ja Lipposta.


      • ,, ,, ,, ,,

        Niinpä, kuka uskaltaa tehdä tähän maahan lapsia....


      • suomeen syttyy sota
        ,, ,, ,, ,, kirjoitti:

        Niinpä, kuka uskaltaa tehdä tähän maahan lapsia....

        jos politiikkaan ei tuu muutosta parempaan, se parempi on: TIMO SOINI ja PAAVO VÄYRYNEN, sekä SARI ESSAYJH matemaattisia neroja kaikki älyköt suomen johtoon !!!


        VALTIO VASTUUSEEN ,,,

        IRTI HEI EMUSTA,,,, NIINISTÖ ja LIPPONEN HULLUJENHUONEESEEN !!!!! pakkopaita molemmille !!


    • talusveteraani

      Vaadimme rahallista korvausta -90 luvulla työttömiksi joutuneille yli viisikymppisten pieneksi jääneisiin eläkkeihin,
      noin 1000 euroa jokaiselle alle tuhannen euron eläkeeseen lisää,,
      Valtio on syyllinen suomen kansan kurjuuteen !!

      • nyt on meidän vuoro

        Tästä tehdään kansan liike, talousveteraat on otettava huomioon, valtio korvauksiin !
        Tarvitaan pätevä vetäjä, halooooooo, paikka auki vetäjälle,

        miljardöörit luopukoon miljoonistaan, ne on oetetu suomen kansan selkänahasta !


      • valetta kaikki

        Kyllä porvareita nyt pelottaa, kun tavallinen duunarikin osaa vaatia sitä mitä sille kuuluu...

        Kyllä meitä tavallsiia ihmisä kusetetttiin 90-luvun lamalla.

        Niinitö kehtasi sanoa, että työttömys 90 luvulla johtui Venäjän kaupan loppumisella. Karmea vale.. aivan kauheaa, että pres. ehdokas suoltaa jotian noin tyvperää.


      • vetraanin jälkeläin
        nyt on meidän vuoro kirjoitti:

        Tästä tehdään kansan liike, talousveteraat on otettava huomioon, valtio korvauksiin !
        Tarvitaan pätevä vetäjä, halooooooo, paikka auki vetäjälle,

        miljardöörit luopukoon miljoonistaan, ne on oetetu suomen kansan selkänahasta !

        Puhut asiaa... pitäisko aloitta perustamalla jonkinsortin yhdistys.

        Talousotaveteraanit ja heidän jälkeläisensä.


        Kansa imaistiin tyhjäksi ja sitten vaan LIppionen ja nIinistö Eu :iin kehumaan kuinka hyvin suomessa on asiat. Pankit oli kansalta imeettyä rahaa pullollaan.

        Kansalla tarkoitan tavallista duunaria ja pienyrittäjiä.


      • vaadimme korvauksia
        vetraanin jälkeläin kirjoitti:

        Puhut asiaa... pitäisko aloitta perustamalla jonkinsortin yhdistys.

        Talousotaveteraanit ja heidän jälkeläisensä.


        Kansa imaistiin tyhjäksi ja sitten vaan LIppionen ja nIinistö Eu :iin kehumaan kuinka hyvin suomessa on asiat. Pankit oli kansalta imeettyä rahaa pullollaan.

        Kansalla tarkoitan tavallista duunaria ja pienyrittäjiä.

        Veteraanin jälkeläinen !

        erittäin hyvä ajatus, te olettekin nuorempia vetämään - 90 luvun UHRIEN työttömiksi joutuneitten sekä pätkätöihin pienellä palkaalla josta ei kertyny eläkettä,
        NYT panaan valtio vastaamaan tekosistaan, erikoisesti Niinistö ja Lipponen, ovat pahimpia syyllisiä !!


    • Niinistö siperiaan

      Lipposen kanssa.


      Kansa kiehuu kiukusta, tästä ei hyvä ny seuraa !

    • törkeää palkita

      Valtiopetoksen tehneelle EI presidentin virkaa palkkioksi !

      EI Niinistölle ja Lipposelle !

      • oo oo oo oo oo

        Olen samaa mieltä..


    • valtio vastuuseen

      ME tulemme vaatimaan korvauksia -90 luvun UHRIT ,,,
      Olemme talousveteraaneja meidät potkittiin töistä pois yli viisikympisinä terveinä pirteinä, suoraan eläkeputkeen, ja LIPPOSEN ovela eläkeleikkuri vei ostoarvon työeläkkeitä jotka jäi alle tuhat eur. kk
      Suomi piti saada EU kuntoon kansalaisten kustannuksella !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe