Presitentin Vaallit!

Suomessa ei ole kunnollista ehdokasta Presitentiksi? Koska kukaa ei ota vastuuta entisistä tekemisitä.Suomen Presitentti pitäisi tulla puolueiden ulkopuolelta,Eli ei ole sitoutunut mihinkään puolueseen.Eikä tuijota omaa etu ja puoluetta.Siinä meille voisi olla tasapuolinen Presitentti.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Suomessa ei ole kunnollista ehdokasta Presitentiksi?"

On toki. Paavo Väyrynen, vanhempi valtiomies, monien hallitusten ministeri.

"Koska kukaa ei ota vastuuta entisistä tekemisitä."

Suomalaisten on nyt ajateltava tulevaisuutta eikä menneisyyttä.

"Suomen Presitentti pitäisi tulla puolueiden ulkopuolelta,"

Väyrynen on käytännössä melkeinpä epähenkilö omassa puolueessaan, vaikka Keskusta romahti eduskuntavaaleissa juuri siksi, ettei puolue ole samoilla EU-kriittisillä linjoila kuin Väyrynen vaan mennyt 2000-luvulla täysin rinnoin mukaan "lännettymiseen" ja "eurottumiseen".

"Eli ei ole sitoutunut mihinkään puolueseen."

Kuten Väyrynen itse on sanonut, Väyrynen on eri mieltä oman puolueensa kanssa lähinnä niissä asioissa, joissa hän on samaa mieltä suomalaisten enemmistön kanssa. Väyrynen tietää vanhan suomalaisen periaatteen, jonka presidentin kuuluu olla puolueiden yläpuolella. Tarja Halonen ei sitä aina muistanut.

"Eikä tuijota omaa etu ja puoluetta."

Niin kuin Timo Soini, joka näkee presidentinvaalit oman henkilönsä ja puoluepoliittisen pelin näkökulmasta, vaikka kyse on Suomesta. Ehdokkuudellaan Soini on tiedostamattaan tai jopa tietoisesti tasoittanut tietä Niinistölle. Ja nyt Soini sitten toteaa, ettei tue Väyrystä, mikäli Väyrynen on vaalien toisella kierroksella mutta Soini ei. Onko Soinilla ja Niinistöllä jokin kassakaappisopimus voimassa?

"Siinä meille voisi olla tasapuolinen Presitentti."

Väyrynen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta Katsoja! kirjoitti:

Suomessa ei ole kunnollista ehdokasta Presitentiksi? Koska kukaa ei ota vastuuta entisistä tekemisitä.Suomen Presitentti pitäisi tulla puolueiden ulkopuolelta,Eli ei ole sitoutunut mihinkään puolueseen.Eikä tuijota omaa etu ja puoluetta.Siinä meille voisi olla tasapuolinen Presitentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu