Selänteeltä 10 000 euroa Räikköseltä 5 000 euroa
Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen ovat nimekkäimmät yksityishenkilöt jotka ovat mukana tukemassa Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa.
Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen kuuluvat Sauli Niinistön tukijoihin.
Niinistö on kerännyt taakseen nimekkäitä tukijoita urheilun ja talouselämän huipulta.
Viiden tuhannen euron lahjoitukset tekivät tunnetuista kansalaisista myös Jari Sarasvuo, Marcus Grönholm ja Stefan Widomski.
Kymppitonnin lahjoituksia yksityishenkilöistä tekivät mm. Heikki Tavela, bisnesenkelit Jorma Terentjeff ja Veikko Lesonen. Liikemiehet Ilkka Brotherus, Ilpo Kokkila, Rauno Puolimatka, Heikki Salmela, Peter Fagernäs ja Jarmo Rinta-Jouppi tukivat myös kampanjaa kymmenellä tuhannella eurolla.
Firmoista joensuulaisen Laakkosen perheen hallinnoimat Pohjois-Karjalan Kirjapaino sekä Kauppahuone Laakkonen avustivat presidenttiehdokasta
10 000 eurolla.
Samalla summalla firmoista ovat mukana myös Risto Siilasmaan First Fellow Oy, Jalostaja, Wihuri ja Suni Oy.
Niinistöllä tukijoita
21
113
Vastaukset
- --------------------
Veroparatiisipojat kuittaavat kynnysrahat.
- öökstöks.
Lyhyesti menit asian ytimeen.. Niinistön valinta vain syventää yhteiskuntamme eriarvoisuutta. Nyt jo olemme sosiaalisesti jossain 1930-luvulla.
- Ei esimerkiksi
Selänne ole mikään "veroparatiisipoika". Mies asuu USA:ssa ja maksaa sinne verot niinkuin kuka tahansa. Ei hänellä mitään veroetuuksia ole. Toinen juttu sitten on, että minkä verran veroja Californiassa peritään.
Räikkönen asuu tietääkseni Sveitsissä ja maksaa veroja sveitsiläisen käytännön mukaan. Mitään erikoiskohtelua ei hänelläkään ole.
- Seppo_Ilmarinen
Kyllähän tämä niin ostetulta "haesoo", että. Mutta mukavahan sitä lahjoittajan on ajatella, että minulla on ihan ikioma presidentti, kun olen ostanut häntä vaikka kymppitonnilla. Sitten sopivassa tilaisuudessa kymppitonnin lahjoittaja voi vetäistä presidenttiä hihasta ja antaa ymmärtää, että olenpas tukenut kampanjaasi. Eihän siinä presidentti muuta voi kuin antaa vastalahjan. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että Niinistö presidentiksi valitaan.
Toinen kummallinen asia on sitten professorit, jotka ovat äityneet luomaan mielikuvaa, että Niinistö valitaan jo ensimmäisellä kierroksella. Luultavasti kysymyksessä on jokin uusi laskutapa ellei sitten arvio perustu variksen lennosta tehtyihin empiirisiin havaintoihin.Minäkin ihmettelin tuota Sami Borgin laskutapaa. Siinähän tavallaan lähdettiin olettamuksesta, että se kolmasosa kansasta, joka ei ole vielä valinnut ehdokastaan, jättää äänestämättä kokonaan, mikä kyllä voisi viedäkin Niinistön voittoon jo ensimmäisellä kierroksella.
Sen sijaan moni muu vaaliasiantuntija on varautunut siihen, että tuo kolmasosa on pääosin muita kuin Niinistön kannattajia ja saattaa aiheuttaa melkoisen yllätyksen vaaleissa, eikä vain ensimmäisellä kierroksella. Tuleeko yllätystä ja millainen, riippuu pitkälle äänestysprosentista. Mitä korkeampi se on, sitä pienempi Niinistön ero muihin on.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Minäkin ihmettelin tuota Sami Borgin laskutapaa. Siinähän tavallaan lähdettiin olettamuksesta, että se kolmasosa kansasta, joka ei ole vielä valinnut ehdokastaan, jättää äänestämättä kokonaan, mikä kyllä voisi viedäkin Niinistön voittoon jo ensimmäisellä kierroksella.
Sen sijaan moni muu vaaliasiantuntija on varautunut siihen, että tuo kolmasosa on pääosin muita kuin Niinistön kannattajia ja saattaa aiheuttaa melkoisen yllätyksen vaaleissa, eikä vain ensimmäisellä kierroksella. Tuleeko yllätystä ja millainen, riippuu pitkälle äänestysprosentista. Mitä korkeampi se on, sitä pienempi Niinistön ero muihin on.Jos ovat muita kuin Niinistön kannattajia, niin todennäköisesti sitten Soinille, Lipposelle ja Haavistolle näitä ääniä ropisee, sillä kepulaisethan ovat tunnetusti puolueuskollista väkeä ja antavat heti kysyttäessä tukensa omalle ehdokkaalle.
Kyllä silti toisella kierroksella on vaikea kuvitella mitään yllätystä, olipa Niinistön vastassa kuka tahansa ehdokkaista. Tietysti jos muut puolueet kehottaisivat siinä tilanteessa kannattajiaan antamaan äänensä muun puolueen ehdokkaalle. Tällöin lähinnä Haavisto voisi olla se, joka saisi eräiltä muilta puolueilta kannatusta. Väyrynen ja Soini eivät missään tapauksessa saisi.- --------------------
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Minäkin ihmettelin tuota Sami Borgin laskutapaa. Siinähän tavallaan lähdettiin olettamuksesta, että se kolmasosa kansasta, joka ei ole vielä valinnut ehdokastaan, jättää äänestämättä kokonaan, mikä kyllä voisi viedäkin Niinistön voittoon jo ensimmäisellä kierroksella.
Sen sijaan moni muu vaaliasiantuntija on varautunut siihen, että tuo kolmasosa on pääosin muita kuin Niinistön kannattajia ja saattaa aiheuttaa melkoisen yllätyksen vaaleissa, eikä vain ensimmäisellä kierroksella. Tuleeko yllätystä ja millainen, riippuu pitkälle äänestysprosentista. Mitä korkeampi se on, sitä pienempi Niinistön ero muihin on.Kysymys on siitä että nämä "epävarmat äänestäjät" ovat pääosiltaan niitä Niinistön kannattajia jotka etsivät uutta ehdokasta kun Niinistön kannatus on sulanut 75%> 36%:iin.
He ovat tavallaan jo tehneet yhden valinnan eli he ovat luopuneet Niinistöstä ja etsivät uutta ehdokasta.
Voidaan vain kysyä Kuinka Sami Borg voi olettaa että nämä epävarmat päätyvät uudestaan valitsemaan kerran hylkäämänsä ehdokkaan ??? -------------------- kirjoitti:
Kysymys on siitä että nämä "epävarmat äänestäjät" ovat pääosiltaan niitä Niinistön kannattajia jotka etsivät uutta ehdokasta kun Niinistön kannatus on sulanut 75%> 36%:iin.
He ovat tavallaan jo tehneet yhden valinnan eli he ovat luopuneet Niinistöstä ja etsivät uutta ehdokasta.
Voidaan vain kysyä Kuinka Sami Borg voi olettaa että nämä epävarmat päätyvät uudestaan valitsemaan kerran hylkäämänsä ehdokkaan ???Joo, tuossa on ajatukseni hyvin ja konkreettisesti kuvattuna.
Mielipidepankki kirjoitti:
Jos ovat muita kuin Niinistön kannattajia, niin todennäköisesti sitten Soinille, Lipposelle ja Haavistolle näitä ääniä ropisee, sillä kepulaisethan ovat tunnetusti puolueuskollista väkeä ja antavat heti kysyttäessä tukensa omalle ehdokkaalle.
Kyllä silti toisella kierroksella on vaikea kuvitella mitään yllätystä, olipa Niinistön vastassa kuka tahansa ehdokkaista. Tietysti jos muut puolueet kehottaisivat siinä tilanteessa kannattajiaan antamaan äänensä muun puolueen ehdokkaalle. Tällöin lähinnä Haavisto voisi olla se, joka saisi eräiltä muilta puolueilta kannatusta. Väyrynen ja Soini eivät missään tapauksessa saisi.Noissa jotka varsinkin vielä syksyllä ilmoittivat gallupeissa kannattavansa Niinistöä, täytyi olla paljon kepulaisia ja on heitä ollut mukana myöhemminkin. Väyrysen matalat gallupkannatusprosentit eivät sovi yhteen mainitsemasi puolueuskollisuuden kanssa.
Olisi mielenkiintoista tietää, millä mielellä noihin gallupeihin ylipäätään vastataan. Koska puhelinkyselyt ovat kiusallisia ja ärsyttäviä, ilmeisesti erittäin moni kuittaa vastauksensa siten kuin tavallaan "odottaa" tämän rauhanhäiritsijän vastaavan. Voisi ajatella, että kiusallinen kysymys kuitataan pois näin sitäkin herkemmin, kun äänestysaikeet ovat ristiriidassa oman perinteisen äänestyskäyttäytymisen ja puoluekannan kanssa.
Toisen kierroksen yllätyksellä on tarkoitettu lähinnä äänisuhteita tilanteessa Niinistö-muut. Tuollaiset yli 80 prosentin kannatusosuudet ovat epäuskottavia. Kysymykseen äänestyskäyttäytymisestä toisella kierroksella vastataan vielä herkemmin "hyväksytysti" tilanteessa, jossa molemmat ehdokkaat ovat epämiellyttäviä ja ristiriidassa oman puoluekannan kanssa. Suurin osa kansasta on silloin jo menettänyt oman puolueensa ehdokkaan, joten jo päätöksenteko on äärimmäisen kiusallista ja vaikeaa, saati vastaaminen käyttäytymiseensä ennalta.- voittaja on Sauli N
Mielipidepankki kirjoitti:
Jos ovat muita kuin Niinistön kannattajia, niin todennäköisesti sitten Soinille, Lipposelle ja Haavistolle näitä ääniä ropisee, sillä kepulaisethan ovat tunnetusti puolueuskollista väkeä ja antavat heti kysyttäessä tukensa omalle ehdokkaalle.
Kyllä silti toisella kierroksella on vaikea kuvitella mitään yllätystä, olipa Niinistön vastassa kuka tahansa ehdokkaista. Tietysti jos muut puolueet kehottaisivat siinä tilanteessa kannattajiaan antamaan äänensä muun puolueen ehdokkaalle. Tällöin lähinnä Haavisto voisi olla se, joka saisi eräiltä muilta puolueilta kannatusta. Väyrynen ja Soini eivät missään tapauksessa saisi.Jos toinen kierros tulee vasemmisto äänestää Niinistöä jos vastassa on Väyrynen tai Soini. Kuulin asian eräältä kansanedustajalta henk.kohtaisesti. Ja en edes ihmettele miksi niin jos ko ehdokkaat ovat vaihto- ehtona. Eduskunnassa tuntevat hyvin myös ne vastaehdokkaat... liiankin hyvin, erittäin hyvin...
- lisää spekulaatiota
Mielipidepankki kirjoitti:
Jos ovat muita kuin Niinistön kannattajia, niin todennäköisesti sitten Soinille, Lipposelle ja Haavistolle näitä ääniä ropisee, sillä kepulaisethan ovat tunnetusti puolueuskollista väkeä ja antavat heti kysyttäessä tukensa omalle ehdokkaalle.
Kyllä silti toisella kierroksella on vaikea kuvitella mitään yllätystä, olipa Niinistön vastassa kuka tahansa ehdokkaista. Tietysti jos muut puolueet kehottaisivat siinä tilanteessa kannattajiaan antamaan äänensä muun puolueen ehdokkaalle. Tällöin lähinnä Haavisto voisi olla se, joka saisi eräiltä muilta puolueilta kannatusta. Väyrynen ja Soini eivät missään tapauksessa saisi.Presidentin vaalissa äänestysvilkkaus on ollut suoran kansanvaalin aikana 73 - 79 % ensimmäisellä kierroksella. Trendi on ollut laskeva, niin että 2006 oli tuo alin luku
Voimme siis olettaa sen nytkin jäävän alle 80%:n. Eli ei niiltä kantansa gallupeissa ilmaisematta jättäneiltä kovin suurta pottia kenellekään voi odottaa. Niinistön peruskannattajissa on eniten varmasti äänestäviä, Väyrynen ja Haavisto lienevät siinä suhteessa seuravat, Soinin ja Lipposen peruskannattajakunta on sekavammasa tilassa, heissä tulee olemaan paljon liikkuvia äänestäjiä tai nukkuvia.
Niinistö on siis lähellä 50%:n kannatusta jo ensimmäisellä kierroksella jos äänestysaktiivisuus jää alle 75%:n. Haavistolla on paras noste kakkoseksi matalan vilkkauden oloissa. Jos liikkuvat äänestäjät ryntäävät uurnille päädytään varmasti toiselle kierokselle. Silloin myös Lipposen ja Soinin osakkeet päästä Niinistön haastajaksi kohoavat, mutta vilkaskaan äänestysaktiivisuus ei taida riittää Lipposen nostamiseen kakkoskierrokselle, siis Soini on tuolloin se Niinistön haastaja. - Lukujen tulkintaa
-------------------- kirjoitti:
Kysymys on siitä että nämä "epävarmat äänestäjät" ovat pääosiltaan niitä Niinistön kannattajia jotka etsivät uutta ehdokasta kun Niinistön kannatus on sulanut 75%> 36%:iin.
He ovat tavallaan jo tehneet yhden valinnan eli he ovat luopuneet Niinistöstä ja etsivät uutta ehdokasta.
Voidaan vain kysyä Kuinka Sami Borg voi olettaa että nämä epävarmat päätyvät uudestaan valitsemaan kerran hylkäämänsä ehdokkaan ???Huomaa myös tilastollinen harha noissa luvuissa
Kun aiemmin (silloin kun Niinistölle mitattiin 75%) kannatusprosentit laskettiin vain kantansa ilmasseista, nyt ne lasketaan koko otoksesta, "ei osaa sanoa" saa 25-30% koko potista. Vaalissa lasketaan kuitenkin vain annetut äänet. joten Niinistön noin 40% kannatus koko otoksesta onkin todellisuudessa (vaalitilanteeksi muutettuna) noin 50 %.
Huomaan monen kommentoijan olevan Jomppe vaarin kaltaisella alhaisella tasolla näissä lukujen tulkinnoissa. lisää spekulaatiota kirjoitti:
Presidentin vaalissa äänestysvilkkaus on ollut suoran kansanvaalin aikana 73 - 79 % ensimmäisellä kierroksella. Trendi on ollut laskeva, niin että 2006 oli tuo alin luku
Voimme siis olettaa sen nytkin jäävän alle 80%:n. Eli ei niiltä kantansa gallupeissa ilmaisematta jättäneiltä kovin suurta pottia kenellekään voi odottaa. Niinistön peruskannattajissa on eniten varmasti äänestäviä, Väyrynen ja Haavisto lienevät siinä suhteessa seuravat, Soinin ja Lipposen peruskannattajakunta on sekavammasa tilassa, heissä tulee olemaan paljon liikkuvia äänestäjiä tai nukkuvia.
Niinistö on siis lähellä 50%:n kannatusta jo ensimmäisellä kierroksella jos äänestysaktiivisuus jää alle 75%:n. Haavistolla on paras noste kakkoseksi matalan vilkkauden oloissa. Jos liikkuvat äänestäjät ryntäävät uurnille päädytään varmasti toiselle kierokselle. Silloin myös Lipposen ja Soinin osakkeet päästä Niinistön haastajaksi kohoavat, mutta vilkaskaan äänestysaktiivisuus ei taida riittää Lipposen nostamiseen kakkoskierrokselle, siis Soini on tuolloin se Niinistön haastaja.>>>Haavistolla on paras noste kakkoseksi matalan vilkkauden oloissa.
Lukujen tulkintaa kirjoitti:
Huomaa myös tilastollinen harha noissa luvuissa
Kun aiemmin (silloin kun Niinistölle mitattiin 75%) kannatusprosentit laskettiin vain kantansa ilmasseista, nyt ne lasketaan koko otoksesta, "ei osaa sanoa" saa 25-30% koko potista. Vaalissa lasketaan kuitenkin vain annetut äänet. joten Niinistön noin 40% kannatus koko otoksesta onkin todellisuudessa (vaalitilanteeksi muutettuna) noin 50 %.
Huomaan monen kommentoijan olevan Jomppe vaarin kaltaisella alhaisella tasolla näissä lukujen tulkinnoissa.Ne jotka gallupeissa "eivät osaa sanoa" eivät vältämättä jätä äänestämättä itse vaaleissa. Ja vastaavasti ne, jotka gallupeissa ilmoittavat kantansa, eivät välttämättä ole poikkeuksellisen aktiivisia äänestäjiä vaaleissa. Siksi laskelmat voivat vielä heittää iloista häränpyllyä.
- Etelä-pohojanmaa
Minäkin laitoin Niinistölle 1495€!! Kutsu Presidentin linnanjuhllin 6.12.2012 on nyt varma :)
- Hilla-Marja Juolukka
Minä tarjosin Niinistölle viitosta vipiksi, mutta ei huolinut.
Sitten tyrkytin sitä Lipposen vaalikassaan, mutta kun SAK ei kuulemma ala käsittelemään noin pikkusummia, ja Urilainen sanoi, ettei tuosta jää mitään jos verot maksetaan, joten anna olla. Luhtasina en olisi antanut.
Sitten ajattelin, että tarjoanpa Väyryselle, niin tuohan lykkäs mukin oitis käteen, ja sanoi, jotta siinä, ja jos käy niin, ettei hän tulisikaan valituksi,mikä kylläkin on hyvin epätodennäköistä, niin siihen on hyvä kerjätä raahaa Niinistölle ja Lipposelle jossain kadunkulmassa. Ja jos kaikki paikat ovat ulkomaalaisten valtaamia, tai sinusta se on ihmisarvoa elentavaa touhua, niin mene metsään, ja kerää siihen marjoja, ja tuo minulle, niin saat sitten vielä rahaskin takaisin tuplana. Ja jos et pystty marjoja keräämään, niin kyllä sen sitten nuo kilpailijat haluavat hävittää antikvaariensa kautta, ja maksavat siitä viiskymppisen ainakin.
Voi olla että tulevaisuudesa se on arvokkaampikin, sillä kyllä tuo minun nimmari nostaa hintaa enemmän kuin arabian leima, tai joku muumimuki. - Olipa hauska
Hilla-Marja Juolukka kirjoitti:
Minä tarjosin Niinistölle viitosta vipiksi, mutta ei huolinut.
Sitten tyrkytin sitä Lipposen vaalikassaan, mutta kun SAK ei kuulemma ala käsittelemään noin pikkusummia, ja Urilainen sanoi, ettei tuosta jää mitään jos verot maksetaan, joten anna olla. Luhtasina en olisi antanut.
Sitten ajattelin, että tarjoanpa Väyryselle, niin tuohan lykkäs mukin oitis käteen, ja sanoi, jotta siinä, ja jos käy niin, ettei hän tulisikaan valituksi,mikä kylläkin on hyvin epätodennäköistä, niin siihen on hyvä kerjätä raahaa Niinistölle ja Lipposelle jossain kadunkulmassa. Ja jos kaikki paikat ovat ulkomaalaisten valtaamia, tai sinusta se on ihmisarvoa elentavaa touhua, niin mene metsään, ja kerää siihen marjoja, ja tuo minulle, niin saat sitten vielä rahaskin takaisin tuplana. Ja jos et pystty marjoja keräämään, niin kyllä sen sitten nuo kilpailijat haluavat hävittää antikvaariensa kautta, ja maksavat siitä viiskymppisen ainakin.
Voi olla että tulevaisuudesa se on arvokkaampikin, sillä kyllä tuo minun nimmari nostaa hintaa enemmän kuin arabian leima, tai joku muumimuki.Väyrynenhän on vielä sanavalmiimpi ja hauskempi kuin on kerrottu.
Eiköhän topinkihiihtäjien karpaasiyhdistys ja taantuvien maakuntien Suomi voisi panna vastapainoksi Väyryselle jonkun markan tai kruunun, mutta ei missään tapauksessa yhtään euroa. Venäjän presidenttiehdokas Tjuganov voisi tarjota myös perinteiden mukaan ruplarahoitusta oman puolueensa eli tämän Kepun veljespuolueen vähäisistä varoista.
- Neuvo MPP:lle
Jätä huumoriyritykset, et osaa sitä lajia...
- Petettävänä taas
Hyvä kun kertoi asianlaidan ennekuin ehdin äänestää! Olisi muutoin saattanut saada ääneni.
- yttryt
Aika paljon on kyllä muita kuin kokoomuslaisia tuossa listassa. Esim. Kimi ja Selänne ovat vasureita tai demareita ja Grönholm puolestaan RKP:n mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882