" Jumalan valtakunnan kutsun olen jo ottanut vastaan. Vl-liikkeen yhteyteen en halua tulla. Ajattelen niin monesta asiasta eri tavalla ja mun on mahdotonta kestää sitä kiusaamista, mitä yhteisössä tapahtuu kaiken aikaa tuon Kristuksen kirkkolain puitteissa, kuin myös muussa Kristukseen uskovien uskon mitätöinneissä. Näin on hyvä, mihinkään suljettuun "piiri pieni pyörii" -yhteisöön ei ole minkäänmoista halua mennä. "
On se vaan saanut ihme voimat ja kyvyt että on pystynyt nostamaan ittensä ylös hirmuhallinto valtakunnasta. Jumalan voiman avulla. Siunausta Vuokolle.
Vuokko Ilolan selvät sanat
46
1134
Vastaukset
- minultakin terkkuja
Jumala on antanut Vuokolle voimia ja ymmärrystä, hän on ollut oikealla asialla, kun ei ole hyväksynyt vääryyksiä, mitä SRK harjoittaa.
Voimia ja Siunausta Vuokolle! - Vanha aatami
Vuokko kirjoitti kommenttina Eeva Oksalle:
"Eeva, sanoi tuossa aikaisemmin näin:
"Jokainen uskovainen tietää, että puku likaantuu matkalla. Sitä on pestävä, ja evankeliumin lohdutuksessa on Hengen uudistus.
Ilman pukua voi toki vaeltaa elämässä eteenpäin, mutta ilman sitä ei voi mennä hääjuhliin, mikä tarkoittaa sitä, että hääpuku on Kristuksen vanhurskaus ja hääjuhla on Taivas."
Siionin lauluntekijä on asiasta eri mieltä:
"Oi Jumalan', kuink' iloitsen: sinulta puvun sain. Se sopi mulle taivaaseen, johonka matkustan.
En taida kyllin katsella ja siitä iloita; jos milloin siihen katsahdan, se ain on uutena.
Ei siinä löydy ryppyä, ei mitään saastaista; vaikk' olen kuinka mustana, se minut kirkastaa..."
Puku on, niin kuin sanoit, Kristuksen vanhurskaus. Mutta toisin kuin sinä, lauluntekijän mielestä se on täydellinen matkavaate taivaantiellä. Se ei likaannu, se ei ole koskaan saastainen.
Jos ajatellaan, että Kristuksen vanhurskauteen on vielä lisäämistä tai petraamista, Kristus on turhaan kuollut puolestamme.
Jumala vanhurskauttaa ihmisen uskon kautta Kristukseen, ilman lain tekoja. Kun Hän katselee kristittyä Kristuksen sovitustyön kautta, Hän ei ota huomioon kristityssä vielä jäljellä olevaa syntiä. Usko Kristukseen riittää pelastukseen, vaikka se olisi heikkokin.
Vl-liikkeessä korostetaan aina tämän asian yhteydessä toisen kristityn/seurakunnan merkitystä. Vähättelemättä evankeliumin julistustyötä, se ei mielestäni ole kuitenkaan tässä jutussa se pointti. Se, että USKON KAUTTA KRISTUKSEEN, paikalle laitetaan SEURAKUNNAN VÄLITYKSELLÄ.
Eräs edesmennyt vl-puhuja saarnasi näin: "peskää pyykkiä, nyt on pyykinpeson aika..." Usko oli muuttunut ripittäytymiseksi.
Tämä tämmöinen vinouma ajaa ihmistä suoritususkoon. Synninpäästösanat ja ripittäytyminen on syrjäyttänyt uskon Kristukseen ja siitä on tullut uskon kohde."
Eikö ole selväksi kirkastanut Taivaan Isä tuossa Vuokolle mistä uskossa on kyse! Ja missä on rauhanyhdistyksen puhujat menneet totaalisesti metsään. Näin saamme me hittaammatkin kuulla mikä on Kristuksen sovitustyö!
Mutta ry:llä... Että muka pitää alituiseen vaan putsata ja putsata itseään... niinkuin se vanha aatami siitä kummemmaksi tulisi. Se on ihmisen omahyväisyyttä ja farisealaisuutta kun alkaa luulemaan eettä voi itse itseään puhdistaa ja että sen kautta taivaaseen pääsisi.- Heikompi matkamies
LUKEKAA NÄITÄ SANOJA.
"Jumala vanhurskauttaa ihmisen uskon kautta Kristukseen, ilman lain tekoja. Kun Hän katselee kristittyä Kristuksen sovitustyön kautta, Hän ei ota huomioon kristityssä vielä jäljellä olevaa syntiä. Usko Kristukseen riittää pelastukseen, vaikka se olisi heikkokin."
Uskon, kiitos Jumalan, näin minä haluan uskoa. - armonoppilas
Mitähän sitten mahtaa tarkoittaa tämä Raamatunkohta:
Ilm. 7:
"
9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa [Ilm. 3:5, Ilm. 4:4, Ilm. 6:11]
10 ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! [Ps. 3:9; Jer. 3:23; Ilm. 5:13]
11 Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan [Ilm. 5:11]
12 sanoen: -- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. [Ilm. 5:12-14]
13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"
14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. [Dan. 12:1; Mark. 13:19 | Jes. 1:18; Sak. 3:4; Hepr. 9:14; 1. Joh. 1:7]
"
On totta että Kristuksen vanhurskaus pysyy aina täydellisenä ja saastuttamattomana, vaikka me uskovaiset lankeamme synteihinkin. Jos kysymyksessä ei ole hengelliseen kuolemaan johtava synti, niin se Kristuksen vanhurskauden vaate pysyy myös meidän päällämme vaikka me lankeamme, ja näin me saamme ei-kuolemansynnit etulahjana anteeksi ilman erillistä synninpäästön vastaanottamistakin ja säilymme taivaskelpoisina, koska Jumala katsoo silloin sitä Kristuksen vanhurskautta/sovitustyötä ja antaa meille kaiken sen perusteella anteeksi.
Mutta kun me lankeamme ei-kuolemansynteihin (mikä tapahtuu aina ja jatkuvasti täällä ajassa, koska vaellamme perisynnin- ja kuolemanruumiissa), niin silloin meidän matkavaatteemme(=vaelluksen jalat(nämä vertauskuvat tarkoittavat samaa)) likaantuu ja siihen tulee tahroja, mutta silloinkin Kristuksen vanhurskaus säilyy puhtaana, täydellisenä ja saastuttamattomana(on siis erotettava termit "Kristuksen vanhurskauden vaate" ja "matkavaate" toisistaan, vaikka me olemmekin pukeutuneina Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ja matkavaatteeseen molempiin matkaa tehdessämme kaidalla elämäntiellä(ne vaatteet ovat vertauskuvallisia, eli ei pidä sekoilla vertauskuvien kanssa)).
Jos me lankeamme kuolemansyntiin tai kiellämme muulla tavoin uskomme, niin me menetämme tuon Kristuksen vanhurskauden vaatteen, samoinkuin myös matkavaatteen, ja meistä tulee alastomia ja ruumiin puolesta kauttaaltamme likaisia(ruumis on tässä vertauskuva ja tarkoitan että ihmisen muutkin paikat likaantuvat vaelluksen jalkojen lisäksi, silloin kun hänen uskonsa kuolee, eli kun tapahtuu hengellinen kuolema).
Kun epäuskoinen ihminen saa parannuksen armon(=uudelleen Hengestä ja elämän vedestä syntymisen armon) niin hänet puhdistetaan ruumiin(=tässä vertauskuva: "vaelluksen ruumis") puolesta puhtaalla elämän vedellä, jolloin ainoastaan hänen vaelluksen jalkoihinsa voi jäädä likaa, nimittäin anteeksisaatujen nimellisten syntien ripittämättömiä muistikuvia. Kaikkialta muualta hän on silloin täysin puhdistunut Jumalan edessä. Jalka onkin vertauskuva ihmisen maatakoskettavasta osasta, elikkä lihallisfyysisestä ruumiista. Jeesustakin käärme pisti kantapäähän, niin siinäkin näkyy se vertauskuva, nimittäin Saa_tana ei kyennyt vahingoittamaan Jeesuksen henki-sielua, vaan ainoastaan Hänen ruumistaan, jolloin Jeesuksen Henki-Sielu erkani Jeesuksen Ruumiista.
Niinpä kun ihminen on kokonaan puhdistettu puhtaaksi Jeesuksen verellä(=elämän vedellä), niin ainoastaan fyysislihalliseen ruumiiseen jää aivoihin muistikuvia niistä nimellisistä synneistä, joihin on sitten tärkeä hoitokeino ripin armoetu. Syntivuodetta on tarpeellista korjata ja puhdistaa myös niiltä osin, jos on tehty vahinkoa tai loukattu lähimmäistä, niin pyytää henkilökohtaisesti anteeksi niiltä joita vastaan on rikkonut ja korvata tarvittaessa rahallisestikin kärsimyksiä ja vahinkoja tai jos on rikkonut jotakin, niin korjata tai korvata. Ja sitten on tärkeää sellaiselle hankkia ammattiapua joka tarvitsee vaivoihinsa tai traumoihinsa joita on saanut jostakin huonosta kohtelusta, jos on tarpeellista. Ja sitten jos on maallisia lakeja rikottu, niin tulisi ilmoittaa tällaiset rikokset poliisille, oli asiasta tietävä kuka tahansa, vaikka sitten rippi-isä tai -äiti. - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Mitähän sitten mahtaa tarkoittaa tämä Raamatunkohta:
Ilm. 7:
"
9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa [Ilm. 3:5, Ilm. 4:4, Ilm. 6:11]
10 ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! [Ps. 3:9; Jer. 3:23; Ilm. 5:13]
11 Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan [Ilm. 5:11]
12 sanoen: -- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. [Ilm. 5:12-14]
13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"
14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. [Dan. 12:1; Mark. 13:19 | Jes. 1:18; Sak. 3:4; Hepr. 9:14; 1. Joh. 1:7]
"
On totta että Kristuksen vanhurskaus pysyy aina täydellisenä ja saastuttamattomana, vaikka me uskovaiset lankeamme synteihinkin. Jos kysymyksessä ei ole hengelliseen kuolemaan johtava synti, niin se Kristuksen vanhurskauden vaate pysyy myös meidän päällämme vaikka me lankeamme, ja näin me saamme ei-kuolemansynnit etulahjana anteeksi ilman erillistä synninpäästön vastaanottamistakin ja säilymme taivaskelpoisina, koska Jumala katsoo silloin sitä Kristuksen vanhurskautta/sovitustyötä ja antaa meille kaiken sen perusteella anteeksi.
Mutta kun me lankeamme ei-kuolemansynteihin (mikä tapahtuu aina ja jatkuvasti täällä ajassa, koska vaellamme perisynnin- ja kuolemanruumiissa), niin silloin meidän matkavaatteemme(=vaelluksen jalat(nämä vertauskuvat tarkoittavat samaa)) likaantuu ja siihen tulee tahroja, mutta silloinkin Kristuksen vanhurskaus säilyy puhtaana, täydellisenä ja saastuttamattomana(on siis erotettava termit "Kristuksen vanhurskauden vaate" ja "matkavaate" toisistaan, vaikka me olemmekin pukeutuneina Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ja matkavaatteeseen molempiin matkaa tehdessämme kaidalla elämäntiellä(ne vaatteet ovat vertauskuvallisia, eli ei pidä sekoilla vertauskuvien kanssa)).
Jos me lankeamme kuolemansyntiin tai kiellämme muulla tavoin uskomme, niin me menetämme tuon Kristuksen vanhurskauden vaatteen, samoinkuin myös matkavaatteen, ja meistä tulee alastomia ja ruumiin puolesta kauttaaltamme likaisia(ruumis on tässä vertauskuva ja tarkoitan että ihmisen muutkin paikat likaantuvat vaelluksen jalkojen lisäksi, silloin kun hänen uskonsa kuolee, eli kun tapahtuu hengellinen kuolema).
Kun epäuskoinen ihminen saa parannuksen armon(=uudelleen Hengestä ja elämän vedestä syntymisen armon) niin hänet puhdistetaan ruumiin(=tässä vertauskuva: "vaelluksen ruumis") puolesta puhtaalla elämän vedellä, jolloin ainoastaan hänen vaelluksen jalkoihinsa voi jäädä likaa, nimittäin anteeksisaatujen nimellisten syntien ripittämättömiä muistikuvia. Kaikkialta muualta hän on silloin täysin puhdistunut Jumalan edessä. Jalka onkin vertauskuva ihmisen maatakoskettavasta osasta, elikkä lihallisfyysisestä ruumiista. Jeesustakin käärme pisti kantapäähän, niin siinäkin näkyy se vertauskuva, nimittäin Saa_tana ei kyennyt vahingoittamaan Jeesuksen henki-sielua, vaan ainoastaan Hänen ruumistaan, jolloin Jeesuksen Henki-Sielu erkani Jeesuksen Ruumiista.
Niinpä kun ihminen on kokonaan puhdistettu puhtaaksi Jeesuksen verellä(=elämän vedellä), niin ainoastaan fyysislihalliseen ruumiiseen jää aivoihin muistikuvia niistä nimellisistä synneistä, joihin on sitten tärkeä hoitokeino ripin armoetu. Syntivuodetta on tarpeellista korjata ja puhdistaa myös niiltä osin, jos on tehty vahinkoa tai loukattu lähimmäistä, niin pyytää henkilökohtaisesti anteeksi niiltä joita vastaan on rikkonut ja korvata tarvittaessa rahallisestikin kärsimyksiä ja vahinkoja tai jos on rikkonut jotakin, niin korjata tai korvata. Ja sitten on tärkeää sellaiselle hankkia ammattiapua joka tarvitsee vaivoihinsa tai traumoihinsa joita on saanut jostakin huonosta kohtelusta, jos on tarpeellista. Ja sitten jos on maallisia lakeja rikottu, niin tulisi ilmoittaa tällaiset rikokset poliisille, oli asiasta tietävä kuka tahansa, vaikka sitten rippi-isä tai -äiti.Tuo syntivuoteen korjaaminen ja vaelluksen jalkojen peseminen eivät ole ehtona taivaskelpoisuudelle, mutta ne ovat tarpeellisia että säilyisimme elävässä uskossa ja myös lähimmäistemme kannalta se on tärkeää. Jos laiminlyömme tahallamme asioiden korjaamisen niiden kanssa joita vastaan olemme rikkoneet tai esivallan kanssa jos olemme rikkoneet maallisia lakeja, niin silloin syyllistymme laiminlyönnin syntiin. Vakavien yhteiskunnallisten rikosten poliisille ilmoittamatta jättäminen on usein kuolemansynti, jos liian pitkään on ilmoittamatta niistä poliisille. Myös lähimmäiselle(=kuka tahansa jolle on tehnyt pahaa) maksettavien korvausten ja muun auttamisen(jos on pahoilla teoillaan tehnyt toisille ongelmia tai rikkonut jotain tai tehnyt väkivaltaa tai muuta sellaista) laiminlyöminen saattavat vakavammissa tapauksissa tulla kuolemansynneiksi.
Pankaa siis pois kaikki synti ja kuorma joka AINA meihin tarttuu ja tekee matkan hitaaksi ja vaikeaksi. Ja ottakaa vilpittömät askeleet ja pankaa pois kaikki petos ja ulkokullaisuus ripin armoedun kautta, ja lakkaamalla panettelemasta ja valehtelemasta ja tekohurskastelemasta. Ja antakaa toisten Jumalan lasten puhdistaa teidän matkavaatteenne ja vaelluksen jalkanne Jeesuksen verellä(=elämän vedellä) eli Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästöllä.
Kun ihminen saa parannuksen armon, niin hänet siis puhdistetaan aivan kokonaan(lukuunottamatta vaellusken jalkoja) ja hänen päällensä puetaan tuo Kristuksen vanhurskauden vaate ja lisäksi se matkavaate(matkavaate=vaelluksen jalat=omatunto).
Matkavaatteeseen ja vaelluksen jalkoihin(=omatunto) tarttuu likaa ja tahroja, joten niitä täytyy alituiseen viedä toisten Jumalan lasten pestäväksi, että säilyisimme elävässä uskossa, vaikka saammekin elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana ilman erillistä synninpäästöä. Emme säilyisi kauan elävässä uskossa jos emme välillä(useinkin) vie omaatuntoamme puhdistettavaksi nimellisistä synneistä ripin armoedun kautta, ja jos emme muutenkin pyytele evankeliumia Jumalan lapsialta myös omakohtaisesti, sillä se evankeliumi on se Jumalan voima ja matkasauva.
Jumalan voima(=evankeliumi) se on joka meitä kantaa, kunnes pääsemme vanhurskaitten lepoon. Mutta Kristuksen vanhurskaus(=Kristuksen syyttömänä oikeassa oleminen) pysyy aina puhtaana, rypyttömänä, täydellisenä ja saastuttamattomana ja tahrattomana, vaikka meidän vaelluksen vaatteemme(=vaelluksen jalkamme) likaantuukin ja siihen tulee tahroja. Mutta jos meille tulee hengellinen kuolema niin me menetämme tuon kalliin puvun(joka ainoastaan kelpaa Jumalan edessä) Kristukisen vanhurskauden, jolloin menetämme taivaskelpoisuuden. Jumalan valtakunnassa on avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan ja siksi me saamme vapaasti ja rohkeasti käydä armoalttari tykö anelemaan elämänvettä lahjaksi.
Me saamme käydä jonkun Jumalan lapsen luokse pesettämään omaatuntoamme(=vaelluksenjalat=matkavaate) nimellisistäkin(anteeksisaatujen nimellisten syntien muistikuvia varten on ripin armoetu) synneistä(kun vaelluksen jalat tahraantuvat synneistä, niin sillä tarkoitetaan syntien muistikuvia(anteeksisaatujen nimellisten syntien muistikuvien lisäksi myös alitajuiset ei-nimellisten anteeksisaatujen syntien muistikuvat jotka ahdistavat), sillä varsinaiset synnit olemme saaneet uskoa anteeksi jo etulahjana(paisi ei kuolemansyntejä, sillä ne kuolettavat uskon)), ettemme ahdistuksen ja huonon omantunnon takia joutuisi uskossa haaksirikkoon(=ettemme joutuisi hengelliseen kuolemaan=ettei uskomme kuolisi)(=ettei Rietas pääse paskantamaan tuntomme päälle syyttämällä meitä jo-anteeksisaamiemme syntien muistikuvien/ahdistuksen ja vilpillisyysahdistuksen/ulkokullaisuusahdistuksen kautta(Laestadiuksen kaanaankieltä)). - etsivä-xx
Enpä nyt tiedä mitä Eeva on kirjoittanut mutta ainakaan ei niin kuin opetetaan, jos puhunut tahroista. Vanhoillislestadiolainen oppi on että ihminen on kokonaan syntinen mutta Kristuksen lainavanhurskaus peittää sen. Kristuksen vanhurksuteen ei tule tahroja. Siinä on joku eksynyt tahrapesulaan. Ei uskovainen kuunnellessan avankeliumia pese pois tahroja vaan vakuuttautuu uudestaan siitä että omistaa edelleenkin Kristuksen tähden syntien anteeksiantamuksen. Ei kristitty pyydä anteeksi tekosyntejä yhtä kerrallaan vain kaikki maailman tehdyt ja tulevaisuudessa tehdyt synnit on jo annettu anteeksi.
Uskoon kuuluu Jeesuksen kehoituksen noudattaminen myös parannuksen jälkeen (ei jatketa synnissä entiseen malliin):
Joh. 8:11
Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee". - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Tuo syntivuoteen korjaaminen ja vaelluksen jalkojen peseminen eivät ole ehtona taivaskelpoisuudelle, mutta ne ovat tarpeellisia että säilyisimme elävässä uskossa ja myös lähimmäistemme kannalta se on tärkeää. Jos laiminlyömme tahallamme asioiden korjaamisen niiden kanssa joita vastaan olemme rikkoneet tai esivallan kanssa jos olemme rikkoneet maallisia lakeja, niin silloin syyllistymme laiminlyönnin syntiin. Vakavien yhteiskunnallisten rikosten poliisille ilmoittamatta jättäminen on usein kuolemansynti, jos liian pitkään on ilmoittamatta niistä poliisille. Myös lähimmäiselle(=kuka tahansa jolle on tehnyt pahaa) maksettavien korvausten ja muun auttamisen(jos on pahoilla teoillaan tehnyt toisille ongelmia tai rikkonut jotain tai tehnyt väkivaltaa tai muuta sellaista) laiminlyöminen saattavat vakavammissa tapauksissa tulla kuolemansynneiksi.
Pankaa siis pois kaikki synti ja kuorma joka AINA meihin tarttuu ja tekee matkan hitaaksi ja vaikeaksi. Ja ottakaa vilpittömät askeleet ja pankaa pois kaikki petos ja ulkokullaisuus ripin armoedun kautta, ja lakkaamalla panettelemasta ja valehtelemasta ja tekohurskastelemasta. Ja antakaa toisten Jumalan lasten puhdistaa teidän matkavaatteenne ja vaelluksen jalkanne Jeesuksen verellä(=elämän vedellä) eli Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästöllä.
Kun ihminen saa parannuksen armon, niin hänet siis puhdistetaan aivan kokonaan(lukuunottamatta vaellusken jalkoja) ja hänen päällensä puetaan tuo Kristuksen vanhurskauden vaate ja lisäksi se matkavaate(matkavaate=vaelluksen jalat=omatunto).
Matkavaatteeseen ja vaelluksen jalkoihin(=omatunto) tarttuu likaa ja tahroja, joten niitä täytyy alituiseen viedä toisten Jumalan lasten pestäväksi, että säilyisimme elävässä uskossa, vaikka saammekin elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana ilman erillistä synninpäästöä. Emme säilyisi kauan elävässä uskossa jos emme välillä(useinkin) vie omaatuntoamme puhdistettavaksi nimellisistä synneistä ripin armoedun kautta, ja jos emme muutenkin pyytele evankeliumia Jumalan lapsialta myös omakohtaisesti, sillä se evankeliumi on se Jumalan voima ja matkasauva.
Jumalan voima(=evankeliumi) se on joka meitä kantaa, kunnes pääsemme vanhurskaitten lepoon. Mutta Kristuksen vanhurskaus(=Kristuksen syyttömänä oikeassa oleminen) pysyy aina puhtaana, rypyttömänä, täydellisenä ja saastuttamattomana ja tahrattomana, vaikka meidän vaelluksen vaatteemme(=vaelluksen jalkamme) likaantuukin ja siihen tulee tahroja. Mutta jos meille tulee hengellinen kuolema niin me menetämme tuon kalliin puvun(joka ainoastaan kelpaa Jumalan edessä) Kristukisen vanhurskauden, jolloin menetämme taivaskelpoisuuden. Jumalan valtakunnassa on avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan ja siksi me saamme vapaasti ja rohkeasti käydä armoalttari tykö anelemaan elämänvettä lahjaksi.
Me saamme käydä jonkun Jumalan lapsen luokse pesettämään omaatuntoamme(=vaelluksenjalat=matkavaate) nimellisistäkin(anteeksisaatujen nimellisten syntien muistikuvia varten on ripin armoetu) synneistä(kun vaelluksen jalat tahraantuvat synneistä, niin sillä tarkoitetaan syntien muistikuvia(anteeksisaatujen nimellisten syntien muistikuvien lisäksi myös alitajuiset ei-nimellisten anteeksisaatujen syntien muistikuvat jotka ahdistavat), sillä varsinaiset synnit olemme saaneet uskoa anteeksi jo etulahjana(paisi ei kuolemansyntejä, sillä ne kuolettavat uskon)), ettemme ahdistuksen ja huonon omantunnon takia joutuisi uskossa haaksirikkoon(=ettemme joutuisi hengelliseen kuolemaan=ettei uskomme kuolisi)(=ettei Rietas pääse paskantamaan tuntomme päälle syyttämällä meitä jo-anteeksisaamiemme syntien muistikuvien/ahdistuksen ja vilpillisyysahdistuksen/ulkokullaisuusahdistuksen kautta(Laestadiuksen kaanaankieltä)).Tästä aiheesta on ennenkin keskusteltu ainakin ns Espoon raamattuopetus-jupakassa. Silloin jotkut näsäviisastelivat että uskovaisen ei tarvitse enää puhdistautua, koska Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ei voi tulla tahroja. Mutta siinä ei ymmärretty että matkavaate ja Kristuksen vanhurskauden vaate ovat eri asia. Matkavaatetta(=omaatuntoa/alitajuistaomaatuntoa=vaelluksen jalkoja) on tarpeellinen puhdistaa useinkin, että säilyisi uskomassa. Mutta käsiä ja päätä(vrt. myöskään Kristuksen vanhurskauden vaatetta ei tarvitse puhdistaa) ei tarvitse puhdistaa(jos on jo "puhdas", elikkä elävässä uskossa oleva) jos on jo "puhdas", vaan riittää kun vaelluksenjalat pestään, että säilyy uskomassa.
Joh 13
"
2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. [Luuk. 22:3]
3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. [Matt. 11:27 ]
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
" - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Tästä aiheesta on ennenkin keskusteltu ainakin ns Espoon raamattuopetus-jupakassa. Silloin jotkut näsäviisastelivat että uskovaisen ei tarvitse enää puhdistautua, koska Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ei voi tulla tahroja. Mutta siinä ei ymmärretty että matkavaate ja Kristuksen vanhurskauden vaate ovat eri asia. Matkavaatetta(=omaatuntoa/alitajuistaomaatuntoa=vaelluksen jalkoja) on tarpeellinen puhdistaa useinkin, että säilyisi uskomassa. Mutta käsiä ja päätä(vrt. myöskään Kristuksen vanhurskauden vaatetta ei tarvitse puhdistaa) ei tarvitse puhdistaa(jos on jo "puhdas", elikkä elävässä uskossa oleva) jos on jo "puhdas", vaan riittää kun vaelluksenjalat pestään, että säilyy uskomassa.

"Tässä Raamatunkohdassa on myös selkeä todiste sitä Laestadiuksen ja Raattamaan omaamaa harhaoppia vastaan, jonka mukaan opetuslapsilla ei muka olisi ollut Pyhää Henkeä ennen Pääsiäistä(vai oliko se ennen Helluntaita, nyt en ihan muista).
Kyllä heillä oli jo tuossa jalkojenpesutilanteessa Pyhä Henki(paitsi ei Juudas Iskariotilla), koska he olivat Jeesuksenkin mukaan "puhtaita" Jeesuksen julistaman evankeliumin synninpäästön johdosta. Ei kukaan voi olla puhdas jos hänellä ei ole Pyhää Henkeä(Joka on Armon, Puhtauden ja Totuuden Henki), sillä Pyhä Henki tarvitaan pyhittymistä(=puhtaana pysymistä varten=Jumalalle erotettuna pysymistä varten) varten.
Tuo harhaoppi ei kuitenkaan ymmärtääkseni ollut kadottava harhaoppi, sillä se ei suoranaisesti koskenut vanhurskauttamis/pelastumis-oppia. - etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
Mitähän sitten mahtaa tarkoittaa tämä Raamatunkohta:
Ilm. 7:
"
9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa [Ilm. 3:5, Ilm. 4:4, Ilm. 6:11]
10 ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! [Ps. 3:9; Jer. 3:23; Ilm. 5:13]
11 Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan [Ilm. 5:11]
12 sanoen: -- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. [Ilm. 5:12-14]
13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"
14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. [Dan. 12:1; Mark. 13:19 | Jes. 1:18; Sak. 3:4; Hepr. 9:14; 1. Joh. 1:7]
"
On totta että Kristuksen vanhurskaus pysyy aina täydellisenä ja saastuttamattomana, vaikka me uskovaiset lankeamme synteihinkin. Jos kysymyksessä ei ole hengelliseen kuolemaan johtava synti, niin se Kristuksen vanhurskauden vaate pysyy myös meidän päällämme vaikka me lankeamme, ja näin me saamme ei-kuolemansynnit etulahjana anteeksi ilman erillistä synninpäästön vastaanottamistakin ja säilymme taivaskelpoisina, koska Jumala katsoo silloin sitä Kristuksen vanhurskautta/sovitustyötä ja antaa meille kaiken sen perusteella anteeksi.
Mutta kun me lankeamme ei-kuolemansynteihin (mikä tapahtuu aina ja jatkuvasti täällä ajassa, koska vaellamme perisynnin- ja kuolemanruumiissa), niin silloin meidän matkavaatteemme(=vaelluksen jalat(nämä vertauskuvat tarkoittavat samaa)) likaantuu ja siihen tulee tahroja, mutta silloinkin Kristuksen vanhurskaus säilyy puhtaana, täydellisenä ja saastuttamattomana(on siis erotettava termit "Kristuksen vanhurskauden vaate" ja "matkavaate" toisistaan, vaikka me olemmekin pukeutuneina Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ja matkavaatteeseen molempiin matkaa tehdessämme kaidalla elämäntiellä(ne vaatteet ovat vertauskuvallisia, eli ei pidä sekoilla vertauskuvien kanssa)).
Jos me lankeamme kuolemansyntiin tai kiellämme muulla tavoin uskomme, niin me menetämme tuon Kristuksen vanhurskauden vaatteen, samoinkuin myös matkavaatteen, ja meistä tulee alastomia ja ruumiin puolesta kauttaaltamme likaisia(ruumis on tässä vertauskuva ja tarkoitan että ihmisen muutkin paikat likaantuvat vaelluksen jalkojen lisäksi, silloin kun hänen uskonsa kuolee, eli kun tapahtuu hengellinen kuolema).
Kun epäuskoinen ihminen saa parannuksen armon(=uudelleen Hengestä ja elämän vedestä syntymisen armon) niin hänet puhdistetaan ruumiin(=tässä vertauskuva: "vaelluksen ruumis") puolesta puhtaalla elämän vedellä, jolloin ainoastaan hänen vaelluksen jalkoihinsa voi jäädä likaa, nimittäin anteeksisaatujen nimellisten syntien ripittämättömiä muistikuvia. Kaikkialta muualta hän on silloin täysin puhdistunut Jumalan edessä. Jalka onkin vertauskuva ihmisen maatakoskettavasta osasta, elikkä lihallisfyysisestä ruumiista. Jeesustakin käärme pisti kantapäähän, niin siinäkin näkyy se vertauskuva, nimittäin Saa_tana ei kyennyt vahingoittamaan Jeesuksen henki-sielua, vaan ainoastaan Hänen ruumistaan, jolloin Jeesuksen Henki-Sielu erkani Jeesuksen Ruumiista.
Niinpä kun ihminen on kokonaan puhdistettu puhtaaksi Jeesuksen verellä(=elämän vedellä), niin ainoastaan fyysislihalliseen ruumiiseen jää aivoihin muistikuvia niistä nimellisistä synneistä, joihin on sitten tärkeä hoitokeino ripin armoetu. Syntivuodetta on tarpeellista korjata ja puhdistaa myös niiltä osin, jos on tehty vahinkoa tai loukattu lähimmäistä, niin pyytää henkilökohtaisesti anteeksi niiltä joita vastaan on rikkonut ja korvata tarvittaessa rahallisestikin kärsimyksiä ja vahinkoja tai jos on rikkonut jotakin, niin korjata tai korvata. Ja sitten on tärkeää sellaiselle hankkia ammattiapua joka tarvitsee vaivoihinsa tai traumoihinsa joita on saanut jostakin huonosta kohtelusta, jos on tarpeellista. Ja sitten jos on maallisia lakeja rikottu, niin tulisi ilmoittaa tällaiset rikokset poliisille, oli asiasta tietävä kuka tahansa, vaikka sitten rippi-isä tai -äiti.Tuosta olen kanssasi eri mieltä. Ilmestyskirjan kohdassa 14 puhutaan parannuksen tehneistä. Ei kristuksen vanhurkauteen tule tahroja joita pestään pois. Ei Kristuskaan kehoite pesemään vaatetta, jossa tahroja ei ole vaan pesemään jalat. Ja kehoittaa vieläpä pesemään toisten uskovaisten jalat. Jalkojen pesulla ja voitelulla on ollut suuri merkitys.
Luuk. 7:
37 Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä.
38 Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo* ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. [Ateriat nautittiin makuulla ollen.]
48 Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." [Matt. 9:2,3; Mark. 2:5-7; Luuk. 5:20,21]
49 Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi."
50 Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." [Mark. 5:34 ]
Joh. 11:2
Maria oli se, joka voiteli Herran jalat tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan, ja sairas Lasarus oli hänen veljensä. [Joh. 12:3]
Joh. 12:3
3 Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
4 Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin:
5 "Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille."
6 Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.
7 Jeesus sanoi Juudakselle: "Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten.
Joh. 13:
14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. [Luuk. 22:27; 1. Tim. 5:10]
kokonaisuudessaan:
3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. [Matt. 11:27 ]
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö te, mitä teille tein?
13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.

15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. [Fil. 2:5; 1. Piet. 2:21; 1. Joh. 2:6]
16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. [Matt. 10:24 ]
17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. [Matt. 7:24; Jaak. 1:25] - armonoppilas
etsivä-xx kirjoitti:
Enpä nyt tiedä mitä Eeva on kirjoittanut mutta ainakaan ei niin kuin opetetaan, jos puhunut tahroista. Vanhoillislestadiolainen oppi on että ihminen on kokonaan syntinen mutta Kristuksen lainavanhurskaus peittää sen. Kristuksen vanhurksuteen ei tule tahroja. Siinä on joku eksynyt tahrapesulaan. Ei uskovainen kuunnellessan avankeliumia pese pois tahroja vaan vakuuttautuu uudestaan siitä että omistaa edelleenkin Kristuksen tähden syntien anteeksiantamuksen. Ei kristitty pyydä anteeksi tekosyntejä yhtä kerrallaan vain kaikki maailman tehdyt ja tulevaisuudessa tehdyt synnit on jo annettu anteeksi.
Uskoon kuuluu Jeesuksen kehoituksen noudattaminen myös parannuksen jälkeen (ei jatketa synnissä entiseen malliin):
Joh. 8:11
Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".Kyllä pestään tahroja pois vaelluksen vaatteesta(=vaelluksen jaloista=tiedostava/tiedostamaton omatunto), mutta ei Kristuksen vanhurskauden vaatteesta. Ei saa sekoittaa näitä asioita.
Olkaa puhtaat ja puhdistautukaa, niinkuin Hänkin puhdas on.
"Olkaa pyhät, sillä Minä olen Pyhä", näin on Jumala sanonut Raamatussa meille. - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Kyllä pestään tahroja pois vaelluksen vaatteesta(=vaelluksen jaloista=tiedostava/tiedostamaton omatunto), mutta ei Kristuksen vanhurskauden vaatteesta. Ei saa sekoittaa näitä asioita.
Olkaa puhtaat ja puhdistautukaa, niinkuin Hänkin puhdas on.
"Olkaa pyhät, sillä Minä olen Pyhä", näin on Jumala sanonut Raamatussa meille.Tämä puhdistautuminen on myös sitä, ettemme vaella kavaluudella ja petoksella, ettemme Jumalan sanaa turmele sopimattomalla vaelluksella.
Sillä:
Sananl. 25:26
Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä. - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Tämä puhdistautuminen on myös sitä, ettemme vaella kavaluudella ja petoksella, ettemme Jumalan sanaa turmele sopimattomalla vaelluksella.
Sillä:
Sananl. 25:26
Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä.Oikeastaan tarkoitin tätä käännöstä:
Sananl. 25:26
Vanhurskas, joka jumalattoman eteen lankee, on niinkuin sekoitettu kaivo ja turmeltu lähde. - armonoppilas
etsivä-xx kirjoitti:
Tuosta olen kanssasi eri mieltä. Ilmestyskirjan kohdassa 14 puhutaan parannuksen tehneistä. Ei kristuksen vanhurkauteen tule tahroja joita pestään pois. Ei Kristuskaan kehoite pesemään vaatetta, jossa tahroja ei ole vaan pesemään jalat. Ja kehoittaa vieläpä pesemään toisten uskovaisten jalat. Jalkojen pesulla ja voitelulla on ollut suuri merkitys.
Luuk. 7:
37 Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä.
38 Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo* ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. [Ateriat nautittiin makuulla ollen.]
48 Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." [Matt. 9:2,3; Mark. 2:5-7; Luuk. 5:20,21]
49 Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi."
50 Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." [Mark. 5:34 ]
Joh. 11:2
Maria oli se, joka voiteli Herran jalat tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan, ja sairas Lasarus oli hänen veljensä. [Joh. 12:3]
Joh. 12:3
3 Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
4 Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin:
5 "Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille."
6 Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.
7 Jeesus sanoi Juudakselle: "Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten.
Joh. 13:
14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. [Luuk. 22:27; 1. Tim. 5:10]
kokonaisuudessaan:
3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. [Matt. 11:27 ]
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö te, mitä teille tein?
13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.
14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. [Luuk. 22:27; 1. Tim. 5:10]
15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. [Fil. 2:5; 1. Piet. 2:21; 1. Joh. 2:6]
16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. [Matt. 10:24 ]
17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. [Matt. 7:24; Jaak. 1:25]Rakas ystävä olet ymmärtänyt väärin.
Jalkojen pesu on vertauskuva ja sillä tarkoitetaan omantunnon puhdistamista anteeksisaaduista synneistä. Sillä myös tarkoitetaan muutenkin evankeliumin pyytämistä jatkuvan synnintarttumisen tuoman ahdistuksen poispesemiseksi. Tämä vaelluksen jalkojen(=matkavaatteen) peseminen on tarpeellinen elävässä uskossa säilymiseksemme, elikkä taivaskelpoisena säilyäksemme, mutta se ei ole ehto taivaskelpoisuudellemme(tällä hetkellä), eikä siitä saa mitään ansiopisteitä. Tosin saamme elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana, mutta uskomassa säilyäksemme on tarpeellista käydä pesettämässä jalkoja Jumalan lapsilla.
Se on totta että Kristuksen vanhurskauden vaate säilyy aina rypyttömänä ja tahrattomana, mutta se on eri asia kuin matkavaate. Nämä ovat vertauskuvia, eikä niillä pidä sekoilla. Ei siitäkään huolimatta, vaikka nämä vertauskuvat eivät näennäisesti ole aina loogisessa käsittelyssä Raamatussakaan. Älä paha(ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jeesus ja Jumala) ihminen sekoita vertauskuvia ja reaalitodellisuutta keskenään. Vertauskuvilla pyritään havainnollistamaan reaalitodellisuutta, mutta jos vetää vääriä johtopäätöksiä vertauskuvista, niin ymmärtää reaalitodellisuuden väärin. Älä siis eksytä itseäsi huikentelevaisella sekoilullasi. - Huh huh
armonoppilas kirjoitti:
Tästä aiheesta on ennenkin keskusteltu ainakin ns Espoon raamattuopetus-jupakassa. Silloin jotkut näsäviisastelivat että uskovaisen ei tarvitse enää puhdistautua, koska Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ei voi tulla tahroja. Mutta siinä ei ymmärretty että matkavaate ja Kristuksen vanhurskauden vaate ovat eri asia. Matkavaatetta(=omaatuntoa/alitajuistaomaatuntoa=vaelluksen jalkoja) on tarpeellinen puhdistaa useinkin, että säilyisi uskomassa. Mutta käsiä ja päätä(vrt. myöskään Kristuksen vanhurskauden vaatetta ei tarvitse puhdistaa) ei tarvitse puhdistaa(jos on jo "puhdas", elikkä elävässä uskossa oleva) jos on jo "puhdas", vaan riittää kun vaelluksenjalat pestään, että säilyy uskomassa.
Joh 13
"
2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. [Luuk. 22:3]
3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. [Matt. 11:27 ]
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
"Taisit keksiä ihan omasta päästäsi että kristitty kukisi kaksinkertaisilal vaattteilla. raamatussa ei pistään tommosesta ole puhettakaan, eikä Luther myöskään.
Kyllä lestadiolaisten opissa on outoja kiemuroita! - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Rakas ystävä olet ymmärtänyt väärin.
Jalkojen pesu on vertauskuva ja sillä tarkoitetaan omantunnon puhdistamista anteeksisaaduista synneistä. Sillä myös tarkoitetaan muutenkin evankeliumin pyytämistä jatkuvan synnintarttumisen tuoman ahdistuksen poispesemiseksi. Tämä vaelluksen jalkojen(=matkavaatteen) peseminen on tarpeellinen elävässä uskossa säilymiseksemme, elikkä taivaskelpoisena säilyäksemme, mutta se ei ole ehto taivaskelpoisuudellemme(tällä hetkellä), eikä siitä saa mitään ansiopisteitä. Tosin saamme elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana, mutta uskomassa säilyäksemme on tarpeellista käydä pesettämässä jalkoja Jumalan lapsilla.
Se on totta että Kristuksen vanhurskauden vaate säilyy aina rypyttömänä ja tahrattomana, mutta se on eri asia kuin matkavaate. Nämä ovat vertauskuvia, eikä niillä pidä sekoilla. Ei siitäkään huolimatta, vaikka nämä vertauskuvat eivät näennäisesti ole aina loogisessa käsittelyssä Raamatussakaan. Älä paha(ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jeesus ja Jumala) ihminen sekoita vertauskuvia ja reaalitodellisuutta keskenään. Vertauskuvilla pyritään havainnollistamaan reaalitodellisuutta, mutta jos vetää vääriä johtopäätöksiä vertauskuvista, niin ymmärtää reaalitodellisuuden väärin. Älä siis eksytä itseäsi huikentelevaisella sekoilullasi.Kyllä siis omantunnon puhdistaminen ja evankeliumin käyttäminen on tarpeellista kokoajan elävässä uskossa oleville, että he säilyisivät uskomassa loppuun asti.
On harhaoppi jos kuvitellaan ettei evankeliumia tarvitse(elävässä uskossa säilyäkseen) uudelleen ja uudelleen myös elävässä uskossa oltaessa. Tuommoinen harhaoppi on ollut mm samperilaisilla, pollarilaisilla, ansamaalaisilla ja simppalalaisilla - etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
Tästä aiheesta on ennenkin keskusteltu ainakin ns Espoon raamattuopetus-jupakassa. Silloin jotkut näsäviisastelivat että uskovaisen ei tarvitse enää puhdistautua, koska Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ei voi tulla tahroja. Mutta siinä ei ymmärretty että matkavaate ja Kristuksen vanhurskauden vaate ovat eri asia. Matkavaatetta(=omaatuntoa/alitajuistaomaatuntoa=vaelluksen jalkoja) on tarpeellinen puhdistaa useinkin, että säilyisi uskomassa. Mutta käsiä ja päätä(vrt. myöskään Kristuksen vanhurskauden vaatetta ei tarvitse puhdistaa) ei tarvitse puhdistaa(jos on jo "puhdas", elikkä elävässä uskossa oleva) jos on jo "puhdas", vaan riittää kun vaelluksenjalat pestään, että säilyy uskomassa.
Joh 13
"
2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. [Luuk. 22:3]
3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. [Matt. 11:27 ]
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
"Matkavaate on Raamattuun perustumaton oma keksintö, joka vain sotkee selvää vanhurskauttamisoppia. Jalat on jalat . Ainoa vaate, mistä Raamattu puhuu häävaate ja ilmestyskirjan vaate, on Kristuksen vanhurskaus. Jeesus itse ei puhu vaatteiden pesemisestä, häävaateesta kylläkin.
Kun ei sotke asioita , pysyy oppikin paremmassa järjestyksessä. Ei tule turhia riitojakaan asiasta josta kaiketi kaikki ovat lopulta yhtä mieltä. Kaiketi jokainen vl myöntää Jeesuksen pesseen jalkoja. Jalkojen pesun koko merkitys vanhassa ja uudessa testamentissä voisi olla joskus esillä. Jeesuksen jalkoja pestiin naisten hiuksilla ja kyynelillä, voideltiin kuolemaan kalliilla voiteella ja sitten Jeesus itse pesi jalkoja. Miksi hyvien jalkojen sijaan pitää keksiä jotakin muuta? - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Kyllä siis omantunnon puhdistaminen ja evankeliumin käyttäminen on tarpeellista kokoajan elävässä uskossa oleville, että he säilyisivät uskomassa loppuun asti.
On harhaoppi jos kuvitellaan ettei evankeliumia tarvitse(elävässä uskossa säilyäkseen) uudelleen ja uudelleen myös elävässä uskossa oltaessa. Tuommoinen harhaoppi on ollut mm samperilaisilla, pollarilaisilla, ansamaalaisilla ja simppalalaisillaHeillä (pollarilaisilla jne) siis oli sellainen harhaoppi että ripin(syntien tunnustaminen toisille Jumalan lapsille) armoetua ei muka tarvitsisi käyttää elävässä uskossa säilymiseksi(pidemmän aikaa).
Jaak. 5:16
Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. [1. Joh. 1:9 | Sananl. 15:29]
Tuossa tarkoitettiin myös sitä että rukoiltaisiin yhdessä toisen Jumalan lapsen kanssa, jottei langettaisi enää uudelleen samoihin synteihin.
Samoin heillä (pollarilaisilla jne) oli sellainen harhaoppi että säilyisi muka elävässä uskossa vaikka tekisi mitä tahansa syntiä. He eivät siis ymmärtäneet että jotkut synnit johtavat hengelliseen kuolemaan.
1. Joh. 5:16
Jos joku näkee veljensä tekevän jonkun synnin, ei kuolemaan, hän rukoilkaan, niin hän on antava niille elämän, jotka syntiä tekevät, ei kuolemaan. Jos synti on kuolemaan: senkaltaisista en minä sano, että joku rukoilis.
1. Joh. 5:17
Kaikki vääryys on synti; on myös muutama synti ei kuolemaan. - etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
Rakas ystävä olet ymmärtänyt väärin.
Jalkojen pesu on vertauskuva ja sillä tarkoitetaan omantunnon puhdistamista anteeksisaaduista synneistä. Sillä myös tarkoitetaan muutenkin evankeliumin pyytämistä jatkuvan synnintarttumisen tuoman ahdistuksen poispesemiseksi. Tämä vaelluksen jalkojen(=matkavaatteen) peseminen on tarpeellinen elävässä uskossa säilymiseksemme, elikkä taivaskelpoisena säilyäksemme, mutta se ei ole ehto taivaskelpoisuudellemme(tällä hetkellä), eikä siitä saa mitään ansiopisteitä. Tosin saamme elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana, mutta uskomassa säilyäksemme on tarpeellista käydä pesettämässä jalkoja Jumalan lapsilla.
Se on totta että Kristuksen vanhurskauden vaate säilyy aina rypyttömänä ja tahrattomana, mutta se on eri asia kuin matkavaate. Nämä ovat vertauskuvia, eikä niillä pidä sekoilla. Ei siitäkään huolimatta, vaikka nämä vertauskuvat eivät näennäisesti ole aina loogisessa käsittelyssä Raamatussakaan. Älä paha(ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jeesus ja Jumala) ihminen sekoita vertauskuvia ja reaalitodellisuutta keskenään. Vertauskuvilla pyritään havainnollistamaan reaalitodellisuutta, mutta jos vetää vääriä johtopäätöksiä vertauskuvista, niin ymmärtää reaalitodellisuuden väärin. Älä siis eksytä itseäsi huikentelevaisella sekoilullasi.Nyt sitten olemme uskon sisällön osalta "ristiriidassa", joka ei täällä varmastikaan selviä.
Olen lukenut Raamattua ja voi sitä vaikka sanahaulla etsiä http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible. Etsippä Raamatusta haulla vaat* . Mitään vaatteiden tahrapesulaa siellä ei ole.
Ateeksiannattuja syntejä ei missään enää pestä, sehän olisi todella omituista luterilaisuutta. Kirjoitat "Jalkojen pesu on vertauskuva ja sillä tarkoitetaan omantunnon puhdistamista anteeksisaaduista synneistä". Mitään kaksinkertaisen evankeliumin oppia ei luterilaisuudessa ole.
Tämä ajatus kaksinkertaisesta evankeliumista on juuri seurausta siitä, että lähdetään vaatteidenpesuoppiin ja kaksikertaisiin vaatteisiin.
Nimimerkki Huh Huh on aivan oikeassa.
VASTAA
Jaa viesti
Ilmoita asiaton viesti
Huh huh
12.1.2012 23:33
0
Sulje
Taisit keksiä ihan omasta päästäsi että kristitty kukisi kaksinkertaisilal vaattteilla. raamatussa ei pistään tommosesta ole puhettakaan, eikä Luther myöskään.
Kyllä lestadiolaisten opissa on outoja kiemuroita! - etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
Kyllä pestään tahroja pois vaelluksen vaatteesta(=vaelluksen jaloista=tiedostava/tiedostamaton omatunto), mutta ei Kristuksen vanhurskauden vaatteesta. Ei saa sekoittaa näitä asioita.
Olkaa puhtaat ja puhdistautukaa, niinkuin Hänkin puhdas on.
"Olkaa pyhät, sillä Minä olen Pyhä", näin on Jumala sanonut Raamatussa meille.Minulle omatunto on Ev. lut kirkkomme määrittelyn (aamesta öylättiin) mukaan tämä:
Omatunto
Omatunto (kr. syneidesis, lat. conscientia) tarkoittaa ihmisen sisäistä moraalitajua ja kaikille yhteistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Omatunto on hieman harhaanjohtava käännös latinan sanasta ”yhteistieto”. Klassisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa hyvän ja oikean tavoittamisessa oli ennen kaikkea kyse niiden tietämisestä.
Vanhassa testamentissa sanaa omatunto ei käytetä, vaan sen korvaa sana sydän. Uudessa testamentissa omatunto-sanaa käyttää apostoli Paavali (1. Kor. 10:25, 2. Kor. 1:12).
Luterilaisen ja roomalaiskatolisen moraaliteologian mukaan jokaisella ihmisellä on omatunto, jonka kehitykseen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri ja ympäristö. Omantunnon sisältö voi kulttuureittain vaihdella, mutta sen ajatellaan toimivan karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä.
Omatunto on Jumalan moraalijärjestyksen ilmentymä ihmisessä. Raamatun ja muun kristillisen tradition merkitystä korostetaan niin, että kristityn omatunto on ”sidoksissa Jumalan Sanaan”. Kristityn omatunto saa sisältöä esimerkiksi kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö).
Luokat: Etiikka | Kristillinen oppi
1. Korinttolaiskirje 10
25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. [1. Tim. 4:
2. Kor. 1:12
12 Me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa ja varsinkin teidän keskuudessanne olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on omantuntommekin todistus. Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus. [1. Kor. 2:4; 2. Kor. 2:17; 1. Tess. 2:10] - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Tästä aiheesta on ennenkin keskusteltu ainakin ns Espoon raamattuopetus-jupakassa. Silloin jotkut näsäviisastelivat että uskovaisen ei tarvitse enää puhdistautua, koska Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen ei voi tulla tahroja. Mutta siinä ei ymmärretty että matkavaate ja Kristuksen vanhurskauden vaate ovat eri asia. Matkavaatetta(=omaatuntoa/alitajuistaomaatuntoa=vaelluksen jalkoja) on tarpeellinen puhdistaa useinkin, että säilyisi uskomassa. Mutta käsiä ja päätä(vrt. myöskään Kristuksen vanhurskauden vaatetta ei tarvitse puhdistaa) ei tarvitse puhdistaa(jos on jo "puhdas", elikkä elävässä uskossa oleva) jos on jo "puhdas", vaan riittää kun vaelluksenjalat pestään, että säilyy uskomassa.
Joh 13
"
2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. [Luuk. 22:3]
3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. [Matt. 11:27 ]
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
"Vyötäisillä oleva liina kuvaa totuutta, sillä vyö on totuuden vertauskuva. Sillä evankeliumin kokonaisuuteen kuuluu armon/synninpäästön lisäksi myös totuus. Evankeliumin totuuteen kuuluvat myös Jumalan valtakunnan armoneuvot, joita käytetään armon/synninpäästön jälkeen. Armon siis on kuljettava totuuden edellä. Tätä kuvaa se kun Jeesus kuivasi opetuslastensa jalat vasta sen jälkeeen, kun Hän oli pessyt ne.
Tässä on yksi esimerkki Jumalan valtakunnan armoneuvosta, elikkä evankeliumin totuudesta Jeesuksen lausumana:
Joh. 5:14
Sitte löysi Jesus hänen templissä ja sanoi hänelle: katso, sinä olet parattu: älä silleen syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle tapahtuisi.
Joh. 8:11
Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.
Oikeaan terveelliseen Kristuksen oppiin kuuluvat siis evankelimin totuutena myös opetuksen, neuvon, nuhteen, kurituksen ja rangaistuksen sanat. Lakia ei kuulu saarnata elävässä uskossa oleville, eikä sellaisille katuvaisille heränneille, jotka pyytävät synninpäästöä. Katuvaisille jotka pyytävät synninpäästöä, täytyy ensin saarnata Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästö(voi saarnata pyytämättäkin). Mutta sen jälkeen myös evankeliumin totuuden armoneuvot ja ojentaminen ovat usein tarpeellisia.
Sellaisille epäuskoisille(olivat he sitten heränneitä tai suruttomia) jotka eivät suostu anomaan synninpäästöä, täytyy saarnata lakia, kunnes he pakenisivat synninpäästöä kerjäämään Jumalan valtakunnasta Jumalan lapsilta. - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Vyötäisillä oleva liina kuvaa totuutta, sillä vyö on totuuden vertauskuva. Sillä evankeliumin kokonaisuuteen kuuluu armon/synninpäästön lisäksi myös totuus. Evankeliumin totuuteen kuuluvat myös Jumalan valtakunnan armoneuvot, joita käytetään armon/synninpäästön jälkeen. Armon siis on kuljettava totuuden edellä. Tätä kuvaa se kun Jeesus kuivasi opetuslastensa jalat vasta sen jälkeeen, kun Hän oli pessyt ne.
Tässä on yksi esimerkki Jumalan valtakunnan armoneuvosta, elikkä evankeliumin totuudesta Jeesuksen lausumana:
Joh. 5:14
Sitte löysi Jesus hänen templissä ja sanoi hänelle: katso, sinä olet parattu: älä silleen syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle tapahtuisi.
Joh. 8:11
Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.
Oikeaan terveelliseen Kristuksen oppiin kuuluvat siis evankelimin totuutena myös opetuksen, neuvon, nuhteen, kurituksen ja rangaistuksen sanat. Lakia ei kuulu saarnata elävässä uskossa oleville, eikä sellaisille katuvaisille heränneille, jotka pyytävät synninpäästöä. Katuvaisille jotka pyytävät synninpäästöä, täytyy ensin saarnata Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästö(voi saarnata pyytämättäkin). Mutta sen jälkeen myös evankeliumin totuuden armoneuvot ja ojentaminen ovat usein tarpeellisia.
Sellaisille epäuskoisille(olivat he sitten heränneitä tai suruttomia) jotka eivät suostu anomaan synninpäästöä, täytyy saarnata lakia, kunnes he pakenisivat synninpäästöä kerjäämään Jumalan valtakunnasta Jumalan lapsilta.On myös tämä armoneuvo usein tarpeellinen(sen jälkeen kun on saanut kaikki synnit anteeksi), että kehoitetaan ottamaan, kantamaan ja korjaamaan syntivuodetta(ne on anteeksisaatuja syntejä, mutta niitä syntien aiheuttamia vahinkoja tulee korjata edelleen ja pyytää anteeksi myös niiltä joita vastaan on tehnyt pahaa), ja se korjaaminen on yleensä parasta aloittaa kotona, sillä siellä yleensä on rikottu eniten lähimmäisiä vastaan.
Ap. t. 9:34
Pietari sanoi hänelle: "Jeesus Kristus parantaa sinut, Aineas! Nouse ja kokoa vuoteesi." Mies nousi heti. [Luuk. 5:24]
Luuk. 5:
"
19 Tungoksessa he eivät kuitenkaan saaneet tuoduksi häntä sisään, ja niin he kiipesivät katolle, irrottivat tiiliä ja laskivat sairaan vuoteineen kaikkien keskelle Jeesuksen eteen.
20 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: "Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi." [Luuk. 7:48,49]
21 Silloin lainopettajat ja fariseukset ajattelivat: "Mikä mies tämä on? Hän herjaa Jumalaa, kun puhuu noin. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" [Mark. 2:7 ]
22 Mutta Jeesus oli selvillä siitä, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Mitä te oikein ajattelette? [Luuk. 6:8, Luuk. 9:47]
23 Kumpi on helpompaa, sanoa: 'Sinun syntisi on annettu anteeksi', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'?
24 Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." [Ks. selitystä Matt. 16:13.]
"
Tuossakin Jeesus antoi ensin synnit anteeksi ja sitten vasta käski lähteä korjaamaan syntivuodetta. Samassa järjestyksessä toimi Pietarikin. Pietarikin saarnasi ensin parantavan evankeliumin Kristuksesta, ja vasta sen jälkeen käski lähteä vuodetta kantamaan ja korjaamaan. - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Vyötäisillä oleva liina kuvaa totuutta, sillä vyö on totuuden vertauskuva. Sillä evankeliumin kokonaisuuteen kuuluu armon/synninpäästön lisäksi myös totuus. Evankeliumin totuuteen kuuluvat myös Jumalan valtakunnan armoneuvot, joita käytetään armon/synninpäästön jälkeen. Armon siis on kuljettava totuuden edellä. Tätä kuvaa se kun Jeesus kuivasi opetuslastensa jalat vasta sen jälkeeen, kun Hän oli pessyt ne.
Tässä on yksi esimerkki Jumalan valtakunnan armoneuvosta, elikkä evankeliumin totuudesta Jeesuksen lausumana:
Joh. 5:14
Sitte löysi Jesus hänen templissä ja sanoi hänelle: katso, sinä olet parattu: älä silleen syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle tapahtuisi.
Joh. 8:11
Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.
Oikeaan terveelliseen Kristuksen oppiin kuuluvat siis evankelimin totuutena myös opetuksen, neuvon, nuhteen, kurituksen ja rangaistuksen sanat. Lakia ei kuulu saarnata elävässä uskossa oleville, eikä sellaisille katuvaisille heränneille, jotka pyytävät synninpäästöä. Katuvaisille jotka pyytävät synninpäästöä, täytyy ensin saarnata Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästö(voi saarnata pyytämättäkin). Mutta sen jälkeen myös evankeliumin totuuden armoneuvot ja ojentaminen ovat usein tarpeellisia.
Sellaisille epäuskoisille(olivat he sitten heränneitä tai suruttomia) jotka eivät suostu anomaan synninpäästöä, täytyy saarnata lakia, kunnes he pakenisivat synninpäästöä kerjäämään Jumalan valtakunnasta Jumalan lapsilta.Jos jalkoja ei kuivata pesun jälkeen, niin mehän tiedämme että märkiin jalkoihin lika ja roskat tarttuvat paljon nopeammin kuin kuiviin jalkoihin. Haitalliset bakteerit ja muut haitalliset mikrobit myös elävät märällä iholla paremmin kuin kuivalla. Samoin on senkin asian laita, että jos evankeliumin totuuden armoneuvoja ei käytetä ja olla niille kuuliaisia, niin saatamme ehkä helpommin langeta taas pahoihinkin synteihin.
- armonoppilas
etsivä-xx kirjoitti:
Nyt sitten olemme uskon sisällön osalta "ristiriidassa", joka ei täällä varmastikaan selviä.
Olen lukenut Raamattua ja voi sitä vaikka sanahaulla etsiä http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible. Etsippä Raamatusta haulla vaat* . Mitään vaatteiden tahrapesulaa siellä ei ole.
Ateeksiannattuja syntejä ei missään enää pestä, sehän olisi todella omituista luterilaisuutta. Kirjoitat "Jalkojen pesu on vertauskuva ja sillä tarkoitetaan omantunnon puhdistamista anteeksisaaduista synneistä". Mitään kaksinkertaisen evankeliumin oppia ei luterilaisuudessa ole.
Tämä ajatus kaksinkertaisesta evankeliumista on juuri seurausta siitä, että lähdetään vaatteidenpesuoppiin ja kaksikertaisiin vaatteisiin.
Nimimerkki Huh Huh on aivan oikeassa.
VASTAA
Jaa viesti
Ilmoita asiaton viesti
Huh huh
12.1.2012 23:33
0
Sulje
Taisit keksiä ihan omasta päästäsi että kristitty kukisi kaksinkertaisilal vaattteilla. raamatussa ei pistään tommosesta ole puhettakaan, eikä Luther myöskään.
Kyllä lestadiolaisten opissa on outoja kiemuroita!Kysymyksessä ovat vertauskuvalliset vaatteet. Meidän ei siis tarvitse ajatella niin että niitä vaatteita olisi kaksi.
Vertauskuvat ovat vain vertauskuvia. - Muista rasvaus
armonoppilas kirjoitti:
Jos jalkoja ei kuivata pesun jälkeen, niin mehän tiedämme että märkiin jalkoihin lika ja roskat tarttuvat paljon nopeammin kuin kuiviin jalkoihin. Haitalliset bakteerit ja muut haitalliset mikrobit myös elävät märällä iholla paremmin kuin kuivalla. Samoin on senkin asian laita, että jos evankeliumin totuuden armoneuvoja ei käytetä ja olla niille kuuliaisia, niin saatamme ehkä helpommin langeta taas pahoihinkin synteihin.
Juu. Jalat kannattaa kuivaamisen jälkeen myös rasvata hyvin. Erityisesti keskuslämmitysilma ja istumatyö kuivattavat jalkojen ihoa.
- Järki käteen
armonoppilas kirjoitti:
Kysymyksessä ovat vertauskuvalliset vaatteet. Meidän ei siis tarvitse ajatella niin että niitä vaatteita olisi kaksi.
Vertauskuvat ovat vain vertauskuvia.Pakkoko niitä vertauskuvia on ittte omasta päästä keksiä ja niillä kuormittaa sitten uskovia. Elämästä ei pidä tehdä monimutkaisempaa kuin se jo on.
- etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
On myös tämä armoneuvo usein tarpeellinen(sen jälkeen kun on saanut kaikki synnit anteeksi), että kehoitetaan ottamaan, kantamaan ja korjaamaan syntivuodetta(ne on anteeksisaatuja syntejä, mutta niitä syntien aiheuttamia vahinkoja tulee korjata edelleen ja pyytää anteeksi myös niiltä joita vastaan on tehnyt pahaa), ja se korjaaminen on yleensä parasta aloittaa kotona, sillä siellä yleensä on rikottu eniten lähimmäisiä vastaan.
Ap. t. 9:34
Pietari sanoi hänelle: "Jeesus Kristus parantaa sinut, Aineas! Nouse ja kokoa vuoteesi." Mies nousi heti. [Luuk. 5:24]
Luuk. 5:
"
19 Tungoksessa he eivät kuitenkaan saaneet tuoduksi häntä sisään, ja niin he kiipesivät katolle, irrottivat tiiliä ja laskivat sairaan vuoteineen kaikkien keskelle Jeesuksen eteen.
20 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: "Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi." [Luuk. 7:48,49]
21 Silloin lainopettajat ja fariseukset ajattelivat: "Mikä mies tämä on? Hän herjaa Jumalaa, kun puhuu noin. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" [Mark. 2:7 ]
22 Mutta Jeesus oli selvillä siitä, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Mitä te oikein ajattelette? [Luuk. 6:8, Luuk. 9:47]
23 Kumpi on helpompaa, sanoa: 'Sinun syntisi on annettu anteeksi', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'?
24 Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." [Ks. selitystä Matt. 16:13.]
"
Tuossakin Jeesus antoi ensin synnit anteeksi ja sitten vasta käski lähteä korjaamaan syntivuodetta. Samassa järjestyksessä toimi Pietarikin. Pietarikin saarnasi ensin parantavan evankeliumin Kristuksesta, ja vasta sen jälkeen käski lähteä vuodetta kantamaan ja korjaamaan.Luterilaisuudessa on armonvälineet sana ja sakramentit.
Minä olen elänyt ja elän edelleenkin sitä tulkintaa, että tässä ei ole kyse siitä että jotakin syntiä perässä raahattaisiin vuoteena. Joh. 5:1-14. Jeesus paransi sapattina eikä fariseusten mukaan sapattina saanut kantaa vuodetta, kun ei saanut muutakaan tehdä.
Syntivuoteiden raahaminen on omituinen oppi sekin. Kun synti/synnit on saatu anteeksi, ei niitä enää ole. Kovasti on vuoteet ja armonmeret suloisessa sekamelskassa. Toista raahataan pitkin ja toisesta ei saa kalastaa. Sitten kuitenkin pestään omaatuntoa, vielä synninpäästön jälkeenkin. Koittaisitte nyt päättää onko synnit anteeksi vai eikö?
Tästä ei nyt tule "hullua hurskaammaksi".
Vanhurkaus tulee Kristuksen ristinkuoleman kautta hännen vanhurkautenaan ja
ihminen on vanhurkas, kun uskoo tämän ja saa lainavanhurskauden.
Ja muuta en sitten uskokaan enää. Muuten menee jauhot ja vellit sekaisin.
Vanha vuoden 1948 katekismus on selvä ymmärrettävä. - etsivä-xx
etsivä-xx kirjoitti:
Luterilaisuudessa on armonvälineet sana ja sakramentit.
Minä olen elänyt ja elän edelleenkin sitä tulkintaa, että tässä ei ole kyse siitä että jotakin syntiä perässä raahattaisiin vuoteena. Joh. 5:1-14. Jeesus paransi sapattina eikä fariseusten mukaan sapattina saanut kantaa vuodetta, kun ei saanut muutakaan tehdä.
Syntivuoteiden raahaminen on omituinen oppi sekin. Kun synti/synnit on saatu anteeksi, ei niitä enää ole. Kovasti on vuoteet ja armonmeret suloisessa sekamelskassa. Toista raahataan pitkin ja toisesta ei saa kalastaa. Sitten kuitenkin pestään omaatuntoa, vielä synninpäästön jälkeenkin. Koittaisitte nyt päättää onko synnit anteeksi vai eikö?
Tästä ei nyt tule "hullua hurskaammaksi".
Vanhurkaus tulee Kristuksen ristinkuoleman kautta hännen vanhurkautenaan ja
ihminen on vanhurkas, kun uskoo tämän ja saa lainavanhurskauden.
Ja muuta en sitten uskokaan enää. Muuten menee jauhot ja vellit sekaisin.
Vanha vuoden 1948 katekismus on selvä ymmärrettävä.kiitos kuitenkin keskustelusta armonoppilas. Täällä on aika vähän keskustelua ylipäätään.
- etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
Heillä (pollarilaisilla jne) siis oli sellainen harhaoppi että ripin(syntien tunnustaminen toisille Jumalan lapsille) armoetua ei muka tarvitsisi käyttää elävässä uskossa säilymiseksi(pidemmän aikaa).
Jaak. 5:16
Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. [1. Joh. 1:9 | Sananl. 15:29]
Tuossa tarkoitettiin myös sitä että rukoiltaisiin yhdessä toisen Jumalan lapsen kanssa, jottei langettaisi enää uudelleen samoihin synteihin.
Samoin heillä (pollarilaisilla jne) oli sellainen harhaoppi että säilyisi muka elävässä uskossa vaikka tekisi mitä tahansa syntiä. He eivät siis ymmärtäneet että jotkut synnit johtavat hengelliseen kuolemaan.
1. Joh. 5:16
Jos joku näkee veljensä tekevän jonkun synnin, ei kuolemaan, hän rukoilkaan, niin hän on antava niille elämän, jotka syntiä tekevät, ei kuolemaan. Jos synti on kuolemaan: senkaltaisista en minä sano, että joku rukoilis.
1. Joh. 5:17
Kaikki vääryys on synti; on myös muutama synti ei kuolemaan.Tuskinpa Espoon ry:llä on opetettu, että ripppiä ei ollenkaan tarvittaisi, tai saahan sen yleisestä saarnastakin uskoa. Kun asiansa kertoo kokeneemmalle ihmiselle, ainakin jos karahtanut karille, voi sen ripin lisäksi käydä sitä ennen sielunhoidollisen keskustelun siinä aidoimmassa merkityksessä eli syntiseksi tai eksyksissä (opillisesti vaikka) olevan ihmisen omasta tarpeesta. Sen sijaan siihen "rippiansaan", mihin Luther itsekin katolisen rippiopin kanssa joutui, eli yksittäisten syntien miettimisen ja sen kautta puhtauden etsimiseen ei pidä langeta.
Iso katekismus sanoo ripistä paljonkin, mm. näin:
"meitä ei piinata vaatimalla kaikkien syntien tarkkaa luettelemista; olemme lisäksi saaneet suuren edun, kun nyt tiedämme, kuinka rippiä on ihanalla tavalla käytettävä omantuntomme lohduttamiseen ja rohkaisemiseen.
Mutta tuonhan jo jokainen osaa. Ihmiset ovat ikävä kyllä oppineet asian liiankin hyvin, niin että he tekevät mitä tahtovat ja soveltavat vapauttansa siten, ettei heidän muka enää ikinä tule eikä tarvitse ripittäytyä. "
"Sillä jos joku ei tahdo uskoa evankeliumia, ei elää sen mukaan eikä tehdä, mitä kristityn tulee, älköön hän myöskään pääskö nauttimaan mitään hyötyä evankeliumista. Mitä siitä on sanottava, että sinä kyllä tahdot evankeliumista hyötyä, mutta et antaisi sen vaatia itseltäsi mitään? Tuollaisia ihmisiä älköön mikään julistamamme evankeliumi koskeko, älkööt he meidän luvallamme nauttiko hiukkaakaan meidän vapauttamme. "
"Olen ensiksikin sanonut, että nyt puheena olevan ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta rippiä, joita kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi tunnustukseksi. Tarkoitan sitä, että tunnustus tehdään yksin Jumalan tai yksin lähimmäisen kuullen ja pyydetään syntiä anteeksi. Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Onhan koko Isä meidän -rukouskin sellaista tunnustusta. Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Toinenkin ripin laji, se rippi jota itse kukin tekee lähimmäiselleen, on yhteydessä Isä meidän -rukoukseen, siten nimittäin, että meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa. Kaikkihan me olemme syyllisiä suhteessa toisiimme. Siksi meidän tulee ja me voimme tunnustaa syntimme julkisestikin, kaikkien kuullen, ketään arastelematta. "
"Tämän välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä. Missä ikinä on syntinsä tunteva ja lohdutusta ikävöivä sydän, se saa lujan turvapaikan, kun se löytää Jumalan sanan ja kuulee, että Jumala itse ihmisen suulla päästää hänet synneistä ja julistaa vapaaksi."
Oleellista on mielestäni se että ei ole pakkoa, vaan silloin kun "saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua." Vanhurksas ihminen on vain uskosta, ei siksi että ahkerasti ripittäytyisi. Ajatus että joka päivä ripittäysyisi, jotta olisi "puhdas", olisi peräti outo luterilaisen rippikäsityksen kannalta. - mukana?
armonoppilas kirjoitti:
Tässä Raamatunkohdassa on myös selkeä todiste sitä Laestadiuksen ja Raattamaan omaamaa harhaoppia vastaan, jonka mukaan opetuslapsilla ei muka olisi ollut Pyhää Henkeä ennen Pääsiäistä(vai oliko se ennen Helluntaita, nyt en ihan muista).
Kyllä heillä oli jo tuossa jalkojenpesutilanteessa Pyhä Henki(paitsi ei Juudas Iskariotilla), koska he olivat Jeesuksenkin mukaan "puhtaita" Jeesuksen julistaman evankeliumin synninpäästön johdosta. Ei kukaan voi olla puhdas jos hänellä ei ole Pyhää Henkeä(Joka on Armon, Puhtauden ja Totuuden Henki), sillä Pyhä Henki tarvitaan pyhittymistä(=puhtaana pysymistä varten=Jumalalle erotettuna pysymistä varten) varten.
Tuo harhaoppi ei kuitenkaan ymmärtääkseni ollut kadottava harhaoppi, sillä se ei suoranaisesti koskenut vanhurskauttamis/pelastumis-oppia.NO JOO!! Taidat olla sama heppu, joka mullekin soittelit...kuin ahnas kauopamies, joka ei anna toiselle edes puheenvuoroa vaan jatkaa päälle samalla tavalla hakkaamalla Raamattua päähän.....:(
- Sola Scripta
armonoppilas kirjoitti:
Kyllä siis omantunnon puhdistaminen ja evankeliumin käyttäminen on tarpeellista kokoajan elävässä uskossa oleville, että he säilyisivät uskomassa loppuun asti.
On harhaoppi jos kuvitellaan ettei evankeliumia tarvitse(elävässä uskossa säilyäkseen) uudelleen ja uudelleen myös elävässä uskossa oltaessa. Tuommoinen harhaoppi on ollut mm samperilaisilla, pollarilaisilla, ansamaalaisilla ja simppalalaisilla"Tuommoinen harhaoppi on ollut mm samperilaisilla, pollarilaisilla, ansamaalaisilla ja simppalalaisilla "
...ja sitten tämä nykyinen jatkuva pakko-parannuksen teko ja suorataan neuroottinen puhdistautumisen velvoite on ollut myös narvalaisilla.
Näitä kuule riittää, epäraamatullisia keksintöjä! - etsivä-xx
armonoppilas kirjoitti:
Rakas ystävä olet ymmärtänyt väärin.
Jalkojen pesu on vertauskuva ja sillä tarkoitetaan omantunnon puhdistamista anteeksisaaduista synneistä. Sillä myös tarkoitetaan muutenkin evankeliumin pyytämistä jatkuvan synnintarttumisen tuoman ahdistuksen poispesemiseksi. Tämä vaelluksen jalkojen(=matkavaatteen) peseminen on tarpeellinen elävässä uskossa säilymiseksemme, elikkä taivaskelpoisena säilyäksemme, mutta se ei ole ehto taivaskelpoisuudellemme(tällä hetkellä), eikä siitä saa mitään ansiopisteitä. Tosin saamme elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana, mutta uskomassa säilyäksemme on tarpeellista käydä pesettämässä jalkoja Jumalan lapsilla.
Se on totta että Kristuksen vanhurskauden vaate säilyy aina rypyttömänä ja tahrattomana, mutta se on eri asia kuin matkavaate. Nämä ovat vertauskuvia, eikä niillä pidä sekoilla. Ei siitäkään huolimatta, vaikka nämä vertauskuvat eivät näennäisesti ole aina loogisessa käsittelyssä Raamatussakaan. Älä paha(ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jeesus ja Jumala) ihminen sekoita vertauskuvia ja reaalitodellisuutta keskenään. Vertauskuvilla pyritään havainnollistamaan reaalitodellisuutta, mutta jos vetää vääriä johtopäätöksiä vertauskuvista, niin ymmärtää reaalitodellisuuden väärin. Älä siis eksytä itseäsi huikentelevaisella sekoilullasi."Älä paha(ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jeesus ja Jumala) ihminen sekoita vertauskuvia ja reaalitodellisuutta keskenään. Vertauskuvilla pyritään havainnollistamaan reaalitodellisuutta, mutta jos vetää vääriä johtopäätöksiä vertauskuvista, niin ymmärtää reaalitodellisuuden väärin. Älä siis eksytä itseäsi huikentelevaisella sekoilullasi. "
Matkavaate ei esiinny Raamatussa ollenkaan.
Yleensä ei tietääkseni ole tapana vl:lien tervehtiä tai toivottaa "paha ihminen" toisilleen. Jos ei mielestään voi toista kutsua hyväksi niin ihmispoloinenkin on kohteliaampi kuin paha ihminen. Tämä siitä siionin rakkaudesta.
Minä en ole huikentelmassa ollenkaan, nojaanpahan vain Raamattuu ja tunnustuskirjoihin. Tässä on viiteet sanalla *vaate*. Häävaate esiintyy kerran
Matt. 22:11
Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
Matt. 22:12
Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
Ilm. 3:4
"Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. [Ilm. 4:4]
Ilm. 3:5
Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä. [Luuk. 10:20 | Matt. 10:32 ]
Ilm. 3:18
Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. [Jes. 55:1; Matt. 13:44; 1. Piet. 1:7]
Ilm. 4:4
Tämän valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentäneljä valtaistuinta, ja niillä istui kaksikymmentäneljä vanhinta, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultaseppele. [Jes. 24:23; Ilm. 3:4]
Ilm. 6:11
Silloin niille kullekin annettiin valkea vaate ja niitä kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä. [Matt. 23:32; Ilm. 3:4,5]
Ilm. 7:9
Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa [Ilm. 3:5, Ilm. 4:4, Ilm. 6:11]
Ilm. 7:14
Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. [Dan. 12:1; Mark. 13:19 | Jes. 1:18; Sak. 3:4; Hepr. 9:14; 1. Joh. 1:7]
Ilm. 16:15
"Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden." [Matt. 24:43 ]
Ilm. 22:14
"Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. [1. Moos. 3:22; Ilm. 2:7, Ilm. 7:14, Ilm. 21:27]
Oleellista on tämä kohta:
Ilm. 16:15
"Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden." [Matt. 24:43 ]
Se, joka kulkee alasti ei ole pukenut päälleen Kristuksen vanhurskautta. Sen vaihtoehto on alastomuus, ei likainen vaate.
Likainen vaate on omavanhurskaus eikä se lähde pesemällä siitä tahroja vaan heittämällä pois kokonaan. Verellä pesty vaate on vain Kristuksen vanhurskaus. eikä sitä pestä kuin pyykkiä. - armonoppilas
Surullinen tapaus kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
en ole Eeva Oksa
- xxxoooxxx
vl-uskova kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ei ole kovinkaan hedelmällistä arvailla nimettöminä kirjoittavien henkilöllisyyksiä, mutta jo tyylistä (mutta myös sisällöistä) huomaa että kyseessä on selvästi kaksi eri henkilöä. Sitä paitsi tämä ketjussa nimeltä mainittu henkilö esiintyy omalla nimellään, mikä on kunnioitettavaa, ottaen huomioon millaisen henkilökohtaisen viharyöpyn omalla nimellä esiintyvä monesti saa osakseen, kuten tässäkin ketjussa on huomattu.
Vertauskuvista puhuen, tahrautuva "matkavaate" kuuluu kyllä keskeisesti lestadiolaiseen sanastoon, mutta mun mielestä tuota "matkavaatetta" ei missään nimessä pidä sotkea Kristuksen lahjavanhurskauden vaatteeseen, josta etsivä-xx kirjoittaa aivan oikein:
"Vanhoillislestadiolainen oppi on että ihminen on kokonaan syntinen mutta Kristuksen lainavanhurskaus peittää sen. Kristuksen vanhurksuteen ei tule tahroja. Siinä on joku eksynyt tahrapesulaan. Ei uskovainen kuunnellessan avankeliumia pese pois tahroja vaan vakuuttautuu uudestaan siitä että omistaa edelleenkin Kristuksen tähden syntien anteeksiantamuksen. Ei kristitty pyydä anteeksi tekosyntejä yhtä kerrallaan vain kaikki maailman tehdyt ja tulevaisuudessa tehdyt synnit on jo annettu anteeksi."
Näin minäkin uskon ja näin minulle on vanhoillislestadiolaisten seuroissa opetettu. Itse ajattelen vertauskuvallisesti niin, että synti on se, joka saa sen "matkavaateen" näyttämään tahraiselta, eli toisin sanoen estää uskomasta siihen, että kaikki synnit on Golgatan ristillä sovitettu ja ne saa uskoa anteeksi annetuiksi juuri Kristuksen sovintotyön tähden. Rippi ja evankeliumi on vakuutus tuosta, kiten etsivä-xx sanoi. Kun synnit on uskottu anteeksi niin "vaate" näyttää taas puhtaalta ja on helpompi jatkaa matkaa.
Joka tapauksessa nämä ovat aina vain vertauskuvia, jotka, kuten joku sanoi tässä ketjussa, saattavat jopa turhaan monimutkaistaa yksinkertaista uskon asiaa. - etsivä-xx
xxxoooxxx kirjoitti:
Ei ole kovinkaan hedelmällistä arvailla nimettöminä kirjoittavien henkilöllisyyksiä, mutta jo tyylistä (mutta myös sisällöistä) huomaa että kyseessä on selvästi kaksi eri henkilöä. Sitä paitsi tämä ketjussa nimeltä mainittu henkilö esiintyy omalla nimellään, mikä on kunnioitettavaa, ottaen huomioon millaisen henkilökohtaisen viharyöpyn omalla nimellä esiintyvä monesti saa osakseen, kuten tässäkin ketjussa on huomattu.
Vertauskuvista puhuen, tahrautuva "matkavaate" kuuluu kyllä keskeisesti lestadiolaiseen sanastoon, mutta mun mielestä tuota "matkavaatetta" ei missään nimessä pidä sotkea Kristuksen lahjavanhurskauden vaatteeseen, josta etsivä-xx kirjoittaa aivan oikein:
"Vanhoillislestadiolainen oppi on että ihminen on kokonaan syntinen mutta Kristuksen lainavanhurskaus peittää sen. Kristuksen vanhurksuteen ei tule tahroja. Siinä on joku eksynyt tahrapesulaan. Ei uskovainen kuunnellessan avankeliumia pese pois tahroja vaan vakuuttautuu uudestaan siitä että omistaa edelleenkin Kristuksen tähden syntien anteeksiantamuksen. Ei kristitty pyydä anteeksi tekosyntejä yhtä kerrallaan vain kaikki maailman tehdyt ja tulevaisuudessa tehdyt synnit on jo annettu anteeksi."
Näin minäkin uskon ja näin minulle on vanhoillislestadiolaisten seuroissa opetettu. Itse ajattelen vertauskuvallisesti niin, että synti on se, joka saa sen "matkavaateen" näyttämään tahraiselta, eli toisin sanoen estää uskomasta siihen, että kaikki synnit on Golgatan ristillä sovitettu ja ne saa uskoa anteeksi annetuiksi juuri Kristuksen sovintotyön tähden. Rippi ja evankeliumi on vakuutus tuosta, kiten etsivä-xx sanoi. Kun synnit on uskottu anteeksi niin "vaate" näyttää taas puhtaalta ja on helpompi jatkaa matkaa.
Joka tapauksessa nämä ovat aina vain vertauskuvia, jotka, kuten joku sanoi tässä ketjussa, saattavat jopa turhaan monimutkaistaa yksinkertaista uskon asiaa.kiitos xxxoooxxx. Tuli vähän vähemmän sekava selonteko asiaan, siihen voisi jopa yhtyä että kun synti erotta aJumalsta näin voi omissa silmissä käydä.
Liina vaikeaksi ei pitäsi ylenmäärisillä käsitteillä tehdä asiaa. Mitä enemmän kuormaa lataa vanhurksuttamisoppin sitä varmemmin eksyy harhapoluille tulkinnoissa. Minä hylkäisin sen matkavaattee kokonaan. Minulle riitää Kristuksen vanhurskauden tarhraton vaate, johon synti ei tartu ja jalkojen pesu kun kyse on ihmisen lihaan tarttuvasta liasta. Pysyy lihan syntisyys ja Jeesuksen kehoitus pestä toinen toisensa jalat. Siitä ainakin löydän selkeän kehoituksen vanhoillislestadiolaiseen tapaan palvella toinen toistaan.
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö te, mitä teille tein?
13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.
14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. [Luuk. 22:27; 1. Tim. 5:10]
15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. [Fil. 2:5; 1. Piet. 2:21; 1. Joh. 2:6]
16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. [Matt. 10:24 ]
17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. [Matt. 7:24; Jaak. 1:25]
Viitauksissa on toisten palvelemiseen liittyvät jakeet sekä tämä:
1. Johanneksen kirje 2
6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli. - xxxoooxxx
etsivä-xx kirjoitti:
kiitos xxxoooxxx. Tuli vähän vähemmän sekava selonteko asiaan, siihen voisi jopa yhtyä että kun synti erotta aJumalsta näin voi omissa silmissä käydä.
Liina vaikeaksi ei pitäsi ylenmäärisillä käsitteillä tehdä asiaa. Mitä enemmän kuormaa lataa vanhurksuttamisoppin sitä varmemmin eksyy harhapoluille tulkinnoissa. Minä hylkäisin sen matkavaattee kokonaan. Minulle riitää Kristuksen vanhurskauden tarhraton vaate, johon synti ei tartu ja jalkojen pesu kun kyse on ihmisen lihaan tarttuvasta liasta. Pysyy lihan syntisyys ja Jeesuksen kehoitus pestä toinen toisensa jalat. Siitä ainakin löydän selkeän kehoituksen vanhoillislestadiolaiseen tapaan palvella toinen toistaan.
4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät."
8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää."
10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." [Osassa käsikirjoituksia:"Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas."][ Joh. 15:3]
11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. [Joh. 6:64]
12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö te, mitä teille tein?
13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.
14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. [Luuk. 22:27; 1. Tim. 5:10]
15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. [Fil. 2:5; 1. Piet. 2:21; 1. Joh. 2:6]
16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. [Matt. 10:24 ]
17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. [Matt. 7:24; Jaak. 1:25]
Viitauksissa on toisten palvelemiseen liittyvät jakeet sekä tämä:
1. Johanneksen kirje 2
6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.Kiitos vastauksestasi, olen samaa mieltä. Selkeintä olisi tosiaan pitää nuo käsitteet täysin erillään toisistaan, koska ne aiheuttavat turhaa sekaannusta kuten tässäkin ketjussa on havaittu. "Minulle riitää Kristuksen vanhurskauden tarhraton vaate, johon synti ei tartu ja jalkojen pesu kun kyse on ihmisen lihaan tarttuvasta liasta." Näin juuri.
Olen ennenkin pannut merkille, että monesti niillä, jotka ovat "saaneet parannuksen armon maailmasta", eli eivät ole syntyneet lestadiolaiseen kotiin, on hyvin selkeä käsitys vanhurskauttamisesta ja siitä, mikä on uskonasiassa keskeisintä. He kai osaavat nähdä selkeämmin kaiken sen "tauhkan" yli jota tähän ajalliseen yhteisöön on vuosikymmenien saatossa kertynyt.
Kiitos sinulle etsivä-xx kirjoituksistasi, ne ovat tämän palstan valopilkkuja :) Jumalan siunausta elämääsi! - armonva(a)rassa
armonoppilas kirjoitti:
Tuo syntivuoteen korjaaminen ja vaelluksen jalkojen peseminen eivät ole ehtona taivaskelpoisuudelle, mutta ne ovat tarpeellisia että säilyisimme elävässä uskossa ja myös lähimmäistemme kannalta se on tärkeää. Jos laiminlyömme tahallamme asioiden korjaamisen niiden kanssa joita vastaan olemme rikkoneet tai esivallan kanssa jos olemme rikkoneet maallisia lakeja, niin silloin syyllistymme laiminlyönnin syntiin. Vakavien yhteiskunnallisten rikosten poliisille ilmoittamatta jättäminen on usein kuolemansynti, jos liian pitkään on ilmoittamatta niistä poliisille. Myös lähimmäiselle(=kuka tahansa jolle on tehnyt pahaa) maksettavien korvausten ja muun auttamisen(jos on pahoilla teoillaan tehnyt toisille ongelmia tai rikkonut jotain tai tehnyt väkivaltaa tai muuta sellaista) laiminlyöminen saattavat vakavammissa tapauksissa tulla kuolemansynneiksi.
Pankaa siis pois kaikki synti ja kuorma joka AINA meihin tarttuu ja tekee matkan hitaaksi ja vaikeaksi. Ja ottakaa vilpittömät askeleet ja pankaa pois kaikki petos ja ulkokullaisuus ripin armoedun kautta, ja lakkaamalla panettelemasta ja valehtelemasta ja tekohurskastelemasta. Ja antakaa toisten Jumalan lasten puhdistaa teidän matkavaatteenne ja vaelluksen jalkanne Jeesuksen verellä(=elämän vedellä) eli Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästöllä.
Kun ihminen saa parannuksen armon, niin hänet siis puhdistetaan aivan kokonaan(lukuunottamatta vaellusken jalkoja) ja hänen päällensä puetaan tuo Kristuksen vanhurskauden vaate ja lisäksi se matkavaate(matkavaate=vaelluksen jalat=omatunto).
Matkavaatteeseen ja vaelluksen jalkoihin(=omatunto) tarttuu likaa ja tahroja, joten niitä täytyy alituiseen viedä toisten Jumalan lasten pestäväksi, että säilyisimme elävässä uskossa, vaikka saammekin elävässä uskossa olessamme uskoa kaikki synnit anteeksi etulahjana ilman erillistä synninpäästöä. Emme säilyisi kauan elävässä uskossa jos emme välillä(useinkin) vie omaatuntoamme puhdistettavaksi nimellisistä synneistä ripin armoedun kautta, ja jos emme muutenkin pyytele evankeliumia Jumalan lapsialta myös omakohtaisesti, sillä se evankeliumi on se Jumalan voima ja matkasauva.
Jumalan voima(=evankeliumi) se on joka meitä kantaa, kunnes pääsemme vanhurskaitten lepoon. Mutta Kristuksen vanhurskaus(=Kristuksen syyttömänä oikeassa oleminen) pysyy aina puhtaana, rypyttömänä, täydellisenä ja saastuttamattomana ja tahrattomana, vaikka meidän vaelluksen vaatteemme(=vaelluksen jalkamme) likaantuukin ja siihen tulee tahroja. Mutta jos meille tulee hengellinen kuolema niin me menetämme tuon kalliin puvun(joka ainoastaan kelpaa Jumalan edessä) Kristukisen vanhurskauden, jolloin menetämme taivaskelpoisuuden. Jumalan valtakunnassa on avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan ja siksi me saamme vapaasti ja rohkeasti käydä armoalttari tykö anelemaan elämänvettä lahjaksi.
Me saamme käydä jonkun Jumalan lapsen luokse pesettämään omaatuntoamme(=vaelluksenjalat=matkavaate) nimellisistäkin(anteeksisaatujen nimellisten syntien muistikuvia varten on ripin armoetu) synneistä(kun vaelluksen jalat tahraantuvat synneistä, niin sillä tarkoitetaan syntien muistikuvia(anteeksisaatujen nimellisten syntien muistikuvien lisäksi myös alitajuiset ei-nimellisten anteeksisaatujen syntien muistikuvat jotka ahdistavat), sillä varsinaiset synnit olemme saaneet uskoa anteeksi jo etulahjana(paisi ei kuolemansyntejä, sillä ne kuolettavat uskon)), ettemme ahdistuksen ja huonon omantunnon takia joutuisi uskossa haaksirikkoon(=ettemme joutuisi hengelliseen kuolemaan=ettei uskomme kuolisi)(=ettei Rietas pääse paskantamaan tuntomme päälle syyttämällä meitä jo-anteeksisaamiemme syntien muistikuvien/ahdistuksen ja vilpillisyysahdistuksen/ulkokullaisuusahdistuksen kautta(Laestadiuksen kaanaankieltä)).Kysyisin armonoppilaakta, että luettele muutama niistä synneistä jotka ovat vaarallisia eli kuolettavia. Ja myös muutama niistä joilla ei ole pelastumisen kannalta merkitystä. Pohditaan sitten kumpien syntien välttämistä seurapuheissa enemmän korostetaan.
Tämän ketjun lukemalla olen saanut enemmän oppia kristillisyyden opetuksesta kuin yhteensä tähän asti kuulleistani tuhansista seurapuheista. Tämä sen takia, että tässä keskustellaan väitteillä ja vastaväitteillä, sekä tarkentavilla kysymyksillä. Yksipuoleisesta julistuksesta ei yleensä jää mitään mieleen.
- 11+11
""Jumala vanhurskauttaa ihmisen uskon kautta Kristukseen, ilman lain tekoja. Kun Hän katselee kristittyä Kristuksen sovitustyön kautta, Hän ei ota huomioon kristityssä vielä jäljellä olevaa syntiä. Usko Kristukseen riittää pelastukseen, vaikka se olisi heikkokin."
Tähän voin minäkin ja monet muut vl:ät yhtyä!- Taivaspaikka pois!
VL-teologiaa värittää pääosin juuri "Kristuksen kirkkolaki", joka on käsitteena SRK:n ihan omaa keksintöä. Sen perusteella vl-uskovaiset saavat päättää, kenelle taivastaikka kuuluu ja kenelle ei. Jos paikalla oleva vl-väki ("seurakunta") päättää, ettei jollekin anneta syntejä anteeksi vaan hänet luovutetaan saatanan haltuun, näin voidaan tehdä ja tehdäänkin. Milloin Jumala on tämän vallan vl-yhteisölle antanut?
- Vuosikymmenien aikan
Taivaspaikka pois! kirjoitti:
VL-teologiaa värittää pääosin juuri "Kristuksen kirkkolaki", joka on käsitteena SRK:n ihan omaa keksintöä. Sen perusteella vl-uskovaiset saavat päättää, kenelle taivastaikka kuuluu ja kenelle ei. Jos paikalla oleva vl-väki ("seurakunta") päättää, ettei jollekin anneta syntejä anteeksi vaan hänet luovutetaan saatanan haltuun, näin voidaan tehdä ja tehdäänkin. Milloin Jumala on tämän vallan vl-yhteisölle antanut?
Heidän omaa keksintöään se on.
- Jäsenmaksu-vl-rikos
Kuka pönttö maksaa jäsenmaksuja SRK tileille. Olisi tiedotettava,
mihin rahat menevät, johtajien palkkoihin, matkoihin jne, nautiskellen.
Selvät sanat epärehellisille, umpikieroille, salamyhkäisille,
yritetään pitää kultakiilto, mutta nyt jää lohkeilee pahemman kerran,
herrat insestiihannointisulkupekat. - Hemesti
Mille vuosikymmenelle Vuokko on jäänyt luuloinensa asustamaan..liekö tuppisuukin vielä, ettei voi mennä ongelmistaan kohti ihmistä, joka on pahan saanut aikaan.!
- kokemuksella
Näin talvella ulkona liikuttaessa on hyvä muistaa kerrospukeutuminen. Alle kerrasto ja sen päälle esim. puuvillainen paita. Päällimäiseksi kerrokseksi tuultapitävä takki. Näin iho pysyy kuivana ja matkanteko onnistuu helposti, ilman että kylmyys ottaa jäseniin ja matkan hitaaksi tekee.
- keukeuu
Päivän parhaat nauru sain tämän ketjun lukemisesta. Armonoppilaan vertaukset lannevaatteista ja jalkojen pesusta ovat loistavaa komiikkaa.
- rekolan ry
Mielelläni näkisin vuokkoa taas rekolan ry:llä. Voisi opetus sielläkin raikastua jos saataisiin violin ajatuksia keskusteluihin.
- Hemesti
mene Vuokko seuroihin, sinne on vapaa pääsy. Jumala siellä puhuu palvelijoittensa kautta, Vuokonkin tarvii vain kuunnella ja uskoa omalle kohalleen, eikä eppäollä ! Näin kun saisi meijän kaikkien kohalla tapahtua.
- myös lähtenyt
Nyt kun mustaakin mustemman huhut velloon SRK:n ympärillä, koemme me lähteneet helpotusta, ei enää tarvitse kantaa sitä häpeää, mitä SRK laittaa uskovien päälle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826