Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kiristäisi rikkaimpien verotusta.
Hänen mielestään voitaisiin kiristää sekä ansio- että pääomatuloveroja.
"Tässä vaikeassa tilanteessa on eettisesti ja taloudellisesti oikein kiristää niiden verotusta, joilla on kyky kantaa tuo välttämätön lisärasitus", Urpilainen sanoi Sdp:n puoluehallituksen kokouksessa.
Urpilainen muistutti, että tasaisempi tulonjako on tutkitusti sekä kilpailukyvyn että sosiaalisesti eheän yhteiskunnan tae.
Näin Jutta vaatii loppua eriarvoisuudelle ja tuloerojen kasvulle, mutta entäpä muut ministerit?
Jyvä Jutta, pidä pintasi!
3
<50
Vastaukset
- rosrossssi
Katainen kieltää rikkaiden verotuksen korottamisen. Kokoomus on tehnyt laman ja siirtänyt rahat ja varat vain rikkaille. Keskiluokka ja työväestö kärsii aina vain pahemmin. Niinistö on kaikista rikkaimman ja rikollisimman aateliväestön, todellisten rosvokapitalistien ehdokas. Ihmettelen suuresti miksi kansa äänestätää omia etujaan vastaan ja on tekemässä Suomesta pienen feodaaliaatelin rosvoamaa banaanitasavaltaa.
- voihan Jutta
Nyt se Jutta vasta vitsin murjaisi.
Valtiolla on niin kova rahapula, että Jutta kerää ääniä moosekselle vaalien toiselle kierrokselle.
Vaaleissa säästyy liikaa rahaa jos tulos ratkeaa heti ensimmäisellä kierroksella.
Nyt kaikki äänestämään Lipposta niin saadaan toinen vaalikierros ja kerätään sitten siihen tarvittavat rahat rikkaiden verotusta korottamalla. Samalla äästän eroon kaikkein rikkaimmista jotka lähtevät veroja pakoon.
Ajetaan verotuksella rikkat pois maasta ja tasataan verot jäljelle jäävien kesken. Jos joku on niin köyhä ettei ole varaa maksaa niin järjestetään hänelle hyväpalkkainen hallintoneuvosto tms paikka jossa saa palkkaa ilman läsnäoloa. - ghj..........
Taas demarien silmänkääntö temppuja! SDP on vuosikymmeniä ajanut suuritulositen etuja..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921