LKP merkintä

rulla

Minulle laitettiin LKP maksuhäiriö merkintä maaliskuussa 2010. Velka meni Lindorffille perittäväksi. Minulla on siitä maksusuunnitelma, jota on vielä vuosi jäljellä.

Se on minun ainoa merkintä ja poistuisi nyt maaliskuussa.

Soitin Lindorffille ja kysyin, että laittavatko uuden merkinnän heti, kun vanha poistuisi, koska velkaa on vielä maksamatta. Sanoivat, että eivät. Maksut on hoidettu suunnitelman mukaan. Eli luottotiedot olisivat sitten puhtaat.

Sitten virkailija jatkoi samaan hengen vetoon, että jos tämä LKP merkintä on sellainen, että se poistetaan Asiakastiedosta jo aikaisemminkin, jos maksan velkani heti.

Olin aivan ihmeissäni! Olen koko ajan luullut, että he laittaisivat vain sellaisen merkinnän, että velka on maksettu, mutta itse häiriömerkintää se ei poistaisi. Puhuin sitten vielä perintätiimin esimiehen kanssa, joka tätä samaa vakuutti.

No, maksan loput 1300 e huomenna My Lindorffin kautta pois. Soitan sitten asiakaspalveluun ja hoitavat tiedon Asiakastiedolle.

Vaikka kuinka silloin aikoinaan ja nyt vielä uudestaankin Asiakastiedon sivuja selasin ja luin, niin tätä seikkaa ei mielestäni siellä kerrota. Siksi olen tässä vieläkin vähän epäuskoinen.

Vai onko lienee vain Lindorffin kikka saada velka pian maksettua?

6

3354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+19

      Mistä syystä tuo LKP merkintä tuli? Eli oliko sulla joku sen 60 päivää myöhässä, eli joku vippi? Teitkö sä suunnitelman sitten jotenkin liian myöhään? Koska jos suunnitelman maksusta tekee ajoissa ja sitä noudattaa niin ei pitäisi mitään merkintojä tulla.

      • rulla

        Luottokunnan kortti, jonka maksuerä myöhästyi juuri tuon 60 päivää. Tili erääntyi ja meni Lindorffille perintään. Lindorff ilmoitti häiriön asiakkaansa puolesta. Maksusopimus tehty Lindorffin kanssa.


    • hämmästynyt myös

      En minäkään löydä tietoa mistään, että lkp merkintä poistuisi kun lasku on maksettu.. Luottotietolaissa ei ole tästä mitään mainintaa, eikä missään muuallakaan.

      Lindorffin sivuilla on päinvastainen tieto:
      "Maksuhäiriömerkintä säilyy luottotiedoissasi, vaikka oletkin maksanut velan. Ainoastaan merkintä varattomuudesta, joka on todettu ns. suppeassa ulosmittauksessa, poistetaan pyynnöstäsi."

      Jos sinulle on näin vakuutettu.. No, kerro kun lasku on maksettu, poistuiko se oikeasti?

      • rulla

        "Maksunsuoritusmerkintä lyhentää viimeisimmän tai ainoan merkinnän tallennusaikaa. "

        Ei tuossakaan edes puhuta siitä, että tallennusaika nollautuisi täysin.

        Huomenna sitten; laittelen viestiä, miten meni. Tämä pari kuukautta ei minulle ole enää mikään maailman loppu. Ajattelin ehkä hakea toista työpaikkaa, niin olisi sitten tämäkin asia poissa päiväjärjestyksestä.

        Muutenkin aika on mennyt nopeasti. S-Pankin myöntämä pankkikortti-visa on toiminut koko ajan, samoin olen saanut Canal ja Elisa Viihteen ihan normaalisti. Muuta "uutta" luottoa/laskutettavaa en olekaan edes hakenut.


    • rulla

      Toimeksiantaja oli ilmoittanút Lindorffille, että merkinnän voi pyytää poistamaan, kun saatava on maksettu. Eli ei se automaattista ole.

      Ovat tänään kuulemma ilmoittaneet peruutuksesta Asiakastietoon.

      • kiintoisaa

        Olisikohan rullalla mitään materiaalia tästä merkinnän poistamispyynnöstä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5090
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1309
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      12
      1264
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      960
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe