Kannattavatko täällä elämöivät änkyräkeput portugalilaista sosialidemokraattisen puolueen (oikeistolainen) Dorao Barrasoa komission puheenjohtajaksi ennen Keskustan omaa ehdokasta Paavo Lipposta? Lipposvastaisia kirjoituksia esiintyy sen verran paljon, että näin voisi arvella. Tässäkin asiassa tuntuu kovasti siltä, että Keskustan kannattajien ja puolueen tavoitteet eivät lainkaan kohtaa, vaan ovat täysin päinvastaisia. Keskusta ja erityisesti sen puheenjohtaja Matti Vanhanen on viimeiseen asti kannattamassa Paavo Lipposta, vaikkeivat asetukaan puheenjohtajamaa Irlannin ehdotusta vastaan.
Matti Vanhasen toimintaa voi pitää erittäin isänmaallisenä tässä Lipposen ajamisessa puheenjohtajaksi. Mutta miksi Keskustan kannatajat haraavat niin voimakkaasti puheenjohtajaansa vastaan. Nouseeko Vanhasenkin eteen kohta samanlaisia muureja kuin aikoinaan Ahon eteen. Ovatko maakuntiaan terrorisoivat satraapit taas tekemäss myyrän työtään ja aloittaneet Vanhasenkin lähtölaskennan. Sittenkö vasta olla tyytyväisiä, kun Hokkanen on itse puheenjohtajana ja Laatikainen puoluessihteeriinä sekä Virrankoski presidenttiehdokkaana.
Matti Vanhasen toimintaa voi pitää erittäin isänmaallisenä tässä Lipposen ajamisessa puheenjohtajaksi. Mutta miksi Keskustan kannatajat haraavat niin voimakkaasti puheenjohtajaansa vastaan. Nouseeko Vanhasenkin eteen kohta samanlaisia muureja kuin aikoinaan Ahon eteen. Ovatko maakuntiaan terrorisoivat satraapit taas tekemäss myyrän työtään ja aloittaneet Vanhasenkin lähtölaskennan. Sittenkö vasta olla tyytyväisiä, kun Hokkanen on itse puheenjohtajana ja Laatikainen puoluessihteeriinä sekä Virrankoski presidenttiehdokkaana.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minulle on kyllä aika lailla yks hailee, kuka tuon Euroneuvostoliiton bolitbyroon johtoon valitaan.
Sen sijaan noista muureista olis kiva kuulla lisää. Mulle aivan uusi asia?
Se että sinulle on samantekevää, kuka EU:n puheenjohtajaksi valitaan, on kyllä aika lailla samantekevää. Keskustalle puolueena asia ei näytä laisinkaan olevan yhdentekevä.
Näistä muureista Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen kertoi aikoinaan suorassa tv-lähetyksessä. Tuon kertomisen jälkeen Maurin kotiseudun oma lehti eli Keskisuomalainen jostain kumman syystä alkoi mollata Mauria oikein olan takaa. Tämä oli sivulliselle kovin yllättävää, ellei olisi älynnyt yhdistää näitä kahta asiaa toisiinsa. Pikkulinnut myös laulavat kainelaista. Minulla on kaksi korvaa ja faksikin pukkaa kaiken aikaa kaikenlaista yllättäen ja pyytämättä.
kyllä kikkailet jo siihen malliin, että kohta räpsähtää!
Ei se nyt oikein selvinny, mutta enpä odottanutkaan niin tapahtuvan.
sopinee hyvin Lipposen kannattajille, koska hän on oikeistolainen Demari ja kannattaa myös NATOtusta.
Ei mennyt ensi yrityksellä nappiin. Käypä opettelemassa uudestaan, äläkä anna korean nimen toiste johdattaa sinua harhaan. Barraso ei nimittäin ole mikään oikeistolainen demari.
uutisissa sanottiin. Elikkä oikeistolainen Demari ja NATO kannattaja.
Tämä koko portugalilaisten sosiaalidemokraattinen puolue on oikeistolainen puolue. Sillä on vaan sama nimi kuin muillakin sosiaalidemkraattisilla puolueilla, mutta erilainen politiikka. Se kuuluu Euroopan konservatiiviryhmään toisin kuin muut sosiaalidemokraattiset puolueet.
Ehkä ymmärrät tämä asian, jos sanon sinulle Hitlerin kansallisosialistinenkaan puolue ei ollut mikään marxilainen sosialistipuolue nimestään huolimatta.
Nato Burraso varmaan kannattaa ja hänellä on lämpimät suhteet Bushiin.
että mitä eroa siinä on Lipposeen?
Paavolle punaista korttia, pelirangaistus ja ottelukielto..
Paavo on out.
Paavosta ei ole ikinä mihinkään.
Senorès!
Matti Vanhanen kannatti yksimielisesti valittua Suomen ehdokasta Paavo Lipposta johdonmukaisesti ja kaikin voimin viimeiseen asti. SDP:n omat rivithän repeilivät loppumetreillä Tuomiojan ilmaistua epäilynsä Lipposen mahdollisuuksista viikko sitten. Matti Vanhasta tai Keskustaa ei ainakaan voi syyttää siitä, että Lipponen ei ilmeisesti tule valituksi.
Senorès!
Keskustan noudattaman linjan viisautta ei vähennä se tosiasia, että keskustapäättäjät tajusivat jo leikkiin lähtiessään onnistumisen mahdollisuudet minimaalisiksi. He pitivät sanansa hidalgomaisen arvokkaasti seisoen Lipposen takana, kerran niin oli luvattu.
Senorès!
Suomen Keskustan ja samalla keskustalaisten mielestä Portugalin keskustaoikeistolainen pääministeri, Senòr Dorao Barraso on hieno ehdokas Euroopan komission puheenjohtajaksi.
Ehkäpä hidalgomaisesti, lopetamme vanhan akan kiusaamisen?
...kuin demari komission puheenjohtajana.
Itselleni on aivan sama, kuka nousee komission pj:ksi, koska en ole perehtynyt yhdenkään ehdokkaan (Lipposta lukuunottamatta) poliittiseen ajatteluun kuin nimeksi.
Mielestäni Suomen etua ajaa paremmin oikeastaan kuka tahansa esillä olleista rivikomissaariehdokkaista (Niinistö, Thors, Rehn tai Lehtomäki, ei kuitenkaan ehkä Hautala) rivikomissaaripaikalta kuin Lipponen komission pj:nä. Lipponen vihaa syvästi kaikenlaisia Suomen kansallisten etujen ajamista EU:ssa, joten mitään hyötyä hänestä ei Suomelle sillä paikalla olisi. Lipposen uran edistäminen ei ole sama asia kuin Suomen etu.
Vanhasella on poliittista pelisilmää; tukemalla Lipposen ehdokkuutta (johon ei ollut mitään todellisia edellytyksiä missään vaiheessa) hän on varmistanut Keskustalle SDP:n tuen joissain muissa nimitysasioissa.
Kentällä asiat voidaan sanoa suorempaan.
Joten kepulaiset, rehtejä kun ovat, kannattavat Lipposta. Eri asia on, että tietenkin jokainen keskustalainen henkilökohtaisesti nauttii siitä, että Lipposella ei ole mitään mahdollisuuksia komission johtoon. Sitä paremmalla omallatunnolla voivat Paavo-parkaa tukea. Kuin köysi hirtettyä.
Keskustalaiset ei tue Lipposta enää mihinkään. Se on päivän selvä asia.
Eihän siitäkään ole pitkä aika, kun kok ja dem hallitusvastuussa kannattivat yhdessä tuumin Paavoa komission puheenjohtajaksi. Jopa Berlusconi oli Lipposen puolella.